Wali Hashin mukaan somalialaisille merkitsee todella paljon se, että kaksi somalialaista urheilijaa pystyy osallistumaan olympialaisiin. Ilmapiiri Somaliassa järjestetyssä urheilujuhlassa oli sellainen, että nyt on rauha syntymässä pitkän sisällissodan ja kaikkien kärsimysten jälkeen, kertoi Hashi.
Somaliassa on sodittu jo 22 vuotta. Juuri Somaliasta palanneen Hashin mukaan vuoden aikana tilanne maan pääkaupungissa Mogadishussa on muuttunut radikaalisti. Vieläkin pääkaupungissa silloin tällöin kuuluu ammuskelua, mutta enimmäkseen siellä on rauhallista ja jälleenrakennus käynnissä.
Yle Uutiset
Somaliassa on sodittu jo 22 vuotta. Juuri Somaliasta palanneen Hashin mukaan vuoden aikana tilanne maan pääkaupungissa Mogadishussa on muuttunut radikaalisti. Vieläkin pääkaupungissa silloin tällöin kuuluu ammuskelua, mutta enimmäkseen siellä on rauhallista ja jälleenrakennus käynnissä.
Yle Uutiset
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä niille paluumuuttolento Somppulandiaan kustannetaan vaikka kansalaiskeräyksellä kunhan Suomen passit hävitetään lähtiessä.
Mutta kun meille tulee sitten työvoimapula. Ketä voidaan kouluttaa näiden ahkerien tilalle?
Näin on. Ja kuka pitää Itäkeskuksen pystyssä, kun rasisitit ovat sen hylänneet...onkohan se kuolinisku jos huutavan työvoimapulanpaikaajat lähtevät?
Somaleita koulutetaan kovaa kyytiä kunnallisvaaliehdokkaiksi !!Alkaa tulla kaupunkien ja kuntien asiat kuntoon kun nämä paksukalloiset pääsevät päättämään miedän spermanaamojen asioista.
Rahtilaiva odottaa.
Jos somalit lähtee kotiin, lupaan tulla vuoden sisällä Helsinkiin turistina ja tuhlata ainakin 1000 euroa.
Koko pakolaisuus on propagandaa , pakolaisuutta eitulisi hyväksyä.
Nyt saatiin tieto että somalialaiset (2 kpl) osallistuvat olympialaisiin.Sitä varten piti lähettää yksi kuvaajat, äänittäjä, ym henkilökuntaa paikalle somaliaan tekemään juttua. Ensi vuonna kun kaikki suomalaiset maksavat tv-maksun veron muodossa saadaan varmasti enemmän tietoa, vaikkapa somalian talviurheilujoukkueen koosta ja mäkihyppääjä ahmetista ;o)