Olen tässä itsekin kokenut kaikenlaista loanheittoa, pettymystä, pettämistä, valehtelua, surua ja murhetta, vihaa,katkeruutta, riitelyä, tappelua, haukkumista ja loukkaamista. Olen ollut oikein marttyyrin perikuva. MUTTA kun ketään toista ei voi muuttaa eikä kukaan muu voi muuttaa minua tai elämääni kuin minä itse. Miksi suostun olemaan uhri? Itse teen itselleni vankilan olemalla katkera ja vihainen joka päivä. Tappelemalla ja loukkamalla. On totta että minuakin loukattiin ja pahasti. Positiivisuus on kuulema sitä että antaa mahdollisimma paljon tilaa mielessään positiivisille ajatuksille, ne valtaavat pikku hiljaa enemmän ja enemmä tilaa mielestä. Taitoa pitää harjoitella. Itse kuulun näihin "positiivisuus on perseestä"- ihmisiin, joten työsarkaa riittää. Pimeys voitetaan valolla ja minun ei tarvitse tuomita miestäni, sillä jokainen joka loukkaa toista, kärsii itse eniten.
Tuntuu ihanan utopistiselta, miten voisinkaan luopua tästä kaikesta vihasta ja katkeruudesta? Varmaan olo olisi seesteisempi ja kevyempi, nauttisin elämästäni enemmän, Voiko se olla mahdollista? 80% ajatuksistamme liittyy menneeseen ja vain 8% tähän hetkeen. Mitä voin itse tehdä oman elämäni parantamiseen??????
Vielä on pitkä matka, miten voisinkaan koskaan opetella ajattelmaan toisesta naisesta neutraalisti? Hän ei ehkä kadu, mutta miksi antaisin hänen enää vallata tilaa päässäni? Ja mies..... Ehkä minussakin on jotain vikaa? Mitä voin tehdä toisin? Pitääkö loppu elämä käyttää miehen syyllistämiseen ja vihaamiseen. Ei tarvitse. JOko hyväksyn tilanteen ja koitan saada oman mielenrauhani takaisin tai lähden toiseen suuntaa.
JOkainen ihminen on arvokas, minäkin, kai.
Tuntuu ihanan utopistiselta, miten voisinkaan luopua tästä kaikesta vihasta ja katkeruudesta? Varmaan olo olisi seesteisempi ja kevyempi, nauttisin elämästäni enemmän, Voiko se olla mahdollista? 80% ajatuksistamme liittyy menneeseen ja vain 8% tähän hetkeen. Mitä voin itse tehdä oman elämäni parantamiseen??????
Vielä on pitkä matka, miten voisinkaan koskaan opetella ajattelmaan toisesta naisesta neutraalisti? Hän ei ehkä kadu, mutta miksi antaisin hänen enää vallata tilaa päässäni? Ja mies..... Ehkä minussakin on jotain vikaa? Mitä voin tehdä toisin? Pitääkö loppu elämä käyttää miehen syyllistämiseen ja vihaamiseen. Ei tarvitse. JOko hyväksyn tilanteen ja koitan saada oman mielenrauhani takaisin tai lähden toiseen suuntaa.
JOkainen ihminen on arvokas, minäkin, kai.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mutta oletko ikinä miettinyt, miksi mennyt on tapahtunut? Miksi sinua on loukattu ja petetty? Eikä se kokonainen vika sinussa ole. Sinulla on oikeus tuntea vihaa ja pettymystä, koska onhan tunteitasi loukattu. Ja totta kai voit antaa anteeksi kerralla, ja suunnata tunteesi tulevaisuuden rakentamiseen, mutta se ei silti poista sitä faktaa, että syyt tapahtuneeseen ovat vielä olemassa. Teidän pitää YHDESSÄ käydä parannusehdotuksia suhteellenne läpi. Ei se ole pelkästään sinun työsi työstää asiaa pois elämästänne. Varsinkaan kun toinen sinua on loukannu.
Ja joskus tunteita on loukattu niin syvästi, että paras ja ainoa vaihtoehto on lähteä kumppanin kanssa eri suuntiin. Ei sitä suhdetta kannata yrittää koko elämää korjata. Jos sinusta aidosti tuntuu, että et voi antaa anteeksi, niin miksi satuttaisit itseäsi jäämällä parisuhteeseen?
Lähinnä ajattelin, että tärkeitä on löytää se oma mielenrauha, miestä kun en voi muuttaa. En osaa vielä sanoa, jäänkö suhteeseen, koska kun on mennyt luottamus on mennyt ihan kaikki. Mieheltä nyt ei irota muuta kuin, en osaa sanoa, en halua puhua, miksi olisin tässä jos en haluaisi olla kanssasi, en tiedä mikä minuun meni. Mutta se vihan jota olen tässä kantanut sisälläni, raastaa omia voimavarojani. Miksi olin huonompi kuin se toinen, miksi miksi miksi? Tuntuu että nainen on aina ja pysyy aina välissämme. Tavallaan säälin häntäkin ja tunnen jotain sairasta myötätuntoa, häntäkin loukattiin. Yritin jopa rakentaa siltaa, mutta turhaan, valheeksi paljastuivat hänen aikomuksensa. Eikö se liene minun omien korvieni välissä kuinka paljon annan valtaa tälle naiselle viedä tilaa mielessäni?
Olen huomannut, että itselle puhuminen auttaa. Kun puhuu ihan ääneen itselleni ja kerron ei en annan tämän naisen pilata päivääni, minulla on nyt hyvä ja kaunis päivä. Hänellä on asiat huonommin kuin minulla, en anna hänelle sitä iloa että pilaa päiväni.
Mieskin on joteinkin niin yksinkertainen, ei liene helppoa hänelläkään. En hyväksy, mutta tavallaan ihmisenä ymmärrän että elämässä voi tapahtua jotain mitä ei ole ihan loppuun asti miettinyt. Missä on sitten kuuluisa järki ja sen käyttö? Ei kai asiat ole niin mustavalkoisia koskaan.
Tärkeintä lienee se mitä itse ajattelen itsestäni, tiedän kuka olen ja minussakin on jotain hyvää ja arvokasta, vaikka mies minua loukkasikin.
Ehkä se oma rakkaus sitten riittää joillekin.
Ei sinussa varmaan mitään vikaa ole. Ja jos suhde tähän toiseen naiseen ei ole kestänyt kauaa ja hän on pettänyt vain tämän yhden naisen kanssa, niin kyseessä on saattanut olla jännityksen etsiminen omaan elämään.
Voin sanoa vain omasta puolestani, että miehet yleensä jatkavat suhdetta tähän toiseen naiseen, vaikka jäisivät kiinni siitä. Tai vaihtavat uuteen kakkoseen. On hyvä, että et unohda kokonaan asiaa, koska ensi kerralla osaat tunnistaa merkit, ja silloin tehdä sen päätöksen eroamisesta.
Ja en minä niitä kakkosia syytä tapahtuneesta, tämä on täysin minun ja mieheni välinen asia. Jokin meidän välisessä suhteessa ei toimi. Ei oikeastaan toiminut kuin muutaman alkuvuoden. Mutta en minä niitä kakkosia kuitenkaan ajattele päivittäin. Minulle on aivan sama keitä he ovat olleet, mutta mieltäni kaihertaa kysymys miksi? Miksi mieheni koki tarvetta tehdä näin?
Minä ainakin tunnen/tunsin oloni kamalaksi kun sain selville mieheni pettämiset. Ja huomasin,että hän todella etsi jotain, mitä minä en pystynyt hänelle tarjoamaan. Ja tein sen kipeän ratkaisun jo pelkästään lasteni vuoksi, että eroan. Kun kaksi maailmaa ei kohtaa, ne ei vaan kohtaa.
Mutta jos mies on mielestäsi katuvainen, ja tämä on tapahtunut vain kerran (ei ole tapapettäjä) niin miksi et antaisi uutta mahdollisuutta? Alottaisitte uudestaan alusta, pyytäisit miestäsi miettimään miksi näin on tapahtunut, ja miten voisitte korjata asian. Minusta sinulla on oikeus pyytää miestäsi kunnioittamaan sinua ja miettiä, miksi hän näin teki. MUTTA olen sitä mieltä, että sinun tunteesi ovat nyt ensisijaisesti tärkeimmät, siis jos teillä ei ole lapsia. Jos et voi syvällä sisimmässäsi antaa anteeksi, niin ei sitä kannata yrittää korjata mitään.
Sanompa vaan että se toinen oli vaan kiihottavamapi ja haluttavampi kuin oma pierupylly. Se on se syy. Ja tämä haluaminen jatkuu sinne toiseen suuntaan eikä palaa tähän omaan arkiseen pierupyllyyn... Näkemys tähän tilanteeseen.
Jaaha, taas jonkun kakkosen surkea provo. Säälittävää.
Olis muuten joillakin muillakin syytä opetella himan toisenlaista mielenlaatua.....Jätän nämä ala-arvoiset kommentit omaaaaan arvoonsa. YES, mä onnistuin!!!!!!!!!!!!