Pitkä suhde loppui hyvin traumaattisesti. Äkkipikaisen ja aggressiivisen luonteen omaava mies käytti sekaisin huumaavia lääkkeitä ja viinaa ja uhkasi lopulta polttaa kotimme ja ampua meidät. Onneksi hän vain ehti valella bensaa ennen kuin poliisit ja palokunta saapuivat paikalle ja ehtivät estää teon. Jonkinlainen asekin häneltä poistettiin. Tämän lisäksi oli soitellut tuttaville ja uhkaillut heitäkin.
Jälkikäteen hänestä jäi meille kammottavat muistot. Saatan vieläkin herätä yöllä hiestä märkänä ja olla ihan pois tolaltani. Toisaalta huomaan myös jollain sairaalla tavalla kaipaavani häntä. En ymmärrä itseäni, koska yhteiselämä hänen kanssa oli vain täynnä kurjuutta. Mies oli pitkäaikaistyötön ja eli siivelläni. Tunteet menevät kuitenkin kuin vuoristorataa. Kai tunteiden kirjo kuuluu tapahtumien prosessointiin.
Mies ei tähän päivään mennessäni ole ymmärtänyt tekoaan tai edes pyytänyt anteeksi. Omasta mielestään hän ei ole tehnyt mitään väärää. Paluuta entiseen ei ole ja huomaan että kotona on nyt paljon rauhallisempaa ilman toisen raivokohtauksia ja ilkeilyä.
Yritän elää päivän kerralla eteenpäin ja eheytyä. Helppoa tämä ei kuitenkaan ole. Onneksi vastapuoli on ymmärtänyt jättää meidät rauhaan eikä enää edes soittele tai viestittele. Olen pyytänyt miestä hakeutumaan ongelmiensa vuoksi hoitoon mutta tuskinpa menee. No, kyseinen asia ei kuulu enää minulle vaan mielestäni sosiaalihuollolle ja virkavallalle. Toivon vain ettei kenenkään muun tarvitsisi enää joutua tämän henkilön silmittömän raivon uhriksi...onneksi me selvisimme vain säikähdyksellä ja teko jäi vain yritykseksi!
Jälkikäteen hänestä jäi meille kammottavat muistot. Saatan vieläkin herätä yöllä hiestä märkänä ja olla ihan pois tolaltani. Toisaalta huomaan myös jollain sairaalla tavalla kaipaavani häntä. En ymmärrä itseäni, koska yhteiselämä hänen kanssa oli vain täynnä kurjuutta. Mies oli pitkäaikaistyötön ja eli siivelläni. Tunteet menevät kuitenkin kuin vuoristorataa. Kai tunteiden kirjo kuuluu tapahtumien prosessointiin.
Mies ei tähän päivään mennessäni ole ymmärtänyt tekoaan tai edes pyytänyt anteeksi. Omasta mielestään hän ei ole tehnyt mitään väärää. Paluuta entiseen ei ole ja huomaan että kotona on nyt paljon rauhallisempaa ilman toisen raivokohtauksia ja ilkeilyä.
Yritän elää päivän kerralla eteenpäin ja eheytyä. Helppoa tämä ei kuitenkaan ole. Onneksi vastapuoli on ymmärtänyt jättää meidät rauhaan eikä enää edes soittele tai viestittele. Olen pyytänyt miestä hakeutumaan ongelmiensa vuoksi hoitoon mutta tuskinpa menee. No, kyseinen asia ei kuulu enää minulle vaan mielestäni sosiaalihuollolle ja virkavallalle. Toivon vain ettei kenenkään muun tarvitsisi enää joutua tämän henkilön silmittömän raivon uhriksi...onneksi me selvisimme vain säikähdyksellä ja teko jäi vain yritykseksi!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.