Tarinani taitaa olla aika tavanomainen, kerron sen kuitenkin. Mieheni on ns menevä mies jo työnsäkin puolesta, hän on luonteeltaan herkästi ihastuva ja imartelulle aulis. Tyypillinen mies siis. Meillä on kolme yhteistä lasta ja kun arki alkoi suhdettamme kuluttamaan, aidan takana löytyi helposti vihreää, tämän olen saanut tietää vasta myöhemmin.
Nuorimman lapseni ollessa abi vaiheessa, rysähti oikein kunnolla, sain tietää asioita jotka mullistivat maailmani täysin. Pettämistä ja aika outoa moraalista aatemaailmaa. Naisia ja miehiä ja suhteita sinne tänne. Ero tässä vaiheessa olisi ollut todella hankala ja lapsen tulevaisuuden kannalta, päätimme jatkaa. Opin nielemään älyttömät kritiikit ja katselemaan miestä, jota en ihmisenä arvostanut.
Nyt tilanne on se, että lapseni on jättänyt gradunsa ja valmistunee nyt syksyllä maisteriksi ja työpaikka on odottamassa. Olen nyt itse osa-aikaeläkkeellä ja pääosin oleskelen vapaa-ajanasunnossa, yhteistä aikaa on vähän. Seksiä ei lainkaan, jonkin tason ystävyys on säilynyt.
Kysyn siis, mitä kannattaisi tehdä? Minä voin hyvin ilman ahdistavaa parisuhdetta. Lapsien kanssa minulla on hyvät välit. Lapset eivät juuri isäänsä arvosta, hänen kasvatusmenettämänsä eivät arvostusta ansaitse, tiedän hänen kuitenkin lapsistaan aidosti pitävän. Erotessamme lapset valitsisivat puolensa, vaikka aikuisia olevatkin. Mies jäisi yksin, varmaan kuitenkin avopuoliso löytyisi nopeasti, se verran karismaattisesta ihmisestä on kyse.
En ole mustasukkainen, ei juuri kiinnosta. se,mitä mieheni jatkossa tekee. En osaa nyt arvioida kuitenkaan sitä, mitä minun olisi jatkossa järkevää tehdä. Vapaa-ajanasunnosta käsin voin työni hoitaa ja jatkossa myös asua, Ero on eräs vaihtoejto, mutta onko se oikea. Elely kavaruussuhteessa onnistuu sekin.
Nuorimman lapseni ollessa abi vaiheessa, rysähti oikein kunnolla, sain tietää asioita jotka mullistivat maailmani täysin. Pettämistä ja aika outoa moraalista aatemaailmaa. Naisia ja miehiä ja suhteita sinne tänne. Ero tässä vaiheessa olisi ollut todella hankala ja lapsen tulevaisuuden kannalta, päätimme jatkaa. Opin nielemään älyttömät kritiikit ja katselemaan miestä, jota en ihmisenä arvostanut.
Nyt tilanne on se, että lapseni on jättänyt gradunsa ja valmistunee nyt syksyllä maisteriksi ja työpaikka on odottamassa. Olen nyt itse osa-aikaeläkkeellä ja pääosin oleskelen vapaa-ajanasunnossa, yhteistä aikaa on vähän. Seksiä ei lainkaan, jonkin tason ystävyys on säilynyt.
Kysyn siis, mitä kannattaisi tehdä? Minä voin hyvin ilman ahdistavaa parisuhdetta. Lapsien kanssa minulla on hyvät välit. Lapset eivät juuri isäänsä arvosta, hänen kasvatusmenettämänsä eivät arvostusta ansaitse, tiedän hänen kuitenkin lapsistaan aidosti pitävän. Erotessamme lapset valitsisivat puolensa, vaikka aikuisia olevatkin. Mies jäisi yksin, varmaan kuitenkin avopuoliso löytyisi nopeasti, se verran karismaattisesta ihmisestä on kyse.
En ole mustasukkainen, ei juuri kiinnosta. se,mitä mieheni jatkossa tekee. En osaa nyt arvioida kuitenkaan sitä, mitä minun olisi jatkossa järkevää tehdä. Vapaa-ajanasunnosta käsin voin työni hoitaa ja jatkossa myös asua, Ero on eräs vaihtoejto, mutta onko se oikea. Elely kavaruussuhteessa onnistuu sekin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitäpä sitä yksin elämään tollaisessa tilanteessa. Lapsetkin ovat aikuisia, ja he kyllä voivat ton ikäisinä säilyttää välit molempiin vanhempiinsa.
Varmasti löydät itsellesi sellaisen kumppanin, jonka kanssa viihdytte loistavasti yhdessä, ja seksiäkin vielä tulee elämään mukaan. ;)
Nautinnollisia osa-eläkepäviä
Muilta osin komppaan, mutta tuo kumppanin löytäminen...
No kivahan se on, jos sellaisen löytää - mutta kyseenalaistan sen, että ihmisen onnellisuus ja ihmisarvo olisi kiinni uuden kumppanin löytämisestä! Olen itse jonkin verran nuorempi, uskottomuussotkujen myötä eronnut nainen ja opetellut suht pitkän liiton jälkeen elämään yksin. Lapset ovat teini-ikäisiä eli eivät ole kovin enää kiinni minussa, joten aikaa olla itsekseenkin riittää. Silti en ole vieläkään - erosta reilu kolme vuotta - kokenut tarpeelliseksi tehdä mitään "löytöretkiä" uuden kumppanin suuntaan. Näin on nyt hyvä, ihanaa puuhastella yksinollessaan just niitä asioita, joita haluaa tehdä. Voi olla, että jossain välissä iskee "ihmisen ikävä toisen luo", mutta se aika ei ole vielä. Elämä on hienoa just tällaisenaan!
Kiitos, noin olen itsekin ajatellut, elämä tuo yllätyksiä se on kai oppimisen edellytys.
Lapset eivät luultavasti säilytä välejään molempiin, sen olen huomannut kun olemme keskustelleet noin sinne päin. Ero olisi järkytys, mutta syyllinen selvä. Mieheni olisi varsin vaikea solmia toimivia suhteita, hän on niin paljon ollut poissa lapsiemme arjessa. Osin poissaolot ovat johtuneet työstä, mutta myös kiinnostuksen puutteesta, ei ole kivaa viedä lastaan harrastuksiin, koska omat jutut ovat tärkeämmät.
En tiedä vielä, kuinka toimin. Olen kuitenkin ihminen, tein mitä tahansa, se olen hän joka yllättää nyt, koska mies ei ole mitään tehnyt ei puhunut, ei elänyt tätä todellisuutta Puhunut minä olen, mutta kuuluksi en ole tullut. Status quo on eräs elämäni tavoite, helppoa ei ole epäonnistumisen myöntö
.
Mietin vain, miksi olet niin myötätuntoinen miestäsi kohtaan, eihän häneltäkään ole herunut sinua tai lapsia kohtaan sen enempää välittämisen tunteita, kun noin on elänyt ja ylipäänsä elätte.
Miksi et alkaisi elää itsellesi, kun siihen on nyt loistavat mahdollisuudet? Älä ajattele, mitä lapsesi ajattelevat. He ovat jo aikuisia ja tekevät omat päätöksensä. Miehelläsi on vielä mahdollisuus korjata suhteet lapsiin, jos niin haluaa. Se voi vaatia paljon töitä, mutta se on miehesi asia, ei sinun.
Ajattele nyt itseäsi ja ehkäpä siinä myös lapsiasi, miten heidän kanssaan voit rakentaa yhdessä toimivaa tulevaisuutta vähän erilaisena perheenä.
Mutta ennen kaikkea, ajattele itsäsi, älä miestäsi.