Suoruus ja rehellisyys

Nämä keskustelut ovat täynnä kysymyksiä tyyliin "Mitähän se ajattelee minusta?" "Miksi se teki niin?" "Mitähän se sillä OIKEASTI tarkoitti?" Onhan aika surkuhupaisaa että luultavasti vielä molemmat osapuolet miettivät samoja kysymyksiä ja pelaavat lopulta vain keskenään tällaista peliä. Ja koko pelin idea on se että pyritään arvaamaan millä säännöillä toinen pelaa...

Itse olen vuosien varrella päätynyt yhä enemmän siihen että suorastaan naiivin oloinen suoruus lopulta tekee joskus asiat uskomattoman helpoiksi. Miksi tyytyä arvailemaan ja sitten pahimmassa tapauksessa tulkita väärin ja tehdä jotain mikä loukkaa toista?

Esimerkiksi on takana ensimmäiset, toiset tai vaikka kymmenennet treffit, kun sinusta itsestäsi alkaa tuntua että haluat koskettaa. Mitäpä teet? Kyseletkö netin keskustelupalstoilla monensillako treffeillä tytöt/pojat odottavat että tehdään sitä ja sitä? Tai tyydytkö arvailemaan ja hyökkäät kiinni toiseen ihan tuosta vaan? Mutta sen sijaan mikset kysyisi siltä joka asian varmasti parhaiten tietää? Eli kun tunnelma alkaa olla sopiva yksinkertaisesti kysy suoraan mutta herkällä ja kohteliaalla äänensävyllä silmiin katsoen (jos vain uskallat) "Saanko suudella sinua?" Tarvittaessa voi myös lisätä: "Vain jos sinä todella tahdot." Tai jos itse olet kovin kokematon, tai toinen osapuoli on, voit pyyttää aluksi jotain vähempääkin.

Sama lähestymistapa toimii todella usein. "Mitä oikein tarkoitit tuolla?" "Mitä oikeastaan toivot tältä suhteelta?" Aluksi se voi olla vaikeaa, eikä suoruus tarkoita sitä että kysymykset pitäisi töksäyttää yllättäen (aina voi vähän johdatella) tai aivan väärän tunnelman vallitessa.

Toki toinen voi aluksi hätkähtää, kun on odottanut sinunkin pelaavan vain sitä samaa tuttua treffi-peliä. Mutta en ole törmännyt vielä keneenkään joka olisi todella pahastunut asiallisesta oikealla hetkellä esitetystä kysymyksestä. Ja jos pahastuu, niin ehkä arvomaailmanne olivat sittenkin liian kaukana tosistaan jos hänellä oli aivan eri käsitys kuin sinulla siitä mikä on sopivaa ja mikä ei.

Samoin kannattaa unohtaa hölmöilyt tyyliin "Montako päivää pitää odottaa ennen kuin saa pyytää uusille treffeille?" tai "Miehen pitää tehdä aloite." Siinäkinhän on kysymys vain pelistä jolle ei ole olemassa yleisiä sääntöjä, ja siksi osapuolet saattavat pelata ihan eri säännöillä ja tulkita toisiaan aivan väärin.

Entäpä sitten rehellisyys? Käsittämättömältä tuntuu kun kuulee että joku on valehdellut pituutensa, ulkonäkönsä, varallisuutensa tai salannut yksinhuoltajuutensa yms. Kaikki tulee kuitenkin lopulta ilmi! Jos ei uskalla alussa sanoa jotain jonka pelkää antavan huonon kuvan, niin aina voi jättää ottamatta aiheen esille, mutta jos toinen sattuu kysymään, ei pidä tehdä muuta kuin vastata rehellisesti.

Tässäpä oli oma käsitykseni asioista. Menikö jo vähän saarnaamiseksi? Mutta niin se vaan on että niin metsä vastaa kuin huudetaan, useimmissa tapauksissa.
163663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Nyt veit kyllä kaveri sanat suustani!!!!!

Äänestä

aloitetaanko joku suoruusliike?

en ole koskaan voinut sietää noita ihmissuhde-/deittipelejä. kukaan ei tiedä oikeita sääntöjä, kukaan ei ikinä voita, ja mikä hirveintä, jos joku on niissä tositosi hyvä niin se vaan tarkottaa että kyseinen henkilö on pelannu vähän liikaa...

Äänestä

Olen samaa mieltä,rehellisyys ja suoruus ovat asiat mitkä kannattaa pitää mielessä.Todellakin on ihmisiä jotka pelaavat ns. "peliä" toisten kanssa mutta se on sitten aivan oma ihmisryhmänsä.Olemalla oma itsensä saa enemmän,vaikkakin vieraassa seurassa voi jännittää ja tuntuu että pitäisi antaa itsestään mahdollisimman ruusuinen kuva.

Itse olen viettäny yhden elämäni parhaan viikonlopun hyvässä seurassa, vaan olemalla oma itseni.What u see is what u get!.

Äänestä

Olihan tässä paljon asiaa. Kysymällä itse kohteelta eikä ympäri maailmaa, asiat selviää paremmin.
Yksi kohta mulla jäi mietityttään; "Miehen pitää tehdä aloite". Eikö se nykyään päde? Minun sukupolveni sanoo jopa: "se on miehen velvollisuus".

Olen monesti tavannut naisia, jotka sanovat ennen minua: "haluan suudella sinua". Minä saan tällaisista naisista kevytmielisen kuvan ja olen yleensä oikeassa. He ovat sellaisia "joka toiseen jätkään ihastujatyyppiä". Sanon heille aina heido ennen pitkää.

Tiedän että on naisia jotka ajattelee vielä nykyäänkin, että miehen pitää tehdä aloite. Ja hyvä niin. Siis minun mielestä.

Aika mielenkiintoinen aihe, minä pidän naista, joka tekee aloitteen, kevytmielisenä? Ei asia ihan noin yksioikoinen ole..nainen voi ilmaista kiinostustaan muullakin tavalla kuin pöläyttämällä muutaman minuutin tuttavuuden jälkeen; "haluan suudella sinua".

Miten?

Jätämpä kysymyksen ilmaan, jotta nähtäisiin mitä teinit vastaa.

Äänestä
  • ...en enää teini olekaan, niin vastaan;) olen itse kuullut vanhemmilta miehiltä usein kommenttia, että naiset voisivat tehdä enemmän aloitteita.. Mutta tässä onkin ollut kysymys aloitteesta tulla juttelemaan. Se varmasti antaa naisesta kevytkenkäisen kuvan, jos muutaman minuutin juttelun jälkeen haluaa suudella. Mutta jos onkin kysymys aloitteesta suudella esim parien treffien jälkeen? minä en kyllä itse yleensä tee siihen aloitetta.. Mutta jos olen pari kertaa ollut miehen kanssa hyvin menneillä treffeillä, annan kyllä luvan suudella, jotta tiedän pyörähtävätkö ne sukat jaloissa vai ei.. Mutta vain suudelma..

    Äänestä

Yhdyn kaikkiin edellisiin kommentteihin.
Suoruudella ja rehellisyydellä voi paremmin löytää sopivimman kumppanin itselleen.

On uskomatonta, miten paljon väärinkäsityksiä tulee suhteeseen näillä treffi-peleillä sekä hyvää tarkoittavien ystävien neuvoilla, jotka ohjaavatkin aivan vika suuntaan. Jos miehen ja naisen tunteista on kysymys, kuka olisi parempi kommentoimaan kuin juuri "hän".

Äänestä
  • missäpäin mahdat asua.....
    Olet samoilla linjoilla kuin minä.
    Oletko vapaa vai varattu?

    Äänestä

  • anu kirjoitti:

    missäpäin mahdat asua.....
    Olet samoilla linjoilla kuin minä.
    Oletko vapaa vai varattu?

    Leikki leikkinä.

    Suoruus,rehellisyys, avoimuus tuo kyllä elämään tietynlaista helppoutta niin kuin sanoit. Se on myös jonkun asteista vapautta. Vapautta olla oma itsensä, ei tarvitse näytellä, esittää jotain mitä ei ole, ehkä se ilokin elämään osittain tulee siitä. Olla rehellinen itselleen ja toisille.

    Rehellisyys tekee aluksi kipeää, jos toinen ei voikaan hyväksyä minua sen jälkeen. Mutta uskon, että tosi Rakkaus tulee tässä kuvaan. Se antaa anteeksi, vaikka aluksi motkottaakin ja salamoi.
    Sitäkään ei pidä pelästyä, koska nekin tunteet ovat oikeutettuja. Vai mitä? Pitäisi uskaltaa kohdata nekin asiat tyynen rauhallisesti ja kuunnella toisen tunteita, että hän kokisi tulevansa kuulluksi. Ei toisen tunteita voi mitätöidä.

    Ja se mikä on vaikeinta rehellisyyttä huomaan, on rehellisyys omista tunteistaan. Että voisin kertoa rakastetulleni: minä rakastan sinua ja haluaisin jakaa elämäni sinun kanssasi elämäni loppuun asti.

    Äänestä

miten miehet suhtautuvat yksinhuoltajuuteen?
Se on tietenkin yksilöllistä, mutta silti.
En ole itse ottanut yksinhuoltajuutta heti ensimmäisenä esille. Ei siksi että siinä olisi mitään piiloteltavaa, vaan koska jos luontevaa tilaisuutta ei ole tullut , en ole siitä puhunut.
"Olen muuten yksinhuoltaja" tyyli ei oikein sovi.

Jos perhesuhteista puhutaan, olen kyllä avoimesti kertonut tilanteeni.

Äänestä
  • Se on tosiaan liian yksilöllistä että voisi sanoa mitään yleistä. Itselle toisen yksinhuoltajuus olisi kyllä aika isokin miinus. Kun itse olen lapseton, se toinen olisi niin erilaisessa elämäntilanteessa, ja erilaisella elämänkokemuksella varustettu, että se epäilyttäisi. Voisimmeko sopia yhteen? Lapsista kyllä pidän kovasti, minun kohdallani syy ei ole siinä, jollakin toisella voisi tietenkin olla siinäkin.

    Se yksinhuoltajuus on kuitenkin aika iso juttu, ja minusta kannattaisi ottaa esille mahdollisimman pian. Onhan sillä valtava merkitys tulevan mahdollisen suhteen kannalta. Jos tuntuu oudolta tuo "olen muuten yksinhuoltaja", niin voihan aiheeseen johdatella. Jos kysyy ensin itse että "onkos sinulla lapsia?" niin siinäpä saa heti syyn kertoa omankin tilanteensa.

    Äänestä

  • Jussi77 kirjoitti:

    Se on tosiaan liian yksilöllistä että voisi sanoa mitään yleistä. Itselle toisen yksinhuoltajuus olisi kyllä aika isokin miinus. Kun itse olen lapseton, se toinen olisi niin erilaisessa elämäntilanteessa, ja erilaisella elämänkokemuksella varustettu, että se epäilyttäisi. Voisimmeko sopia yhteen? Lapsista kyllä pidän kovasti, minun kohdallani syy ei ole siinä, jollakin toisella voisi tietenkin olla siinäkin.

    Se yksinhuoltajuus on kuitenkin aika iso juttu, ja minusta kannattaisi ottaa esille mahdollisimman pian. Onhan sillä valtava merkitys tulevan mahdollisen suhteen kannalta. Jos tuntuu oudolta tuo "olen muuten yksinhuoltaja", niin voihan aiheeseen johdatella. Jos kysyy ensin itse että "onkos sinulla lapsia?" niin siinäpä saa heti syyn kertoa omankin tilanteensa.

    mielipiteestäsi. En ollut ajatellut yh:n vaikutusta suhteeseen, koska en ole etsinyt suhdetta. Enkä ole ollut niin pitkällä, että olisin ajatellut seurustelua vakavammin. Olen yleensä tutustunut pikku hiljaa, jolloin toinen on tiennyt silloin elämäntilanteeni.

    On myös mukava jutella ja tutustua uusiin ihmisiin, ilman sen kummempia seurustelutavoitteita.

    Äänestä

  • kiinnostunut kirjoitti:

    Pienenä vinkkinä: Jos haluaa tutustua uusiin ihmisiin ilman sen kummempia seurustelutavoitteita, pitäisi pysyä pois deittipalveluista. Varmasti moni palveluiden käyttäjä arvostaisi sitä. Muualla se olisikin ihan ok.

    Minäkin voisin kantaa korteni kekoon ja vastata omasta puolestani (rehellisesti) yh-kysymykseen. Lyhyen aikavälin suhteena yh:t voivat olla ok, mutta muuten ne eivät sovi pitkän aikavälin suunnitelmiin. Varmasti monet, jotka ovat uranrakentamisvaiheessa ajattelevat samoin. Sen lisäksi lapset ovat monesti este tapaamisille, tai niitä joutuu järjestämään liikaa. Spontaanit tapaamiset eivät ole niin helppoja ja se tekee myös suhteen kuivemmaksi :(

    Jos en minä, kyllä joku muu kuitenkin tarjoutuu seuraksi :)

    Äänestä

Hyvä Jussi! Sun kirjoituksessa on kovasti paljon järkeä ja tosiaankin Sinun "säännöilläsi" toimiminen tekisi tälläiset palstat turhiksi. Olen vaan huomannut, että useat naiset pitävät tällaisesta "treffipelailusta". Liika suoruus pelästyttää ja on luotaantyöntävää. Ehkä se on sitä dramatiikan ja jännityksen hakemista, vaikka aina puhutaan, että pitää puhua tunteistaan ja näyttää ne. Mut tämähän on tätä...mikään ei ikinä ole hyvä...:)

Äänestä

Ei mennyt saarnaamiseksi vaan ihan oikeeta asiaa puhuit! Olen itse aika suorasanainen, ja tykkään sanoa asiat niin kuin ne ovat. Harmi, etteivät tapaamani miehet ole olleet yhtä avoimia kuin sinä. Varsinkin kohteliaisuuksien kuuleminen tuntuu olevat vaikeaa, ja joillekin hyvä syy jättää vastaamatta enää..itse ainakin olisin tyytyväinen muutamasta kauniista sanasta! Rehellisten ja avoimien miesten etsintä siis jatkukoon.. =o)
Aurinkoista (?) tai ainakin lämmintä kesää kaikille!

Äänestä

Vallan loistava ajatus! Aivan niin kuin seuraavatkin: kaikki tottelisivat lakeja, kaikki olisivat ystävällisiä ja rehellisiä toisilleen ja kunnioittaisivat toisten erilaisuutta ja yksilöllisyyttä. Eikö elämä olisikin paljon parempaa täydellisessä maailmassa?

Jos vielä palaan liioittelusta itse asiaan, jotkut ihmiset voivat olla epävarmoja mitä haluavat (onhan timokin ihan kiva, mutta ville-matti on niin komea), mustasukkaisia, tai kenties rakastavat vielä entistä, ovat kaappihomoja, eivät halua suhdetta vaan seksiä tai päinvastion, tai aivan täysin tuuliajolla elämänsä kansa tai muuten vaan epäkypsiä. Treffipeli voi myös olla se ainut jännityksen lähde ja siten kiinnostuksen kohde elämässä. Lisäksi tämä kuuluisa ajattelutapaero miesten ja naisten välillä. Ja mitä jos toinen on ihan juntin näköinen ja kysyy jotain niin tyhmää, et olenko mä sun mielestä komea/kaunis... jaahas, pitääkö siinä sitten olla ihan rehellinen. Vähän yrittää sanoa neuraalisti ja toinen lukee sen näin "ai se pitää mua ihan kivannäköisenä, taitaa olla kiinnostunut."

Tavallisissakin ihmissuhteissa on omat sääntönsä, kuvitelkaa nyt joku bodaajamies huudahtamassa motoristikavereilleen, että "kattokaa kuinka söpö kissanpentu tuolla pientareella, ja nuo kukat, viempäs muutaman vaimolle kotiin." Ei mitä vaan voi sanoa, kaikissa sosiaalisissa tilanteissa on olemassa sääntönsä, joita valvoo vertaisryhmät. Yleensä ne ovat saman maan ihmisille tarpeeksi samanlaiset, jotta kanssakäyminen onnistuu ilman isompia ongelmia. Sääntöjä sanotaan joissain yhteyksissä kai kulttuuriksikin. Ranskassa annetaan poskipusut, Suomessa ehkä ehkä kätellään tai halataan.

Yritä sitten kaiken tämän keskellä olla suora ja rehellinen. Älkää ymmärtäkö väärin tilitystäni, itse yritän olla täysin rehellinen ihmissuhteissani. Ajattelemisen arvoinen ajatus ja hyvä ohjenuora kaikille, tuo rehellisyys.

Äänestä
  • Hieno myös sinun kirjoituksesi. Toit hyviä pointteja esille.

    Ymmärsin liioittelusi. Mutta jos itse tuntee hyväksi toimia tietyllä tavalla, eihän se tarkoita sitä, että koko maailman pitäisi olla samanlainen. Vaikka kyllä rehellisesti sanottuna, toivoisi joissakin asioissa niin olevan.

    Eikö monessa asiassa voi olla rehellinen ja sanoa, ettei tiedä tai ei ole valmis... yms.

    Olen ihmetellyt itsekseni sitä, että kysellään niin paljon, miten pitäisi toimia tietyissä tilanteissa treffeillä, seurusteltaessa etc., vaikka ymmärrän kyllä, mutta silti. Voiko kolmansilla treffeillä suudella yms.? Vaikka kuinka valmistelet ensitapaamista, kaikki voi mennä aivan toisella tavalla kuin olet ajatellut. Mitä sitten teet? Et voi kontrolloida elämää ja kaikkia mahdollisia tilanteita valmistelemalla. Helposti käy niin, että tilaisuudet menevät ohi.
    Jotkut asiat ovat pienestä kiinni, jos et ole kypsä tai valmis, ne menevät ohi. Ja että menee elämän mukana, oppii luottamaan siihen, että se kantaa. Joskus on otettava riski, vaikka polvet tutisevat ja paskat ovat housussa. Anteeksi sivistymättömyyteni. On tilanteita, jolloin valinta on tehtävä sekunnissa.

    Haluan vähän provosoida. Mutta miten voi elää sivistyneessä maailmassa itseään kuunnellen, reagoiden ja toteuttaen niin rehellisesti kuin itse pystyy loukkaamatta tarpeettomasti toisia, että olisi harmoniassa ympäröivän verkoston kanssa. Sekin on realiteetti, että aina joku loukkaantuu toisen elämästä ja elämän tavasta. Sille ei voi mitään.

    Totta kai voi olla helpompi päästä tavoitteisiinsa, kun ei ole avoin. Ja ihmiset varmasti kehittyvätkin enemmän siihen suuntaan.

    Mitä enemmän elät ja vaikutat tietyissä verkostoissa, sitä enemmän elät sen ehdoilla. Se on taito, kaikki eivät siihen pysty. Ihailen heitä, jotka se taidon osaavat. Hyvä esimerkki voisi olla Ranskan hovi ja sen etiketti- säännöt aiemmin. Toisaalta jos ajattelee suomalaisia, jotka ovat asuneet aiemmin metsissä, vapaina luonnonlapsina. Miten nämä kaksi mallia tosin ei näin äärilaidoista, koska elämä on muokannut molempia ja ne ovat tulleet lähemmäksi toisiaan, voisivat toimia yhdessä?

    Toisaalta olen huomannut, että ihmiset kaipaisivat hieman irrottelua totutusta ja toivoisivat itsekin voivansa tehdä ja toteuttaa erilaisia asioita luovasti. Siinä pitää olla hiukan irti normeista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jussi77 kirjoitti:

Nämä keskustelut ovat täynnä kysymyksiä tyyliin "Mitähän se ajattelee minusta?" "Miksi se teki niin?" "Mitähän se sillä OIKEASTI tarkoitti?" Onhan aika surkuhupaisaa että luultavasti vielä molemmat osapuolet miettivät samoja kysymyksiä ja pelaavat lopulta vain keskenään tällaista peliä. Ja koko pelin idea on se että pyritään arvaamaan millä säännöillä toinen pelaa...

Itse olen vuosien varrella päätynyt yhä enemmän siihen että suorastaan naiivin oloinen suoruus lopulta tekee joskus asiat uskomattoman helpoiksi. Miksi tyytyä arvailemaan ja sitten pahimmassa tapauksessa tulkita väärin ja tehdä jotain mikä loukkaa toista?

Esimerkiksi on takana ensimmäiset, toiset tai vaikka kymmenennet treffit, kun sinusta itsestäsi alkaa tuntua että haluat koskettaa. Mitäpä teet? Kyseletkö netin keskustelupalstoilla monensillako treffeillä tytöt/pojat odottavat että tehdään sitä ja sitä? Tai tyydytkö arvailemaan ja hyökkäät kiinni toiseen ihan tuosta vaan? Mutta sen sijaan mikset kysyisi siltä joka asian varmasti parhaiten tietää? Eli kun tunnelma alkaa olla sopiva yksinkertaisesti kysy suoraan mutta herkällä ja kohteliaalla äänensävyllä silmiin katsoen (jos vain uskallat) "Saanko suudella sinua?" Tarvittaessa voi myös lisätä: "Vain jos sinä todella tahdot." Tai jos itse olet kovin kokematon, tai toinen osapuoli on, voit pyyttää aluksi jotain vähempääkin.

Sama lähestymistapa toimii todella usein. "Mitä oikein tarkoitit tuolla?" "Mitä oikeastaan toivot tältä suhteelta?" Aluksi se voi olla vaikeaa, eikä suoruus tarkoita sitä että kysymykset pitäisi töksäyttää yllättäen (aina voi vähän johdatella) tai aivan väärän tunnelman vallitessa.

Toki toinen voi aluksi hätkähtää, kun on odottanut sinunkin pelaavan vain sitä samaa tuttua treffi-peliä. Mutta en ole törmännyt vielä keneenkään joka olisi todella pahastunut asiallisesta oikealla hetkellä esitetystä kysymyksestä. Ja jos pahastuu, niin ehkä arvomaailmanne olivat sittenkin liian kaukana tosistaan jos hänellä oli aivan eri käsitys kuin sinulla siitä mikä on sopivaa ja mikä ei.

Samoin kannattaa unohtaa hölmöilyt tyyliin "Montako päivää pitää odottaa ennen kuin saa pyytää uusille treffeille?" tai "Miehen pitää tehdä aloite." Siinäkinhän on kysymys vain pelistä jolle ei ole olemassa yleisiä sääntöjä, ja siksi osapuolet saattavat pelata ihan eri säännöillä ja tulkita toisiaan aivan väärin.

Entäpä sitten rehellisyys? Käsittämättömältä tuntuu kun kuulee että joku on valehdellut pituutensa, ulkonäkönsä, varallisuutensa tai salannut yksinhuoltajuutensa yms. Kaikki tulee kuitenkin lopulta ilmi! Jos ei uskalla alussa sanoa jotain jonka pelkää antavan huonon kuvan, niin aina voi jättää ottamatta aiheen esille, mutta jos toinen sattuu kysymään, ei pidä tehdä muuta kuin vastata rehellisesti.

Tässäpä oli oma käsitykseni asioista. Menikö jo vähän saarnaamiseksi? Mutta niin se vaan on että niin metsä vastaa kuin huudetaan, useimmissa tapauksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu