Olenko väärässä, kun olen luullut, että parisuhde on arjessa yhteen hiileen puhaltamista?
Tilanteeni on seuraavanlainen. Puolisoni on ollut noin vuoden verran työtön. Rehellisesti sanottakoon, että ei hän ole oikein edes yrittänyt niitä hakeakaan (jos mietin itseäni, olisin varmasti tekemässä päivittäin cv:tä tai vaikka jotain keikkatöitä niin kauan, että oman alan/vakkaripaikka löytyy). Mutta eipä hän sitten tee muutakaan, ei ruokaa, ei siivoa jne. Joskus pesee pyykkiä.
Nyt on ruvennut toden teolla ärsyttämään, koskapa hän valvoo yöllä jonnekin kahteen-kolmeen televisiota katsellen (mitä sieltä siihen aikaa tulee?) valot päällä tottakai, ja minä työssäkäyvänä en todellakaan saa nukuttua. Viime yönä onneksi sain, kun otin unilääkkeen. Sitten hän nukkuu päivällä noin keskipäivään, tämän jälkeen taas katselee töllöä tai on tietokoneella.
Mun täytyy sanoa, että mitta alkaa oleen täynnä. Olen siis keskustellut hänen kanssaan työnhausta, olen auttanut siinä jne, mutta se, että henkilöllä itsellään ei ole motivaatiota on se ratkaisevin tekijä. Mua vaan vituttaa nykyään koko ajan, ja väsyttääkin jo.
Sen verran hän sentään tekee, että käy kerran kuussa sossussa kitisemässä rahat omaan vuokraosuuteensa. That's it. Muutoin elämä on sitä, että hän niinkuin kulkee mun 'siivellä', eli maksan ravintolassa, kulkee mun autolla jne. Omaa varallisuutta ei ole tippaakaan, sen sijaan hänellä on kivasti ulosotossa.
Kuinka pitkämielinen ihmisen täytyy olla, vai voinko vaan heittää tyypin mäkeen?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Äkkiä pihalle ennenkuin pamahtaa paksuksi.
Heitä mäkeen. Tuollainen lusmu ei muuksi muutu. Sinähän olet passaava elättäjä. Mikä kiire miehellä on tuosta tilanteesta yhtään mihinkään?
Lisäksi, jos aiot perustaa joskus perheen, niin miten luulet käyvän? Elättäjäksi tyypistä ei ole, eikä avuksikaan lastenhoidossa. Olet tuomittu kotiorja päätyen sossuluukulle ja rahaongelmaiseksi lopun iäksesi, jos tuohon kelkkaan jäät. Saat hoitaa kaiken 24/7 ja mies vain kitisee, kun ei olut tullut tarpeeksi nopeasti näppeihin.
Oikeasti, jos et halua katua elämääsi myöhemmin, niin ota askel parempaan NYT:
No voin vakuuttaa et kun useammin kuin viisi kertaa raivoaa täysillä, alkaa tapahtumaan muutoksia.