Soini kertoo faktat kansalle

693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihan hävettää Kataisen, Urpilaisen , kokoomuksen ja demareiden puolesta, kun ne ei itse tajua hävetä.

Äänestä

Soinista ei sitten saa selvää, missä on ne jutut, miten sama lippis ei sovi
banaanille ja melonille, tuon jutun mukaan ne kyllä sopivat.

Soini:"Sellainen eurooppa ja sellainen visio tarjosivat Suomen kansalle ja koko
Euroopalle rauhan, joka perustuu demokratialle, vapaudelle ja oikeuden-
mukaisuudelle".
Me olemme hyvin erilaisia kansoja, etelän kansat eivät halua viettää niin
kurinalaista elämää mihin suomessa on totuttu, koska on ollut pakko,
muuten ei oltaisi selvitty itsenäisenä kansana
Luulin että tuo bloki selventäisi Soinin kantaa asioihin, mutta kävi päinvastoin.

Varmistui kuitenkin oma valintani ja se on itsenäinen Suomi, ikävää on
vain se, että IPU on kai ainoa puolue joka on sillä kannalla.
Äänestäjät päättävät toteutuuko tuo koskaan.

Äänestä

Varmaa on että Katainen ja Urpilainen eivät ole tehtäviensä mukaisella tasolla tietotaidon suhteen, se on uhkaavaa.

Äänestä

www.pelkkälinkkiviestinäaloitus.fi

Äänestä

Kaikki sopimukset kansan nähtäväksi, ei salailua.

Äänestä

Soini ja perussuomalaiset kertovat totuuden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LUE JA USKO! kirjoitti:

http://blogit.iltalehti.fi/timo-soini/2012/07/26/ei-soinin-vaaraa/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu