Asumuserossa deittailu

Onko se pettämistä? Mielipiteitä pyydän, sillä itse olen asumuserossa ja odottelen lopullista päätöstä kuin kuuta nousevaa, ja deittailen ...teenkö väärin?
6499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

harkinta-ajalla minä aloin deittailla eli se on jo ero, vaikka ei virallinen

Äänestä

Minäkin asumuserossa, ero ei edes vireillä. Mutta deittailen silti...minä jatkan eteenpäin elämääni enkä jää happanemaan kotiin.

Äänestä

Kaipa se niin on, että jos kokee harkinta-ajan todella olevan aikaa liiton jatkon harkitsemiselle, niin ei silloin tule deittailut mieleenkään..?

Jos taas tuntee, että liitto on tullut päätepisteeseensä ja virallinen ero vain pelkkä tarvittava muodollisuus, mikös siinä sitten...

Meitä on moneen junaan. Ehkä kuitenkin kannattaa tehdä asia tulevalle exällekin selväksi eli että on menossa eteenpäin elämässä eikä paluuta ole, oltiin harkinta-ajalla tai ei.

Aikaa erosta toipumiseen kannattaa itselleen antaa. Ei ole mitään järkeä rynnätä suin päin suoraan suhdekaruselliin mukaan eron ollessa kesken työstämisen henkisesti. Ei ole reilua uusia ihmisiä kohtaan ottaa heitä tukikepiksi kesken omien kipuilujensa.

Äänestä

Koska mahtaa olla dedline

Äänestä

Kukin tavallaan. Jos koet että se on oikein, niin siitä vaan.

Exäni teki tätä. Oli aika tuskallista asua siihen asti kunnes toiselle löytyi asunto. Exä vaati vielä, että en kerro lapsille, missä isukki viettää öisin aikaansa... siihen en kyllä suostunut, totesin vain, että isukki ei ole ollut yötä kotoa, kun lapset aamulla ihmettelivät.

Äänestä

Peesi tälle!

Kaipa se niin on, että jos kokee harkinta-ajan todella olevan aikaa liiton jatkon harkitsemiselle, niin ei silloin tule deittailut mieleenkään..?

Aikaa erosta toipumiseen kannattaa itselleen antaa. Ei ole mitään järkeä rynnätä suin päin suoraan suhdekaruselliin mukaan eron ollessa kesken työstämisen henkisesti. Ei ole reilua uusia ihmisiä kohtaan ottaa heitä tukikepiksi kesken omien kipuilujensa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei enää neitsyt kirjoitti:

Onko se pettämistä? Mielipiteitä pyydän, sillä itse olen asumuserossa ja odottelen lopullista päätöstä kuin kuuta nousevaa, ja deittailen ...teenkö väärin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu