Olen 30 v. nainen.
Otin ja lähdin 6 vuoden suhteesta viime keväänä, eli reilu vuosi ollaan oltu erossa. Kävin pettämässä miestäni enkä pystynyt antamaan itselleni anteeksi sitä.
Kerroin asian puhelimessa exälle kun olin jo muuttanut pois, suuttui ja yhteyden pito jäi.
Tapasin nykyisen avokkini ja exä olisi ollut valmis antamaan anteeksi mutta en enää edes halunnut kun oli jo uusi kuvioissa.
Olin ollut siis vapaa vain kuukauden kun aloin tähän suhteeseen, muutettiin syksyllä yhteen ja oikeastaan meillä ei oo ollu muuta kun vääntöä. Mies sanoo että hänellä ei ole mennyt näin hyvin vuosiin vaikka must tää on välillä päivästä toiseen tarpomista.
Olen ajatellut paljon exää, ja hairahdin vkonloppuna soittamaan hänelle humalassa. Hän oli heti hakemassa mua luokseen mutten lähtenyt, sanoi kaikkea kaunista..
Pistin pelin poikki kun viestiteltiin muutama pvä kun en tiedä mitä tahdon, enkä todellakaan halua häntä loukata ja antaa odottaa mitään.
Jätinkö edellisen suhteen käsittelemättä kun hyppäsin uuteen?
Romantisoinko edellisen suhteen nyt kun menee huonosti?
Tiedän kyllä että pitäisi vaan muuttaa omilleen ja miettiä asioita mutta viimeksi muutama pvä sitten otin asian puheeksi ja nyxä oli sitä mieltä että yritetään vielä..

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet pettäjä lutka ja et tiedä mitään rakkaudesta tai parisuhteesta