Olen seurustellut mieheni kanssa jo kohta 5 -vuotta. Olemme avoliitossa ja kihloissa. Miehen luonteenpiireistä on paljastunut aika ikäviä puolia ja välillä jopa tuntuu, että en tunne häntä enään. Hän muun muassa huutaa minulle ja sanoo oman mielipiteensä selkeästi, jos en tee jotain mitä hän käskee minun tekevän saan huudot siitä, kontolleni on jäänyt suurin osa kodin/koiran hoito. Mieheni saa tehdä mitä hän haluaa, viettää aikaa kavereiden kanssa kun hän itse haluaa, hän päättää ja minulta ei kysytä. Kerran hän vietti ystävänsä kanssa päivää ja nyt puhun hänen ex naisesta jonka kanssa hän on ystävä mutta päivä päättyi siihen, että hän jäi exän luo yöksi kun ei jaksanut enään lähtä kotia minun luo, yön hän nukkui tämän exän sohvalla. Tiedän kyllä, että tuolloin ei tapahtunut mitään mutta mitä mieltä olette tuollaisesta? Yhteiset rahat meillä on kuitenkin. Hän huutaa minulle jos en ole samaa mieltä hän kanssaan jostain, tyyliin että sitten voin painua muualle jos ei miellytä. Hän puhuu, että hän on saanut hyvin laitettua minut ruotuun, että hän on se "perheen pomo" asioissa ja on saanut melkein aina tahtonsa läpi? Eipä hän juuri anna minulle huomiota ja olenpa jopa senkin huomannut kuinka mieheni tuijottaa tietyllä tapaa ystäviäni tai jotain heistä, jopa heidän pyllyjään.
Miehen mieli?
Joko riittää?
5167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minusta parisuhteen pitäisi olla tasa-arvoinen, ja tuo ei sille kuulosta.
Eksän luona nukkuminen ei vielä ole paha (jos mitään ei tapahtunut), mutta se, että mies koettaa kaataa koko vastuun taloudenpidosta ja kodinhoidosta sinun vastuullesi on.
sanoisin, että ota omaa aikaa - tapaa omia ystäviäsi ja vietä heidän kanssaan aikaa. Näytä miehellesi, että sinulla on myös oma elämä kodin ulkopuolella. Kerro, että hän saa luvan osallistua kodinhoitoon, jos kerran mielii kanssasi asua. Älä missään nimessä alistu kuuntelemaan hänen hutoaan tai myöntymään hänen tahtonsa alle vältääksesi yhteenottoa. Sille tielle lähdettyäsi tulet olemaan miehesi kotipiika koko loppusuhteenne ajan.
Voimia.
Tiedät itsekin jo vastauksen, aloittaja.
Se mies ei ole sua varten. Tiedät sen itsekin, kun muilta varmistusta haet. Ja näkeehän sen nyt tekstistäsikin, että miehesi on turhan törkeä... Ja ilmeisesti aika omaan napaan tuijottava.
Ei hyvä.
Vaihtoooon.
Äija kiertoon ja heti! Ei tuollaista tarvitse katsella kenenkään.
Kiva mies sulla. Yrittää alistaa ja pitää sua jonkinlaisena palvelijana et sinä hoidat kodin ja koirat ja itse mies tekee mitä huvittaa. Tollasiin kivoihin miehiin ne naiset rakastuu. Ei se miehen arvosta sua pätkääkään ja sinä et taida arvostaa itseäsi kun siedät tollasta käytöstä. Olet niin sanotusti tossun alla. Kärsi seuraukset tai ota ero. Harva nainen uskaltaa erota tollasesta miehestä kun ei vaan ole rohkeutta lähteä.
Entäs sitten kun mies lopulta hairahtaakin, ei ehkä nimenomaan tuohon eksään, mutta johonkin toiseen naiseen? Jatkuuko vielä piikominen? Hänhän tekee täysin oman päänsä mukaan. Mitä SINÄ oikein saat tuosta suhteesta? Ole kiltti ja hanki arvoisesi mies.