kunnonkaveri?

Minulla ei ole ollut ikinä kunnon ystävää. Tapasin viime kesänä rippikoululeirillä yhden tyypin ja hän tuntui kunnon kaverilta. Nykyään jos sovimme että menemme huomenna kaupungille ja jos soitan seuraavana päivänä että monelta mennään nii hän vastaa että ei voi alkaakkaan, kun ei muistanut että oli sopinut kaksi viikkkoa sitten että meneekin alkaamaan toista kaveria ja sanoo että voin alkaa huomenna ja sitten ei otakkaan yhteyttä moneen päivään ja kun koitan soittaa niin ei vastaa. Tätä tekosyytä hän on käyttänyt monesti ja syyttää vain huonoa muistiaan. Kerran sovimme että alan häntä siihen ja siihen aikaan ja pyöräilin 10km matkan vesisateessa hänen luokseen ja kun tulen hänen luokseen hän sanoo että olin juuri kirjoittamassa sinulle viestiä että en voi alkaakkaan, koska tuli juuri alkamasta muita kavereita ja sanoi että ei jaksa enään alkaa. Joskus hän sanoi että voi alkaa ja sitten soittaa puolessa välissä matkaa että ei voikkaan alkaa että on sattunut jotain. Hetken päästä hän tulee vastaan toisen kaverin kanssa ja sanoo että oli juuri menossa kotiin. Aina jos sanon hänelle että yrittäisit aikuistua ja lopeta valehteleminen niin hän vain sanoo aivan sama. Pitäisikö minun lopettaa häneen yhteyden pito vai yrittää olla hänen kaverinsa ja kestää hänen valehtelua ja lapsellista käytöstä? Jos lopetan kaveri suhteen jään taas yksinäiseksi enkä halua olla yksinään.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


viisitoistavuotias kirjoitti:

Minulla ei ole ollut ikinä kunnon ystävää. Tapasin viime kesänä rippikoululeirillä yhden tyypin ja hän tuntui kunnon kaverilta. Nykyään jos sovimme että menemme huomenna kaupungille ja jos soitan seuraavana päivänä että monelta mennään nii hän vastaa että ei voi alkaakkaan, kun ei muistanut että oli sopinut kaksi viikkkoa sitten että meneekin alkaamaan toista kaveria ja sanoo että voin alkaa huomenna ja sitten ei otakkaan yhteyttä moneen päivään ja kun koitan soittaa niin ei vastaa. Tätä tekosyytä hän on käyttänyt monesti ja syyttää vain huonoa muistiaan. Kerran sovimme että alan häntä siihen ja siihen aikaan ja pyöräilin 10km matkan vesisateessa hänen luokseen ja kun tulen hänen luokseen hän sanoo että olin juuri kirjoittamassa sinulle viestiä että en voi alkaakkaan, koska tuli juuri alkamasta muita kavereita ja sanoi että ei jaksa enään alkaa. Joskus hän sanoi että voi alkaa ja sitten soittaa puolessa välissä matkaa että ei voikkaan alkaa että on sattunut jotain. Hetken päästä hän tulee vastaan toisen kaverin kanssa ja sanoo että oli juuri menossa kotiin. Aina jos sanon hänelle että yrittäisit aikuistua ja lopeta valehteleminen niin hän vain sanoo aivan sama. Pitäisikö minun lopettaa häneen yhteyden pito vai yrittää olla hänen kaverinsa ja kestää hänen valehtelua ja lapsellista käytöstä? Jos lopetan kaveri suhteen jään taas yksinäiseksi enkä halua olla yksinään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu