Ruokahalun puute, pahoinvointi

Vain muutama viikko, luultavasti jatkuu vielä, minulta paino putosi 10 kiloa.
No sinun kyllä kannattaa hakekutua asian johdosta terapiaa, ei oel ollenkaan hävettävää, vaan ihan oikein, jotta saat elämääsi kuntoon.

Kerron kyllä tässä samalla kuinka pieni poika reakoi vanhempiensa eroon, hänellä alkoi särkeä päätä ja tuli voimakas pahoinvointi, vaikka nyt aikaa on jo mennyt lähes kaksi vuotta, pojalla alkaa päänsärky heti, kun vanhemmat eivät tule lupaustensa mukaisesti hakemaan hoidosta ajallaan.
Eli ero koskee lapsiin ja kauan jos eroavaan vanhempaankin. Mutta kuka auttaa näitä lapsia jos vanhemmat eivät itse ymmärrä hakea apua.

Tämä harhaluulo, että ero menee lapsilla vain viuhuen ohi on niin kammottavaa kuultavaa.
Itslle haetaan heti uusi suhde, joka on hirvitys lapselle, etävanhempi elää kuin pellossa veräjät auki, ei edes soita lapselle näinä parina viikkona kun eivät näe ja vielä kieltänyt lastakin soittamaan, kertoen että hänelle ei työhön saa soitta, paskapuhetta. Lähivanhempi on aina pinna kireällä, kun nyt pitää pitää lapista huolta yksin eli jatkuva kina siitä, kuka minkin verran lapsista huolehtii, miten kummalla saataisiin näiden ihmisten pää jotenkin järkiintymään.

Sinä eronnut tuot nytkin oman pahanolosi, mutta missä on lasten pahanolon huomioiminen ja heidän saamisensa hoitoon, samalla varmasti hoituisi se omakin paha olo.

Olet vielä todella nuori, joten yritä nyt löytää vahva itsetunto ja elä omaa elämää, se olo helpottuu.
Älä nyt etsi toisen sukupuolen seuraa, vaan nauti ikäistesi kanssa elämästä ja yksi hyvä on kehittää itseään menemällä mukaan johonkin toimintaan.

Lapsi sinulla ei ollut vielä, joten et tarvitse kantaa siitä yksin vastuua.
Kerrot, että omat vanhempasi olivat eronneet, mutta se ai vaikuttanut siniin mitenkään.
En oikein usko etteikö vanhempiesi ero kuitenkin olisi jollakin tapaa muokannut ajatusmaailmaasi, kun mietit mitä muutoksia se toi elämääsi ja miten olisi jatkunut ilman vanhempien eroa, pääset kyllä jyvälle.

Tuosta olen olen vakavasti eri mieltä, että jokainen perhe tietäisi miten ero käsitellään lasten kanssa ja lapset olisivat ensimmäisinä.
Se on kovin harvinaista nykyään, että yleensä lapsia ajatellaan lainkaan, Olen nähnyt näitä eroperheen lapsia useita ja jokainen niistä on ollut hyvin rikkinäinen, se ei välttämättä näy ulospäin, lapsi näyttää ihan lapselta, mutta kun häneen saa syvemmän kontaktin ja luottamuksen se alkaakin tulla esiin, on itkuisuutta ja monia muita merkkejä.
Lapset eivät enää oel ensimmäisenä, sillä muutoin tuskin lapset joutuisivat luovutetuiksi pois, kuten nyt varsinkin pääkaupunkiseudulla on, lapset laitetaan sijaiskotiin, sillä uusiomies tai nainen ei hyväksi ja ovat esteenä sille elämämättömälle elämälle.
Saatikka sitten nämä lasten kulkemiset reput selässä kahden kodin väliä, joissa välimatka saattaa olla monia satoja kilometrejä ja lapset eivät millään jaksaisi, ovat itse kertoneet. Sitten vielä kun molemmissa perheissä onkin näitä uusioihmisten lapisa jakamassa kaiken, sinulla ei saa enää olla edes omia leluja, sinulla ei saa olla omia mielipiteitä, kaikesta moitiaaan.

On todella harvinaista, että lapsi saa ehjän tilan eron jälkeen ja tämähän aiheuttaa lapselle elinikäisen vammana sielun pohjukkaan, hänelle ei kehity vahvaa itsetuntoa, vaan kokee aina olevansa huono kaikessa ja kaiken tiellä.

Koeta itse löytää nyt se oma itsesi ja vahva tieto siitä mitä itse haluat, elä elämisen arvoista tasapainosita elämää, jossa on turvallisuus niin taloudellisesti kuin ruumiillisesti.