Katkenneet välit veljen kanssa

Ja sinulla ei siis ole aaaaaaavistustakaan, mitä olet tehnyt / jättänyt tekemättä?

mitä pitää sisällään pienehkö riita?

Kerroit, että äitisi haukkuu sinua puhelimessa. Oletko varma, että hän ei ole se sekoittava tekijä, jos sinulla ei ole aavistustakaan mistä on kysymys. Minun ja sisarein välejä on äitimme yrittänyt rikkoa useita kertoja, eri tavoin. Päätimmekin vuosia sitten, että aina kun äiti väittää jonkun, lähinä minun sanoneen tai tehneen jotakin toista vahingoittaakseen, puhumme suoraa asioista. Kaikennäköisiä temppuja hän on yrittänyt, mutta olemme saaneet pidettyä puheyhteyden. Onneksi ! Yritä selvittää voisiko olla kyse sellaisesta, kysy veljeltäsi suoraa, tai ehkä hänen vaimolta. Eihän sitä voi korjata virheitään jos ei edes tiedä mistä on kysymys. Kyllähän sitä saattaa tahtomattaan loukata toista, eikä edes tarkoita tehdä niin. Anteeksi ei kuitenkaan voi pyytää, jos ei tiedä mitä pyytää. Älä jätä asiaa selvittämättä, se olisi vahinko.

Jos välit menee, pitää miettiä mitä on itse tehnyt sitä ennen. Ja kun toinen sanoo mikä on loukannut, on pyydettävä anteeksi, ehkä miettimisen jälkeen, jotta tietää mitä voi pyytää anteeksi. Jos näkee kaiken vian toisessa, tuskin välit lähtee korjaantumaan.

Aika usein ystävyys tai sukulaisuus menee karille neuvomisen, arvostelemisen ja pahan puhumisen takia. Jos toisella on dominoiva keskustelutyyli, välit voivat katketa ilman selvittelyä, koska toinen osapuoli on kokenut, ettei tule kuulluksi. He ajattelevat, että turha edes yrittää tuon kanssa selvittää.

Ei siis auta kuin yrittää selvittää ja pyytää anteeksi. Ei tosiaan kuulosta kivalta tuo luurin lyöminen korvaan. Ellei veljesi halua lahjojasi eikä pitää yhteyttä, niin ihmettelen miksi hän halusi sinut kotiinsa kylään, olitko saanut kutsun tulla vierailulle? Jos vierailu ei käy, on ihan okei sanoa ettei käy. Minusta on outoa, että siitä pitää suuttua, ainahan voi tulla esteitä, muita menoja jne. Tulee mieleen, onko vierailusi olleet ilmoitusasioita, tulet silloin kun haluat vaikkei sopisikaan, koska olet sisko?

Sukulaisuussuhteissa on sellaista harhaa, että sukulaisilta pitäisi hyväksyä enemmän kuin muilta. Ei tarvitse. Vaikka välien katkeaminen onkin surullista ja kannattaa koettaa selvittää mikä meni pieleen, se ei vain aina onnistu. Mutta toivottavasti saatte välit kuntoon, jospa koettaisit hienotunteisesti pyytää kertomaan oletko tehnyt jotakin väärin, se sulattaa varmaankin jäätä.

Minulle taas sukulaisuussuhteet ovat enemmän kuin muut suhteet (viittaan kjfapwjgawjg-nimimerkin viestiin). Perheessä me ikään kuin synnymme, valitettavasti. Vastasyntynyt kun on hyvin keskeneräinen.

Itse olen tilanteessa, jossa muiden mielestä minun kannattaisi katkaista välit koko lapsuudenaikaiseen perheeseen, mutta tuskin teen sitä. Tähän pisteeseen on tultu äärimmäisen vaikeiden suhteiden jälkeen; ongelmat ovat alkaneet jo ennen syntymääni.

Minun kannaltani rankkaa on ollut se rooli, jonka olen saanut. Minulle on tapahtunut asioita, joista voisin toki nostaa oikeusjutun - mutta en halua tehdä sitä. Osin jo siksikin, että olen fyysisesti sairas; minun täytyy yrittää selviytyä.

Olen saanut asiantuntijalta neuvoa, miten tyynnyttää aggressiota, estää sen syntymistä (he kasvattavat sitä yhdessä pienessä yhteisössä ja lopulta se pääsee valloilleen). Ensin täytyy toipua edellisestä aikamoisesta...

Onko kellään kokemusta suhteiden jatkamista tilanteessa, jossa tavoitteena ei voi pitää oikeudenmukaisuutta tai ottaa huomioon omia tarpeitaan? Uskon, että aluksi iloa antaa puhtaasti se, jos kykenen puolustamaan itseäni siten, että hillitsen terapeutin kaltaisesti heidän aggressionsa liikkeelle lähtöä. Se varmasti tuo myös muualla parempaa, sillä en enää jämähdä vastaavankaltaisiin ihmisiin. Mutta mietin, mitä sen jälkeen? Miten olette saaneet mielekkyyttä suhteen ylläpitämiseen traumatisoitumisen hellittäessä (terapiassa, jossa käyn)?

Meidän perheessämme aggressiota herättää fyysinen sairauteni, jolle en voi mitään. He kokevat sen "heidän kiusaamiseksi". Minulla on ollut synnynnäinen sairaus, jonka salattiin olevan sairaus. Taustana on eräs uskonlahko.

Entä te, jotka olette katkaisseet välinne jo kauan sitten... Onko se osoittautunut hyväksi ratkaisuksi? Tiedän, että jotkut eivät vapaudu pelosta. Perhe on ikään kuin mielessä yhtä tiukasti kuin olisivat läsnä. Silloinhan välirikosta ei ole kertakaikkisesti mitään hyötyä. Varmuuden vuoksi: joidenkin pelko liittyy siis puhtaasti kyvyttömyyteen puolustaa itseään tai reviiriään; ei välttämättä väkivallan pelkoa.

Luulen, että jos kohtaa oman kuolevaisuutensa... niin välirikko nousee helpommin esille. Kesken jäänyt on kesken.

tökkäsi silmääni, että olit menossa kaupunkiin veljeäsi tapaamaan, mutta hän sanoi ei.
Etkö ollut sopinut tapaamisesta veljesi kanssa etukäteen?

Käytättekö paljon alkoholia?
Onko kyse juoppojen riidoista vai jostain muusta?

Mitä lahjoja lähettelet veljellesi?
Eihän aikuiset ihmiset yleensä tai nykyään ostele lahjoja toisilleen muulloin kuin 50 ja 100 vuotissynttäreinä?