Takana lähes 30 vuotta avioliittoa. Mies tietää kaiken paremmin; vietän liikaa aikaa lastenlasten/vanhan äitini kanssa.Lapsenlapset vuoden aikan yhteensä noin 10-15 yötä mummolassa. Äitini on vanha, kohta kahdeksankymmentä, monisairauksinen, asuu yksin kotona, siivooja käy ja kotisairaanhoitaja/-avustaja. Meitä on kaksi sisarusta, isoveljeni ja minä, molemmat käymme äidin luona kerran-kaksi viikossa, soittelemme lähes joka päivä. Lapsenlapsille ukki kertoo ruokapöydässä, että kaupasta ostettu ruoka on myrkkyä, vain oma kasvattama/tekemä on kelvollista, minä itse syön myrkytettyä ruokaa, kun syön esim. jugurttia, käytän leivälle levitteitä, teehen maketusainetta. Lähes kaikki ystävät on kaikonneet, mies karkottanu pois. Meillä ei käy oikeastaan entisestä lähipiiristä enää ketään. Onneksi meillä molemmilla on vielä työpaikka mutta entäs sitten, jos ja kun joko työpaikka menee alta tai sitten kun joskus jäädään eläkkeelle.
Besserwisser aviopuolisona
Vaimo vm. -59
4291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvää ajatuksissasi on se, ettet ole enää valmis 30 v:n jälkeen sopeutumaan miehesi käytökseen. Muutosprosessisi on käynnistynyt ja siitä seuraa yleensä hyvää, jos jaksat miettiä ja purkaa ajatuksiasi kodin ulkopuolellakin. Tarvitset ehdottomasti uusia ja raikkaita näkemyksiä tilanteeseenne.
Tilanteesi liippaa sen verran läheltä omaani ja vaikka en miestä voikaan muuttaa voin sentään muuttaa itseäni. Opettelin olemaan välittämättä hänen jutuistaan ja tekemään entistä enemmän niin kuin minä tahdon. Toki hän on monessa järkevä ja osaa perustella asiansa, mutta niitäkin juttuja aloin arvostamaan ihan eri tavoin. Koen, että arvostukseni pehmensi hänen käytöstään kuin mitä se ennen oli torjuessani kaiken , mitä hän sanoi.LÖysin myös huumorin,jolla kuittaan joitakin hänen juttujaan ja itse asiassa häntäkin ne joskus naurattavat.
Mielestäni meidän parisuhde parani juuri sillä, että muutin itseäni. En koe olevani mitenkään alistettu tai joutuneeni väkisin mihinkään sellaiseen, jossa en voisi olla oma itseni, vaan päinvastoin muutuin enemmän omaksi itsekseni.
Olenko väärässä: asutte maalla ja miehesi on himokuntoilija? Jos stemmaa, juokse!
Pakkaa miehesi ajatusmaailma kuvannollisesti pakettiin ja anna hänelle. Siinä on, ja besseriä ja wisseriä löytyy sitten hänen tarpeisiinsa vaikka lopuksi elämää.
Sitten keskityt omaan pakettiisi: teet siitä juuri sellaisen kuin haluat ja kuljet juuri missä haluat ja kutsut juuri ketä haluat. Ostat kirjavan huivin ja laitat sen kaulaasi tai käsilaukkuusi roikkumaan. Miehesi mielestä on kamala, ja se on sitten osa hänen pakettiaan, mutta se ei enää sinulle kuulu. Älä torju, hänelläkin on vapaus.
Hän saa elää omaa elämääsi ja sinä omaansa. Älä ota eroa, vaan hae oma elämäsi siinä ohella.
"Lapsenlapsille ukki kertoo ruokapöydässä, että kaupasta ostettu ruoka on myrkkyä"
Sun äijäs on yksinkertaisesti pahasti sekaisin.