Seurakuntajalkapallon mestaruus ratkaistaan olympiatunnelmissa
Viikonloppuna järjestetään seurakuntien SM-jalkapalloturnaus Savonlinnan kristillisellä opistolla. Turnaukseen osallistuu kymmenkunta seurakuntaa eri puolilta Suomea.
Tamperelainen St.Players lähtee puolustamaan viimevuotista SM-kultaansa.
– Hyvillä olympiatunnelmilla mennään. Mestaruuden uusiminen ei ole helppoa, koska mukana on neljä joukkuetta, joista kuka vain voi voittaa. Parhaamme tehdään, mutta jos hävitään, ei se katastrofi ole. Joukkueen perustamisen alkuaikoina hävittiin enemmän kuin voitettiin, kertoo Ari Santaharju, joka on myös perustanut St.Players-joukkueen. Voiton makuun St.Players on päässyt jo kuusi vuotta peräkkäin.
Joukkueen pelaajiin mahtuu kokemusta ja nuoruutta, sillä pelaajien ikä vaihtelee viidestätoista kolmeenkymmeneen vuoteen. Edellisvuodesta nuorentunutta joukkuetta kannustaa Savonlinnassa oma cheerleader-ryhmä St.Players Angels.
Koko seurakuntien jalkapalloturnaus on alkujaan Santaharjun luoma. Jalkapallopelit eivät ole hengellisiä tilaisuuksia, vaan "kristillistä kilpaurheilua", paino jälkimmäisellä sanalla.
St.Playersin kristillisyys näkyykin pelikentällä vain otteluiden alussa.
– Aloitamme pelit aina sillä, että joukkue kokoontuu maalin ympärille ja luetaan Herran siunaus. Aina, joka kerta. Tarkoitus olisi tuoda rukous kavereille arkeen. Jos rukoilet pelikentällä, voit rukoilla muuallakin, Santaharju selittää.
SM-turnaukseen kuuluu perinteisesti ehtoollismessu. Joskus viikonloppua on Santaharjun mielestä pyritty hengellistää liikaa.
– Välillä on ajettu käärmettä pyssyn suuhun, yritetty saada muuta hengellistä ohjelmaa väkisin. Niihin eivät ole osallistuneet kaikkein hurskaimmatkaan, koska ovat olleet peleistä niin väsyneitä, Santaharju muistelee.
Seurakuntien SM-jalkapalloturnaus pelataan 28.–29.7.2012 Savonlinnan kristillisellä opistolla.
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/8724-seurakuntajalkapallon-mestaruus-ratkaistaan-olympiatunnelmissa
Miten on, löytyykö helluntailaisilta jalkapallojoukkueita?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä löytyy joukkue mutta valitettavasti ei pääse osallistumaan tänä vuonna
Toivottovasti ei. Kaiken laisia maailman hömpötyxiä voi olla tärkempiä kuin Jeesus kun himo saa hallita ja viedä uskovainen...
höpö höpö..
http://www.keiteleenhelluntaiseurakunta.net/ohjelma.htm
futsalissa löytyy...
http://www.huittistenseurakunta.fi/index.php?sivu=1559938528/1719704624/1631569144/1335335874/699592679
Uskixilla pitäisi olla tietysti oma liiga.
Tosin nyrkkeily voisi olla parempi. Pääsisi sitten vauvavalelijat ja uudestikastajat ottamaan miehestä mittaa oikein niiq to the KO.
Urheilu ja sen tujottaminen on perke'leen houkutus ja ansa!!!
Tämä on totuus! Mies pysyy kunnossa kun tekee päivän töitä pellolla!
Muuta ei tarvita!