sitten Keltikangas-Järvisen kirjaa Tunne itsesi, suomalainen. Tässä siis kerrotaan suomalaisesta itsetunnosta.
Tässä kirjassa tunne-osiossa puhutaan käyttäytymisen hallinnasta. Ovien paiskomisesta työpaikalla, suuttumisesta työpaikalla jne. (toki työpaikka on vain osa käyttäytymismaailmaa, ei kirja pelkästään työpaikkoihin keskity - itsetunnon synnyssä tietysti lapsuuden kokemukset ovat tärkeä osa, sitä annettua itsetuntoa, hankittu itsetunto on sitten toinen osa...). Niin tuota tässä sitten tulee mieleen se, että jos minä kiusatuksi itseni kokevana en pysty sitten hallitsemaan käyttäytymistäni jossain tilanteessa, niin se olen sitten minä kun taannun lapsen asteelle. Sen sijaan tässä osassa (tai muuallakaan toistaiseksi lukemani perusteella ei puhuta siitä miten kiusaaja taantuu lapsen tasolle - sillä eikö se turha hölinä, vitsinä toisen pitäminen, kateus, itsensä vertaaminen toiseen - ole lapsen tasolle taantumista. Hyvä itsetunto tarkoittaa sitä että hallitsee sen oman elämänsä myös työpaikalla. No, hallitseeko elämäänsä jos pitää toiseen verrata itseää ja alistaa toista, viedä tältä se mitä tällä on? Omituista! Olisi ihan kiva kun sanottaisiin että myös se kiusaaja taantuu lapsen tasolle...
Sosiaalisuudesta - no, Keltikangas-Järvinen on muistaakseni muuallakin kuin tässä kirjassa sanonut, että nykyään sosiaalisuutta (mitä mitä sillä sitten tarkoitetaankaan - aggressiivisuutta, omien etujensa ajamista kyynärpäätaktiikalla jne.) korostetaan liikaa ja välttämättä ei enää olekaan kyse ns. sosiaalisuudesta kun mennään kyynärpäätaktiikkalinjalle. Sillä eikö sosiaalisuus ole sitä että on sosiaaliset taidot, eli käyttäytyy toisia loukkaamatta vaikka toki ei sitten itseäänkään anna loukata.
No!
Tämä suomalaisesta itsetunnosta on muuten helppoa luettavaa...
Tässä kirjassa tunne-osiossa puhutaan käyttäytymisen hallinnasta. Ovien paiskomisesta työpaikalla, suuttumisesta työpaikalla jne. (toki työpaikka on vain osa käyttäytymismaailmaa, ei kirja pelkästään työpaikkoihin keskity - itsetunnon synnyssä tietysti lapsuuden kokemukset ovat tärkeä osa, sitä annettua itsetuntoa, hankittu itsetunto on sitten toinen osa...). Niin tuota tässä sitten tulee mieleen se, että jos minä kiusatuksi itseni kokevana en pysty sitten hallitsemaan käyttäytymistäni jossain tilanteessa, niin se olen sitten minä kun taannun lapsen asteelle. Sen sijaan tässä osassa (tai muuallakaan toistaiseksi lukemani perusteella ei puhuta siitä miten kiusaaja taantuu lapsen tasolle - sillä eikö se turha hölinä, vitsinä toisen pitäminen, kateus, itsensä vertaaminen toiseen - ole lapsen tasolle taantumista. Hyvä itsetunto tarkoittaa sitä että hallitsee sen oman elämänsä myös työpaikalla. No, hallitseeko elämäänsä jos pitää toiseen verrata itseää ja alistaa toista, viedä tältä se mitä tällä on? Omituista! Olisi ihan kiva kun sanottaisiin että myös se kiusaaja taantuu lapsen tasolle...
Sosiaalisuudesta - no, Keltikangas-Järvinen on muistaakseni muuallakin kuin tässä kirjassa sanonut, että nykyään sosiaalisuutta (mitä mitä sillä sitten tarkoitetaankaan - aggressiivisuutta, omien etujensa ajamista kyynärpäätaktiikalla jne.) korostetaan liikaa ja välttämättä ei enää olekaan kyse ns. sosiaalisuudesta kun mennään kyynärpäätaktiikkalinjalle. Sillä eikö sosiaalisuus ole sitä että on sosiaaliset taidot, eli käyttäytyy toisia loukkaamatta vaikka toki ei sitten itseäänkään anna loukata.
No!
Tämä suomalaisesta itsetunnosta on muuten helppoa luettavaa...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onko suomalaista itsetuntoa?