Olin tänään pitkästä aikaa Linnanmäellä käymässä. Ja vielä pidempään aikaan jonkun teinitytön kanssa. Olin tutustunut häneen netissä joskus aiemmin, liippaavien harrasteiden takia. Nyt näimme ensimmäistä kertaa livenä, mikä vähän jännitti. Toisaalta tiesin myös että tyttö seurustelee, joten mitään kauhean ihmeellistä meininkiä ei ollut odotettavissa.
Tapasimme keskustassa, jossa jouduin odottelemaan 20 minuuttia ylimääräistä. Kun tyttö sitten pomppi paikalle, hän selitti että oli vienyt tietokoneensa poikaystävän luokse valmiiksi, koska aikoi olla yötä siellä nyt, ja siksi myöhästyi. Minua ajatus turhautti, mutten voinut sanoa mitään. Kirjoitin vain mentaalisen muistilapun että yrittäisin pysyä seurusteluasioista mahdollisimman kaukana, niistä kun ei huvittanut jutella lainkaan... Lähdimme ratikalla kohti Lintsiä. Matkalla tyttö puhui koulujutuista. Yritin muistella omia kouluvuosiani. Tuntui tyhmältä muistella yli 10 vuotta sitten käytyjä kursseja, yritten keksiä vastaavanlaisia tapauksia ja kommelluksia. Onneksi popkulttuuri tarjosi enemmän tähän päivään sijoittuvia yhteisiä puheenaiheita. Tyttö hihkui kesän supersankarielokuvista.
Lintsillä oli paljon porukkaa ja jonoja joka suuntaan. Laitteisiin tosin emme olleet menossa, osaksi siksikin kun ei kummallakaan ollut rahaa. (Sossumassimies on tähän aikaan kuukaudesta aina jo ihan PA.) Muistelimme lapsuuden reissuja huvipuistoihin, sekä sitä, miten eri laitteet ovat muuttuneet tai miten ne on kokonaan lakkautettu. Oli huvittavaa miten tyttö puhui "ikuisuus sitten" tapahtuneista asioista, joista tosielämässä oli vain viisi vuotta aikaa. Minulle se ei tuntunut miltään, hänelle ehkä paljon isommalta... Yritin katsella muiden ihmisten katseista pitivätkö he meitä outona parina, mutta kukaan ei tuntunut pälyilevän. Muistelin että olen itse ollut laitteissa viimeksi vuonna 1999. Silloin SpaceShot - eli nykyisin "Raketti" - oli kesän uutuuslaite. Tyttö sanoi ettei ole käynyt siinä koskaan. Itse asiassa oli useita laitteita joissa hän ei ollut ollut käynyt, koska ne olivat joko "liian pelottavia" tai sitten hänen pituutensa ei riittänyt niihin, heh. Pienikokoiset tytöt ovat parhaita. Laskeskelin mielessäni että kesällä 1999 tyttö oli noin nelivuotias. Siitä on aikaa, ja silti jo tuolloin tiesin jääväni AT-mieheksi. Sitä termiä en toki tiennyt - tuskin sitä oli olemassakaan - mutta tyttöjen nihkeys tarha-ajoista peruskoulun loppuun oli kyllä jättänyt vahvasti jälkensä... Tämä tyttö on kertonut "seurustelleensa" ensimmäisen kerran 13-vuotiaana. En kysynyt mitä hän sillä tarkemmin ottaen tarkoitti.
Lopulta kävimme pienellä picnicillä eräässä puistossa. Tyttö höpötti taas sellaisia asioita joihin minun oli vaikeaa samaistua. Mietin sitä miten netissä välillä törmää miesten teksteihin joissa he sanovat etteivät voisi seurustella alle parikymppisen kanssa. Ovat kuulemma "liian lapsellisia". Oliko tämä tyttö lapsellinen? En tiedä. Toki hänen elämänkokemuksensa pyörivät aika paljolti lukion ja lukioikäisten ympärillä, eli juttujen, mihin minun oli vaikeaa tarttua. Mutta yhtä vähän pystyisin samaistumaan omanikäisteni juttuihin töistä, perhesuunnitelmista, eri elämänsuunnista. Eli parempi ottaa vaikka vähän naiivi mutta hoikka teini, kuin joku vanha ja elähtänyt kurppa, joille alkaa kilojakin kertyä. Tämäkin tyttö sanoi jo pelkäävänsä sitä hetkeä kun ruoansulatus hidastuisi. "On mukavaa vielä olla tällainen läpipasko", hän tokaisi hilpeästi, käyttäen tuota termiä jota olen aina inhonnut.
Lopulta oli kuitenkin aika lähteä pois puistosta. Hengailua oli kestänyt vähän runsaat neljä tuntia. Oli ollut hauskaa, varsinkin ajatuksen tasolla, käydä Linnanmäellä jonkun teinin kanssa. Siksi tämä tekstikin. Mutta oikeasti vain vitutti ja masensi oma yksinäisyys. Minä kun jouduin palaamaan pieneen kämppääni, kun taas tuo tyttö meseilee tälläkin hetkellä (katkonaisesti) poikkiksensa luota!

Vastaukset 63
Vanhimmat
Muuten hyvä tarina, mutta olisi kaivannut enemmän minua. Heh.
Voisi kuvitella että tytön poikaystävä olisi mustasukkainen tai ei-mielissään siitä että hän hengasi sinun kanssasi. En tarkoita tätä mitenkään vittuiluna vaan ajattelin vain että miten nämä asiat yleensä menevät, varsinkin AT-miehelle.
Tytön poikaystävä tietää kuka olen, ja varsinkin kuinka "vaaraton" olen, joten olen varma ettei hän ainakaan mitenkään mustasukkainen ole. Tuskin myöskään ei-mielissään. Ja muutenkin, eivätköhän normaalit pojat/miehet näe asian niin, että voittaja on se joka illan lopuksi tyttöä panee?
Ja se en ole minä. :(
Oliko tämä liippaava harraste netissä Habbo Hotel?
Siis mitä vattua varten teinityttö lähti kanssasi lintsille? Entä sinä hänen kanssaan? Siis käsittääkseni kahdenkesken? Isossa porukassa tietysti ymmärtäisin.
Tiesittekö muuten että kirjoitan kaikilla nikeillä, joita tällä palstalla on. Minulla on satunnaisgeneraattori, joka arpoo aina uuden nimimerkin. Olen myös palkannut pari työtöntä 9 euron päiväpalkalla kirjoittamaan eri nimerkeillä keskusteluitani. Sinua kirjoittaa yksi palkollisistani, ja minä kirjoitan itse henkilökohtaisesti juuri tässä näin. Käsikirjoitin tämän keskustelun eilen illalla, siinä provoilun lomassa kun heitin samalla Aisuri-juttuja.
Aika huono bisnesidea.
Kun lainaat toisten sanoja, on kohteliasta ilmaista asia rehellisesti.
Olet varmaan kärsinyt lapsettomuudesta parisuhteessasi. Sinulla voisi olla teini-ikäinen tytär ja kokeilit millaista olisi lintsillä oman teini-ikäisen kanssa. Oma lapsi olisi aina oma lapsi. Jospa teitä vielä onnistaa. Kumppaniasi ja sinua.
Teineissäkin on muuten aika pullukoita. Kaikki ei ole läpipaskoja.
Siis täh??!!! 29-vuotiaalla teini-ikäinen lapsi? Aika teininä olisi saanut tulla isukiksi..
YTM:t aloittavat nuorina ja äidit voivat olla viisikin vuotta YTM:iä vanhempia eli ihan hyvässä iässä synnyttämään.
Voi 29 vuotiaalla olla esim. 13 vuotias lapsi.
On ollut 16 vuotias saadessaan eli myöhäisteini. Miehethän katsoo jo kymmenen vuotiaan tytön teiniksi.
"Miehethän katsoo jo kymmenen vuotiaan tytön teiniksi."
Ei sentään miehet, vaan eräät hasardit ATM:t.
Eli ap = M29-ENFP = eATMe nyt näin ensialkuun.
En edes tiedä, onko muita.
Epäilen...
Ehkä muutama.
"Hasardit"? Jos pitäisi valita, kumman mieluummin antaisit hoidella neitsytteinityttäresi, panoeinon vaiko ATM:n? Miksi?
Joo mahdollista on tulla isäksi jopa 11-vuotiaan, mutta minua ihmetytti lähinnä tuo rinnastus, että on normaalimpaa, että poika on tullut teiniä isäksi, kuin että 29-vuotias poikanen käy lintsillä teinitytön kanssa.
Pojat ne jaksaa noita roolileikkejä.
Panoeino olisi turvallinen valinta.
Osaisi hommat, eikä suhteen loputtua alkaisi ammuskelemaan tai muutenkaan sekoilemaan.
Ätmin kanssa olisi suuri todennäköisyys, ettei sillä reppanalla edes tosipaikassa seisoisi, ja mikä nöyryytys se sitten olisi ensikertaa odottavalle teinitytölle? Jos seisoisikin, ei se tietäisi mitä sillä seisokillaan tehdä. Lopuksi se lutkittelisi tytön, viimeistään siinä vaiheessa, kun tyttö tajuaisi, ettei se hikinörtti olekaan elämänsä mies.
Sitäpaitsi tyttö ei kostuisi ätmin kanssa, sekin tekisi ekakerrasta vaikean, kiusallisen ja kivuliaan.
Poikanen? 29-vuotias? Älä nyt viitsi.
Riippuu mistä kulmasta katsoo.
Olet todella omituinen.
TÄMÄHÄN ON MAHTAVAA!
Vaikka olisitkin pannut tuota teinityttöä, olisit huomannut että yksinäisyys ja masennus vituttaisi vieläkin. Ne ajat jolloin teinitytön paneminen olisi parantanut elämänlaatuasi paria viikkoa pidemmällä aikavälillä ovat kaukana takanapäin.
Nyt ei enää auta mikään muu kuin itseään inhoavan minäkuvasi murtaminen.
Olet väärässä.
Tapa ittes, pliis.
Eli uskot, että pantuasi tuota tyttöä, sinua ei enää masentaisi?
No jos pillunpuute masentaa, niin totta helkkarissa seksi jonkun ihanan teininaisen kanssa auttaisi siihen!
Mutta sinä olet sekä idiootti että trolli. Voisit sinäkin tappaa ittes siis, pliis.
Mitä varten idioottitrollin pitäisi itsensä tappaa? Sitäpaitsi olen onnellinen idiootti koska saan pillua, tyhmäähän tätä onnea olisi kesken jättää, kuten varmasti hyvin ymmärrät?
Ei trolleilla ole elämää. Siksi te kirjoittelette tänne.
Ei voi tuon herkän empatian edessä kuin ihmetellä taas kerran, että miksi minulla on naisia, mutta liiankin kiltillä ätmillä ei?
Mitä ihmettelistä siinä muka on? Ei naisia kiinnosta kunnolliset ja mukavat miehet! Joten painus nyt vittuun siitä, trolliluuseri!
No syvälle ATM:iin täällä on se kunnollisuus ja mukavuus hautautunut, naisvihamielinen palsta tämä on.
Ja ihan turha väittää että naiset vaan ovat katkeroittaneet. Jos näin käy, se kunnollisuus ja mukavuus ei ole koskaan aitoa ollutkaan, vaan pelkkä naamio pukille pääsemiseksi.
Miksei ADHD-panoeinoja ikinä syytellä "naamioista"??
Logiikkasi on muutenkin ihan perseestä. Eikö ole luonnollista katkeroitua vastoinkäymisistä? Vai myönnätkö jopa sen fatalistisen totuuden että ATM=ATM=ATM?
Ei panoeinoa tarvitse kenenkään mistään syytellä, ei heidän itsensä ainakaan tarvitse syitä itsestään etsiä eikä vatvoa tälläisilla palstoilla, että miksi eivät saa. Kun kerran saavat.
Teitä ätmejä tässä joutuu penkomaan, kun vingutte kompleksejanne.
Eikä teillä kyllä edes ole mitään naamiota, vain oma itserakas kuvitelmanne tuosta kiltteydestänne ja muusta pehmeästä paremmuudesta.
Jatkuvastihan täällä ATM:t niitä panoeinoja naamioista syyttelevät, sen sijaan itse ATM:t kuvittelevat oikeasti olevansa kilttejä ja kunnollisia. Tunnustaisivat mokomat edes, että se kiltteys ja kunnollisuus on pelkkää teeskentelyä.
No jos kokkelinpuute masentaa, niin totta helkkarissa kunnon paukut auttaisi siihen. Ja huomenna sama uudestaan.
Jos et ole saanut seksiä teininaiselta, niin mistäs sinä tiedät kuinka hyvää se oikeasti tekee? Onko sulla ehkä vähän liian suuret odotukset yhdeltä aktilta?
Äidin rakkautta sä tarviit.
:(
Voi te ENFPt olette niin vekkuleita...
Enpä vittu viittiny lukea koko alotusta nikin takia. Ei siksi että minulla olisi jotain "ENFP" "persoonia" vastaan... Minua vaan häirittee niin saatanasti tuo...
Itseasiassa kyllä noissa persoonallisuustyypeissä on jotain perää.
Seuraavaksi varmaan väität, kuinka horoskoopit on huuhaata
Joo, hyvä huomio: niissä on perää yhtä paljon kuin horoskoopeissa.
Eli täyttä huuhaata.
Vau. Aika monitasoista ironiaa. Luulen ettei hahmotelma hahmota tuota.
Ironia. "Taitolaji".
Kyllä sitä ymmärtää, mutta se ei mittaa millään tavalla sitä, onko se huonoa vai ei.
Edellinen oli huonoa. Jos haluat, voin antaa tarkennusta, miksi. Anna vaikka sähköpostiosoite, niin voidaan vaikka setviä sitä yhdessä. =) Olethan nainen?
Tunnetko itsesi voittajaksi, kun hahmotit tuon :D
Pienikokoinen? Alle 140 cm taitaa kyllä olla jo kääpiö. Oletko varma iästä? Tarkastitko henkkarit? Pieni koko ei välttämättä takaa pientä ikää.
Miksi tyttö valehtelisi? Tai mikä ylipäätänsä on pointtisi?
Häh? Eihän se edes antanut mulle!
Miesten koossa vastaisi alle 155cm. Eli aika knääpiö.
Nopeasti googlasin ENFP:n. Eihän ENFP voi olla kolmekymppinen neitsytpoika. Kuka valehtelee?
Miksei voisi olla. Spontaani tunteva intuitiivinen ekstrovertti ei ole mitenkään automaattisesti naisten mieleen jos muut ominaisuudet ei ole kohdallaan.
Sehän on hellvetin ruma -sisältä ja ulkoa.
Kyllä spontaani, intuitiivinen ekstrovertti vahingossakin lipsahtaa sillointällöin pimpsaan jos nyt on normaali hetero haluiltaan. Sellainen puhuu paljon, mukaansatempaavasti ja myös pokaamisen pitäisi sujua välillä ihan vahingossakin, tyyliin ex-temporesutkautus: "lähdetäänkö puistoon joogaamaan baarin jälkeen?". Tuollaista luovuutta, rohkeutta ja erilaisuutta jos esittää muutenkin supliikki mies, niin varmasti 30v ikään mennessä on jo saanut kymmeniä kertoja.
Monen naisen mieleen on jo pelkästään noiden ominaisuuksiensa vuoksi, muut ominaisuudet eivät voi enää estää saamasta. No ok, ehkä jotkut aivan käsittämättömät puutteet, kuten pultsaritason törkyisyys tai oikeasti mutantoituneet kasvot. Eivätkä nuokaan estä jos valitsee naisensa pultsarien joukosta.
"Eivätkä nuokaan estä jos valitsee naisensa pultsarien joukosta."
Joo nussi sinä vaan niitä pultsareita. McDonald's ei taida maksaa niin hyvää palkkaa että pystyisit leikkauttamaan lärvisi siedettävän näköiseksi?
No jos itsekin näytät ja haiset pultsarilta, niin mitä valitat? Pese itsesi ja uusi akkasi, niin ei tee niin pahaa panna.
Tässähän ei ollut kyse minun lärvistäni eikä saannistani. Tällä lärvillä saisi vaikka sitten olisi pultsarikin. Tosin ehkä se sen pesun vaatisi, jos haluaisi YTN:iä skoorata.
Etkö muka ole nähnyt eatmen videoita?
No minä olen aina ollut suosittu seuramies myös naisten keskuudessa, mutta eipä ole sillä kyllä pimpsaa lipsahtanut kertaakaan. Sen täytyy olla kiinni jostain ihan muusta.
Jos juttu kerran luistaa, niin se pitää loppuillasta viedä pimpsaa kohden, eikä vaan toivotella hyviä jatkoja ja kiitellä seurasta.
Yritetty on, mutta nainen on aina vaan kiitellyt seurasta ja toivotellut hyviä jatkoja.
Ilmeisesti naiset kuitenkin hakevat sänkyynsä jotain muuta kun koomikkoa.
Ehkä pitää olla vähän syntisempää komiikkaa.
Pistä ensi kesänä tukihakemus kesälukioseuralle ja mene johonkin kesälukioon teiniseuraan. Hyvällä säkällä kurssi on sinulle kokonaan ilmainen.
Niissä on monesti myös keski-ikäisiä oppilaita ja useimmissa paikoissa sallitaan myös aikuisten osallistuminen.
Helpompaa on vaan mennä Kampin edustalle norkoilemaan, heh.
Miten muuten on mennyt elämässä noin yleensä?
http://cdn.memegenerator.net/instances/400x/20533914.jpg
Oikeesti? Onnet! Tollaista se on. Seuraavaksi mitä?
Aika puistattavaa lukemista. Onneksi naiset tajuavat välttää tällaisia tyyppejä!