Missä on Jehovan todistajien hautapaikat

onko teillä omia hautausmaita?
4457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jotkut jehovat hautaavat vainajansa kirkon ylläpitämiin hautausmaihin, mutta hyvin monet jehovat hautaavat omaisensa (heittävät tuhkan) joko oman tai tuttavansa kesämökin kukkapenkkiin. Ja tämä siksi ettei tarvitse maksaa hautapaikan ylläpidosta.

Jehovien tavat on niin omituisia ettei niitä lakkaa ihmettelemästä. Tässä olisi vastavuoroisesti kokemus oikeista jehnuhautajaisista, kun kerran niitäkin jeppuja on jotka hautajaisia viettävät:

Eräs jehnunainen keräsi hautajaistilaisuuden jälkeen kukkavihkoista kukat, pani ne maljakkoon ja koristeli niillä kotinsa. Oli vielä ylpeä nokkelasta keksinnöstään. Tosin hän sai aivan oikeutetusti nuhteet toiselta sisarelta joka ymmärsi paremmin ettei hautajaiskukkia ole tarkoitettu kotiinvietäväksi. Yllättävän monille jehnuille tuo paheksunta oli kuitenkin käsittämätöntä.


On se kumma että jehovia saa hävetä melkeinpä joka asiassa!

-Corrector-

Äänestä
  • voi kirjoittaa muistakin uskonnoista, kyllä maailmaan juttuja mahtuu,menipä maahan kuin maahan on omat juttunsa. Ja paljon on kiinni mielikuvituksestakin.

    Äänestä

  • Eräs evankelisluterilainen nainen oli säästänyt työpaikaltaan (vuosi sitten pidetyistä juhlista )kakusta nappaamat koristeet tyttärensä hääkakkuun.Vähän vain vanhaa kermaa putsattiin pois.Lisäksi hänellä oli yli vuoden vanhaa mätitahnaa leipien päälle laitettavaksi.Tyttären hääpuku oli ommeltu vanhoista verhoista.Tiedätkö:rahasta se ei ollut kiinni,joten mikä mättää?

    Äänestä

Haudataan ihan muiden joukkoon täällä Suomessa. Mutta jos on tarjolla sellainen hautausmaa, joka ei ole ihan kirkon kupeessa, niin mieluummin sinne.

USA:n ja Kanadan itärannikolla on jehovantodistajilla omia hautausmaita, mutta taitavat nyt jo pusikoitua rauhassa. Googlesta löytyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyjä kirjoitti:

onko teillä omia hautausmaita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu