Sain tietää että mieheni on pettänyt minua. Kuulemma useasti tämän saman ihmisen kanssa. Katuu kovasti ja pyytää anteeksi.
Viimeiset kolme vuotta ovat olleet yhtä helvettiä. Epäilystä, mutta ei kovia riitoja. Olen aavistellut,
mutta en ole saanut miestä myöntämään kuin nyt muutama päivä sitten.Suhde on kestänyt talven ajan. Haluaisin soittaa tälle naiselle, mutta pelkään että avaan Pandoran lippaan ja kuulen sellaista mitä en halua. Syytä teolleen hän ei osaa sanoa, kuin että
olemme olleet liian kaun yhdessä. ( yli 10 v mistä viimeiset 3 naimissa)Hänellä on vaativa ja stressaava työ. Hän on ollut todella masentunut ja on
vielä. Olen yrittänyt antaa aikaa ja ymmärrystä. Olen hellinyt ja tehnyt nyt naurettavia yrityksiä ilahduttaessaan toista.
Olen kerjännyt kosketusta, halaamista ja suudelmia. Ihon ikävä on ollut todella ikävä. Olen todella naivi. Tunnen itseni että minua on käytetty hyväksi. Olen kelvoton. Tunnen katkeruutta kun olen pyytänyt häntä
olemaan lasten kanssa (alle kouluikäiseet lapset), niin tämä toinen nainen on varastanut perheeltä aikaa. -Olen todella umpikujassa. En halua ajaa häntä pois,
en halua että perhe hajoaa. Mutta tilanne on omalta kohdalta aika kestämätön.Mies ei tiedä haluaako hän olla kansamme. Hän haluaa olla yksin, mutta on
täysin voimaton tekemään mitään päätöksiä. En tiedä pitääkö antaa aikaa. pelkään jos lähden en tiedä mitä hän tekee.. ajaa mereen yms. Mutta en voi olla
mikään äiti hahmokaan tässä joka antaa kaikki anteeksi..
Kommentteja, apua miten tässä selviydytään..
Viimeiset kolme vuotta ovat olleet yhtä helvettiä. Epäilystä, mutta ei kovia riitoja. Olen aavistellut,
mutta en ole saanut miestä myöntämään kuin nyt muutama päivä sitten.Suhde on kestänyt talven ajan. Haluaisin soittaa tälle naiselle, mutta pelkään että avaan Pandoran lippaan ja kuulen sellaista mitä en halua. Syytä teolleen hän ei osaa sanoa, kuin että
olemme olleet liian kaun yhdessä. ( yli 10 v mistä viimeiset 3 naimissa)Hänellä on vaativa ja stressaava työ. Hän on ollut todella masentunut ja on
vielä. Olen yrittänyt antaa aikaa ja ymmärrystä. Olen hellinyt ja tehnyt nyt naurettavia yrityksiä ilahduttaessaan toista.
Olen kerjännyt kosketusta, halaamista ja suudelmia. Ihon ikävä on ollut todella ikävä. Olen todella naivi. Tunnen itseni että minua on käytetty hyväksi. Olen kelvoton. Tunnen katkeruutta kun olen pyytänyt häntä
olemaan lasten kanssa (alle kouluikäiseet lapset), niin tämä toinen nainen on varastanut perheeltä aikaa. -Olen todella umpikujassa. En halua ajaa häntä pois,
en halua että perhe hajoaa. Mutta tilanne on omalta kohdalta aika kestämätön.Mies ei tiedä haluaako hän olla kansamme. Hän haluaa olla yksin, mutta on
täysin voimaton tekemään mitään päätöksiä. En tiedä pitääkö antaa aikaa. pelkään jos lähden en tiedä mitä hän tekee.. ajaa mereen yms. Mutta en voi olla
mikään äiti hahmokaan tässä joka antaa kaikki anteeksi..
Kommentteja, apua miten tässä selviydytään..
Vastaukset 11
Vanhimmat
on tylsää vastata että tiedän miltä sinusta tuntuu,mutta olen kokenut samaa itsekin.
Mielestäni teidän ennen kaikkea miehesi pitäisi hakea rohkeasti ammatti-ihmisen apua.Ensin hoitaa masennus kuntoon,että pystyy ajattelemaan asioita pidemmällä tähtäyksellä.Ja sitten teidän molempien olisi hyvä käydä parisuhdeterapeutilla vaikka ette yhdessä jatkasikaan,se auttaa selviytymään jatkossa.Toivon kuitenkin että saatte asianne kuntoon ja että jatkatte yhdessä.Voimia ja jaksamista,sillä tiedän että sitä tulette tarvitsemaan,mutta kannattaa laittaa kaikki peliin nyt kun vielä on mahdollista korjata särkynyt.
joten aivan oikein ja täysin hyväksyttävää että miehesi on pettänyt sinua....mahtaa miehesi elämä ollut kärsimystä kun on joutunut pettämään....joten katso peiliin lumppu!
Tähän ei voi muuta kommentoida
Jos ei oo mitään muuta sanottavaa, niin oleppa ystävällinen ja ammu itsesi!
Sulle viestiketjun aloittaja, toivon sulle voimia selvittää tilanne. Toivottavasti sulla on ystäviä, jotka auttavat jaksamaan vaikeimman ajan ylitse. En viitsi sanoa, että heitä ulos se sika tai koittakaa vielä, koska tiedän miten vaikeaa tossa tilanteessa on, meillä on nyt kuukausi koitettu jatkaa yhdessä ja ainakin toistaiseksi tuntuu, että voidaan onnistua. Vihanhetkiä tulee kuitenkin päivittäin ja välillä on todella vaikeaa.
Aika kuulemma parantaa haavat...
Miten voit sanoa petetylle puolisollolle noin julkeita???Luehan teksti uudelleen,jospa asia valottuisi paremmin.Olet sika,kun haukut vaimon!!!!
Kuule vedä jatkä kortsu päähän ja hyppää järveen!Et tiedä kenelle lumputtelet!En ole pettänyt ketään enkä koskaan.Tule samalle viivalle visvasyylä jos pystyt!Saunan takana on sinunlaisille tilaa!
näin te naiset sanotte vastaavassa tilanteessa...elikä teiltä opittu kommentti.....mutta naisethan eivät omaa suhteellisuuden tajua ja ovat muutenkin yksinkertaisia joten se siitä...saatanan sontaläjät!
elikä hyvä kun pettää itse oot sen aiheuttanut!
niin ja saunan takanahan on tilaa....vosu!
Tilanteesi on kamala, ja luulenkin että parhaan vastauksen saat varaamalla ajan perheneuvojalle... tiedän että se kuulostaa kamalalta, mutta sen ei ole tarkoitus syyllistää ketään. Se että miehesi "ei jaksa etsiä" vastauksia tekoihinsa, mutta kuitenkin haluaisi että annat anteeksi on jo miehinen askel sinänsä, jota ei ihan jokainen suomalainen kaksilahkeinen kykene tekemään.
Koeta rauhallisesti etsiä vastauksia tilanteeseen ja ehkä kuitenkin yrittää saada juttu välillänne toimimaan. Loma kahdestaan kaikesta (myös lapsista) on toiminut ainakin omassa suhteessa silloin kun on tuntunut ettei ole enää mitään yhteistä. Ehkä on kuitenkin parempi että jätät ottamatta yhteyttä siihen osapuoleen joka on puolisoasi liehitellyt, sillä miehesihän ei ole lähtenyt tämän matkaan vaan ainoastaan hakenut (ilkeästi sanoen) vaihtelua.
Muistathan että miehesi pettäminen ei ole sinun vikasi vaikka se siltä tuntuukin!
Olen pahoillani puolestasi. Minä kirjoitan nyt tämän omalta kannaltani, meillä eletään samassa tilanteessa, mutta minä itse olen tahollani pettänyt miestäni. En tee sitä enään, enkä onneksi jäänyt kiinni, sanotaan vaikka että järki palasi päähäni. Haluan vain kertoa miksi petin. Minulla on hyvä mies, lapset (aika isoja), maata ja mammonaa. Kaikki pitäisi olla hyvin. Kertakaikkiaan kyllästyin kotielämään. Aina samanlaista ja minulta vaadittiin koko ajan jotakin, jos ei muuta niin "missä mun sukat on, joku on vienyt mun kengät" jne. jne.
Olen ns. ryhmänjohtaja perheessämme joka huolehti järjestelyt kesälomiksi, matkoiksi, juhliin ym.
Jos olen kiukkuinen jostakin, mies on kuin spanieli perässäni liehittelemässä. Minusta tuntui etten saanut hetkenkään rauhaa itselleni. Kaikki olisi aina pitänyt tehdä porukalla. Tuntui että tukehtuu. Aviomieheni ei edes osannut "ottaa minua", minun ehdoillani sekin tapahtui. Huumaannuin vieraasta. Kerrankin oli joku joka vei ja minä sain vikistä. Kaipaan häntä vieläkin vaikka suhteemme loppui yhteiseen päätökseen. Yritä kaivaa esille miehestäsi syy, miksi hän pettää sinua. Uskon että hänellä saattaa vaan olla joku vapauden kaipuu kausi tms. Jos hän on järkevä, se menee ohi.
kuullut niistä pelkkää hyvää, siellä pitää kohdata toinen ja kunnolla ilman kodin kitkaa.
Toivottavasti teillä on pystytty edes hiukan puhumaan asioista. Epätietoisuus on pahinta tossa tilanteessa. Meillä ei mies oikein ymmärrä, kun kyselen häneltä tosta suhteestaan, joka hänellä oli. Sanoo vaan, että jos minä olisin se pettänyt osapuoli, hän ei haluaisi kuulla koko asiasta. Vastaa kyllä kysymyksiini ja pohdintoihini, kun on tajunnut, että muuten alkaa pakkaaminen.
Meilläkin mies sanoi kiinni jäätyään, ettei tiedä mitä haluaa, ei tiedä rakastaako enää minua ym. Kuitenkin tuolloin illalla, kun alkoi pakata tavaroitaan, sanoi, että nyt vasta ymmärtää miten paljon rakastaa minua ja että haluaa olla loppu elämänsä kanssani ym. Oli niin hullu tilanne, kun hän itkien pakkasi tavaroitaan ja mulle tuli olo, että pitäisikö häntä lohduttaa. Oli pakko mennä lapsen kanssa toiseen huoneeseen, koska en halunnut olla lohduttaja tilanteessa, jossa hän oli se paska, en minä.
Siinä sitten puhuttiin koko ilta ja yö ja päädyttiin jatkamaan yhdessä. Koko ajan kuitenkin mielessä on se, että rakastaako hän todella minua vai jatketaanko tätä juttua vaan lapsen takia.
Haluaisit soittaa tuolle naiselle. Itse tein sen ja voin sanoa, että nainen oli todella ylimielinen ja lopuksi sanoi vielä, että "mietippä hiukan itseäsi, miksi miehesi pitää yhteyttä toiseen naiseen..." Toivon todella, etten törmää tuohon naiseen, koska viha häntäkin kohtaan on niin suuri, että repisin varmaan silmät päästä. Turhaa kai on toista naista syyttää, jos mies ei osaa housuja jalassaan pitää, mutta ylimielisyys puhelun aikana ja kommentit "ei ollut tarkoitus viedä lapseltasi isää" ym. kertoo musta jo jotain naisen ajatusmaailmasta. Eli jos soitat, niin valmistaudu siihen, että saatat kuulla ihan mitä vain.
Olisiko teillä mahdollista olla hetki erillään, niin että kumpikin voisi rauhassa miettiä mitä haluaa. Älä jää säälimään miestäsi, vaan tee juuri niin kuin itsestäsi tuntuu hyvältä. Sulla kun on vaan tää yksi elämä ja käytä niin, että voit vanhana olla onnellinen tekemiisi ratkaisuihin. Et voi tehdä päätöksiäsi miettinen, että jos mies niiden takia tekee jotain itselleen. Jos tilanne on todella niin paha, koita saada miehesi hakemaan ammattiapua ja ainakin itse olen miettinyt, että jos itsekkin kävisin jossain juttelemassa.
Voimia sinulle!