lasten ikävä

Uskottomuus ei satuta pelkästään puolisoa. Se satuttaa myös perheen lapsia. Meidän perheen teinit tietävät isänsä seikkailusta ja surullista on nähdä miten isä-kuva on pirstaleina. Luottamus on mennyt. Ja isän ikävä on kova kaikesta huolimatta. Toivottavasti lapset antavat isälleen joskus anteeksi...
16173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

ja pitikö sun sit heti niille kertoo,älä käytä lapsia aseena!!!!

Äänestä

Sinulle Mie vaan
Mistäs sinä tuollaista päättelit, kyllä se vaan on niin että lapset kärsivät erosta ja vanhempiensa uskottomudesta valtavasti, mutta minkäs teet kun ensin epäkypsät ihmiset hommaavat lapsia ja sitten ollaan valmiita tekemään niiden elämä epäturvalliseksi, omien halujensa vuoksi. Eikö sitä voisi odottaa siihen asti kun heistä tulee isompia ja jättää ne omat halut hieman vähemmälle, sillä kyllä se sala rakas odottaa jos nyt kerran niin kauheesti rakastaa tätä uskotonta ihmistä. Oikein panee ajattelemaan miten köykäisesti sitä oikein ajatellaan. Mies ahertaa työssään ja työ on kiinnostava ja palkkakin kohalainen, sillä aikaa nainen joka on pienten lasten äiti, hommaa rakastajan, ja sitten vaan ilmoitetaan lasten isille että nyt on ero edessä ja viedään lapset mennessään ja omaisuuttakin halutaan tietysti mukaan huolimatta miten se on hankittu.Tälläiillä ihmisillä ei pitäisi olla lapsen teko mahdollisuutta ollenkaan, vaan kevyt kengät voisivat omistautua kokonaan siihen elämän tyyliin siis etsiä koko ajan jotain uutta.

Äänestä

Hyvänen aika! Ihan aikuisten oikeastiko kerroitte lapsille, että eronne johtuu isän uskottomuudesta? Eihän lapsien niskaan kuulu tuollaista taakkaa kaataa. Kertomalla lietsoit lapset isäänsä vastaan. Teini-iässä lapset on hyvin ehdottomia. Eikö olisi ollut fiksuinta vaan kertoa, että teidän välit on poikki, rakkaus loppunut ja isä muuttaa pois? Aikuisina he olisivat totuuden kestäneet ja ymmärtäneet, mutta ei vielä.

Nyt sulla on kova työ saada heidät tajuamaan, ettei isä heitä pettänyt eikä hyljännyt. Samoin isällä.

Äänestä

Niinpä kun aikuiset ovat tyhmiä, niin paska kaadetaan lasten päälle. Ja nyt todennäköisesti petetyksi tullut haukkunut lasten isän mennen tulleen.

Tässä voi taas syyttää ihan petettyä, ikävä kyllä useat naiset käyttäytyvät näin, kun ei ole enään muita aseita niin käytetään lapsia.

Äänestä

Ja sä kai nyt pidät omalta osaltasi huolen, että lapset antavat isälleen anteeksi? Et lietso heitä isäänsä vastaan kertomalla kuin pa...ska isänsä oli? Mitä teidän päässänne liikkui, kun kerroitte pettämisestä lapsille vai kerroitko vain sinä? Annoitko mahdollisuuden isälle puhua lasten kanssa? Annathan lastesi tavata isäänsä? Pikkuhiljaa se luottamus palaa takaisin, jos vain annatte heille mahdollisuuden.

Äänestä
  • No niin, jo alkoi vaimon syyllistäminen.
    Isähän siinä on tehnyt petoksen, pettänyt myös lapset lähtemällä toisen kanssa elämään.
    Ja pahinta on valehtelu lapsillekin, nimenomaan teini-ikäiset tajuavat että kyseessä on toinen nainen, teinit tietävät asioista enemmän kuin te luulette.
    Jos lapset rakastaa isäänsä niin suurin syyllinen on tietenkin toinen nainen, sen tämä uusi pari tulee kokemaan pitkän ajan.
    Nämä vastaukset täällä tuntuvat ihan kakkosten puolusteluilta ja vaimon mollaamiselta, niin tekopyhiä, niin.

    Äänestä

  • 5861 kirjoitti:

    No niin, jo alkoi vaimon syyllistäminen.
    Isähän siinä on tehnyt petoksen, pettänyt myös lapset lähtemällä toisen kanssa elämään.
    Ja pahinta on valehtelu lapsillekin, nimenomaan teini-ikäiset tajuavat että kyseessä on toinen nainen, teinit tietävät asioista enemmän kuin te luulette.
    Jos lapset rakastaa isäänsä niin suurin syyllinen on tietenkin toinen nainen, sen tämä uusi pari tulee kokemaan pitkän ajan.
    Nämä vastaukset täällä tuntuvat ihan kakkosten puolusteluilta ja vaimon mollaamiselta, niin tekopyhiä, niin.

    Ei tässä kukaan vaimoa syyllistä. Mutta millä tavoin isä on pettänyt lapsensa? Onko se lasten pettämistä, jos lakkaa rakastamasta lasten äitiä? Tottakai teini-ikäiset tajuavat asioita ihan itsekkin, mutta aloittajan tekstistä saa käsityksen, että ihan tietoisesti on lapsille kerrottu pettämisestä. Mitenhän asia on kerrottu, jos lapset vihaavat isäänsä?

    En ole kakkonen, vaan nainen, jonka pitkä parisuhde vuosien väännön jälkeen päättyi eroon. Ja kävin vieraissakin. Se oli viimeinen niitti, mutta lapsille sitä ei yhteisestä sopimuksesta kerrottu. Erohan on kamala asia kaikille, miksi lietsoa vihaamaan toista vanhempaa? En itse koe pettäneeni lapsiani. Tunteeni heitä kohtaan eivät ole muuttuneet miksikään. Vain eksääni en enää rakastanut.

    Mitenkä niin se toinen nainen on syyllinen?

    Äänestä

  • 5861 kirjoitti:

    No niin, jo alkoi vaimon syyllistäminen.
    Isähän siinä on tehnyt petoksen, pettänyt myös lapset lähtemällä toisen kanssa elämään.
    Ja pahinta on valehtelu lapsillekin, nimenomaan teini-ikäiset tajuavat että kyseessä on toinen nainen, teinit tietävät asioista enemmän kuin te luulette.
    Jos lapset rakastaa isäänsä niin suurin syyllinen on tietenkin toinen nainen, sen tämä uusi pari tulee kokemaan pitkän ajan.
    Nämä vastaukset täällä tuntuvat ihan kakkosten puolusteluilta ja vaimon mollaamiselta, niin tekopyhiä, niin.

    Mites sitten kun isä lähtee ja äiti valehtelee että iskä on poissa vaan töitten takia että asuu edelleen täällä mutta käy kotona vaan harvemmin, koska on niin paljon töitä? Tosin mies sitten ottaa omaan kotiinsa uuden naisen luo lapset viikottain.

    Äänestä

  • logiikka?????? kirjoitti:

    Mites sitten kun isä lähtee ja äiti valehtelee että iskä on poissa vaan töitten takia että asuu edelleen täällä mutta käy kotona vaan harvemmin, koska on niin paljon töitä? Tosin mies sitten ottaa omaan kotiinsa uuden naisen luo lapset viikottain.

    Äiti on tuossa tapauksessa aivan pöljä. Ei tunnusta itselleen tosiasioita. Mitekähän selittää lapsille toisen naisen luona vierailut? Tädin luona käyvät??

    Äänestä

  • logiikka?????? kirjoitti:

    Mites sitten kun isä lähtee ja äiti valehtelee että iskä on poissa vaan töitten takia että asuu edelleen täällä mutta käy kotona vaan harvemmin, koska on niin paljon töitä? Tosin mies sitten ottaa omaan kotiinsa uuden naisen luo lapset viikottain.

    Juuri tuollainen isän valehtelu satuttaa. Äidin pitää keksiä lapsille satuja isän menoista, koska ei meillä ainakaan lapset isältä kyselleet menoista, vaan minulta.

    Äänestä

Olet todella typerä. Uskomatonta että näin epäkypsiä ihmisiä vielä löytyy tästä suomenmaasta. Laitat lapsesi heidän omaa isää vastaan! Lapset tajuavat tämän silloin kun he ovat täysi-ikäisiä. Silloin lapset ymmärtävät kuinka ajattelematon ja olet ollut heille. Aikuisena sinun lapsesi käsitävät sen kuinka murskasit heidän isä-kuvan. Tuskin lapsesi tätä sinulle koskaan edes anteeksi antaa!

Äänestä

Voi jestas, mitä hurskastelua..! Vai "huoli on"... HAH!
Pitikö asia läväyttää lasten tietoon? Aivan varmasti toisinkin olisi voinut toimia - kokemusta on! Lasteni isä petti minua runsas viisi vuotta sitten ja pari vuotta myöhemmin päädyimme eroon. Missään vaiheessa en ole kertonut lapsille (nyt 16 ja 13 v) isänsä sivusuhteesta ja olen sanonut exällekin, etten tule sitä tekemään - joten toivon mukaan hän on myös hienotunteinen eikä anna jatkossakaan seikkailujensa tulla itsensä ja lasten väliin. Hyvä isä hän on lapsilleen, siitä ei mihinkään pääse. Ei hän lapsia pettänyt, vaan minua..!

On lyhytnäköistä ja julmaa kaataa toisen vanhemman pettämisasia lasten niskaan! Aikuisen ihmisen pitää osata paineen allakin käyttäytyä lasten etua ajatellen - eikä se etu ole toisen vanhemman mustamaalaaminen niin, että lapsille tulee olo, että tässä pitää nyt valita jotenkin "puoli".

Äänestä

Voi voi, kyllä niitä katkeria naisia on Suomi pullollaan jotka kaatavat oman pahan olonsa lasten niskaan. Lasten EI kuulu tietään miksi vanhemmat erosivat. Lapset rakastavat pyyteettömästi molempia vanhempiaan. JA yleensä nämä pyhät ja virheettömät äidit ovat juurikin niitä jotka ne kaikki taakat sysää lasten harteille ja sitten voivotellaan miten minä olen niin hyvä vanhempi kun se toinen otti ja hylkäs meidät. Ei isä lapsiaan yleensä hylkää vaan on heidän elämässään erosta huolimatta. Naisen hän hylkää, kun homma ei toimi ja joku toinen pystyi tarjoamaan sen mitä mies tarvitsee. Mieshän siinä on tehnyt oikein jos on lähtenyt huonosta suhteesta, koska huono parisuhde ei ole hyväksi lapsilekaan.

Äänestä

Tiedoksi vastaajille, että isä kertoi toisesta naisesta lapsille, kun tulevasta erosta yhdessä keskusteltiin.Eikä se asia tullut esille ensimmäisenä vaan pitkän keskustelun edetessä lasten kanssa.Lapsilla oli paljon kysymyksiä isälle ja minulle koskien eroa, koska ero tuli heillekin yllätyksenä. Lapset ovat jo sen ikäisiä, että ymmärtävät mitä on tapahtunut, heillä omat seurustelusuhteet ja tällaiset pettämistapahtumat voisivat koskettaa omaakin parisuhdetta.Ja pienellä paikkakunnalla olisi ollut mahdollista lasten tai lasten kavereiden nähdä isän kulkeminen toisen naisen kanssa.Olisiko sitten ollut parempi, että kaveri olisi sen lapsille kertonut? Minusta isä teki oikein kun kertoi ja kantoi vastuunsa teostaan-joskin kalliilla hinnalla. Tällä hetkellä tunteet pinnassa kaikilla, mutta viisaat sanovat, että lapset sopeutuvat ajan kanssa uuteen tilanteeseen.Anteeksi voi antaa, unohtaa ei koskaan.Toki olen huolissani lasten pärjäämisestä ja tuen heitä kaikin keinoin.Lasten isää en ole mustamaalannut enkä tule sitä tekemään.Isä on heille kaikista huolimatta rakas ja tärkeä ja tulee olemaan heidän elämässä.

Äänestä
  • Sun aloituksesta saa käsityksen, että kerroitte lapsille suoraan isän pettäneen sua. Siksi nuo kommentit varmasti sait. Jos olette asiallisesti kertoneet, että isä on löytänyt uuden naisen, niin asia on ok. Kyllä he sen pikkuhiljaa hyväksyvät. Saattavat jopa oppia tykkäämään isän uudesta.

    Tuliko ero oikeasti sinulle aivan yllätyksenä? Menikö teillä kaikki hyvin parisuhteessa? En nimittäin millään jaksa uskoa, että yksikään ero tulee ns. puun takaa.

    Äänestä

  • Samoin meillä, isä itse kertoi ja se vastaus oli täydellinen tyrmäys hänelle.
    Aikaa on mennyt, lapset eivät ole kertaakaan käyneet isänsä luona koska pitävät naista syyllisenä perheen hajoamiseen.
    Itse olen ollut hiljaa, eihän sitä pakottaakaan voi heitä sinne menemään, tapaavat isäänsä täällä tai jossain kaupungilla.
    Meidän välit ovat ihan ok, ei katkeruutta tai vihaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huoli on kirjoitti:

Uskottomuus ei satuta pelkästään puolisoa. Se satuttaa myös perheen lapsia. Meidän perheen teinit tietävät isänsä seikkailusta ja surullista on nähdä miten isä-kuva on pirstaleina. Luottamus on mennyt. Ja isän ikävä on kova kaikesta huolimatta. Toivottavasti lapset antavat isälleen joskus anteeksi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu