Puran tunteitani tänne. Olen täysin kysymysmerkkinä mieheni tämän hetkisestä elämän tilanteesta. Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta, josta viimeiset neljä vuotta naimisissa. Lapsia meillä on kaksi, vanhempi 3vuotias ja nuorempi vasta 4 kuukautta. Viimeinen vuosi on ollut vaikea. Vuosi sitten mieheni jäi kiinni kahviteltuaan selkäni takana vieraan naisen kanssa. Tästä alkoi alamäki ja lukuisten poissaolojen summa. Mieheni on yrittäjä. Hän saattaa koska tahansa lähteä ilmoittamatta ryyppyreissulle päiväksi, viikonlopuksi ja olipa tuossa viikkokin jonka oli poissa. Minulle ei reissuista kerrota eikä ilmoiteta ja reissujen ajan ei puhelimeen vastata. Olen siis täysin tietämätön siitä missä mieheni on ja kuinka kauan tai tuleeko enää edes kotiin. Sitten hän palaa kotiin krapuloissaan ja minua syyttäen. Olenhan niin kauhea nalkuttava vaimo.
Alkoholi näyttelee siis suurta osaa ja sillä ei ole väliä onko ryyppyreissun ajankohta perheloma jouluna tai syntymäpäivät tai esimerkiksi toisen lapsen laskettu aika.. Silloin kun lähdetään, ei väliä ole millään. Hetki sitten jäi kiinni myös pettämisestä. Oli humalapäissään suudellut toista naista ja viestitellyt hänelle kiinnostustaan myös tämän jälkeen selvinpäin. Asia puitiin ja samalla puitiin myös paljon muitakin asioita ja kuvittelin, että nyt vihdoin yhteinen elämämme voi jatkua.. Kunnes meni viikko ja mieheni lähti taas työstään ryyppäämään eikä kotiin tullut..
En tiedä mitä tekisin. Miehen käytös on todella kamalaa ja nolotta edes myöntää, että tällaista elämäni hänen kanssaan on ja näin minua ja lapsiamme kohdellaan. Kun edes tietäisi, onko kyse alkoholiongelmasta vai siitä, että mieheni on tajunnut ettei rakasta minua enää. Olen asiasta hänelle asiallisesti jutellut ja alkoholin kanssa hänellä ei kuulemma ongelmaa ole ja vannoo rakkauttaan ja haluaan olla perheen kanssa.. Käytös puhuu kuitenkin täysin eri kieltä. Mitä siis tekisin? Onko tällaisesta kenelläkään kokemuksia? En haluaisi menettää perhettäni.
Alkoholi näyttelee siis suurta osaa ja sillä ei ole väliä onko ryyppyreissun ajankohta perheloma jouluna tai syntymäpäivät tai esimerkiksi toisen lapsen laskettu aika.. Silloin kun lähdetään, ei väliä ole millään. Hetki sitten jäi kiinni myös pettämisestä. Oli humalapäissään suudellut toista naista ja viestitellyt hänelle kiinnostustaan myös tämän jälkeen selvinpäin. Asia puitiin ja samalla puitiin myös paljon muitakin asioita ja kuvittelin, että nyt vihdoin yhteinen elämämme voi jatkua.. Kunnes meni viikko ja mieheni lähti taas työstään ryyppäämään eikä kotiin tullut..
En tiedä mitä tekisin. Miehen käytös on todella kamalaa ja nolotta edes myöntää, että tällaista elämäni hänen kanssaan on ja näin minua ja lapsiamme kohdellaan. Kun edes tietäisi, onko kyse alkoholiongelmasta vai siitä, että mieheni on tajunnut ettei rakasta minua enää. Olen asiasta hänelle asiallisesti jutellut ja alkoholin kanssa hänellä ei kuulemma ongelmaa ole ja vannoo rakkauttaan ja haluaan olla perheen kanssa.. Käytös puhuu kuitenkin täysin eri kieltä. Mitä siis tekisin? Onko tällaisesta kenelläkään kokemuksia? En haluaisi menettää perhettäni.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Eipä tuossa taida vaihtoehtoja olla. Kokeilakaa vielä jotain perheterapiaa ja jos ei onnistu / ukkosi suostu niin ota ero. Pääset pian omaan elämään kiinni ja voit taas olla onnellinen.
Tämähän hänen elämäänsä on! Kaksi pientä lasta, joista toinen imeväinen. Kyllä vaihtoehto on oltava erolle. Alkoholisti ei yleensä myönnä, että juominen olisi ongelma. Selvästikin se on. Aloittakaa siitä.
Täällähän hauskoja vastauksia on. Elämä on valintoja täynnä. Apn mies on valinnut alkoholin, se on fakta eikä ap voi sille mitään, se ei ole hänen valinta. Siksi ap:n kannattaa valita ero. Etenkin kun ap:n nuorin lapsi on vasta imeväinen, on tosi hyvä erota, koska isän alkoholinkäyttö vaikuttaa lasten koko elämään ikävästi.
Perheterapia ei pure alkoholismiin.
Olet 127455 nainen joka valittaa miehen alkoholin käytöstä mun laskujeni mukaan.
Naiset rakastuu juoppoihin, minkäs sille mahtaa.
No... ei tuossa vielä kannata suuria mullistuksia tehdä perhe-elämään. Kriisiä, stressiä, ahdistusta tuossa puretaan. Olet varmaan itsekin tiukilla pienen vauvan ja esikoisen kanssa. Vanhemmaksi, isäksi ja äidiksi kasvetaan lasten myötä.
Yrittäjänkin pitää saada huilata, "nollata tilanne", mutta tapa on vain väärä miehelläsi. Vastuuton ei saa olla, ja katoilla viikkokausiksi. Yritäppä vähän keskustella, jos hän hoksaisi missä mennään.
Tarvitset itsekin jonkun jonka kanssa keskustella, lasten kanssa on yllättävän rankkaa. Näin ulkopuolisena sanoisin, että miehesi varmasti rakastaa sinua ja lapsianne, hän nyt vain "relaa" väärällä tavalla. Huolesi kyllä ymmärrän, mutta miten saatais ukko kuriin, on se ongelma. Pitäiskö antaa viilettää, tai tehdä jotain radikaalimpaa. Kerro nyt ensiksi hänelle miltä tuo tuntuu ja vastuu mikä hänellekin kuuluu lapsista.
Ap kyllä kertoi, että miehen kanssa on keskusteltu, useammankin kerran. Tuloksetta. Meno senkun yltyy. Parasta mitä ap voi itselleen ja lapsille tarjota, on ero.
Kiitos vastauksista. Olemme tosiaan näitä asioita käsitelleet sen sata ja tuhat kertaa. Olen joka kerta kertonut hänelle, miltä tällainen käytös minusta tuntuu ja kuinka se vaikuttaa lapsiimme. Mieheni on myös täytynyt huomata muutos pojassamme, joka selkeästi osoittaa pahaa mieltään siitä ettei isi ole kotona ja kun huomaa että äidillä on asiasta paha mieli. Mikään ei vain mene miehelleni jakeluun. Hän aina kyllä kertoo tietävänsä tekevänsä väärin, mutta mikään ei viittaa siihen että oikeasti asian näin ymmärtäisi. Teot vain pahenevat. Ryyppyreissut pidentyvät, lisää valheita ja tosiaan sitten vielä tuo kolmas osapuolikin. Mies syyttää nimen omaan stressiä ja sitä ettei ole rahaa tehdä perheen kanssa mitään. Kummasti sitä rahaa kuitenkin löytyy juomiseen. Tuo raha ei kuitenkaan meillä ole riidan aihe, itse tyytyisin vähään kun vain saisin onnellisen perhe-elämän takaisin. En oikein itse enää jaksa.. hän ei suo minulle aikaa edes "parantua" viime kerrasta kun taas jo menee, nytkin tosiaan tuo vain viikon väli ja viime kerralla kotiin tullessaan tosiaan oli tuliaisina tuo pettäminen. Olen ajatellut, että onko tässä ainut ratkaisu laittaa mies koville, kun ei kerran puhetta kuuntele. Olen itse jo lähes loppuun kulutettu henkisesti. Olen miettinyt avioeron harkinta-ajan aloittamista. Menenköhän tässä ihan metsään? Asia ei siis todellakaan ole uusi vaan tästä on jo vuosi väännetty ja mikään ei muutu, asiat vain pahenevat.
Erohakemus ei tosiaan mene metsään. Ei sinnepäinkään. "Yhdessäpysyminen" sensijaan olisi henkinen itsemurha itsellesi ja vielä pahempaa lapsillesi. Joku sanoi, että vuoden vääntämisaika on häviävän lyhyt aika. Todellisuudessa se on pitkä aika kuusvuotisesta suhteesta.
"Jaksaa jaksaa!". Niinhän urheilussa huudetaan. Vuosi "vääntämistä" on ihmiselämän janalla tarkasteltuna varsin lyhyt aika. Siinä sivussa olette siittäneet ja saaneet lapsen. Sinulla hormonit vielä sikinsokin. Jos kokeilisit pyytää lastenhoitoapua joltain läheisiltäsi ja tekisit jotain, mikä ilahduttaa sinua itseäsi. Ellei sopivia ystäviä tai sukulaisia ole, yritä löytää maksullinen lapsenvahti muutamiksi tunneiksi.
Ole jonkin aikaa niin, ettet vaadi mieheltäsi yhtään mitään, et edes asiallista keskustelua. Hengittelet rauhassa ja hoitelet lapsia. Aikaa on, ei se avioeron hakeminen minnekään karkaa. Ihan varmasti miehellesi olisi mieluisampaa tulla kotiin, jos pystyisit vähän rentoutumaan. Tiedän, että se on vaikeaa, mutta oikeastaan sinulla ei taida olla vaihtoehtoja. Ja toistan: avioero ei nyt ole vaihtoehto. Unohda se hetkeksi. Ei ylilyöntejä nyt. Häntä pystyyn!
Kyllä avioero on vaihtoehto - vieläpä ainoa sellainen. Miehen/isä holtiton käytös ja ryyppyreissut eivät johdu ap:n hormonitasapainosta! Lapsenvahti ei myöskään helpota tilannetta. Vaikka ap laittaisi lapset kokonaiseksi viikonlopuksi hoitoon tai lähtisi itse viikoksi pois maisemista, niin miehen tilanne on ja pysyy - senkun pahenee vaan. Jos ap vähänkään kunnioittaa ja pitää arvossa itseään ja lapsiaan, niin hakee eroa välittömästi.
Juuri näin. "Aa aa":lla on jostain syystä todella mahdotonta asettua ap:n asemaan. Ap:n ongelma ei ole synnytys, hormonitasapaino eikä mikään muukaan paitsi miehensä naisiinmenevät ryyppyreissut.
No..no ei nyt ihan niin järeillä aseilla, että avioeron harkinta-aika heti.Kuten epäilit, metsään menee tuo. Sinähän rakastat miestäsi, ja haluat sen entisen onnellisen perhe-elämän takaisin. Tuskinpa avioerolla "kiristämällä" onnistuu, paremminkin rakastumalla uudelleen.
Miten voisitte satsata enemmän parisuhteeseen, mutta kuitenkin jättää "liikkumavaraa" vähän kodin ulkopuolellekin? Ei mikään ole mustavalkoista. Teillä on ihanat lapset, mutta olisiko mahdollista järjestää kahdenkeskistä aikaa, vaikka kotonakin "kuhertelua" varten. Aikuisten parisuhde on tärkeä, kun lapset tarvitsevat niin paljon huolenpitoa, sitä jaksaa paremmin kun itsekin saa välillä kehuja ja rakkaudentunnustuksia.
Ihmissuhteet ovat tunnesiteitä ja kaikki tarvitsevat tunnustusta, kiitosta ja ihailua.
Yksin on turha yrittää satsata parisuhteeseen. Ap:n mies ei siihen näytä satsaavan kerrassaan yhtään, peli on menetetty. Ap on varmasti aivan samassa tilanteessa vielä vuodenkin päästä, joskin hänen hermonsa alkavat olla siinä vaiheessa jo riekailena. Viimeinen virkkeesi:
" Ihmissuhteet ovat tunnesiteitä ja kaikki tarvitsevat tunnustusta, kiitosta ja ihailua"
on aivan järkyttävä ap:n kannalta. Kahden pienen lapsen ÄITI on juuri se, joka tarvitsee maailman eniten tunnustusta, kiitosta ja ihailua, erityisesti aviomieheltään. Pahinta mitä aviomies voi tehdä, on kadota ryyppyreissuilleen ja pettää. Anteeksi voi antaa, sen voi tehdä eron jälkeenkin.
Mitenköhän tapahtuisi, jos lasten äiti häipyisi kodistaan teille tietämättömille, jättäen miehen lasten kanssa kotiin ihmettelemään (rintamaitoa löytyisi pakastimesta...)? Palattuaan äiti kertoisi pettäneensä ja olevansa kriisissä. Löytyisikö lasten isältä tunnustusta, kiitosta ja ihailua?
Kiitos kommenteista. Hyvä kun on erilaisia näkökantoja asiaan. Mieheni toi selkeästi viime kerralla keskustellessamme esille tuon läheisyyden puutteen arjessamme. Mies itse ei juuri koskaan ole ollut kykeneiväinen oma-aloitteisiin hellyyden osoituksiin ja joku aika sitten tulin äärimmäisen monta kertaa pitkän ajan sisällä torjutuksi myös seksin osalta. En ole siis ymmärtänyt että hän niitä asioita elämässämme kaipaa, koska ei niitä itsekään osoita. No, olin tietysti itse asiasta innoissani, koska olen mieheni läheisyyttä kaivannut ja asiasta puhuttiinkin ja rohkaisin häntä myös osaltaan kertomaan ja näyttämään minulle tunteitaan. Tämä toimikin ja tuntui hyvältä. Olen myös yrittänyt panostaa enemmän kotioloihin ja esimerkiksi usein tehnyt ruokaa ihan vain mieheni toiveita ajatellen.. valitettavan usein nämäkin yritykset ovat menneet metsään ja ruoka on jäänyt hellalle syömättä, koska mies ei ole tullut kotiin.. En ymmärrä mitä haetaan sillä että ollaan "piilosilla" toiselta. Lähdetään ja ollaan täysin pimennossa. Lisäksi mieheni ei tunnu käsittävän, kuinka paljon minua käytöksellään satuttaa. Hänen mielestään ei tee mitään väärin. Tänäänkin kuuntelin, kuinka hän kertoi, kuinka minä olin tehnyt pienestä asiasta kauhean show:n.. Mielestäni ei ole oikein, että ukkomies on ilmoittamatta monta päivää pois kotoa mukaan lukien yöt. Ei kuulu avioelämään eikä perheen isän elämään. Tuntuu että se olen vain minä joka yritän ja hän vain lupailee katteettomia. Otan joka kerta "onkeeni" kun hän mainitsee jostain asiasta, mikä parisuhteessa tai käytöksessäni häiritsee ja yritän parhaimpani mukaan korjata. Hän sen sijaan sanoo ymmärtävänsä, miltä minusta tuntuu, mutta käyttäytyy aina sen vastaisesti. Joskus ja aika usein on tunne, että hän ei ehkä enää perhettä tai paremminkin minua halua. Toisaalta taas hän tuntuu rakastavan minua kovasti. Alan todella olla jo itse niin henkisesti loppu toisen jatkuvaan poissa oloon, on todella raastavaa kun ei tiedä missä toinen on eikä häntä saa kiinni - ei vaikka mikä olisi, että en enää tiedä mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä. Pelkään erolla uhkaamistakin.. sehän saattaisi tarkoittaa suhteen loppua ja todella pelkään että hänet menetän. Mutta toisaalta, auttaako tähän mikään ja onko mahdollista että tilanne muuttuu vai onko käytösmalli jo opittu ja havaittu että aina saa anteeksi?
Miehesi selitykset ovat ihan höpöhöpöä. Jos hän yhtään ymmärtäisi miltä sinusta tuntuu, hän ei lähtisi omille teilleen.. "Tänäänkin kuuntelin, kuinka hän kertoi, kuinka minä olin tehnyt pienestä asiasta kauhean show:n.. " Tämä on aivan suurenmoista tunteidesi vähättelyä ja mitätöintiä. Avaa silmäsi. Miehesi ei rakasta sinua yhtään. Josko rakastaakin, niin VAIN siksi, että mahdollistat hänen törkeän toimintansa. Hänen on helppo olla holtiton, kun uskollisesti kuuntelet hänen hölmöjä selityksiään.
12345 on pessimisi ja minä olen optimisti. Pitkä liitto takana joten on minullakin tietoa siitä, että avioliitossa menee välillä huonosti. En kuitenkaan luovuttaisi helposti, ennenkuin kaikki kivet on käännetty.
Ongelmahan on jo rajattu. Miehen poissaolot ja alkoholin liika(?) käyttö.
Haluaako miehesi eroon perheestään ja lapsille viikonlopputapaamiset ? Miten järjestyy asuntoasiat ja elatustuki. Milloin palaat työelämään viimeistään? Näitäkin pitää pohtia. Perhettä ei voi poi pyyhkiä pois.
Avioero on minusta huono ratkaisu, ja eihän miehesikään sitä halunnut. Miksi kotielämä tuntuu niin "rasittavalta", että on päästävä viikoksi huilimaan. Masennustako? Väsymystä? Jotkut miehet lähtevät viikoksi kalaan. Mutta nuo ryyppyreissut ja vielä ilmoittamatta kotiin tuntuu keskenkasvuisen pojan ratkasuilta.
Käytöstä voi aina muuttaa.Saako hän nukuttua? Stressi ja masennnus on muuten hoidettavissa.
Kyllä tuon tason ongelmat on mielestäni hoidettavissa. Oisko perheterapiasta jotain apua? Jakselehan....Iso Hali täältä pyykkivuoren takaa!!
Optimismi sokaisee sinut. 12345 on realisti kuten minäkin. Ei olisi ollenkaan 1. tai edes viimeinen kerta, kun juopotteleva ja pettävä mies voi pyyhkäistä perheensä pois. Itseasiassa ap:n mies on jo niin tehnyt. Hän sanoo rakastavansa ap:tä vain siitä syystä, ettei hän halua MUUTOSTA. Koska eron myötä, hänelle tulisi liikaa vastuuta, myös itsestään! Hän ei voisi humputella juomassa ja naisissa niinä viikonloppuina, kun lapset ovat hänen luonaan. Jos nyt todellisuudessa edes pystyisi pitämään lapsia luonaan, koskaan.
Vain OMAA käytöstä voi muuttaa. Ap:n mies on vain pahentanut käytöstään. Ap tuhlaa elämäänsä jokaikinen päivä, kun suostuu olemaan ovimattona miehelleen.
Voi tavaton miten kummallisia "neuvoja" ja epäoleellisia kysymyksiä. Haluaako mies eroon perheestään?! Lapsille vkl tapaamiset?! Saako ap:n mies nukuttua!? Miksi kotielämä miehestä tuntuu rasittavalta?! Masennusta?! Väsymystä?! Mies, mies ja mies. Kuule, ihan sama. Ap on rasittunut karkailevasta husvottimiehestään ja syystä. Mies on pyyhkinyt jo ap:n ja lapset kuvioistaan. Miestä ei vaivaa mikään, hän on tyytyväinen. On liitossa ja saa mennä ja tulla miten mielii. Ap tekee sen mahdolliseksi, omalla ja lasten kustannuksella. Mies ei muuta käytöstään, koska hänellä ei ole mitään ongelmaa.
Avioero on ainoa ja hyvä ratkaisu, ap.n ja lasten kannalta. Myös miehen kannalta loppupeleissä. Eipähän ketään nalkuta ja ole tyytymätön "turhasta".
Realisti ja 12345 ovat täysin väärässä. Elämä ei ole joko- tai vaan sekä-että. Mieshän oireilee pakenemalla alkoholiin. Täytyy päästä "rentoutumaan", vaikka sitten salaa karkailemalla, kun ei ole oppinut purkamaan muuten ahdistustaan.
Perheterapia käsittelee juuri näitä asioita. Ei vaatimalla ja käskemällä saa muutosta käyttäytymiseen vaan oivaltamalla ja ymmärtämällä, miksi käyttäydyn niinkuin käyttäydyn. Toimii sananparsi:" neuvo viisasta niin hän viisastuu, neuvo tyhmää, niin hän raivostuu."
- "Realisti" puhuu kuin faktana ettei mies rakasta vaimoaan. Sitä me emme voi tietää. Joka avioliitossa ja muissakin ihmissuhteissa ollaan itsekkäitä, erimieltä ja kyllästytään välillä toisiin. Pelkkää auvoa, ilman mitään ristiriitoja ei voi olla, koska tunteet ohjaavat vahvasti ajattelua ihmissuhteissa.
Ihminen kehittyy ja muuttuu niin ihmissuhteissa, ammatillisesti ja OPPII VIRHEISTÄÄN PARHAITEN.
"Realisti" ja minä näemme parisuhteen ja avioliiton täysin eri perspektiivistä. Hän on ehdoton, "tuhlaat elämääsi", minusta kumpikin puolisoista häviää ja tuhlaa elämänsä jos eivät yritäkään löytää rakkautta ja sopusointua noin pienten yhteisten lasten vanhempina. Minusta on henkistä heikkoutta jos ei yritäkään ratkaista omia ongelmiaan.
"- "Realisti" puhuu kuin faktana ettei mies rakasta vaimoaan. Sitä me emme voi tietää"
Haloo! Rakkaus ei sanoja vaan tekoja. Alkeellisinta ap:n miehelle olisi ymmärtää, ettei ryyppyreissuille häipyminen osoita rakkautta aptä kohtaan milläänlailla.Mutta kun ei. Mies vähättelee ap:tä. Sehän se on rakkautta, joopa joo.
Tässä ap kyseli neuvoja. Kaikki neuvot hänen miehelleen ovat turhia, koska mies ei näe käytöstään ongelmana. Hänen ryyppyreissut, pettäminen ovat ongelma vain ap:lle. Henkistä heikkoutta ap:ltä on jäädä tuollaiseen suhteeseen ja kuvitella, että hän pystyy ratkaisemaan miehen ongelmat tai odottaa, että mies edes ymmärtäisi miten väärin hän kohtelee ap:tä.
Ensin pitää tietää KETÄ neuvoo! Sinä neuvot ap:n miestä, vaikka ap kaipasi neuvoja. Vaikka kuinka esität ihmisen oppivan virheistään, niin se ei läheskään aina pidä kutiaan. On ap:n kannalta täysin sama miksi hänen miehensä juo ja pettää. Kysymys on pelkästään siitä, sietääkö ap miestään ja tämän käytöstä. Tämä tuli ap:n tekstissä varsin hyvin selville
" Miehen käytös on todella kamalaa ja nolotta edes myöntää, että tällaista elämäni hänen kanssaan on ja näin minua ja lapsiamme kohdellaan. "
Ap ei siedä miehen käytöstä, sanoo, ettei tiedä mitä tekisi. Hän kyllä pohjimmiltaan tämän perusteella tietää, että ero on ainoa ratkaisu, muttei uskalla toteuttaa sitä.
Kiitos kommenteista. En todellakaan haluasi nähdä eroa minkäänlaisena ratkaisuna asiaan. Mutta mitä tehdä, jos toinen ei yksinkertaisesti ole kykenevä ymmärtämään, että asiat eivät voi näin jatkua? Minä kärsin ja erityisesti ajattelen tässä lapsiamme, pienenpi nyt ei vielä ymmärrä asioita, mutta äidin stressin tuntee, kolmivuotias sen sijaan jo ymmärtää ja kysely on kova: "Missä isi on?" "Joko isi tuli?" "Miksei isi tule?" "Äiti miksi sulla on paha olla, mikä sulla on?". Kysymysten viidakko on sakea ja kun edes itse en aikuisena vastauksia tiedä niin asiat tuntuvat äärimmäisen ankeilta. En toki lapsille ole asioista puhunut, ei ole syytä heitä huolestuttaa. Mutta kyllä lapset ymmärtävät milloin asiat eivät ole normaalisti.
Olen vuoden aikana lukuisia keskusteluja mieheni kanssa käynyt. Pyytänyt avaamaan itseään. Saan kuulla vikoja itsessäni ja toki hermostukseni ja kireyteni tunnustankin, mutta hän ei näe syytä siihen, mistä oma kireyteni johtuu - hänen käyttäytymisestään minua kohtaan, jatkuvista loukkauksista avioliittoamme ja perhettämme kohtaan. Olen lukuisia kertoja pyytänyt, että vihelletään peli hetkeksi poikki, voisiko hän edes hetken elää normaalia perhe-elämää, käydä työssä ja olla perheensä kanssa. Unohtaisi edes hetkeksi juomisen. Näin toimien varmasti huomaisi kuinka paljon positiivisia vaikutuksia saisi aikaan. Hän lupaa.. ja jo seuraavassa hetkessä täytyy saada kalja ja seuraavana päivänä toinen ja siitä se reissu taas lähtee. Syy reissuun lähdöstä löytyy usein minusta. Olen tehnyt jotain, ettei hänen hermonsa kestä ja asia täytyy purkaa usean päivän juomareissuun. Tuntuu, että minulla ei saisi olla tunteita eikä mikään mitä hän minulle tekee, kuinka huonosti kohtelee, saisi vaikuttaa minuun, en saisi tuntea enkä käsitellä tunteitani.
Itse olen siinä pisteessä, että jokin ratkaisu on nyt tehtävä. Lapset tarvitsevat äitiä ja nimenomaan tervettä äitiä! Eilen otin härkää sarvista ja hain apua itselleni, kävin keskustelemassa asioista ammattilaisen kanssa ja ruodimme henkisen jaksamiseni tasoa. En pysty tekemään asioita mieheni puolesta, ei auta vaikka kuinka puhuisin itseni läkähdyksiin. Jos toinen ei näe käytömallissaan vikaa eikä halua sitä muuttaa niin minun ponnisteluni ovat turhia. Toki voin olla tukena, jos oikealle tielle löytää. Voin vain kai odottaa, jos hän joku päivä tulisi järkiinsä ja haluaisi perheensä kanssa elää. Sitä odotellessa on keskityttävä omaan jaksamiseen ja lapsien hyvinvointiin. Suurin pelkohan tässä on, että hän ei ikinä tajua eikä perheensä kanssa halua elää. Mutta se on sitten vain otettava vastaan.
Tuohan pahenee koko ajan.
Avioerohakemuksen täyttäminen ei voi olla kovin monimutkaista. Tiedän erittäin tyhmiä ihmisiä jotka ovat kuitenkin sen osanneet tehdä :) Joten tee se nyt heti. Ei se ole mikään turhan järeä ase. Jos mies jostain syystä muuttuisi seuraavan puolen vuoden aikana (miksi ihmeessä, kun ei tähänkään mennessä ole parantanut tapojaan?), voit jättää hakemuksen uudistamatta ja se raukeaa.
Monesti näillä palstoilla vastataan ihmisten ongelmiin aika tylysti, niin teen minäkin. Se johtuu siitä, että ongelma ja sen ratkaisu ovat ulkopuoliselle päivänselviä, ainoastaan neuvojen kysyjät itse ovat liian kiinni omissa tunteissaan.
Tuhlaat nyt aikaa ihan turhaan ihmettelemiseen ja yrittämiseen. Lapsesikin ovat niin pieniä vielä...jos heidän lapsuutensa menee noissa merkeissä jatkossakin niin se olisi kauheaa.
Ottakaa feministilesbot miljoona velkaa, koittakaa pelata sopimukset yms. vaikka niitä joku mulkku katkoo pörssiyhtiön talutusnuorassa... Kertokaa sitten lisää vinkkejä. Hyvähän se on jonkun luottotiedottoman yh-nartun huudella vinkkejä.
Jos yritystoiminta on niin raskasta, niin kannattaa lopettaa.
En ole luottotiedoton, enkä yh :D Mikä ei sinänsä liity käsillä olevaan parisuhdeongelmaan, kuten ei pörssiyhtiötkään...
Avioliiton tehtävä on ennenkaikkea tukea toinen toista, yhdessä. Saada voimaa ja energiaa yhteisistä asioista. Teidän suhteenne on nyt avioliiton irvikuva. On erinomaista, että hait ammattiapua ja ruodit suhdettanne. Silti sekään ei auta pidemmän päälle.
Sinun pitäisi lakata ajattelemasta koko miestä ja keskityttävä omaan jaksamiseen. Näin tosin on mahdotonta tehdä ilman eroa. Eron jälkeen vasta tulet huomaamaan miten paljon parempaa elämää voi elää ilman väärää miestä (=riippakiveä). Oikeasti maailma on täynnä miehiä, jotka haluavat puolison ja myös viettää aikaansa tämän kanssa. Eron jälkeen myös huomaat miten hölmösti olet sallinut mieheltäsi kaikki tähänastiset loukkaukset ja epäasiallisen käytöksen.
NImenomaan "Ci". Etenkin tässä tapauksessa on ulkopuoliselle päivänselvää, että ap:n pitäisi ottaa ero. Mieluummin heti kuin viikon päästä. Aikaa ei ole tuhlattavaksi asti. Kysyin varmuudenvuoksi myös mieheltäni asiasta. Hänen mielestään oli vieläkin päivänselvempää, ettei ap:n mies muutu - parempaan vähiten. Mutta pointtina piti sitä, ettei tuollaista käytöstä pitäisi sietää puolisoltaan edes yhtä ainoaa kertaa. Kun yhdessä ollaan, niin mihinkään ei häivytä ilmoittamatta. Jos niin tekee, suhde on käytännössä jo lakannut olemasta. Ei ole mitään vaalimisen arvoista.
Ensimmäinen huomio naistä kaikista ap:n kirjoituksista on se että mies on ilmiselvästi alkohoilisti. Hän pakenee vaikeuksia aina ryyppyreissuille jotka jatkuvat määrittelemättömiä aikoja ja toistuvat säännöllisesti. Normaalin alkoholisuhteen omaava mies ei niin tee, se on ihan selvä. Ja alkoholistin voi parantaa vain hänen oma tahtonsa, ei kenenkään muun tahto tai teot.
Toinen asia on kuitenkin se että koko avioliiton käyttäytymismalli on varmaan vinksahtanut ja aikaisemmin. Jotenkin minusta tuntuu että mies on ajautunut kierteeseen jossa hän retkahtaa aina "kunnolla" kun on hänen kannaltaan ihan sama, onko hän poissa päivän tai viikon, pettääkö tai ei, kotona on aina (ymmärrettävästi) motkottava vaimo. Mies on siis voinut kokea että hän tekee aina joka tapauksessa väärin ja siksi ei edes viitsi enää yrittää olla kunnolla.
Nyt tämä on tietysti saanut ihan liian suuret mittasuhteet, mutta ap voisi pohtia, onko tässä jotain joka on voinut vaikuttaa jo paljon aikaisemmin. Onko miestä kontrolloitu liiikaa (tai hänellä erittäin suuri itsenäisyyden tarve), joskus motkotettu turhista jne.? Tämä ei tietysti enää auta tätä akuuttia tilannetta mutta ihan koko tilanteen kannalta sitä voisi miettiä. Se ei tee kenestäkään syyllistä tai syytöntä mutta asioilla on kuitenkin usein tapana olla syyt ja seuraukset joita sitten ihmisen taipumukset pahentavat.
Ainakin minun kokemukseni mukaan miehet usein voivat käyttäytyä hyvinkin lapsellisen suoraviivaisesti, siis niin että "menköön sitten kaikki kun se ei minua kuitenkaan ymmärrä". Se voi vaikuttaa yksinkertaiselta ja lapselliselta mutta siinä on takana se ikiaikainen jokaisen halu olla rakastettu ja hyväksytty ja se pettymys mikä seuraa jos sitä ei jostain syytä koe (vaikka sitä voisi todellisuudessa ollakin...).
Jokaisen alkoholistin oma elämä on vinksahtanut jollain pahalla tavalla. He eivät osaa juomisen lisäksi kontrolloida itseään missään muussakaan asiassa. Painotan sanaa "itseään". Alkoholisti ei osaa selvittää ja eritellä tunteitaan. Ei olla empaattinen eikä rakastaa edes itseään. Siksi alkoholistin on mahdotonta rakastaa ketään muutakaan. Alkoholisti myös hyvin herkästi väittää, että toisen huolenpito ja rakkaus on "kontrollointia".
Minä jos olisin Ap:n paikalla, niin piun paut välittäisin täti- Monican tai Ci:n neuvoista. Mikä miestä ahdistaa nyt avioliitossa, siitä on kysymys. Voi olla että tämän päivän yrittäjällä on hermot kireänä jo työnkin vuoksi, eikä sitten kotona kestä lasten melskausta ja vauvan itkua.
Isäni on rakennusalan yrittäjä, viettää viikonloput mökillä palautuen stressistä. Itse olen akuutin osaston sairaanhoitaja. Kysyin nukkumisesta sen vuoksi, kun kollegoiden kanssa on sitä ongelmaa, ettei saa nukuttua kun työasiat pyörii mielessä. Soittipa tuossa työkaverini klo.03.osastolle ja pyysi tarkistamaan, että iv.-tiputus on pois otettu.
Alkoholismi on hoidettavissa, ei siihen tarvi perhettä hajoittaa. Kysymys on siitä, miten saada mies hoidon piiriin, omaehtoisesti. Lupaavia tuloksia on lähipiirissäni ja AA:n omaisryhmällä on myös positiivista kerrottavaa.
Huomioitava on myös, että molemmat puolisot kertovat rakastavansa toisiaan ja perhettään. Ongelmakeskeinen ratkaisumalli on nyt tavoitteena.
Alkoholismi on juu hoidettavissa. Tämä tosin pätee vain niihin harvoihin alkoholisteihin, jotka myöntävät ongelmansa, haluavat alkoholista eroon ja tekevät todella töitä sen eteen. Päivä kerrallaan. Onnistumisprosentti ei päätä huimaa. Takapakkeja tulee lähes aina. Hoidon onnistumisen kannalta on jopa suotavaa, että perhe asuu erillään ja alkoholisti yksin.
Juu justiinsa. Yhdelläkään alkoholistilla ei ole alkoholiongelmaa. Ongelma on vain alkoholistin puolisolla, lapsilla ja muilla läheisillä (jotka itse eivät ole alkoholisteja). Miehesi on täysin turha vannoa rakkautta. Väittää vielä ihan pokkana, että haluaa olla perheen kanssa! Kuka tuollaiseen uskoo? Jos mies haluaisi olla perheen kanssa, niin hän myös viettäisi aikaa perheensä kanssa eikä häipyisi reissuilleen. Jos mies edes yhtään välittäisi sinusta, hän ei pettäisi toisen naisen/toisten naisten kanssa. Vai muka humalapäissään vain suudellut toista naista... hahhahhaa. Tiedän tasan tarkkaan miten tuo kuvio menee. Viina ja toiset naiset kuuluvat yhteen. Aina siihen asti, kun miehellä rahaa riittää. Ja riittäähän sitä vielä, kun hänellä ei ole varaa panostaa perheeseen.
Fakta: miehesi on alkoholisti, jolla toiset naiset kuvioissa. Tuohon ei ole muuta ratkaisua kuin ero. Ellet sitten välttämättä halua kiduttaa itseäsi ja lapsiasi roikkumalla juopossa miehessä.
Rumamies ei kelpaa mut juoppo kelpaa melkein kaikille naisille. Sellasta se elämä on.
Honey, mä oon jo sun fani.
Hyviä pointteja jälleen, kiitos niistä. Niin kuin jo aikaisemmin mainitsin myönnän myös omat virheeni. Olen ollut kireä ja kylmä miestäni kohtaan. Ei ole helppo olla toisen lähellä kun toinen jatkuvasti loukkaa teoillaan. Myös vuosi sitten tapahtuneen vieraan naisen kahvittelun jälkeen, olen ollut äärimmäisen epävarma mieheni uskollisuudesta (tätä ennen hän oli minulle kaiken uskollisuuden ihannekuva, hän ei koskaan ole ollut mikään "naisten mies" ja olen aina ollut sitä mieltä että hän ei ikinä pettäisi minua ja vaikka avioliitossamme onkin ollut ongelmia, ei minun ole koskaan tarvinut tätä ennen miettiä uskottomuutta). Olen siis varmasti viimeisen vuoden ajan ollut huomattavasti enemmän kiinnostunut hänen menoistaan ja tekemisistään. Sanoinkin vuosi sitten tapahtuneen naisjutun jälkeen, että luottamukseni tarvitsee "pönkitystä" ja mieheni ymmärsi tuolloin asian ja asiat pelasivat niin kauan kuin peli oli avointa. Olen siis varmasti kytännyt hänen tekemisiään enkä oikein ole pystynyt antamaan anteeksi tuota vuosi sittenkään tapahtunutta naisjuttua.
Meillä on myös elämässä muitakin ärsykkeitä, kuten mieheni yritys, jossa myös minä olen paperipuolella mukana. Yrityksellä menee huonosti ja ehkä olen ennemminkin painostanut häntä kovempaan yrittämiseen ja asioiden hoitoon kuin kannustanut. Olen siis varmastikin osalta aiheuttanut lisäpainetta hänelle.
Lasten suhteen taas itselläni on lapsuudestani rikkonainen isäkuva.. isä teki liikaa töitä ja hän ei juuri kotona ollut. Lopulta vanhemmilleni tuli avioero, jonka seurauksena menetin isäni yli kymmeneksi vuodeksi. Nyttemmin olemme saaneet välimme korjattua. Asetan siis nyt omien kokemuksieni perusteella lasteni isälle painetta, lasten elämässä täytyy olla läsnä ja lasten isän rooli on minulle tärkeä.
Miehelläni on siis varmasti painetta joka puolelta. Myös hänen isänsä on äärimmäisen vaativa, on yrityksessä mukana myös. On henkilö, joka on aina neuvomassa mitä tehdä, silloin kun ei pitäisi ja silloin kun neuvoa kysyt, et vastausta saa. Myös hänellä tuntuu olevan jonkunlainen tarve paeta vaikeita asioita - jättää hoitamatta - eli siis luultavasti mieheni käyttäytymismalli on sieltä opittua perintöä.
Olen nyt yli viikon odottanut miestäni kotiin. Jo kolmasti olen häneltä saanut viestin, että sinä ja sinä päivänä tulee.. ei ole tullut. Eilen todella luulin hänen tulevan ja vielä päivällä asiaa varmistelin muutamaan kertaan, koska halusin järjestää lapsille hoidon, jotta voisimme keskustella asioista. Hän lupasi tulla. Kaikki oli valmista, lapset hoidossa ja mies ilmoitti, että tuleekin vasta huomenna.. Hän pitää minua aivan kuin pilkkanaan. Antaa aina vähän oljenkortta, johon tarttuisin ja sitten vetää oljen pois. Ikäänkuin pitää minua otteessaan, mutta ei minua kuitenkaan halua, toisaalta ei osaa laskea irtikään. Vannoo rakkauttaan ja halua olla perheen kanssa, mutta että asiat ovat niin huonosti, että hän ei jaksa.. erota ei silti halua. Olen kertonut, että tarjolla on apua ja olisin valmis sitä hänen kanssaan hakemaan. Luvannut olla hänen tukenaan. Mikään ei auta enkä saa häntä tarttumaan mihinkään. Kun kerron, että tämän enempää en voi ja minun on pakko päätyä eroon, jos hän ei saa itseään niskasta kiinni, hän alkaa uhkailemaan tekevänsä itselleen jotain. Mielestäni kuviossa alkaa olemaan todella rankat piirteet. Mieheni ikäänkuin huutaa apua, mutta auttaa häntä ei saa. On vaikeaa, kun ihminen jota äärimmäisen paljon rakastaa luisuu pois..
Ja tuohon kommenttiin, että ruma mies ei kelpaa.. Olin aikoinaan äärimmäisenkin pinnallinen miesten suhteen.. suhteet eivät kestäneet. Aviomieheeni rakastuin sisäisten arvojen mukaan ja sen takia millainen hän on. Vasta myöhemmin tajusin, että hän on myös pinnalta äärimmäisen komea. Minulle hän on suurin rakkauteni, jota arvostan ja ihailen. En missään tapauksessa haluaisi heittää ihmistä pois, koska hänen kaltaistaan ei varmasti ole toista. En vain siedä tätä käytöstä. Luulen, että kyse on jostain ongelmasta, alkoholi varmastikin ja lisäksi jonkunlainen loppuun palaminen tai masennus.
Äläs nyt tuolle linjalle lähde ollenkaan, että miehesi ongelmat olisivat jotenkin sinun syytäsi! Sun miehelläsi on oikeasti ongelmia alkoholin ja oman itsensä kanssa. Sä et voi tuolle asialle mitään ellei hän itse halua sun apuasi.
Onko teillä ketään yhteistä ystävää, joka voisi miehellesi jutella asioista? Kannattaisi kokeilla. Sä voit olla miehesi mielestä liian läheinen ja puhuminen sulle voi olla vaikeaa.
Lue kirjoittamasi jutut huolella, mieti niitä ulkopuolisen silmin. Sä rakastat miestäsi, mutta mies ei taida rakastaa edes itseään. Sun rakkautesi ei pysty miestä muuttamaan. Niin se vaan menee. Onko sulla ketään, kenen luo voisit mennä lepäämään, joka voisi huolehtia lapsistasi ja antaa sun miettiä asioita ihan rauhassa?
En tiedä auttaako tämä, mutta olen ollut miehesi kengissä. Kotoa pakoilu johtui uuden naisen tapaamisesta ja ahdistavasta arjesta, johon tietysti olimme vaimoni kanssa molemmat syyllisisä. Rakastin vaimoani, mutta kärsittyäni välinpitämättömästä kohtelusta (5 vuotta ilman läheisyyttä sekä hellyyttä ja seksiä vain äärimmäisten asiasta riitelyjen tuloksena). Keskustelu yhteys oli ikäänkuin poikki. Emme saanneet asioita ratkeamaan. Lopetin puhumisen ja se johti ei pelkästään pettämiseen vaan rakastumiseen ja uuden parisuhteen aloittamiseen. Pian en enää tietysti ollut vaimostani edes kiinnostunut.
Olen onnellinen tällä hetkellä. Silti uskon vahvasti tehneeni huonon ratkaisun sekä itseni että vaimoni ja lasteni näkökulmasta. Yllä sanottiin, ettei perheellinen voi vain mennä ja tulla miten haluaa. Tämä on totta. Silti, oman huonon olon seurauksena ryhdyin kertaheitolla huonoksi aviomieheksi ja vielä huonommaksi isäksi. Annoin ikäänkuin itselleni oikeuden tehdä näin. Sen mikä vaivasi omaatuntoa hoidin valehtelemalla jopa itselleni. Viinaa en tosin juonut.
Koin, että olin vuosia myönnellyt (18 vuotta) vaimoani ja että nyt riitti. En edes saannut päättä millä haarukalla lapsiani syötän tai mitä satuja heille luen illalla. Tein työpäivän päätteeksi ruuat seuraavaksi päiväksi valmiiksi, siivosin koko kämpän viikonloppuisin, kävin kaupassa, nukutin lapset...kaikki tein kuitenkin väärin...taisin palaa loppuun tai polttaa itseni loppuun...tätä sitten seurasikin vuosi, jonka aikana en tehnyt mitään...en yhtään mitään. Omituinen vuosi, jonka aikana kukaan ei tienyt mitä kävisi. Eropaperit laitoin sisään. Demonisoin vaimoini täysin mielessäni. Ja hirveää sanoa sinulle, mutta kun mies menettää mielenkiintonsa niin kyllä se yleensä sitten on mennyt. Tosin, kuulemma uudestaankin voi rakastua samaan ihmiseen, mutta ei jos molemmat eivät tee paljon töitä asian eteen. Tajutessaan miten aikani vietin vaimoni ei tietysti enää halunut yrittää - enkä oikeastaan minäkään - olisin sen silti ehkä tehnyt lasten takia. Eikä elareiden maksaminenkaan ole kivaa kun vastineeksi näkee lapsiaan joka toinen viikonloppu (tosin tämä on enemmänkin olosuhteiden sanelema järjestely kuin lain sanelema fakta). Silti vaikealta tämä kaikki tuntuu.
Edelleen mietin niitä ihania ex-vaimoni kanssa vietettyjä vuosia. Ne olivat ikäänkuin elämän parasta aikaa sen puolesta, että hänen kanssaan oli kyllä aina turvallista ja varmaa olla. Nyt emme myöskään koskaan saa kokea yhdessä lasten kasvamisen mukanaan tuomaa iloa. Ja silti hän on se ihminen joka minut parhaiten tuntee ja joka muistaa millainen olin nuorena miehenä. Enkä edes pysty listamaan kaikkea tähän mitä pyyhkiytyy avioeron myötä. Ero on yleensä aina huono ratkaisu, muttei tilanteesi voi tuollaisena jatkua tietenkään.
Puhu miehellesi siitä mitä hän tulee eron myötä menettämään. Mitä te molemmat tulette menettämään. Vetoa turvaan ja hyvään oloon, mielenrauhaan, joka tulee pitkän parisuhteen seurauksena. Jos oikein arvaan hänellä on jo nyt pelkotiloja uudesta suhteesta tai elämästä johon on siirtymässä. Siksi hän edelleen on kotona silloin tällöin kanssasi. Sinä olet se turva ja tuki, se oikeastaan kaikkein rakkain ja tärkein - se kenet hän tuntee. Silti se läheisyys, joka teidän väliltä puuttuu saattaa olla se avain kaikkeen, joskin ei se tietenkään oikeuta miehesi käytöstä. Silti, niin se kaveri vaan menee ja tekee mitä haluaa niinkuin minäkin tein. Huonolla omalla tunnolla, mutta tekee silti, kun ei kotiolojakaan kestä.
Tsemppiä.
"Luulen, että kyse on jostain ongelmasta, alkoholi varmastikin ja lisäksi jonkunlainen loppuun palaminen tai masennus."
Miehellesi nimenomaan alkoholi on ongelma. Merkit on täysin selkeät. Alkoholistit eivät tietenkään ymmärrä eikä näe ongelmaansa. He selittelevät alkoholinkäyttöään millä tahansa tekosyillä. Kuten mahdoton työtaakka, masennus, taloushuolet jne. Todellisuudessa viina vie heitä.
Tommy Hellstenin kirjassa "virtahepo olohuoneessa" kerrotaan näin:
"Ihminen joka on menettänyt alkoholinkäytön hallintakykykynsä on itseasiassa menettänyt koko elämänsä hallintakyvyn.Näin esimerkkiperheemme isä (aivan kuten miehesi) joutuu vähitellen tilanteeseen, jossa hän ei enää kykene kantamaan vastuuta vanhemmuudesta (eikä parisuhteestanne) vaan luopuu siitä yhä enenevässä määrin. Hänen riippuvuuteensa valitsee hänen puolestaan. Tästä hän ei luonnollisestikaan ole tietoinen, vaan hän selittää rajun juomisensa milloin milläkin tavalla: raskas työ, epäonnistunut avioliitto...jne Tosiasia on kuitenkin, ettei hän ymmärrä juomisensa syitä eikä hän halua erityisemmin pohtia niitä (miestäsi ahdistaa, kun sinä haluat puhua hänen juomisestaan) ym. Hän alkaa myös välttämään ihmisiä, jotka syystä tai toisesta haluaisivat niitä pohtia (siis sinun tapauksessasi mies alkaa vältellä sinua). Näin tämä mies alkaa valhedella myös muille valehdeltuaan ensin itselleen. "
Ihmistä ei tarvitse "heittää pois", vaikka hänestä eroaakin. Vaikka miehesi on suurin rakkautesi, niin sinunkin pitäisi myöntää hänen henkilökohtainen ongelmansa, jota miehen mielestä ei ole olemassa. Ero on sinun ja lasten kannalta ainoa oikea ratkaisu. Ihan aikuisten oikeasti. Miehesi on jo luisunut pois. Kerro ammattiauttajallesi ehdottomasti miehen itsemurhauhkailusta. Se on hyvin sairasta ja ikävää. Sinun kannattaa myös pelätä itsesi ja lastesi puolesta. Itseasiassa olisi parempi, että vain lähtisitte jonnekin turvaan. Miehesi kanssa keskustelemalla vain pahennat tilannetta.
Lopusta varsinkin samaa mieltä. Keskustelut on keskusteltu, ehkä puolen vuoden päästä hän voi parhaassa tapauksessa olla vastaanottavainen. Helpompi olisi sinulle, että hän muuttaa reilusti pois, asumuseroon, toistaiseksi (vähintään kuukaudeksi). Jos itse voit lähteä vaikka äidillesi, lähde lomalle heti muutamaksi päiväksi. Poismuutto ihan toiselle paikkakunnalle voisi olla sinulle hyväksi. Hyvin kyynisesti jos asiaa katsoo, niin miehelläsi ei ole sanankaan sanomista siihen, että muutat pois. Itse hän on ajamalla ajanut hyvän puolison luotaan. Parhaiten autat häntä raitistumispäätöksen suuntaan lakkaamalla keskustelemasta, lakkaamalla ymmärtämästä hänen selitelmiään, vaikenemalla. Vedä selvä raja itsesi (sinä ja lapset) ja miehesi väliin.
Sinä olet aikuinen, itsenäinen yksilö. Miehen säälittävätkään anelut eivät saa heilautella sinua jatkuvasti sinne tänne erotaan/yritetään-akselilla. Jos seudullanne on turvakoti, sinne sinun olisi hyvä mennä saamaan keskusteluapua ja käytännön neuvoja sinun ja lasten tilanteisiin.
Miehesi hakekoon itse itselleen apua, omassa tahdissaan. Kyllä sellaista on saatavilla, sekä julkisesti että yksityisesti.
On niin helppoa sanoa EROA! Sisun osoittaminen käy voimille. Luopua ja lähteä. Mutta taistella silloin ja silloinkin kun toivoa ei näy, on elämää, rankkaa elämää mutta olet yrittänyt ja kaikki on kuitenkin mahdollista.
Kuten huomaat, kaikki komentoijat edustavat omia näkemyksiään. Minä uin vastavirtaan, koska olen elämässäni joutunut polkemaan vastatuuleen. Olen hoitanut myös hyvin ongelmallisia ihmisiä. Niitä joiden elämässä on vuori tullut vastaan. Siksi jaksan uskoa, että myös vaikeuksien kautta on mahdollista päätyä voittoon.
Tarkoittaa sitä, että uskon avioliittonne ongelmien tulevan ratkaistuiksi. (Lue nimim.LENTEN kirjoitus avioliittoko romukoppaan.)
"Pientä alkupalaa" - Avioliiton ongelmat voi joskus ratkaista, jos MOLEMMAT sitä haluavat, aktiivisesti etsivät ratkaisua ja lähtevät toteuttamaan sitä. Tässä ei kuitenkaan ole kysymys avioliiton ongelmista, vaan puhtaasti miehen alkoholismista ja muista mielenterveysongelmista, joita hän ei edes myönnä. Ts. täysin toivoton tapaus. Turha ap:n on hakata päätä seinään. Hän ei voi parantaa miestään eikä saada tätä muuttumaan. Vaikka mies jossain vaiheessa alkaisikin henkilökohtaisen taistelunsa viinan kiroja vastaan, niin suhde ei enää palaa entiselleen.
En sanonut EROA! Oletko lukenut Keijo Tahkokallion kirjoja? Juuri työn alla itselläni on yksi, jossa valaisevin esimerkein käsitellään ilmiötä nimeltä muutosvastarinta. Eli kaikki vaimon hyväätarkoittavat, tarmokkaat yritykset nostavat vain uhmaa ja vastarintaa miehessään. Tarvitaan siis vaimon oma suunnanmuutos. Sitä olisi vaikkapa toteamus "tottakai sinun pitää saada ryypätä ja paljon, koska se auttaa sinua nyt parhaiten". Mutta jos ei ihan tähän mennä, niin tähänastisen KESKUSTELUN, keskustelun, keskustelun tulos on ollut pakeneva, epäluotettava mies.
Siispä vaimo jättää keskusteluyrityksetkin tyystin. On vaiti, toimittelee omia asioitaan miehestä välittämättä. Asutaan erillään, eli miehellä on täysi vapaus rypeä viinassa ja naisissa kerrankin. Ja jossakin vaiheessa itse ottaa vastuu tekemisistään, sensijaan että äitiroolin ottanut vaimo yrittää neuvoa koko ajan. Kun ei se aiheuta mitään muuta kuin kapinaa miehessä.
Vaimoparka tarvitsee nyt omia tukijoukkoja, niitä hankittakoon lisää vaikka soittelemalla kuntaan, seurakuntaan jne. Ystävät ja suku tarvitaan myös ihan konkreettisesti auttamaan. En uskalla edes ajatella, kuinka sidottu ja uupunut tuolla tavalla yksin jätetty kahden pienen äiti on. Siinä mielessä turvakoti olisi hyvä paikka hengähtää vaikkapa viikon-kaksi. Jutella ja kypsytellä omia päätöksiään rauhassa,ilman arjen pyörittämisen jatkuvaa taakkaa.
Olen jossain määrin samantyyppisiä ajatuksia hautova miehesi kaltainen mies (minulla ja vaimollani on myös kaksi pientä lasta, 1- ja 3-vuotiaat). Annan sinulle neuvon: älä roiku meidän kaltaisissa paskiaisissa, vaan ota ero, jollei miehesi pysty sitä tekemään. Näytä, että olet voimakkaampi, kuin me pikkulapset, jotka vaan leikimme elämällä ja teemme mitä milloinkin huvittaa. Tiedän, että pienet lapset, jotka teillä on, ovat ongelma, mutta kun otat eron, niin saat myös lasten isän vastuuseen heistä paremmin, kun otatte yhteishuoltajuuden. En usko, että miehelläsi on ongelmaa alkoholin kanssa, mutta hän ei vain halua olla kanssasi. Hän haluaa olla vapaa, mutta ei ymmärrä, että lasten tekeminen tarkoittaa vastuun ottamista ja vastoinkäymisten kestämistä. Kuten sanoin, miehesi on kuten minä.
nalkutatko paljon miehellesi? itselläni kaikkeen tyytymätön vaimo ja tavallaan sitten rupesin katselee toisaalle ja dokaileenkin ihan vittuillessaan! ei jaksa nalkutusta koko aikaa! lapsellista tietty mutta oisko itelläkin ero paras ratkaisu?