Naiset eivät oikeasti tajua ollenkaan, kuinka itsekkäitä he ovat. Heitä pitäisi palvella kuin kuningattaria ja täyttää kaikki heidän toiveensä. Itse he eivät ole valmiita pistämään rikkaa ristiin sen eteen, että mies olisi edes yhdessä asiassa tyytyväinen.
Aika monen naisen unelma on oma perhe, oma kvia koti, lapset ja normaali perhe-elämä. Nainen nauttii siitä, että saa ihailla kättensä jälkiä, sisustaa kotia, tehdä olonsa mukavaksi ympärillään.
Aika monen miehen unelma ei ole kallis talo, rääkyvät lapset, tylsä perhe-elämä vaan se, että saisi vierelleen kauniin naisen, jota voisi rakastella edes kaksi kertaa viikossa.
Mikä on naisen palkinto siitä, että mies tarjoaa hänelle mahdollisesti tuloillaan sen kauniin kodin, rakkaat lapset, mahdollisuuden olla siellä kotona pitkiäkin aikoja, kun mies käy töissä?
Nainen ajattelee vain itseään ja pihtaa viimeiseen asti. Käyttää hyväkseen miesten suurinta perustarvetta eli seksiä. Nainen suhtautuu seksiin vastenmielisesti, makaa paikallaan kuin lahna, vilkuilee ikävystyneesti kelloa, josko kohta pääsisi taas jääkaapille nappaamaan pientä purtavaa ja lukemaan ompelublogia netistä. Ei vaivaudu edes vähän toista jalkaa liikauttamaan tai elonmerkkejä antamaan. Ei edes yritä kerran viikossa eläytyä sen vertaa, että mies olisi tyytyväinen edes siinä yhdessä asiassa, joka on henkireikä kaiken muun perhepaskan rinnalla.
Naiset ovat kyllä todella itsekkäitä ja harvoin ajattelevat muuta kuin omia tarpeitaan. Kiittämättömyys on maailman palkka.
Aika monen naisen unelma on oma perhe, oma kvia koti, lapset ja normaali perhe-elämä. Nainen nauttii siitä, että saa ihailla kättensä jälkiä, sisustaa kotia, tehdä olonsa mukavaksi ympärillään.
Aika monen miehen unelma ei ole kallis talo, rääkyvät lapset, tylsä perhe-elämä vaan se, että saisi vierelleen kauniin naisen, jota voisi rakastella edes kaksi kertaa viikossa.
Mikä on naisen palkinto siitä, että mies tarjoaa hänelle mahdollisesti tuloillaan sen kauniin kodin, rakkaat lapset, mahdollisuuden olla siellä kotona pitkiäkin aikoja, kun mies käy töissä?
Nainen ajattelee vain itseään ja pihtaa viimeiseen asti. Käyttää hyväkseen miesten suurinta perustarvetta eli seksiä. Nainen suhtautuu seksiin vastenmielisesti, makaa paikallaan kuin lahna, vilkuilee ikävystyneesti kelloa, josko kohta pääsisi taas jääkaapille nappaamaan pientä purtavaa ja lukemaan ompelublogia netistä. Ei vaivaudu edes vähän toista jalkaa liikauttamaan tai elonmerkkejä antamaan. Ei edes yritä kerran viikossa eläytyä sen vertaa, että mies olisi tyytyväinen edes siinä yhdessä asiassa, joka on henkireikä kaiken muun perhepaskan rinnalla.
Naiset ovat kyllä todella itsekkäitä ja harvoin ajattelevat muuta kuin omia tarpeitaan. Kiittämättömyys on maailman palkka.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Monestako naisesta on kokemusta?
Tarkoit kai "Monenko p***un käyttäjä olet?", Suomi-trolliretoriikan mukaisesti ;)
Siis mitä? Ei naisten tarpeista ja toiveista yleensä pääse perille, jos ei seurustele. Seurustelusuhteeseen nykyään kuuluu useimmiten seksiä. Se on ihan normaalia.
Voisin yhtyä edelliseen :D Olen siis nainen jo voin sanoa että minä olen törmännyt vain miehiin joille on ylen tärkeää se materia ympärillä, vimpan päälle omistusasunto, minä kun taas olen sitä tyyppiä että kunhan toimeen tulee niin että on ruokaa ja vaatteet päällä niin se riittää.
Minä en halua, että minua palvotaan tai palvellaan. En halua kallista kotia tai rääkyviä lapsia.
Minä haluan vain vierelleni kauniin miehen, jota voisi rakastella vähintään pari kertaa viikossa. Mieluiten päivässä.
Ne naiset jotka olen saanut sänkyyn asti, eivät ole oikeastaan koskaan suhtautuneet seksiin vastenmielisenä asiana sängyssä. Seksihalut on kyllä vähenneet, mutta ei mitenkään radikaalisti.
Hei, ei ole naisten vika että olet surkea sängyssä.
Suosittelen ainakin päivittäistä suihkussa käyntiä.
Käy suihkussa ja kampaa tukka. Taas näitä naisten neuvoja.
Edellisessä valituksessasi naiset odottelivat pääsyä lukemaan neuleblogeja, tässä ompelublogeja. Et taida tietää, että valtava määrä kangaskauppoja ja muita käsityötarvikkeita myyviä liikkeitä on lopettanut kannattamattomana viimeisten parin vuosikymmenen aikana, kun ihmisiä vain ei enää kiinnosta. Niillä, joita kiinnostaa, on vaikeuksia löytää yhtään mitään joutumatta turvautumaan muutamiin ulkomaisiin nettikauppoihin, joista ostaminen on aina arpomista.
Voisiko muuten olla niin, että olet käynyt läpi paikallisen marttakerhon, kun sänkykumppaneillasi on noin spesifit kiinnostuksenkohteet? Vai omasta päästäsikö taas keksit, kun ei kokemuksia oikeasti olekaan?
Aloittaja nyt vanhoilla päivillään tarinoi jostain 60-luvun tapahtumien pohjalta. Ehkä isänsä kertonut hänelle millaista naisten kanssa on?
Kerro nyt vielä miten miehen tarpeet ovat vähemmän itsekkäitä?
Miehen oma valintahan se on, jos on valmis hankkimaan kalliin talon ja niin edelleen saadakseen kahdesti viikossa seksiä kauniilta naiselta.
Sitä paitsi kyllä minulla miehenä on paljon muitakin tavoitteita kun tuo seksin saaminen.
Naiset siis haluavat kalliin talon ja rääkyvät lapset. Sinä haluat kauniin naisen, joka olisi suostuvainen seksiin silloin kuin sinä sitä haluat. Miksi naisilla ei olisi samaa oikeutusta vaatimuksilleen kuin sinullakin?
Noin muuten olen huomannut, että se kallis talo ja auto on usein miehen oma unelma. Miehet vain uskottelevat itselleen, että se olisikin naisten haave. Toteuttavat siis itseasiassa omia unelmiaan. Aivan kuin jotkut naiset marttyyrimäisesti siivoavat mukamas miehensä mieliksi, vaikka mies ei paskaakaan nakkaa villakoirista nurkissa.
Kallis auto on usein miehen unelma, iso talo naisen. Voi se iso talo olla yhteinenkin unelma, jolloin kaikki on varmaan tyytyväisiä sen saadessaan.
Miksi AP pohtii avio-ongelmiaan sinkut-palstalla? Onko hän päätynyt sinkuksi tämän huomion tehtyään?
Surkeaa millaisessa maailmassa aloittaja elää. Onneksi ei joudu itse näkemään tuollaista sielunmaisemaa koskaan.
Nainen tekee yleensä liikaakin yhteisten asioiden ja suhteen eteen, huono omatunto tulee. Eikä ole mitenkään harvinaista, että naista haluttaa useammin seksi kuin minua.
Lapsia tuntemani miehet ovat käsittääkseni halunneet ihan itse, on itsellänikin joskus ollut vauvakuumeen alkua.
Kauhea ajatus että nainen harrastaisi seksiä koska ajattelee minun tarpeitani. Kyllä naisen seksihimon pitää lähteä naisen omasta tarpeesta, muuten vedän mieluummin käteen tai alan selibaattiin.
Niin se vaan on elämä KTM-ätmi-sektorilla erilaista kuin YTM:llä.
Järkyttävä on kyllä sekin ajatus, että seksi olisi se ainoa henkireikä muuten musertavan elämän keskellä.
En kerta kaikkiaan ymmärrä mistä tuollaisia miehiä tulee? Onko joku kriittinen vaihe henkisessä kehityksessä jäänyt väliin? Tunnevamma?
Ainakaan minä en ole koskaan halunnut perhettä, kotia, sisustaa, elatusta mieheltä. Hoidan oman elämäni itse, miehestä haluaisin komean ja romanttisen rakastajan. Jos hän asuu samassa asunnossa kanssani, odotan hänen hoitavan tasaveroisen osuutensa kotitöistä. Jos olisi lapsia, odottaisin lisäksi 50% osuutta lastenhoidosta. En halua mieheltä rahaa vaan vastuun kantoa arjesta ja tasokasta seksiä (mikä on jo yksistään paljon toivottu ottaen keskivertomiesten taidot huomioon).
Samoin ajattelevat kaikki tuntemani koulutetut naiset.
Ap siis luulee naisen tarpeet toisenlaisiksi kuin mitä ne oikeasti ovat. Siksi hänen naisensa on tyytymätön. Ap:n pitää siis rytyä hoitamaan osuutensa kotitöistä ja lastenhoidosta, mikään raha ei siitä laistamista naisen silmissä korvaa. Jos nainen on kotiäiti, hän näkee miehen pakenemisen toimistoon ansiotyöhön päinvastoin lähes kylpyläreissuun verrattavissa olevana lepolomana, eikä minään oikeana työnä. Oman olemassaolonsa rääkyvän tylsän vauvan kanssa kotona neljän seinän sisällä hän kokee ahdistavaksi ja masentavaksi vankilaksi.
Jos siellä on siis vauva, herääkö ap-mies öisin hoitamaan sitä, vai joutuuko nainen vastaamaan siitäkin? Kokeilepa itse miltä tuntuu valvoa vaikkapa puoli vuotta putkeen niin, että unesi koostuu kolmesta 2 tunnin pätkästä. Ap:lla ei takuulla edes seisoisi sellaisen kiinalaisen kidutuksen jälkeen. Ei voi olettaa, että nainen olisi siinä kaiken päälle paitsi perheen, myös miehensä hoitaja, kotiapulainen ja aina valmis seksiin. Ja jos vielä seksi on huonoa naisen näkökulmasta, niin siinähän se soppa onkin jo valmis.
PS. Valtaosa eroista tapahtuu, kun lapset ovat pieniä, ja ne laitetaan alulle naisen toimesta. Wonder why?...
Ei nykyajan monet toimistotyöt mitään lepolomaa ole. Suurin osa naisista sen tietääkin, jos ovat yhtään samalla alalla. Itselläni ei ole lapsia, mutta tuskin ne kaikki koko päivää rääkyvät? Vaikea kuvitella että lapsen, tai parin, kanssa oleilu vastaisi sitä että pomo prässää koko ajan rasittavampiin suorituksiin.
"PS. Valtaosa eroista tapahtuu, kun lapset ovat pieniä, ja ne laitetaan alulle naisen toimesta. Wonder why?... "
Koska nainen on silloin jo saanut haluamansa: pykättyä lapset maailmaan ja niille elättäjän. Mihin sitä miestä enää tarvitaan? Ei mihinkään. Erossa saa puolet äijän omaisuudetsa ja elatusmaksut juoksevat seuraavat 18 vuotta.
tuleeko siis todella aikuiselle miehelle yllätyksenä, että touhuilusta voi alkaa raskaus, josta syntyy lapsi, joka on myös hänen?
Yksi tuttu nainen totesi minulle, että jos minä kerran kannan, synnytän ja hoidan lapsia, mies saa sitten tienata. Vissiin passasi sille parille sopimus hyvin, vaikka jotenkin se hätkähdytti, kun hän piti sitä niin itsestään selvänä. Vaikka se useimmilla on niin, silti mä en jotenkin koen, että mulla ei olis jotenkin vaan pokkaa tokaista noin, vaikka se sitten käytännössä noin oliskin. Mietin, että kyl lapsetkin on yhteinen projekti kaikkine lieveilmiöineen. Pakko se on olla, ois kauheeta, jos mies kokis, että on liian lujilla perheen kanssa jos nainen on kotona tai nainen kokis, että on perheen kanssa liian lujilla, kun mies on töissä.
Ehkä tuo aloitus liittyy jotenkin siihen, että joillekin on helpompi vaan jakaa asiat ja tajuta, et ne on sitten yhteisiä. Mä itse koen vaikeana sen, että jos toinen joutuu luopumaan paljosta ja kokee sen kohtuuttomana uhrauksena. Eihän kaikki näin koe. Mut se voi olla mahdollista.