Kesän saldo

Yhteenvetoa

Heinäkuun viimeisiä viedään. Mikä on kesän "saldo" tähän mennessä? Romansseja, irtopanoja jne.? Onko tullut naitua pusikossa, rannalla, laiturinnokalla tai käytyä treffeillä tms?

57

498

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ätmi

      0=0=0

    • lkljkkljlkh

      Kuka nyt naisissa olisi ehtinyt olemaan. Kesä mennyt niin nopeasti kalastellen, saunoen ja kaljaa juoden. Naisten kanssa pitäisi ollla koko ajan nussimassa tai juoksemassa sukulaisissa. Ei valittamista.

    • asfasdfsadfsdafsadfs

      Vitun kesä! Polvi meni rikki jo toukokuun alussa juoksu lenkillä etten ole päässyt kunnolla edes kävelylle koko kesänä. Kaksi viikkoa myöhemmin iski sitten saatanallinen nokkosihottuma, joka ei vain ota loppuakseen.

      Välillä paiseet käsistä, jaloista ja rintakehästä häviää muutamaksi päiväksi, ilmetyäkseen vain uudelleen entistä rajummin. Minulla ei ole koskaan ennen ollut tällaista "pysyvää" nokkosihottumaa, ja sitä on jatkunut jo kaksikuukautta välillä lievempänä ja välillä rajummin.

      Ihottuma alkoi ilmeisesti siitä, että olen aina ollut banaanille allerginen ja saanut siitä pieniä näppyjä. Erehdyin sitten ostamaan banaaneja ja söin niitä päivittäin viikon ajan vaikka pieniä punoittavia näppyjä sainkin käsiini. Ja sitten menikin jo silmät umpeen ja näppyjä nousi ympäriinsä. Nyt on onneksi vain pari punaista pattia jaloissa. Mutta silloin kun silmätkin ovat olleet turvoksissa ei oikein ihmisten ilmoillekaan ole huvittanut lähteä.

      Mutta kokoajanhan tuota on pelkästään vettä satanut ja aurinko paistanut ehkä yhden kerran. Mökilläkin kamikaze itsemurhapommittajan koulutuksen saaneita itikoita ainakin ziljoona kappaletta.

      Tämä kesä on kertakaikkiaan kirottu ja turhin ainakin kahteenkymmeneen vuoteen. Yhtä hyvin olisi voinut pysyä lumet maassa koko vuoden.

      • Minä luin vain

        tekosyitä tekosyiden perään.

        "Ihottuma alkoi ilmeisesti siitä, että olen aina ollut banaanille allerginen ja saanut siitä pieniä näppyjä. Erehdyin sitten ostamaan banaaneja ja söin niitä päivittäin viikon ajan vaikka pieniä punoittavia näppyjä sainkin käsiini. Ja sitten menikin jo silmät umpeen ja näppyjä nousi ympäriinsä. "

        Olipa fiksua. Oliko tämä joku vitsi?

      • adsfdasfdsafasdfdasf
        Minä luin vain kirjoitti:

        tekosyitä tekosyiden perään.

        "Ihottuma alkoi ilmeisesti siitä, että olen aina ollut banaanille allerginen ja saanut siitä pieniä näppyjä. Erehdyin sitten ostamaan banaaneja ja söin niitä päivittäin viikon ajan vaikka pieniä punoittavia näppyjä sainkin käsiini. Ja sitten menikin jo silmät umpeen ja näppyjä nousi ympäriinsä. "

        Olipa fiksua. Oliko tämä joku vitsi?

        Unohdinkin että jotkut ihmiset ottavat asiakseen loukkaantua toisten tekemisistä. Hienoa että joku vielä jaksaa ottaa nokkiinsa minunkin allergioistani. Ihan tulee tunne, kuin joku aidosti välittäisi XD.

        Kuten kirjoitin, minulla ei ole koskaan aiemmin ollut nokkosihottumaa. Se että saa pari hassua punaista näppylää käsivarteen banaanin syömisestä ei ole aiemmin estänyt minua syömästä niitä satunnaisesti. Minulle oli täysi yllätys että siitä voi seurata allergiareaktio joka ei vain ota loppuakseen vaikka lopettaisi kokonaan allergisoivan aineen syömisen.

      • En mitä nokkiini
        adsfdasfdsafasdfdasf kirjoitti:

        ottanut, kirjoituksesi oli vain niin koominen. Varsinkin tässä kontekstissa.

    • No mitäpä veikkaat? Nollat vedetään tietenkin.

    • Tässä minä nyt puhun.
      On kaksi ottanut netissä yhteyttä muhun.
      Ei ne kuitenkaan johtaneet mihinkään.
      Mutta en silti aio jäädä ikävään.
      On mulla kuulemma vielä kivoja ajatuksia,
      vaikka en omistakaan rullasuksia.

    • knjgvqa

      Kesä alkoi treffeillä, jotka tuntuivat menneen hyvin, koska nainen ehdotti uutta tapaamista. En tiedä oliko liian mukava, liian helppo vai mistä johtui, kun hän sitten kuitenkin muutti mieltään ja päättikin että ollaan vähän liian erilaisia.

      Sen jälkeen oli pitkään hiljaista, mitä nyt netin kautta yritin tutustua ihmisiin. Harvemmin ne mihinkään johtaa. Sitten päätin mennä pitkästä aikaa baariin ja kuinka ollakaan ensimmäistä kertaa elämässäni sain kokea, kun nainen ihan oikeasti aidosti teki aloitteen. Siis hän tuli juttelemaan ja hän pyysi numeroa. Eihän sellaisesta voi kieltäytyä, vaikka nainen olikin itseäni alempitasoinen.

      Se juttu kuitenkin pitkittyi eikä seksiin asti päästy. Periaatteessa se sopimus tapaamisesta on edelleen voimassa, mutta kun satuin törmäämään netissä paljon häntä seksikkäämpään naiseen, joka ihan tosissaan etsi netin kautta seksiseuraa. Juteltiin ja kaikki vaikutti siltä, että hänestä tulisi minulle vakipano kaveri, vaikka hän asuikin aika kaukana.

      Sekin juttu jäi kuitenkin kesken, kun vielä häntäkin söpömpi nainen otti yhteyttä netin kautta melkein heti perään. Sovittiin hänen kanssaan tapaaminen. Tuli onnistuneet treffit, mutta pettymyksiin tottuneena olin varautunut siihen ettei toista tapaamista tule.
      Olin väärässä! Hän halusi tavata uudestaan ja nyt ollaan tapailtu jo jonkin aikaa. Hän vaikuttaa tositarkoituksella kiinnostuneelta. Suutelua ja kaikenlaista intiimiä hyväilyäkin on jo ollut. Varsinaiseen yhdyntään ei kuitenkaan olla vielä edetty, koska hän ei ole sitä tyyppiä joka jakelee itseään kenelle tahansa. Hän on neitsyt.

      Voisi kesä olla huonomminkin mennyt. Kaikki näyttää itseasiassa aika täydelliseltä.

      • Mursu2012

        Eli sä olet "kuka tahansa".

      • tyhoqa
        Mursu2012 kirjoitti:

        Eli sä olet "kuka tahansa".

        Kuinka niin? Ei tämä tapailu vaikuta olevan mihinkään loppumassa. En ihmettelisin vaikka johtaisi vielä avioliittoon.

      • Mursu2012
        tyhoqa kirjoitti:

        Kuinka niin? Ei tämä tapailu vaikuta olevan mihinkään loppumassa. En ihmettelisin vaikka johtaisi vielä avioliittoon.

        Kun nainen ei "jakele" sulle, olet siis hänelle "kuka tahansa".

      • jhfvqa
        Mursu2012 kirjoitti:

        Kun nainen ei "jakele" sulle, olet siis hänelle "kuka tahansa".

        Enkä odotakaan että hänen pitäisi heti olla jakelemassa. Kai minä olen siinä mielessä "kuka tahansa", ettei hän vielä voi olla varma olenko se oikea jne. Eihän tässä kovin kauaa olla edes tunnettu. Ihan oikein ettei olla tämän pitemmälle vielä edetty.
        Mutta siinä mielessä en ole "kuka tahansa", että hän on tosissaan kiinnostunut, eikä ole kenenkään muun kanssa koskaan näin pitkälle edennyt.

      • dfhsdfhdfh

        "Eihän sellaisesta voi kieltäytyä, vaikka nainen olikin itseäni alempitasoinen."

        Mua aina karmii tollaset kommentit. Siis että joku oikeasti ajattelee ihmisten sijoittuvan joihinkin tasoihin. Jotenkin niin yksinkertainen käsitys ihmisistä.

        Vaikka toisaalta myönnän itsekin ajattelevani salaa joskus noin ja ihan pelkästään ulkoisen olemuksen perusteella. Vaikka ei kyse sittenkään ole mistään tasoista, vaan yksinkertaisesti siitä, ettei toisen ulkonäkö vastaa omia mieltymyksiä.

      • --
        dfhsdfhdfh kirjoitti:

        Kyse onkin vain sanavalinnoista. Tasoista puhuminen kuulostaa tekniseltä eikä miellytä naisia, vaikka naiset itsekin luokittelevat miehiä tuolla tavalla, mutta käyttävät vain erilaisia sanoja.

        Tai ehkä tässä on sellainenkin ero sukupuolten välillä, että mies saattaa arvioida naista, että tuo voisi olla tutustumisen arvoinen, ehkä siitä jotain voisi kehittyä vaikkei nyt siltä tunnukaan. Nainen taas luottaa tunteeseen ja sanoo, että ei kiitos, jos ei ole välittömästi sitä kemiaa.

      • dfgdfgdfg
        -- kirjoitti:

        Mutta en silti kuvittele olevani sitä toista tyyppiä "parempitasoinen" tai sitä toista tyyppiä "alempitasoiseksi", vaikka se nyt ei miellyttäisikään mua. Jos näin todella olisi, ei se toinen olisi rohjennut pyytääkään ulos, vai?

      • kjhhgc
        dfgdfgdfg kirjoitti:

        Mutta en silti kuvittele olevani sitä toista tyyppiä "parempitasoinen" tai sitä toista tyyppiä "alempitasoiseksi", vaikka se nyt ei miellyttäisikään mua. Jos näin todella olisi, ei se toinen olisi rohjennut pyytääkään ulos, vai?

        Onhan tuo taso-sana aika brutaali, enkä todellakaan kuvittele olevani toista parempi ihminen, jos olen perinteisessä mielessä häntä paremman näköinen.
        Tarkoitin siis nimenomaan ulkonäkö tasoa.
        Ehkä se toinen on sitten perinteisessä mielessä minua parempi jossain muussa asiassa jne...

        Mutta mitä tuohon viimesieen kommenttiisi tulee, niin kyllähän jatkuvasti ulkonäöllisesti ns. alempitasoiset pyytelevät ulos ulkonäöllisesti ns. ylempitasoisia. Ja saahan niin tehdä. Ei siinä mitään pahaa mielestäni ole.

      • Yhhyh.
        jhfvqa kirjoitti:

        Enkä odotakaan että hänen pitäisi heti olla jakelemassa. Kai minä olen siinä mielessä "kuka tahansa", ettei hän vielä voi olla varma olenko se oikea jne. Eihän tässä kovin kauaa olla edes tunnettu. Ihan oikein ettei olla tämän pitemmälle vielä edetty.
        Mutta siinä mielessä en ole "kuka tahansa", että hän on tosissaan kiinnostunut, eikä ole kenenkään muun kanssa koskaan näin pitkälle edennyt.

        Mutta itse olit kyllä valmis jakelemaan kenelle tahansa.

        Tyttöparka.

      • kjcfwa
        Yhhyh. kirjoitti:

        Mutta itse olit kyllä valmis jakelemaan kenelle tahansa.

        Tyttöparka.

        En ole koskaan vaatinut itselleni mitään siveydensipuli naista. Ei se haittaa jos on joskus hakenut läheisyyttä joltain muulta kuin siltä oikealta. Eikä tämä nainen jota tapailen vaadi myöskään mieheltä sitä ettei saisi olla aikaisempaa kokemusta.
        Ja en siis kuitenkaan ole ns. jakanut itseäni kenelle tahansa, vaikka sitä joskus harkitsinkin. Ehkä myös tämä tyttö jota tapailen on joskus harkinnut tyytvänsä hetkellisesti johonkin muuhun kuin siihen oikeaan. Ei siinä ole mitään pahaa, ainakaan jos ei ole kokoajan eri kumppanin kanssa
        Joka tapauksessa toivon että nyt olisin löytänyt henkilön jonka kanssa voisin olla yhdessä vaikka loppu elämän.

        Mutta tulet varmaan jatkamaan tätä provoilua vielä pitkään. Ja mikäs siinä. Ymmärrän että se voi olla hauskaa, kun ei ole muutakaan tekemistä. Mutta pahoittelen että en jaksa enää tämän enempää vastailla noihin juttuihisi.

      • Yhhyh.
        kjcfwa kirjoitti:

        Pisti vain silmään tämä, että kirjoitit kuinka olisit itse ollut valmis seksiin alempitasoisen naisen kanssa, mutta sitten tapasit neitsyen, joka ei jakele itseään kenelle vain. Haisi kaksinaismoralismille.

        Mutta toivon onnea teille sylin täydeltä.

    • ...

      Kysyt väärältä palstalta. Täällä melkein kaikkien tulos on pyöreä nolla.

    • fuckmylife'

      Kesän saldo on, että yksi lihava ruma nainen olisi ollut kiinnostunut minusta, mutta minä en hänestä. Joku voisi sanoa, että parempi kun ei mitään, mutta mua vähän ärsyttää, että hän edes luuli omaavansa mahdollisuuksia minuun.

      • .

        Se oli sinun tasoinen nainen varmaankin. Sinä et vaan hyväksy omaa tasoasi.

      • fuckmylife'
        . kirjoitti:

        Se oli sinun tasoinen nainen varmaankin. Sinä et vaan hyväksy omaa tasoasi.

        Ainiin oli yksi toinenkin nainen joka oli kiinnostunut musta, hän oli ihan siedettävän näköinen, mutta luonteeltaan ei ihan sitä mitä haen.

    • Mies1985

      Nollaksihan se jäi, varsinkin kun en lähtenyt ulkomaan matkalle. Säästin rahat etäopiskeluun parin opintopisteen matkan sijaan.

      • housut pois

        mitä alaa luet?!!

      • ...
        housut pois kirjoitti:

        mitä alaa luet?!!

        Mies1985 on itseopiskeleva nero, joka ei luota ringissä piereskelevien professoreiden opetukseen. Oma oppi, paras oppi.

      • Ohhoh.

        Olemme kaikki tosi ällistyneitä.

    • sisältä kuollut

      Saldo: alkukesä oli hyvä, tapasin (omasta mielestäni) elämäni miehen. Hän muutti todella kauas heinäkuun alussa, ja tuntuu, että kaikelta meni pohja hänen myötään.

      Sen jälkeen vain itsesäälisiä iltoja, nettideittailua, baarissa huuruisia iltoja, ja lisää itkua. Tämä vnkloppukin meni pe ja la baarissa, tapasin pe jonkun miehen joka halusi vain panoa ja la tapasin britin, todella komean, jonka kanssa hotelliin jatkoille. Seksin perässä sekin, en antanut, juotiin aamukuuteen ja sieltä kotiin masentumaan taas.

      Tuntuu ettei pää kestä enää tätä touhua. Onneksi loma alkaa kohta, sitä ennen voikin vielä rellestää ensi viikonlopun ja lähteä sitten rauhoirrumaan korpeen.
      Jos ei pää tai maksa repeä ennen sitä. Ihan sama oikeastaan. Ikävä ja tyhjä olo on niin kamala, että täytän sitä tunnetta millä tahansa. Nyt menee lasi valkkaria, eikä ole itkettänyt kahteen tuntii.

      Taidan vaan tappaa itseni =(

      • Hyvä ihminen

        Älä suotta itseäsi tapa!
        Onhan sinulla sentään homma hallussa, kun kerran noin helposti seuralaisia bongailet! Toisaalta naisiltahan se homma käy miehiä helpommin. Olenko väärässä?
        Ainakin itse olen ujo kuin mikä, enkä uskalla tehdä aloitetta, vaikka jokin kaunis nainen toistamiseen minua sillä silmällä katselisikin. Ei vain uskalla ja alkaa vain ahdistamaan. Sitä on kuin umpikujassa.
        Tiedetään, että ulkonäössäni ei ole mitään vikaa, mutta kun ei vain uskalla niin ei. Että ei se ujon miehenkään elämä mitään ruusuilla tanssimista ole. Ei ollenkaan.

        Eli sinuna ottaisin vielä sen yhden viinilasillisen ja koettaisin kasata itseni! Löydät tuolla vauhdilla vielä vaikka miten mukavan miehen rinnallesi!

      • sisältä kuollut
        Hyvä ihminen kirjoitti:

        En tiedä, ei se viinin kittaaminen suruunkaan auta lopulta mitään.
        Jotenkin tuntuu, että viihteellä pyöriminenkin tekee hulluksi, en kykene tähän kauaa.
        Ilmeisesti en rakasta itseäni, ja se näkyy ulospäin.
        Olen niin hukassa ilman tuota miestä, jonka kanssa koin niin upeita hetkiä. Nyt hänellä on jo uusi, miehille tuntuu olevan helppoa unohtaa.

        Mitä enemmän janoan hellyyttä ja kumppania rinnalleni, sitä surkeammaksi menee koko touhu. Kohta en arvosta itseäni sen vertaa, että kukaan muukaan viitsisi. Aloitin röökinpoltonkin kun ahdistaa koko ajan, ja viimeiset viikot ovat olleet elämäni kosteimpia. Hetken tie on kevyt kyllä, mutta sitten tulee itku taas.

        Näyttää hitaalta itsemurhalta, ja sitä toivonkin.
        Ei tuolta koskaan löydy ketään joka koskettaisi minua henkisellä tasolla. Kesällä tuntuu ettei miehiä kiinnostakaan kuin helpot naiset ja rällästys.

      • jaska jokunen

        Ihan pelkkä alkoholin poisjättäminenkin tekee jo ihmeitä! Usein sanotaan että suomalaiset juovat paljon koska ovat masentuneita. Uskon että asia on ennemminkin toisinpäin: suomalaiset ovat masentuneita koska juovat niin paljon.

      • Hyvä ihminen
        sisältä kuollut kirjoitti:

        En tiedä, ei se viinin kittaaminen suruunkaan auta lopulta mitään.
        Jotenkin tuntuu, että viihteellä pyöriminenkin tekee hulluksi, en kykene tähän kauaa.
        Ilmeisesti en rakasta itseäni, ja se näkyy ulospäin.
        Olen niin hukassa ilman tuota miestä, jonka kanssa koin niin upeita hetkiä. Nyt hänellä on jo uusi, miehille tuntuu olevan helppoa unohtaa.

        Mitä enemmän janoan hellyyttä ja kumppania rinnalleni, sitä surkeammaksi menee koko touhu. Kohta en arvosta itseäni sen vertaa, että kukaan muukaan viitsisi. Aloitin röökinpoltonkin kun ahdistaa koko ajan, ja viimeiset viikot ovat olleet elämäni kosteimpia. Hetken tie on kevyt kyllä, mutta sitten tulee itku taas.

        Näyttää hitaalta itsemurhalta, ja sitä toivonkin.
        Ei tuolta koskaan löydy ketään joka koskettaisi minua henkisellä tasolla. Kesällä tuntuu ettei miehiä kiinnostakaan kuin helpot naiset ja rällästys.

        "Nyt hänellä on jo uusi, miehille tuntuu olevan helppoa unohtaa."

        No, itse jos onnistuisin äkkäämään edes sen yhden mukavan ja sopivasti kauniin naisen kainalooni, niin voisin melkein kuolla hymyillen.

        " Kesällä tuntuu ettei miehiä kiinnostakaan kuin helpot naiset ja rällästys."

        En suoraan sanottuna ymmärrä tuonlaisia empatiakyvyttömiä miehiä, mutta tiedän, että heidenlaisia kyllä löytyy ja ehkäpä paljonkin.

        Muutama edesmennyt kaverini haki ja saikin melko helposti aina pelkkää pano ja huviseuraa, mutten itse voinut koskaan ymmärtää heitä.
        Kävivät huor*ssakin ja harrastivat jopa ryhmäseksiä, jne. Epänormaalia ja epäkunnioitettavaa käytöstä minusta. Ehkä jopa hieman lapsellistakin.

        Olen aina pyrkinyt pitämään huolen omasta maineesta, olla reilun pelin jäsen, enkä näin ollen ole sortunut koskaan näihin päämäärättömiin panopuuhiin, -vaikka ainakin kerran sitä minulta on kinuttukin ja toisen kerran tarjottukin.

        Minulle riittäisi vain se yksi mukava ja omaa silmää viehättävä nainen. Piste.

        Kerranhan täällä kukaties eletään, mutta parempi kai yksin kuin surkeassa parisuhteessa. Niinkö se meni?

        Jeevelin ukkonen alkoi taas. Nyt on kai pakko sammuttaa tämä tylsä tietokone. Toivottavasti aurinkoa riittää taas huomisesta eteenpäin!!

        Hyvää yötä, sinkut!

    • ruma nörde

      Olen käynyt peräti kuudesti ulkoilmassa heinäkuun aikana. Muistaakseni olen ajanut useampienkin naisten ohitse pyörällä, mutta yllättäen mitään säpinää ei ole ilmennyt.

    • et cilleen

      Olen saanut pippeliä n. 5 kertaa ja joutunut ostamaan kaks katumuspilleriä...

      • :DDD

        PIELAVEDELLÄ ON SADEILMA, TÄÄLLÄ PÖPILÄSSÄ MEITÄ
        MIELISAIRAITA PÄÄSTETÄ ULKOILEMAAN TÄNÄÄN
        SALAMA TUHOSI TELKKARIN JA TULEE AIKA PITKÄKSI
        PITÄÄ KESKUSTELLA ITSENSÄ KANSSA LÄÄKKEIDEN JAKOON SAAKKA

        HAHA!D

    • Saldoni noissa asioissa on edelleen pyöreä nolla. Seksuaalista kanssakäymistä olen harjoittanut vain itseni kanssa (joo, en ole mikään pyhimys).

      Mutta jos pienemmätkin jutut saa listata niin:
      - halauksia lukemattomia (pääosin naispuolisten kanssa)
      - suukkoja useita (naisen kanssa)
      - kädestä kiinni pitämistä (naisen kanssa, ja hänen luvallaan sain lainata miestäänkin tähän).

      Kyllä ihanaa läheisyyttä voi olla muunkinlaista kuin seksuaalista.

      • Pistä Lumi nyt heti

        viesiä LordBoredomille ja sopikaa tapasminen. Mitään pahaa ei voi tapahtua, mutta todella pajon hyvää sen sijaa. Älä Anna tilaisuuden lipua ohitsesi. Minä uskon että teillä voisi olla juuri sellainen parisude josta itse vain haaveilen. Oikean kumppanin ei saa antaa lipua ohi. Muuten voi käydä niin, että ajautuu parisuhteeseen jonkun kanssa, joka ei todellakaan ole se oikea, mutta joka rohkenee sitä ehdottaa. Itselleni kävi juuri noin ja huonostihan siinä kävi.

      • mies32

      • Mr. Isomuna
        mies32 kirjoitti:

        Pistä mulle viestiä. Ei siitä Lordista ole mihinkään. Osoite on [email protected]

        Ei millekään sinkut-palstalla epätoivoissaan vonkaavalle AT-mies32:lle kannata mitään viestiä pistää. Meitsillä on Iso Muna. Meitzi nussii aivot pihalle ja sperma roiskuu sieraimista ulos.

    • 8:59

      Kesän alussa jäin sinkuksi, ja voin sanoa, että nykyinen meininki on hirveää.
      Baareissa kulkevat vain varatut tai seksiävonkaavat miehet.
      Ihan kaikki ovat pelkän hoidon perässä. Ja miten ihmisiä kohdellaan...

      Esim. meno baaritiskillä: juttelin pitkään erittäin komean miehen kanssa, ja hän oli kohteliaan ja mukavan oloinen. Tilattuaan minulle sitten kysymättä drinkin hän häipyi sanaakaan sanomatta paikalta.
      Siis vain lähti.

      Yksi mies puolestaan yritti minua mukaansa, ja kun en suostunut, hän pyysi puhelinnumeroani, jota en antanut. Omansa hän sitten antoi, kun olimme käyneet pizzalla. Päätin tekstata hänelle seuraavana päivänä muuten vaan, ja kas, miehen antama numero oli väärä. Tekstari "odottaa" edelleen välitystietojen mukaan.

      Kolmas tyyppi ilmoitti että olen ihastuttava, ja puski yhden illan ajan koko ajan seuraani. Kun lähdin vessaan ja palasin, hän oli iskemässä kaveriani.

      Oikeasti, miten tuolta koskaan voi löytää ketään? Ihan hirveää touhua. Miehet kohtelevat naisia nykyään kuin roskaa. Ja en todellaakaan ole minkään lumpun näköinen tai provosoi mitenkään.

      Ahdistavaa.

      • Odotatko että

        Baarissa olisi jotain muuta? Miksi et etsi miestä netin kautta.

      • ......

        Tasokkaat sinkut ei käy baarissa.

      • jaska jokunen

        Ikävät kokemukset näkyvät myös naisten käytöksessä. Jos mies lähestyy baarissa naista, niin hän on lähtökohtaisesti varattu, pelimies, narsisti, juoppo tai kaikkia edellämainittuja. Ainoastaan ne jotka täyttävät edellämainitut tuntomerkit, uskaltavat lähestyä, koska ovat tottuneet tylyihin keskustelunavauksiin eivätkä vaadikaan sen parempaa.

      • öh
        jaska jokunen kirjoitti:

        Eli naiset ovat oikeassa.

      • jaska jokunen
        öh kirjoitti:

        Eli naiset ovat oikeassa.

        Varmaan aika usein, koska muunlaiset miehet on jo saatu peloteltua pois.

        Jos mies elää ihan normaalia elämää johon kuuluu normaalit, hyvät käytöstavat, niin baarissa hän saattaa kokea melkoisen yllätyksen.

    • Hyvä ihminen

      Ei ensimmäistäkään panoa, irtopanoa, pusikkopanoa, laituripanoa, rantajynkytystä, treffiä tai romanssia vielä plakkarissa. Yyh..
      Onneksi tähän kaikkeen kuitenkin tottuu ja turtuu, vaikka kyllä se välillä hivenen ahdistaa ja ramaiseekin.

      Mutta, mutta mikä parasta, niin varsinainen kesä näyttää vasta alkaneen, eli toivoa kenties vielä on!! ...Seuraavaksi kai kalaan, uimaan, tahi vain aurinkoon pötköttelemään!

      Kesän tsihautusmotto: "Kunnollinen nainen jokasinkkumiehelle ny, ni rillataan ja chillataan!"

    • Sinkkupalsta

      Taitaa olla väärä paikka kysyä ko. asiaa.

    • laiska ja saamaton

      Tämä aloitus pisti minut miettimään, sillä tämä kesä on taatusti ollut kaikkien aikojen surkein, kun ynnäilen asiaa siltä kantilta, että moniko mies on katsellut minua tai monenko kanssa on ollut ylipäätään minkäänlaista sutinaa. Saldo on nolla.

      En ole käynyt oikein missään, kun ei ole vielä ollut kesälomaa. Töissä ollut kiirusta ja iltasella ei oikein ole jaksanut lähteä minnekään. Lenkilä sentään käynyt silloin tällöin.

      Ainoa positiivinen seikka on naapuriin muuttanut uusi mies. En ole huomannut sormusta enkä ole vielä huomannut, että hänellä olisi ketään naista. Ollaan moikattu ja pari sanaa vaihdettu. Vaikuttaa ihan asialliselta mieheltä. Pieni salainen kesäihastus olisi sekin tyhjää parempi.

      • Hyvä ihminen

        Ei muuta kuin onnea, josko edes siellä päin kävisi se lopulliseen onnellisuuteen johtava tärppi!!

        Voi kun olisin itse se mies kenties?! Olisin otettu, jos jokin mukavan oloinen mimoosa alkaisi juttelemaan mukavasti ja blaa, blaa!

        Joskus vain tuntuu, että räjähtää tähän rakkauden täyttämään kehoon, kun ei ole kelle sitä jakaisi. No, oma vika kun on ujo ja omatuntokin ilmeisesti mitä on. Ei voi mitään.

        Saldo siis edelleen 0.

    • nöösi_poika

      Kesän saldo on vahva NOLLA. Joka sektorilla.

      • Hyvä ihminen

        Tuttu tunne.

    • hillervo-orvokky

      Huomenna saan paalua isolta mieheltä. AAAAHHH. Juuri kun luulin että koko kesä menee naimatta.

    • Kuten keväällä kahden suutelukerran jälkeen ounastelinkin, on kesä ollut varsin kuiva. En kyllä ole hirveästi yrittänytkään mitään - kesäloma tuntui lyhyeltä kuin mikä, ja sen ulkopuolella ei juurikaan ole ollut mitään erityistä tapahtumaa, joitain miesten keskisiä tapaamisia lukuunottamatta. Yhdet häät oli. Kaikkiaan kesä ei kuitenkaan ole ollut ihan täysi katastrofi - kolme eri naista on halannut minua. Kaksi kerroista oli kun minulla oli syntymäpäivät, ja pari läheistä naistyökaveria halasi minua sen vuoksi. Kolmas kerta oli vähän odottamaton halaus, mutta sekin luonteeltaan kamunaisen kamuhalaus. Ei sillä, että valittaisin - kamunaisellisetkin huomionosoitukset lämmittävät huomattavasti, kun on tottunut tällä palstalla kylmettämään itsensä.

    • Sitä samaa shittiä

      Olen joka viikonloppu kosketellut teininaisia (rintoja, persettä & vakoa) ahtaassa yökerhossa ja kolme kertaa myös bussissa. Lisäksi olen käynyt kaksi kertaa huorissa (runkkausta, suihinottoa & pillupano). Kaksi kertaa olen myös tarjonnut kadulla tuntemattomille naisille (ei ammattilaisia) rahaa jos nämä suostuvat antamaan pillua, ei menestystä. Muuten kesä on mennyt runkaten vähintään kerran päivässä.

      • ...

        Oletpa varsinainen pervo runkkari.

    • miehenkuvotus

      Parit treffit kävin mukavan naisen kanssa. Se ei sen pidemmälle edennyt, koska kemia puuttui. Sen jälkeen olen yrittänyt muutamaa naista lähestyä, ihan jutustelun merkeissä, mutta vastauksiksi tullut vain haistatteluja. Loppu kesän kuviot ovat selvillä, aattelin pitää parin kuukauden tipattoman, eli en tule käymään missään paikassa, jossa naisia voisi tavata. Eli mitään ei tälle kesälle tule tapahtumaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      86
      2257
    2. Mitä tapahtunut?

      Ken tietää mitä viitostiellä betonin kohilla käynyt punaisen auton kanssa?
      Suomussalmi
      22
      1448
    3. Olisikin se meidän tapaaminen jo liian jännää

      Näin pitkän ajan jälkeen.
      Ikävä
      78
      1444
    4. Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!

      https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os
      Maailman menoa
      320
      1215
    5. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      85
      1154
    6. Kenen kanssa haluaisit suhteeseen?

      Laita omasi ja hänen nimensä ensimmäinen kirjain 😊
      Ikävä
      56
      1150
    7. Valmistaudu syyskuun OrpoPurraan: Hamstraa näitä ennen syyskuuta - Isossa osassa tuotteita hinnat..

      ..ovat kallistumassa, jopa satojen eurojen lovi IL: Hamstraa näitä https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/175f5038-fe22-498
      Maailman menoa
      26
      1083
    8. Ikävöin kyllä

      En voi ottaa nyt yhteyttä, joten puran tänne järjetöntä ikävääni. Tunteeni sinua kohtaan ovat valtaisat.
      Ikävä
      33
      1036
    9. Mies, riittääkö sulle näkemään vilauksen musta?

      Etkö halua ottaa minua kiinni?
      Ikävä
      62
      1009
    10. Hesari tunnustaa että Ukraina on häviämässä sodan - Suomen poliittinen eliitti housut kintuissa

      Oliko aivan pakko sitoutua politiikkaan jossa pumpattiin älyttömät summat rahaa Kankkulan Kaivoon eli Kiovan natseille?
      Maailman menoa
      224
      969
    Aihe