Syyrian al-Assad tappaa kansalaisiaan, YK voimaton

Syyrian presidentti al-Assad on julistanut sotatilan ja keskittynyt toden teolla oman kansansa tappamiseen. Hän on tapattanut jo yli 19 000 omaa kansalaistaan, mutta nyt hän on julistamalla sodan luvannut lisätä tappokierroksia.

Syyriassa hallituksen joukot kiduttavat mielivaltaisesti kansalaisia, myös naisia ja lapsia. Parhaillaan hallituksen murhajoukot piirittävät Aleppan kaupunkia. Edessä on suurin joukkomurha sitten Bosnian sodan. YK on katselee tapahtumaa sivusta ja on täysin voimaton.

Venäjä on vienyt näihin päiviin asti aseita Syyrian hallituksen joukoille. Kiina on myös hiljaisesti tukenut Syyrian presidentin hirmuhallintoa. YK on hampaaton Syyrian veritekojen suhteen, sillä Venäjä ja Kiina eivät hyväksy järjestön Syyrian vastaisia päätöslauselmia.

Al-Assadin isä oli Syyrian edellisenä presidenttinä ja hänen käskystään jyrättiin noin 30 vuotta sitten yksi syyrialainen keskikokoinen kaupunki maan tasalle, koska sen ihmiset osoittivat mieltään suuruudenhullua presidenttiä ja hänen hallintoaan vastaan. Siinä kuoli 30 000 ihmistä naiset ja lapset mukaan lukien.

Tappajan poika al-Assad, yrittää nyt päästä kansalaistensa tappamisessa vähintään samaan lukuun kuin isänsä aikoinaan.
2293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

"Turkey's prime minister says it is considering plans for a buffer zone in northern Syria"
CNN

Turkki suunnittelee suojavyöhykettä Pohjois-Syyriaan. Pistettävä heti töpinäksi, muutoin massiivista joukkotuhontaa ei kyetä estämään. Syyrian Armeijan joukot hyökkäävät raskaimmalla kalustollaan, eli 240 mm raketinheittimillä ja taisteluhelikoptereilla.

Äänestä

Ja Irakin kansalaiset tappavat toisiaan.
Libyankin kansalaiset tappavat toisiaan.

Kannataisi matkustaa sinne Syyriaan ja liittyä terroristijoukkoon eikä täällä narista.

Äänestä

Toivottavasti kapinalliset kaatavat tuon raakalaisen valtaistuimeltaan.

Äänestä

Mitös sitten, antaa poikien tapella.
Myydään niille lisää aseita joilla saavat joukkotuha aikaan, olen iloinen jokaisesta ruumiista noissa maisa

Äänestä

Loogisesti ajatellen Assad siis pääsee tavoitteeseensa kun viimeinenkin syyrialainen on tapettu?

Vai mitä järkeä tuossa oman kansan tappovimmassa muuten olisi? Tai sitten totuus onkin ehkä joku muu...kuka tietää?

Äänestä
  • Tapattivat sitä ennen kai n.3000 omaa ja vieraanmaan kansalaista.

    Äänestä

Assad on Mossad

Äänestä
  • nii varmaa

    Äänestä

Silmitön teurastus alkanut Aleppon Fardosin alueella. Siellä ei säästetä ketään, ei naisia eikä lapsia. Kaikki menevät mitä karmeimmalla tavalla. Suureksi osaksi kitumalla sirpaleammusten sirpaleisiin.

Äänestä
  • No hyvä, maailmassa on liikaa jo ihmisiä ja mistäs muusta sakista sitä onkaan parempi vähentää kuin turhasta lössistä.

    22 milj turhaa ihmistä asustaa Syyriassa.

    Äänestä

Jos Syyrialla olis Irakin veroiset öljyrikkaudet alueellaan, Damaskos olisi ollut aikaa sitten Obaman hallitseman maan miehittämä.

Äänestä

Tällaista jälkeä on muualla Syyrian kaupungeissa tullut Assadin terminaattorimaisista hyökkäilyistä:
http://www.bbc.co.uk/news/world-middle-east-19017879


Aleppon linnoitus on kulttuurihistoriallisesti mittaamattoman arvokas Unescon maailmanperintökohde.
http://fc00.deviantart.net/fs31/f/2008/218/5/8/aleppo_castle_1_by_naderbellal.jpg

Tämä on nyt tuhoutumassa pommituksissa.

Kaunis puisto Aleppossa - kohta pommitettu (puhumattakaan ihmisuhreista)
http://www.wallpaperstravel.com/wallpapers/general-park-aleppo-syria-1024x768.jpg

Äänestä

Todella upeita kuvia, tsekatkaa

Äänestä

Mitä täällä itketään, eivätkös ne kapinalliset itse valinneet kaupunkiin linnottautumisen? Olisivat kaivaneet juoksuhaudat kaupungin ulkopuolelle.

Äänestä
  • Nämä ulkovaltojen aseistamat "kapinalliset" eli valloittajat ovat syypäitä siiviilien teurastukseen ja siviilien sekaan piiloutumiseen, he käyttävät siviilejä tietoisesti ihmiskilpinä, aseella uhaten pakottavat jäämään taistelujen keskelle.

    Äänestä

Aleppon verilöyly aloitetaan lähiaikoina al Assadin armeijan toimesta. Se tulee vaatimaan tuhansien lisäuhrien hengen entisten lisäksi.

Äänestä

Vähän epämääräistä sakkia nämä kapinalliset

Äänestä
  • Partaheppuja Saudeista... demokratian lähettiläitä.

    Äänestä

Islam ja kristinusko lienee parasta lopettaa ateismin ohella. Kaikki muutkin uskonnot samassa. Uskonnoista ja ihmisten tekemistä jumalista pitkässä juoksussa kova riesa.

Äänestä

Mitä enemmän Syyriassa ja Lähi-idässä soditaan, sitä nopeammin katoaa uskonnot, raha ja pahuuskin. Sielunlaki tai kuolema!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hirmuhallinto kirjoitti:

Syyrian presidentti al-Assad on julistanut sotatilan ja keskittynyt toden teolla oman kansansa tappamiseen. Hän on tapattanut jo yli 19 000 omaa kansalaistaan, mutta nyt hän on julistamalla sodan luvannut lisätä tappokierroksia.

Syyriassa hallituksen joukot kiduttavat mielivaltaisesti kansalaisia, myös naisia ja lapsia. Parhaillaan hallituksen murhajoukot piirittävät Aleppan kaupunkia. Edessä on suurin joukkomurha sitten Bosnian sodan. YK on katselee tapahtumaa sivusta ja on täysin voimaton.

Venäjä on vienyt näihin päiviin asti aseita Syyrian hallituksen joukoille. Kiina on myös hiljaisesti tukenut Syyrian presidentin hirmuhallintoa. YK on hampaaton Syyrian veritekojen suhteen, sillä Venäjä ja Kiina eivät hyväksy järjestön Syyrian vastaisia päätöslauselmia.

Al-Assadin isä oli Syyrian edellisenä presidenttinä ja hänen käskystään jyrättiin noin 30 vuotta sitten yksi syyrialainen keskikokoinen kaupunki maan tasalle, koska sen ihmiset osoittivat mieltään suuruudenhullua presidenttiä ja hänen hallintoaan vastaan. Siinä kuoli 30 000 ihmistä naiset ja lapset mukaan lukien.

Tappajan poika al-Assad, yrittää nyt päästä kansalaistensa tappamisessa vähintään samaan lukuun kuin isänsä aikoinaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu