Jukka Poika tekee parasta musiikkia

http://areena.yle.fi/tv/1579498

Ihanaa kesämusiikkia.
12539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mä haluun antaa mielihyvää, iloa ja nautintoa...

Äänestä
  • Poika kertoi eräässä naistenlehden haastattelussa, että hän tuli nuorena uskoon, mutta kääntyi sitten rastafarilaisuuteen. Lisäksi hän sai 10 v. sitten tuomion kannabiksen hallussapidosta, mutta kieltäytyi haastattelussa kertomasta enempää kannabiksen polttamisen harrastuksestaan.

    Äänestä

"Älä tyri nyt.. älä antaudu angstin valtaan".

Tuntuu kuin siitä ei olis hirvittävän kauan aikaa kun olin tuota ikäluokaa, mutta kyllä siitä jo monta tovia on.

Minä olin angstinen nuori ja angstin vallassa touhusin niitä, näitä.
Aivan karmii, kun joskus tulee ikäänkuin takauma, kauhea muistikuva.
Tein kaiken sen, mitä ei pidä tehdä.
Mutta tein myös kaiken sen, mitä pitääkin tehdä.

Odotan kuolemaa, mutta aina kun se lähestyy, tulee sellainen olo, että jos lupa annetaan, niin voisinpa vielä elää ja katsoa huomisen. Sitten joudan kuolemaan.

Äänestä

Onkos tämä Jukka Poika mahd. lestadiolaiset juuret omaava, hän kun laulussaan ihan mainitsee Jumalan?

Tuo "älä tyri nyt... älä lyö yli nyt... älä antaudu angstin valtaan" on sellainen laulu, joka televisiomainosten kautta hyvin jää ns. soimaan päähän. Oikein hyvä ja asiallinen laulu, tervehenkinen, niinsanoakseni, viisasta sanomaa meidän nuorisolle. Tämä tyttö aikoinaan sähelsi, ihan ns. kybällä, mutta Herra nosti turmion kuopasta.

Mutta itse hyvin ymmärrän angstin valtaan joutuneita. Kun on angsti, niin on angsti, eikä siinä paljon viisaat puheet auta. Angstia vastaan on noustava jo sen alkutaipaleella, muutoin voi tulla pitkä reissu. Tässä Jukka Poika lausuu viisaasti, hän, entinen kukkien kasvattaja, ikkunalauta-puutarhuri.

Asia on myös siten, että vaikka asiat menisivät kuinka pieleen ja inhimillisesti näyttää toivottomalta, sitä on sotkenut asiansa niin maan perusteellisesti, kuolema, tai poliisit kolkuttavat, joskus jopa molemmat ja näyttää siltä, että tässä on kaiken loppu, niin, niin uskomattomalta kuin voi tuntuakin, rukous voi auttaa. Ihan oma rukous.

Minä kun olen vanhanaikainen, uskon polvirukouksen voimaan, ei mihinkään hihhulointiin, vaan kädet ristissä itkuun sängynlaitaa vasten. Siinä voi yksinäisyydessään esittää asiansa Taivaan Isälle, että auta minua, Herra Jumala! Sitten kun saa sellaisen rauhallisen olon, se on merkki Taivaasta, että älä itke, odota ja tee niinkuin Minä sanon. Raamattuahan ei kaikilla ole, mutta raamattu löytyy netistä. Täältä:

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible

Näin lupaa Jumala:

Psalmi 91:
1 Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy,
2 se sanoo: "Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan".
3 Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta.
4 Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus.
5 Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta,
6 et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee.
7 Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu.
8 Sinun silmäsi saavat vain katsella ja nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan. -
9 Sillä: "Sinä, Herra, olet minun turvani". -Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi.
10 Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi.
11 Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi.
12 He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.
13 Sinä kuljet leijonan ja kyykäärmeen ylitse, sinä tallaat nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä. -
14 "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.
15 Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.
16 Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen."
*

Äänestä

tjaa-a, Jukka Poika on pössyttely-kulttuurin edistäjä, vaikka onkin omien sanojensa mukaan jättänyt huumeet.

Äänestä

No, jos hän tietyssä mielessä sitä edustaakin, niin toisaalta esim. "Älä tyri nyt"-laulun sanat varoittavat nuoria, siinä laulaa entinen pössyttelijä. Minäkin kirjoitan omien kokemusteni äänellä. On ihan paikallaan, että me lukuisista ongelmista nousseet annamme tukeamme, edes tällai netin kautta. Joka on viisas, ei tee niinkuin me, jotka kävimme pitkän koulun, omien kokemustemme ja virheittemme kautta.

Äänestä

Eksyttäjän asialla. Sellainen hekumallinen heiluminen on valheen isän tanssia. Transsissa ihmiset taivuttelevat vartaloitaan epäsiveellisiin asentoihin.

Äänestä

vaan minäpä olen säilyttänyt ehjän elämän.

Jumalan armosta käännyin hänen siis Hänen puoleensa ja olen varjeltunut.

en tarvitse mitään alakulttuurin tuotteita, en siis yhtään mitään, ja koko ajan on juhlat siskunnassa.

mitäs siihen sanotte !

en edes rahalla pilaisi päivääni kuuntelemalla pilvimusiikkia tai sen edustajia

Äänestä
  • Musiikki on musiikkia.
    Pilvimusiikkia siitä tekee, jos sitä kuuntelee pilvessä.
    Jukka Poikaa voi kuunnella myös selvinpäin.
    Tämä lieneekin toivottavaa ja ilmeisesti Jukka Pojan itsensä varsinainen tarkoitus.

    Äänestä

  • Kiitos Perämela taas ketjun fiksuimmasta kommentista!

    Emme me tarvitse maailmalta yhtään mitään, kun meillä on Jeesus Kristus ja koko Taivasten Valtakunta sydämessämme, Hänen kauttaan meillä on myös kaikki se, mitä tarvitsemme - myös se musiikki tulee Häneltä, Ihanalta Jeesukselta!

    Äänestä

  • Keltaruusu kirjoitti:

    Kiitos Perämela taas ketjun fiksuimmasta kommentista!

    Emme me tarvitse maailmalta yhtään mitään, kun meillä on Jeesus Kristus ja koko Taivasten Valtakunta sydämessämme, Hänen kauttaan meillä on myös kaikki se, mitä tarvitsemme - myös se musiikki tulee Häneltä, Ihanalta Jeesukselta!

    "Emme me tarvitse maailmalta yhtään mitään, kun meillä on Jeesus Kristus"

    Tarviit näköjään nettiä ja tietokonetta kuitenkin. Jeesusko ylläpitää tietoliikennettä ja rakentaa tietokoneet?

    P.S Mainostaako nikkisi tätä sivustoa? http://www.keltainenruusu.fi/

    Äänestä

  • ¤¤¤ kirjoitti:

    "Emme me tarvitse maailmalta yhtään mitään, kun meillä on Jeesus Kristus"

    Tarviit näköjään nettiä ja tietokonetta kuitenkin. Jeesusko ylläpitää tietoliikennettä ja rakentaa tietokoneet?

    P.S Mainostaako nikkisi tätä sivustoa? http://www.keltainenruusu.fi/

    ,Kyllä, Jeesus on Jumala ja ylläpitää kaikkea ja jos ei ylläpitäisi, hajoaisimme atomeiksi kaikki.

    Nuo kauheat sivustot eivät todellakaan ole minun sivujani - nikkinihän on sitäpaitsi keltaruusu, ei keltainen ruusu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nauttikaa_ kirjoitti:

http://areena.yle.fi/tv/1579498

Ihanaa kesämusiikkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu