Pearl Harbor: Japanilaiset epäonnistuivat

Eivät saaneet lentotukialuksia upotettua, kaikki kolme olivat muualla. Eivät tuhonneet sukellusveneitä joista tuli paljon harmia. Korjaustelakka jätettiin rauhaan, siellä lähes kaikki vaurioituneet alukset korjattiin. Pahin virhe oli ettei valtavia öljyvarastoja tuhottu. Niiden tuhoaminen olisi lamauttanut Tyynenmeren laivaston pitkäksi aikaan. Kaiken kaikkiaan hyökkäys ei ollut mikään suuri menestys. Taistelulaivoja upetettiin mutta ne eivät enää olleet läheskään niin tärkeitä kuin lentotukialukset.
24362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Eikös ne stallarit vännää Harbouriakin ns. false flakiksi jolla jenkit saatiin mukaan WAR kakkoseen?

Äänestä
  • Juuh väittäähän ne tai että Yhdysvallat tiesi siitä. Ilmeisesti yleinen selitys on että ahneet sotamiehet halusi lisää rahaa ja antoi sen tapahtua.

    Äänestä

Ilmeisesti tiedustelu kusi. Toisaalta kun ottaa huomioon maailman tiedustelun tason vuonna 1941 eipä niitä samuraita voi syyttää.

Äänestä

Pikkuinen hönössä tehty ajatusleikki:
Sitä en tosiaan teidä, mikä tieto japseilla oli. Varmasti olivat siinä uskossa, että taistelulaivtat olivat tuhottu. Oikeastihan kokonaan ei tainnut Arizonan lisäksi muita mennä. Toki meni kuukausia/vuosia, että monista saatiin mitään kalua. En myöskään tiedä, paljonko japseilla oli a-tarvikkeita, bensää ym. laivoille ja lentokoneille. Kyssäri on se, että mitä jos japsit olisivat jäänet armadansa kanssa vaikka viikoksi/pariksi seilaamaan iskuetäisyydelle? Mitkä olisivat olleet uhkana? Lentokoneet tuskin ainakaan. Sukellusveneet? ( en muista vahvuutta, enkä tiedä kauanko olisi mennyt että ne olisi saatu paikalle, tai mitkä oli japsien torjuntavalmiudet) Jenkkien muu laivasto?

Äänestä
  • Japanilaisten olisi pitänyt tehdä kolmas hyökkäys ja tuhota ainakin valtavat polttoainevarastot, se olisi lamauttanut Tyynenmeren laivaston pitkäksi aikaa. Korjaustelakka ja sukellusveneet, tässä järjestyksessä.

    Äänestä

  • Ei mennyt putkeen kirjoitti:

    Japanilaisten olisi pitänyt tehdä kolmas hyökkäys ja tuhota ainakin valtavat polttoainevarastot, se olisi lamauttanut Tyynenmeren laivaston pitkäksi aikaa. Korjaustelakka ja sukellusveneet, tässä järjestyksessä.

    Mutta kun siellä ei ollut kaikkia laivoja ja niissä oli sen verran polttoainetta että olisivat muualle voineet mennä. Ratkaisevinta tässä on se ettei samurait saaneet tuhottua niitä laivoja jotka osallistuivat Midwayhyn. Jos ne oltaisi saatu lopullisesti pois pelistä olisi Jamamoto voittanut sodan. Nekkula ei samuraita olisi tuhonnut. Se on varma.

    Äänestä

  • hideki hojo kirjoitti:

    Jos polttoainevarastot olisi tuhottu ei Tyynenmeren laivasto olisi pystynyt toimimaan Pearl Harborissa, se olisi lamauttanut sen pitkäksi aikaa. Ei mitään Midwayta olisi taisteltu.

    Äänestä

  • Japanilaisten olisi kannattanut tehdä maihinnousu Hawaijille, eihän siellä USAn maavoimia olut juuri lainkaan. Saarten miehitys olisi turvannut Japanin valta-alueen toisen sivustan, USNavy olisi joutunut tukeutumaan kotimaan satamiin ja kuljetusreitit Australiaan olisivat pidentyneet huomattavasti.

    Äänestä

  • omugan kirjoitti:

    Japanilaisten olisi kannattanut tehdä maihinnousu Hawaijille, eihän siellä USAn maavoimia olut juuri lainkaan. Saarten miehitys olisi turvannut Japanin valta-alueen toisen sivustan, USNavy olisi joutunut tukeutumaan kotimaan satamiin ja kuljetusreitit Australiaan olisivat pidentyneet huomattavasti.

    Hawaijilla oli maa, meri ja ilmavoimien miehiä 80 tuhatta joten ei se maihinnousu olisi tuosta vain onnistunut. Japanilaisten olisi pitänyt lähettää kolmas hyökkäysaalto ja tuhota korjaustelakka sekä valtavat öljyvarastot. Tällöin Tyynenmeren laivasto olisi ollut poissa pelistä pitkään.

    Äänestä

  • Ei mennyt putkeen kirjoitti:

    Hawaijilla oli maa, meri ja ilmavoimien miehiä 80 tuhatta joten ei se maihinnousu olisi tuosta vain onnistunut. Japanilaisten olisi pitänyt lähettää kolmas hyökkäysaalto ja tuhota korjaustelakka sekä valtavat öljyvarastot. Tällöin Tyynenmeren laivasto olisi ollut poissa pelistä pitkään.

    Jenkeillä oli palveluksessa seitsemän tukialusta. Neljä olisi jäänyt, vaikka Tyynenmeren laivat olisikin tuhottu.
    Lisäksi telakoilla oli korjattavina ja rakenteiilla 16 tukialusta.

    Ei jenkkien lopullinen lyöminen ollut mitenkään mahdollista.

    Äänestä

Pearl harbouriin suunnitelluista kolmesta aallosta toteutettiin vain kaksi. Ajankohta oli väärä, ja elintärkeitä kohteita jätettiin toimintakykyiseksi.

Myös maihinnousus olisi pitänyt yrittää

Äänestä
  • Ottaen huomioon että Aatu riehui Euroopassa ja ruusuveltto sylki tulta se oli nyt tai ei koskaan. Japani oli liian syvällä Nankingin ja muiden raiskausten takia välttääkseen maailman poliisin vihan. Öljysaarto oli viimeinen pisara. Voidaan tietysti pohtia mitä Aasialle olisi käynnyt ellei Yhdysvallat olisi tullut leikkiin mukaan. Japanilaiset olisivat saattaneet pitää Aasiaa hallussaan. Hirohiton tavoite kai oli luodo valkoisesta miehestä vapaa Aasia jossa nousevan auringon maa olisi ykkönen.

    Äänestä

Amiraali Nagumolla oli syynsä häipyä jo kahden aallon jälkeen:

- Amerikkalaisia ei voinut enää yllättää, jo toisen aallon tappiot olivat tuplasti suuremmat kuin ensimmäisellä.

- Amerikan lentotukialusten sijaintia ei tiedetty, jo yksikin tarpeeksi lähellä oleva olisi voinut upottaa useita iskuryhmän tukialuksia.

- Kolmas aalto olisi vaatinut useamman tunnin valmistelun ja siltä palaajat olisivat joutuneet laskeutumaan hyvin hämärässä tai pimeässä. Vuonna 1941 vain britit olivat kouluttaneet laivastonsa lentäjiä laskeutumaan pimeän aikaan.

Äänestä
  • Samat britit jotka sai Singaporessa turpaan. Midwayn alusten säilyminen on ainoa jolla on merkitystä. Midway jossa Nimitz löi Jamamoton on ihmiskunnan historian tärkein meritaistelu.

    Äänestä

Katsoit foxin dokumentin

Äänestä

sitäkään, että käytössä olleiden seitsemän lentotukialuksen lisäksi jenkeillä oli 16 muuta telakoilla korjauksessa tai rakenteilla.
Näin jenkit pystyivät jo runsaan vuoden aikana kääntämään merisodan ensin tasan ja sitten japseille tappioksi.

Äänestä
  • Voin olla väärässä mutta käsittääkseni Midwayssa ratkaisi strategia. Eikös Nimitz sanonnut että se olisi voinnut päättyä miten tahansa.

    Äänestä

  • sieg samurain kirjoitti:

    Voin olla väärässä mutta käsittääkseni Midwayssa ratkaisi strategia. Eikös Nimitz sanonnut että se olisi voinnut päättyä miten tahansa.

    Midway oli ohi ennen alkamistaan. Se oli väijytys, koska Japanin laivastokoodit oli murrettu. Yhdysvallat tiesi tasan tarkkaan milloin, missä ja ketkä.

    Äänestä

  • LaD kirjoitti:

    Midway oli ohi ennen alkamistaan. Se oli väijytys, koska Japanin laivastokoodit oli murrettu. Yhdysvallat tiesi tasan tarkkaan milloin, missä ja ketkä.

    "kohteessa on juomavespula", niinpä...

    Mutta ei radiotiedustelu kerro tutkan tarkkudella missä laivat ovat.
    Midwayhän meni suunnilleen niin, että japsien koneet palasivat Midwayn hyökkäyksestä. Niitä alettiin valmistaa seuraavaan iskuun.Samalla saatiin tiedustelukoneilta tietoa jenkkien laivasto-osastosta. Tietoa siitä, kuuluuko tähän tukialuksia, ei saatu. Olikohan niin että siitä tulikin tieto vähän myöhemmin, jokatapauksessa siihen sählättiin se kuuluisa puolituntia, että laitetaanko pommit vai torpedot. Ja vielä, sen sektorin kone, josta jenkit löytyivät, oli myöhässä, koska edellinen ei lähtenyt katapultista, tai siihen tuli vikaa tms.
    No, siksi siis japsit eivät ehtineet iskeä ensin, ja olivat vielä kannella, kun jenkit löysivät ne SATTUMALTA, ja vielä samaan aikaan.
    Miksi sitten kaikki Zerot menivä pintoihin teurastamaan Devastatoreita, onkin aika paha moka. Muistaakseni Dauntlesseilla ei ollut Wildcat suojaa, joten ei olisi isoa laumaa Zeroja tarvittu, niin 3 tukialusta enemmin olisi ollut pinnalla .
    Kantaman puolestahan japsit olisivat voineet iskeä varmaan puolta kauempaa.

    En tiedä niin paljon taustaa, että uskaltaisin spekuloida mitä olisi käynyt, vaikka jenkit olisivatkin ko. taistelun hävinneet.

    Äänestä

  • sven Hassel kirjoitti:

    Se riippuu kuinka murskaava tappio se olisi ollut. Jos amerikkalaiset olisi kaikki upotettu, PH olisi voinut olla taas vaarassa.

    Äänestä

  • LaD kirjoitti:

    Midway oli ohi ennen alkamistaan. Se oli väijytys, koska Japanin laivastokoodit oli murrettu. Yhdysvallat tiesi tasan tarkkaan milloin, missä ja ketkä.

    Eli siis tiedustelu ratkaisi. Eikös noiden radiokoodien nappaaminen kuulu tiedustelun piiriin tai näin ainakin olen ymmärtänyt. On muuten ironista että koodit taisi murtaa japanilainen MIS porukka. Mitenhän Hallamaa olisi pärjännyt isojen poikien seurassa.

    Äänestä

  • sven Hassel kirjoitti:

    "kohteessa on juomavespula", niinpä...

    Mutta ei radiotiedustelu kerro tutkan tarkkudella missä laivat ovat.
    Midwayhän meni suunnilleen niin, että japsien koneet palasivat Midwayn hyökkäyksestä. Niitä alettiin valmistaa seuraavaan iskuun.Samalla saatiin tiedustelukoneilta tietoa jenkkien laivasto-osastosta. Tietoa siitä, kuuluuko tähän tukialuksia, ei saatu. Olikohan niin että siitä tulikin tieto vähän myöhemmin, jokatapauksessa siihen sählättiin se kuuluisa puolituntia, että laitetaanko pommit vai torpedot. Ja vielä, sen sektorin kone, josta jenkit löytyivät, oli myöhässä, koska edellinen ei lähtenyt katapultista, tai siihen tuli vikaa tms.
    No, siksi siis japsit eivät ehtineet iskeä ensin, ja olivat vielä kannella, kun jenkit löysivät ne SATTUMALTA, ja vielä samaan aikaan.
    Miksi sitten kaikki Zerot menivä pintoihin teurastamaan Devastatoreita, onkin aika paha moka. Muistaakseni Dauntlesseilla ei ollut Wildcat suojaa, joten ei olisi isoa laumaa Zeroja tarvittu, niin 3 tukialusta enemmin olisi ollut pinnalla .
    Kantaman puolestahan japsit olisivat voineet iskeä varmaan puolta kauempaa.

    En tiedä niin paljon taustaa, että uskaltaisin spekuloida mitä olisi käynyt, vaikka jenkit olisivatkin ko. taistelun hävinneet.

    Midwayn häviäminen olisi ollut murskaavaa. Douglas MacArthur juoksi samoihin aikoihin Flippiineiltä kun sai tiukkaa aasialaista tarpeeksi. On ne japanilaiset kyllä samuraita. Pieneksi maaksi niin paljon alueita. Olivat viellä Kohimassa menossa Intiaan kohisten ennen kuin tuli lättyyn.

    Äänestä

  • LaD kirjoitti:

    Se riippuu kuinka murskaava tappio se olisi ollut. Jos amerikkalaiset olisi kaikki upotettu, PH olisi voinut olla taas vaarassa.

    heheheh samurait muistaakseni suunnitteli menevänsä Panaman kanavalle riehumaan. On ne aika epeleitä.

    Äänestä

Toimivaan radiotuedusteluun tarvitaan rutkasti väkeä, kuten Suomessakin nähtiin. Midwayn koodinmurtajasankari oli kuitenkin John Rochefort-niminen laivastoupseeri, mutta ei hän urakkaansa yksin hoidellut. Kunniaa saivat myöhemmin ainakin Edwin Layton ja Thomas Dyer.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ei mennyt putkeen kirjoitti:

Eivät saaneet lentotukialuksia upotettua, kaikki kolme olivat muualla. Eivät tuhonneet sukellusveneitä joista tuli paljon harmia. Korjaustelakka jätettiin rauhaan, siellä lähes kaikki vaurioituneet alukset korjattiin. Pahin virhe oli ettei valtavia öljyvarastoja tuhottu. Niiden tuhoaminen olisi lamauttanut Tyynenmeren laivaston pitkäksi aikaan. Kaiken kaikkiaan hyökkäys ei ollut mikään suuri menestys. Taistelulaivoja upetettiin mutta ne eivät enää olleet läheskään niin tärkeitä kuin lentotukialukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu