Miksi miehet ovat riidankylväjinä naisten välillä. Toki jokainen nainen yrittää puolustaa oman maansa naisia ja tuoda eri näkökantoja esille moittimisen jälkeen.
Yleensä naisen puolustamista ja suojelemista odottaisin miehiltä, myös suomalaisilta. Hyvien piirteiden ja asioiden esilletuomista. Välillä jopa ihailuakin. Kyllä se välillä hyvältä tuntuu.
Nyt kun on kesä,on ollut mukava kävellä espalla, istahtaa hetkeksi. Olen myös pannut merkille ihailevat katseet. Myös halukkuuden tutustua lähemmin. Vaikka se on ollut hienovaraista, mutta niin ilmeistä. Toki se mieltäni hivelee, että olen vielä näinkin vanhana kiinnostava ja haluttu.
Vaikkei se maailman tärkein asia ole, mutta tuntuu ah niin ihanalle välillä. Kyllä suomalaiset miehet voisivat ottaa edes hiukan mallia, mutta ei röyhkeä saa olla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.