Pomon narsistisen persoonallisuushäiriön tunnistaminen auttoi

Älä alistu

minua pääsemään raskaan työuupumuksen yli. Olen oppinut työterveyshuollon, ja -suojelun asiantuntijoiden sekä ystävieni avulla näkemään todellisuuden sellaisena kuin se työpaikallani on ollut jo lähes 8 vuotta. Narsistisen perusoonallisuushäiriöisen pomon (nk. edistyksellisen poliittisen puolueen valitsema) käyttäytyminen on ovelan "älykästä", sillä tällainen henkilö ei tunnista sairauttaan, vaan synnyttää ympärilleen mitä monisäikeisemmän "turvaverkon", johon kuuluvat mm. hänen ihailijajoukkona, usein hyvinkin pienisieluiset ihmispolot. Näille "tutun- ja turvannälkäislle" riittää pomon heille osoittamat suosionosoitukset, kuten juuri tällä "naamakertoimella" sopivasti heitellyt pikkupalkankorostukset, "kehittämistehtävät" tms. ja muut suosionosoitukset niin kauan kun pomo niitä heille jakelee. Tässä jakelussa narsistimme on hyvin hyvin tarkka ja osaa ennakoida, mistä "alaisesta" saa vielä irti ja kuka on jo loppuunkaluttu, ja hankala, josta pitää päästä eroon. Ja hän kyllä keksii miten., valehtelu ja tosiasioiden vääristely ja sopivassa seurassa hempeily ovat vakiokonsteja. Narsistipomo ei tunne mitään syyllisyyttä kiusaamisestaan, sillä häneltä puuttuu sellainen kuin omatunto (tarkemmin normaali yhteis- tai ihmistunto). Hän on empatiakyvytön, persoonallisuusvammainen, jota ei työyhteisö eikä kiusattu ensinkään voi parantaa. Kiusatun kannalta tämä onkin suurin sudenkuoppa, siis sen kuvitteleminen, että "syy" olisi hänen omassa käyttäytymisessä. Toisen ihmisen alistamisen ja hyväksikäyttämisen persoonavammainen pomo kokee toisen "auttamiseksi" ja "ohjaamiseksi" (vrt. lastaan piiskaava uskovainen äiti/isä). Pomolle itselleen toisen ihmisen työn törkeä hyväksikäyttöö merkitsee "hyvää johtajuutta". Hallitsemistyyli on hajota- ja hallitse: pomo käyttää (omassa tapauksessani todella törkeästi) toisen tietoja ja osaamista oman kuvansa kaunistamiseen ja samalla estää visusti tätä saamasta mitään arvoa tai arvostusta osakseen. Narsistinen pomo on toisten ihmisten psykososiaalisen voiman ja kyvykkyyden, tiedon ja ymmärryksen tehoimijä, kuin hämähakki konsanaan. Kun saalis on imetty tyhjiin, hän heittää uhrin ulos ja järjestää niissä tapauksissa, että uhri on nikotellut vastaan, takuuvarmasti näyttävät maahanpanijaiset vaikenemisellaan, valheillaan ja juoruillaan ympäri organisaatiota. Mikäli uhri ei suostu elävältä kuopattavaksi, ottaa hän käyttöönsä kovemmat keinot, ja todella pyrkii murtamaan ja murentamaan hänet täysin "paisuvassa oikeudenmukaisuudessaan" ja "hyvässä johtajuudessaan". Hänen tukijaklikkinsä ovat joko täysin hiljaa (pientä häpeää tuntien?) tai toimivat pomon erityisulottimina uhrin eristämisessä ja syrjäyttämisessä. "akteitä", "timo rätyjä" ja "hilkka ahteita" on Suomen maa, erityisesti ev.lut. kirkko, kunta- ja valtiolaitoksemme täynnä. Nykyään meillä on tilanne, jossa "korppi ei korpin silmää noki", koska kiusaajapomoilla on vahva luottamus ja tuki "pääpuolueistamme" ja niiden mielivalloin toimivilta johtajilta. Työpaikkakiusaminen samoin kuin koulukiusaaminen ovat yhteiskunnallisen seisovan veden mätää, joka nykyään vain lisääntyy ja masentaa ihmisiä entistä hiljaisemmiksi. Onneksi nuoremmat ikäluokat eivät ole aivan yhtä helposti - ainakaan kaikki - huijattavia.

8

488

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin väsyneet

      Heipä hei!
      tämä kuullostaa niin tutulta.Täällä on pääjohtaja narsistinen joka pitää yhtä ammattijärjestöjen edustajien kanssa jotka johtavat työyhteisöjä omien etujen mukaisesti lähiesimieht tiukilla kun vaaditaan kaikenlaista kehittämistä nopaeassa ja vielä nopeamssa tahdissa.nillä joilla menee metsään joutuu pääpomon puhutteluun huonosta johtajuudesta ja ammattitaidottomuudesata eikä välttämättä henkilökohtaisesti påuhuttele vaan odottaa että julkisesti nolaa kaikkien edessä.

    • onhan näitä

      Hyvä kirjoitus, ja totta on. Erityisesti tuo tietyn "hovin" pitäminen eli muutaman nuoleskelijan avulla vallassa pysyminen - heille tällainen mulkerssoni suo tietysti vähän jotain etuja ja pitää vähän parempana .... mutta vain niin kauan, kun tarvitsee heitä.

      Pirullisen ovelia ovat ja pystyvät kyllä saattamaan kenet tahansa vastaan hangottelijan tai muuten vain heidän mielestään itselleen vaarallisen, muita älykkäämmän ehkä, todella hyvin huonoon valoon koko yrityksessä.

      Tärkeintä on tunnistaa narsisti/psykopaattipomo ajoissa.

      • verkossa

        Nimim. onhan näitä 16.8.2012 14:01

        Erittäin tuttua, eikä tarvitse olla aina pomokaan, voi olla myös työkaveri. Löytyykö tuohon mitään muuta ratkaisua kuin työpaikan vaihto?


    • Kipeää menoa

      Suomessa on maailman suurimmat työpaikkakiusaamisluvut.

      Ja evankelis-luterilainen kirkko ja seurakunta ja sen työpaikat taitavat johtaa kiusaamistilastoissa.

      Sairasta! Tekopyhiä hurskastelijoita, jotka ovat raadollisimpia mahdollisia "piruja" ja kiusaavat heikompiaan.

    • 26

      Näin on ja millä ne saadaan kauniimmiksi?

    • yksi_ulkomaalainen

      Tähän palstaan pitää tuodaa konkretisia tapauksia ja kertomuksia, joista tule selväksi kenestä on kyse, mistä organisaatiosta ja neuvoja miten saa asian oikeuteen.

      Minä voisin aloitta vaikka yhdestä firmasta. Se on aika pitkä kertomus. Perästäpäin, kun olin jo poissa ja aika oli kulunut ja lakikin oli muuttunut, tapasin entisen henkilöstöpäällikön, joka myönsi, että jos olisin vetänyt asian oikeuden, olisin voittanut ja "pomolla" olisi käynyt samalailla kuin erän ammattiyhdystyksen johtajalla. Asia oli siinä vaiheesa ikävä kyllä vanhentunut.

      Toivottavasti tämä tyyppi on jo kuollut eikä tule vastaan. Tuskin malttaisin...

    • Lähelläollut

      Näissä tapauksissa on käsittämätöntä tutkinnan käsittelyaika. Kun asia viedään liiton ja Avin kautta tutkintaan, niin helposti menee lähemmäs vuosi, ennenkuin ollaan siinä pisteessä, että tiedetään lähteekö juttu syyttäjälle vai tuleeko ns rukkaset.
      Työntekijällä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin olla sairauslomalla, ja moni on toki sen tarpeessa kestettyään liian kauan narsistisen omistajan/pomon käyttäytymistä. Sairauspäivärahaakaan ei saa iäisyyttä, ja vaatii todella kovaa stressinsietokykyä saada vastapuolelta paskaa niskaan oikein urakalla.
      Olisi mukava tietää, kuinka paljon näitä juttuja on vuosi tasolla, jotka menee liittoon, liiton kautta Aviin, ja Avin kautta oikeuteen? Toki näissä pitkälle menevissä jutuissa on oltava todisteita ja todistajia, koska pelkkä sana sanaa vastaan ei riitä. Ja kuinka paljon on niitä duunareita, jotka vaan lähtee suojellakseen itseänsä ja terveyttänsä. Narsistin kanssa kuitenkin sääntö "Alistu tai Pakene" pitää valitettavasti työelämässäkin paikkansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      50
      3354
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      550
      2071
    3. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      84
      1956
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1950
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1578
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1528
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1386
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1349
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1297
    10. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      48
      1220
    Aihe