Vieraalta planeetalta vai jakautunut persoonallisuus?

"Olen vilkas ja rauhallinen, jalat maassa ja toisinaan vähän höpsö. Hyvin itsenäinen, jääräpäinenkin, mutta joustava. "
11154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei vaan suomi24 treffeistä. Mitä ihmeellistä tuossa on, tuollaisia löytyy melkein jokaisesta profiilista? Ihmiset eivät tunne itseään tai sitten haluavat miellyttää liian monia samalla kertaa?

Äänestä
  • Ei se itsetuntemuksesta ole kiinni. Esim. itseäni voisi kuvailla "vilkas ja rauhallinen." Kohdallani se tarkoittaa sitä, että kavereiden kanssa puhua pälätän ja olen eloisa, juttene myös ulkona tuntemattomille bussipysäkillä, kaupoissa jne. Siltä olen rauhallinen luonne siinä mielessä, että viihdyn kotona, luonnossa, hiljaisuudessa, enkä juokse kylillä ja harrasta kaikenlaista sosiaalista. Saatan maata möllöttää sohvassa koko illan, vaikka teeveestä ei tule mitään järkevää. Toisaalta minut kyllä saa siitä tempaistua ex tempore minne tahansa kelistä riippumatta enkä ole siihen siihen sohvaan liimaantunut. Olen myös siinä mielessä rauhallinen, etten huuda, räiski, mesoa tai kiukuttele edes riidellessä.

    Jääräpäinen olen niissä asioissa, jotka koen etiikkani vastaisiksi tai jotka hankaloittaisivat elämääni huomattavasti. Arkipäiväisissä asioissa pystyn joustamaan, eikä minulla ole tarvetta pomottaa muita. Itsenäinen olen sen suhteen, että osaan mennä ja tehdä aikalailla asioita ihan itse ja yksinäni, enkä tarvitse hovia ympärilleni. Jotkuthan ovat sellaisia että eivät lähde minnekään, jos ei ole joku seiralaisena. Nämä tyypit ovat rasittavia - mankuvat marttyyreina kaikkia tuttaviaan jonnekin turhanpäiväiseenkin paikkaan mukaan, esim. kenkiä ostamaan, baarista puhumattakaan. Jos eivä saa ketään seurakseen, jäävät kotiin yksinään kiukuttelemaan.

    Kuulostiko tämä nyt sitten siltä, että en tunne itseäni?

    Äänestä

Eli yksin viihtyvä mutta sosiaalinen, pihtaava mutta seksuaalisesti aktiivinen, ja luonnossa viihtyvä cityihminen? Älkää nyt viitsikö!

Äänestä
  • Älkää viitsikö itse olla niin yksinkertaisia!

    Olen itse enemmän intro- kuin ekstrovertti. Vietän aikaa paljon yksin ja viihdyn omissa oloissani varsin hyvin. En välitä jatkuvasta ja kovasta vilskeeltä, hälinästä ja häslingistä. Mutta jos kertoisin esim. nettiprofiilissa vain tämän puolen itsestäni, niin joku voisi tulkita sen ehkä niin, että olen jotenkin juro tai sosiaalisesti kömpelö. Tai että en pitäisi ihmisistä ja heidän seurastaan. Tämä taas olisi aika kaukana totuudesta.

    Tykkään ihmisistä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä, kunhan en saa siitä yliannostusta. Minua pidetään yleensä mukavana, avoimena ja helposti lähestyttävänä. Ymmärrän monenlaisia ihmisiä enkä ole montaa ihmistä tavannut, jonka kanssa en olisi tullut toimeen. Uskaltaisin jopa sanoa, että olen sosiaalisesti aika taitava. Tarvitsen vain yksinoloa ja omaa tilaa suhteellisen paljon. Ja vietän mieluummin iltaa vaikka muutaman hyvän ystävän kanssa kuin jossain isommissa bileissä.

    Vaikka siis viihdyn yksin, en ole silti epäsosiaalinen tai ihmisiä vieroksuva. Ja noiden kahden muunkaan mainitsemasi jutun ei tarvitse olla välttämättä ristiriidassa keskenään.

    Äänestä

Olen kuin lottokone. koskaan ei tiedä itsekään mitä on tulossa. :D

Äänestä

Tommottisella määrittelyllä ihminen voipi olla millainen tahansa ja se lisää kiinnostuneiden määrää, luulisin

Äänestä

Haluatko sinä naisen, joka on mahdollisimman simppeli ja yksioikoinen? Tai kenties jonkinlainen karikatyyri.

Nuo kaikki määritelmät sopivat esim. minuun, tosin saattaisin käyttää vähän eri adjektiiveja. Ja kenties niitä olisi hyvä avata vähän enemmän, jotta tietäisi mitä niillä oikeasti tarkoitetaan.

Eli jos nyt avaan niitä omalta kohdaltani: Olen luonteeltani perusrauhallinen eli varsin tasapainoinen, rento ja levollinen. En ole erityisen räiskyvä tai rempseä, en myöskään kovin menevä. Viihdyn kotona ja voin olla pitkiäkin aikoja aloillani ja keskittyä tekemään omia juttujani. En myöskään hirveästi välitä mistään ylimääräisestä draamasta. Ihmiset kokevat läsnäoloni yleensä rauhoittavana.

Toisaalta olen eloisa ja ilmeikäs. Minua on kuvattu myös pirteäksi ja sirkeäksi. Elehdin paljon, varsinkin puhuessani kädet ovat liikkeessä lähes koko ajan. Voin olla muutenkin varsin ripeäliikkeinen, esim. tehdessäni jotain rutiinihommaa. Innostun myös helposti eri asioita. Eli ainakin jossain mielessä minua voisi kutsua vilkkaaksi.

Olen pohjimmiltani idealisti eli jonkinlainen maailmanparantaja, mutta arkielämässä varsin realistinen ja pragmaattinen. Lähden usein siitä, mikä on järkevää ja toimivaa. En halua mennä yli siitä mistä aita on matalin, mutta en aseta tavoitteitani myöskään epärealistisen korkealle, en siis tavoittele kuuta taivaalta. Olen varsin maanläheinen, arvostan aitoja ja teeskentelemättömiä ihmisiä ja asioita. Tiedostan myös, että sitä maailmaakin parannetaan usein pienillä teoilla ja pienillä askelilla. Sanoisin siis että jalat pysyvät aika hyvin maassa.

Tykkään hullutella ja hassutella, leikkiä ja ilmaista luovuuttani eri tavoin. On se sitten askartelua, villiä tanssia, mielikuvituksellisten tarinoiden keksimistä, tyynysotaa tai vaikka jonkin hullunkurisen asusteen päälle pukemista. Lienen siis ainakin ajoittain jonkinlainen höpsö.

Jääräpäinen olen siinä mielessä, että minulla on selkeä arvomaailma ja joistakin asioita varsin vahvat mielipiteet, ja myös tietyistä periaatteista pidän melko tiukasti kiinni. Minua ei ole helppo ns. ostaa eikä puhua ympäri asioihin, joita en oikeasti halua tai jotka koen vastenmielisiksi tai vääriksi. En myöskään anna kenenkään loukata omia rajojani tai kohdella itseäni kaltoin.

Muuten ole aika joustava, pystyn tulemaan puolitiehen vastaan ja tekemään kompromisseja – siis edellyttäen että minua ja perusarvojani ei pahasti loukata. Pystyn myös joskus ns. luopumaan omastani, jos yhteinen etu sitä vaatii. Ja jos jostakusta pitää, niin hänelle totta kai haluaa olla välillä mieliksi.
Pienistä asioista en jaksa yleensä nipottaa, energiaansa voi säästää hyödyllisempäänkin.

Ns. sosiaaliselle paineelle olen aina ollut keskimääräistä immuunimpi. Eli olen aina vähän kulkenut omia polkujani. Voin myös olla pitkiäkin aikoja aivan yksin ilman seuraa. Joten olen myös kaiketi aika itsenäinen.

Niin, ja itsetuntemukseni on varsin hyvä. Mutta kuka tietää, kenties tulen ulkoavaruudesta :P

Äänestä

Hei, näin sen pitää mennä:

Nainen no 1: Olen sosiaalinen, iloinen, avoin, puhelias, vilkas, aktiivinen ja dynaaminen. Nautin huomiosta ja olen aina siellä missä tapahtuu.

Nainen no 2: Olen rauhallinen, hiljainen, ujo, vaatimaton, kiltti ja syrjäänvetäytyvä. Kuuntelen mieluummin kuin puhun ja vietän aikaani enimmäkseen yksin.

Tällöin yksinkertaisimmatkin miehiset putkiaivot ymmärtäisivät, missä mennään. :D

Äänestä
  • Tosi on!

    Äänestä

  • rööriaivo kirjoitti:

    Tosi on!

    Ongelma on vain siinä, että tällaisia ääritapauksia ei ole edes yhtä sadasta.

    Sitten kun mies pääsee treffeille ja tutustumaan livenä, niin hän onkin kohta valmis avautumaan tällä palstalla, että nainen olikin ihan muuta kuin antoi profiilissaan ymmärtää. Ja kiroaa kuinka epärehellisiä naiset ovat ja kuinka turhauttavaa tämä touhu on.

    Äänestä

Tästä yksinkertaistuksen tarpeesta tulevat mieleen monet miesten profiilit.
Aika usein tulee vastaan ilmo, jossa mies kuvaa olevansa tavallinen, sosiaalinen, huumorintajuinen ja luotettava. Kenties pari muuta adjektiivia, ehkä savuton, akateeminen, urheilullinen...

Millaista naista sitten haetaan? Tosi usein jotain tällaista: Mukavaa, iloista, pirteää ja liikunnallista....

And that's it! Mikä siinä on, että miehet eivät tämän parempaan pysty? Onko Suomessa niin paljon teknisesti/teknologisesti suuntautuneita miehiä (insinöörien luvattu maahan tämä on), että kun on kyse ihmisluonteesta, niin ollaan enemmän tai vähemmän pihalla?

Ei ole tarkoitukseni ketään loukata, vaan ihan aidosti ihmettelen - olen ihmetellyt yhä uudelleen ja uudelleen.... Vaiko onko sitten vain niin, että se naama ja kroppa ratkaisee niin paljon, että se luonne on loppujen lopuksi aika yhdentekevä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei pysty kirjoitti:

"Olen vilkas ja rauhallinen, jalat maassa ja toisinaan vähän höpsö. Hyvin itsenäinen, jääräpäinenkin, mutta joustava. "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu