Miten toimia eksän tavaroiden suhteen?

Tammikuussa laitoin eron vireille ja eksän pihalle. Helmikuussa sai oman asunnon, jonne annoin paljonkin huonekaluja ja muuta tarpeellista roipetta. Kaikkea tuo ei kyllä kuulemma viitsinyt ottaa, vaikka oli autokin silloin käytössä. Tähän päivään mennessä on saanut suunnilleen 3 kassillista tavaraa kulkemaan kotiinsa asti ja nekin helmi-maaliskuussa. Varastossa on vielä kymmeniä laatikoita erinäistä tavaraa, ja asunnosta löytyy vielä jopa vaatteita. Monia kertoja on lupaillut tulevansa hakemaan vähän kerrallaan, mutta mitään ei tapahdu.
Olen ilmoittanut , että nyt hakee tavaransa pois tai lahjoitan eteenpäin. Tästä sain uhkailuja, ettei minulla ole mitään oikeutta hänen omaisuuteensa kajota ja kuulemma tulee hakemaan epämääräisempien kavereidensa kanssa "kaiken korkojen kera". Eipä ole vieläkään näkynyt mitään noutajia.
Nyt en enää edes tavoita puhelimitse tuota, kun on sen seikkailuissaan hukannut. Kertokaapa viisaammaat, kuinka tässä tilanteessa voi toimia lain puitteissa? Voiko tavarat viedä kierrätykseen tai lahjoittaa eteenpäin, koska omistaja ei ole katsonut oleelliseksi toimia mitenkään omaisuutensa eteen?
6417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kun virallinen ero on myönnetty - kaikki kierrätyskeskukseen. Nåin tein itse, ostiuksen lienette tehneet jo.

Äänestä

Tällaista ohjeistusta antaa juristi. Mikään laki ei anna asiaan suoraa vastausta. Se on selvää, että sinun velvollisuutesi ei ole vastata muuttokuljetuksista. Sinun tarvitsee kyetä antamaan tavaroiden omistajalle todisteellinen tiedoksianto (tilanne jossa on todistaja tai mieluummin saantitodistuksellinen kirje). Tiedonannossa ilmoitat "kohtuullisen ajan" (1- tai 2-kk) minä aikana velvoitat omaisuuden haltijan hakemaan omaisuutensa pois kiinteistösi tiloista.

Ongelma kuitenkin on se, että "periaatteessa kenenkään omaisuutta ei saa alkaa tuhota". Mikäli kuitenkin on olemassa todiste siitä, että tavaroiden omistajalle on annettu kohtuullinen aika hakea omaisuutensa itselleen, ei voida olettaa että sinun tulee niitä loputtomiin katsella. Mikäli tiedoksisaannista huolimatta omaisuuden haltija ei omaisuuttaan lunasta ja päätät hankkiutua tavarasta eroon, olet vahvemmilla riita-asiassa, jonka (ja tämä tästä vaikeaa tekeekin) omaisuuden haltija voi saattaa vireille.

Eli aika yksin olet asiassa. On tosiaankin mahdollista, että tiedoksiannosta huolimatta voit joutua korvausvastuuseen. Suosittelisin kuitenkin tiedoksiannon suorittamista saantitodistuksellisella kirjeellä. Mikäli ei tehoa ja päätät hankkiutua omaisuudesta eroon, otat jonkinasteisen riskin. Omassa tapauksessa todisteellinen tiedoksisaattaminen riitti ja sai kummasta vauhtia exään, joka oli kategorisesti kieltäytynyt hakemasta tavaroitaan eikä hävittämistä tarvinnut koskaan edes harkita. Tiedoksianto on hyvin helppo tehdä itse, mutta jos annat sen juristin tehtäväksi, asiaan tulee lisää painoarvoa ja uskottavuutta. Huono ja halpakin juristi osaa tällaisen muotoilla puolessa tunnissa, laskuttanee kuitenkin noin tunnin työn.

Epäselvä vastaus, mutta epäselvä on asiakin. Toivottavasti en enempää sotekenut päätäsi. Tilanne on ranskaksi sanottuna vittumainen. Pitäisi järjestää elämäänsä eteenpäin, mutta joka puolella makaa rojua, jolla et tee hevonvitun helvetttiä. Onnea matkaan.

Äänestä

Roskikseen vaan :-)

Äänestä

Säästä pari kalliimpaa ja loput heität roskiin.

Exän ainoa mahdolisuus ajaa asiaansa on sitten oikeusteitse ja sinä kiistät kaiken ja väität ettei ollut muuta kuin nuo pari loodaa, jotka sinä säästit. Samalla vaadit korvausta tavaroiden säilyttämisestä.

Siinäpä sitten todistelee että sulla on muka ollut jotain tavaroita.

Eli ei lähde ajamaan asiaansa.

Äänestä

Teet näin:
Laadit kirjeen, jossa annat miehelle x viikkoa aikaa hakea tavaransa. Muuten teet niille mitä tahdot. Lähetät kirjeen saantitodistuksella miehen kotiosoitteeseen. Ellei miestä näy eikä kuulu tavaroitaan hakemaan ja saantitodistus on kuitattu vastaanotetuksi, niin voit laillisesti toimia miten haluat. Säästä sinulle palautuva kuitattu saantitodistus!

Äänestä

Noh, jos oikeesti haluat päästä helpolla... Vie ne sille itse. Ei sulla oo tuohon velvoitetta, mutta loppupeleissä pääset helpoimmalla! Pääset kamoista eroon, ei tarvi pelätä miehen toimia ja voit jatkaa elämää. Vastaa pahaan hyvällä siis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


varastonhoitaja(ko?) kirjoitti:

Tammikuussa laitoin eron vireille ja eksän pihalle. Helmikuussa sai oman asunnon, jonne annoin paljonkin huonekaluja ja muuta tarpeellista roipetta. Kaikkea tuo ei kyllä kuulemma viitsinyt ottaa, vaikka oli autokin silloin käytössä. Tähän päivään mennessä on saanut suunnilleen 3 kassillista tavaraa kulkemaan kotiinsa asti ja nekin helmi-maaliskuussa. Varastossa on vielä kymmeniä laatikoita erinäistä tavaraa, ja asunnosta löytyy vielä jopa vaatteita. Monia kertoja on lupaillut tulevansa hakemaan vähän kerrallaan, mutta mitään ei tapahdu.
Olen ilmoittanut , että nyt hakee tavaransa pois tai lahjoitan eteenpäin. Tästä sain uhkailuja, ettei minulla ole mitään oikeutta hänen omaisuuteensa kajota ja kuulemma tulee hakemaan epämääräisempien kavereidensa kanssa "kaiken korkojen kera". Eipä ole vieläkään näkynyt mitään noutajia.
Nyt en enää edes tavoita puhelimitse tuota, kun on sen seikkailuissaan hukannut. Kertokaapa viisaammaat, kuinka tässä tilanteessa voi toimia lain puitteissa? Voiko tavarat viedä kierrätykseen tai lahjoittaa eteenpäin, koska omistaja ei ole katsonut oleelliseksi toimia mitenkään omaisuutensa eteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu