Jokaisella ihmisellä on oltava oikeus elintarvikkeisiin!

Leipäjonojen saaristossa vaeltajalle olisi valtaisaksi hyödyksi, että jokaisella kansalaisella olisi oikeus tehdä töitä. Töitä on monenlaista tarjolla. On ympäristönhoitoa, ikäihmisten avustamista jne.

Onko Suomella enää varaa olla niin takaperoinen maa, että se ei osaa hyödyntää jokaisen ihmisen kykyä ja potentiaalia tehdä töitä? Ja satojen tuhansien ihmisten osaaminen ja tahto maan kehittämiseksi jätetään käyttämättä?

Sellainen voi viedä maan tuhoon, jos ainoat tehtävät ovat olemassa, ovat hallinnollisia, tai sellaisia, joissa toiset parsii toisille sukkia ja toiset toisille lapasia (eli markka kiertää vain taskusta toiseen). Toki mummojen ja naisten tekemät käsityöt ovat tärkeitä. Mutta suuremmassa mittakaavassa kyse on siitä mistä maahan voidaan saada tulemaan rahaa työnkautta, eikä velaksi tai pelkästään kierrättämällä sitä taskusta toiseen?

Liian moni ihminen on jo joutunut kolmen kovan, nimittäin: nälänhädän, tulottomuuden ja asunnottomuuden loukkuun, josta ihmisen on lähes mahdotonta päästä ulos normaalin logisen toiminnan keinoin.

Siksi ehkäpä tärkeintä olisi se, että selvitettäisiin mitkä olisivat kansalaispalkan kustanukset, että ihmiset voisivat saada itselleen tuloja, joilla elintarvikkeita voi pahanpäivän hetkellä ostaa. Muutoin voi olla niin, että ihmisten resurssit tuhlataan pelkästään jonkun ideologian tähden.
8109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kasvattakoon hippinipsit omat porkkanansa jos ei töitä osata/haluta edes yrittää. Sossun rahat pitäs leikata puoliksi alaspäin ja jakaa niille räsypummeille vaan eri laatuisia rabbit-food siemeniä, säästyisi valtion rahat tärkeämpiin asioihin kuten ohjuksiin.

Äänestä

Lopeta jo se nälänhädästä lässyttäminen. Kolme kertaa ole jo selittänyt sinulle mitä sillä termillä tarkoitetaan, mutta ei vain mene perille, ei!

Äänestä

Lähde vetelys itse etsimään niitä töitä, äläkä odota että joku niitä sulle tulee kotiin
tyrkyttämään. Vai että kansalaispalkkaa vielä. Olet idiootti.

Äänestä

Suomen elinkeino rakenna on
Palvelut 66,5 %
Teollisuus 30,2 %
Maatalous 3,3 % BKT;stä

Leivotaan itse
tehdään ruuat itse
kierrätetään krätei ja lummpjia

Köyhät eivät tarvitse tai käytä palveluja eikä teollisia tuotteita.

BKT nousuun..

Äänestä

Siis..... KENELLÄ ei muka ole OIKEUTTA tehdä töitä......???????????????

Äänestä

"Sellainen voi viedä maan tuhoon, jos ainoat tehtävät ovat olemassa, ovat hallinnollisia, tai sellaisia, joissa toiset parsii toisille sukkia ja toiset toisille lapasia (eli markka kiertää vain taskusta toiseen)."

No eihän pointtina tässä ole se markka (tai euro), vaan se että on tuotettu sukat ja lapaset. Hyvä niin.

"Siksi ehkäpä tärkeintä olisi se, että selvitettäisiin mitkä olisivat kansalaispalkan kustanukset, että ihmiset voisivat saada itselleen tuloja, joilla elintarvikkeita voi pahanpäivän hetkellä ostaa."

Oletan että tarkoitat kansalaispalkkaa jolla ei yksistään elä, vaan on myös tarve tehdä töitä. Sillä ei asiat parane jos rahaa siirretään taskusta toiseen vastikkeetta (!), aivan kuten itsekin sanoit.

Äänestä

Myllyt jauhaa

Suomi on hyvä maa.Työttömyys kun liosääntyy ,työllisyys tilanne senkun paranee
ja filosofit sanelee: Autamme ulkolaisia .

Milloin alkaa huolehtiminen oman maan kansalaisista?Työttäömistä ja tomeentulovaikeuksissa ponnistelevista.Kaikista muista on kova huoli .Miksi ei oman maan kansalaisista?

Äänestä
  • Siksi, että oman maan kansalaisilla on asiat vielä suhteellisesti ottan ja varsinkin verraten ihan hyvin.

    Seuraisit sinäkin joskus uutisia, niin tietäisit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nälkäkurkiainen kirjoitti:

Leipäjonojen saaristossa vaeltajalle olisi valtaisaksi hyödyksi, että jokaisella kansalaisella olisi oikeus tehdä töitä. Töitä on monenlaista tarjolla. On ympäristönhoitoa, ikäihmisten avustamista jne.

Onko Suomella enää varaa olla niin takaperoinen maa, että se ei osaa hyödyntää jokaisen ihmisen kykyä ja potentiaalia tehdä töitä? Ja satojen tuhansien ihmisten osaaminen ja tahto maan kehittämiseksi jätetään käyttämättä?

Sellainen voi viedä maan tuhoon, jos ainoat tehtävät ovat olemassa, ovat hallinnollisia, tai sellaisia, joissa toiset parsii toisille sukkia ja toiset toisille lapasia (eli markka kiertää vain taskusta toiseen). Toki mummojen ja naisten tekemät käsityöt ovat tärkeitä. Mutta suuremmassa mittakaavassa kyse on siitä mistä maahan voidaan saada tulemaan rahaa työnkautta, eikä velaksi tai pelkästään kierrättämällä sitä taskusta toiseen?

Liian moni ihminen on jo joutunut kolmen kovan, nimittäin: nälänhädän, tulottomuuden ja asunnottomuuden loukkuun, josta ihmisen on lähes mahdotonta päästä ulos normaalin logisen toiminnan keinoin.

Siksi ehkäpä tärkeintä olisi se, että selvitettäisiin mitkä olisivat kansalaispalkan kustanukset, että ihmiset voisivat saada itselleen tuloja, joilla elintarvikkeita voi pahanpäivän hetkellä ostaa. Muutoin voi olla niin, että ihmisten resurssit tuhlataan pelkästään jonkun ideologian tähden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu