Luin alla olevan tekstin ja keskustelun lasten nukkumisesta ja perhepedistä. En ollut ajatellurt asiaa kovin paljon ennen esikoiseni sntymää, mutta toivoin että lapseni oppisi nukkumaan omassa sängyssään ja kaikki saisivat hyvän yöunen. Eiköhän se riittävä lepo ole aika monen äidin ja isän ensisijainen asia, kun on pieniä lapsia. Lapsi sitten syntyi ja osottautui tissiä himoavaksi yksilöksi. Ei huolinut pulloa eikä tuttia. Tissiä halusi noin tunnin välein niin yöllä kuin päivälläkin. Neuvolassa olin oppinut että tissiä kannattaa tarjota aina ensin ja vasta sitten selvitellä muita vaivoja. Tein näin. Lapsi tottui oleskelemaan rinnalla. Öisin pyrin imettämään istuvassa asennossa ja ylläpitämään jonkinlaista ateriarytmiä, jotta lapsi ei tottuisi nuokkumaan tissillä. Olin lopen uupunut. Tuttipullo ei ollut mikään vaihtoehto, koska imeminen ei siitä onnnistunut. Lapsi kiihdytti maidontuotannon sellaiseen mittakaavaan, että en voinut poistua lapsen luota edes kampaajalle. Maito pakkautui rintoihin ja kerran mieheni kiikutti käärön kampaajalle syömään. Lapsi oli huutanut naama punaisena ja pulloruokinta ei ottanut onnistuakseen edes äärimmäisessä hädässä. Olin epätoivoinen. Olen itse erittäin läheisriippuvainen henkilö. Olen nukkunut vanhempieni keskellä kouluikäiseksi ja sisarukseni vielä pidempään. Vanhemmillani ei siis ollut juurikaan keskinäistä ns, avioelämää. Tajusin sen joskus myöhemmin kun olin jo itse vakavassa seurustelusuhteessa varhaisessa teini-iässä. Ajattelen niin että vanhempieni riippuvuussuhde meistä lapsista teki meistä sellaisia kuin olemme. Olimme hyvin läheisiä keskenämme ja vanhempiemme kanssa. Ehkä pitkälti juuri tämän yhdessä nukkumisenkin takia. Teiniässä alkoi raju kapinonti ja vanhemmista irrottautuminen. Koska kuitenkin olimme tottuneet kiinteään yhdessä oloon, tilalle piti melko pian löytää tyttö- tai poikaystävä. Vielä opiskeluaikana kaipasin kotiin ehkä enemmän kuin muut ikäiseni. En osannut nauttia elämästä. Olisin vain halunnut kyyhöttää turvassa peiton alla minulle rakkaiden ihmisten kanssa.
Takaisin nykypäpivään... Lapseni siis imetysaikana oli jatkuvasti lähelläni kunnes tajusin, että näin ei voi jatkua. Elämämme oli ajautumassa samaan kaavaan, joka aivan ilmeisesti oli ollut meillä lapsuuden kodissani. Aloitin lapselleni unikoulun ja tisiltä vierotuksen lapsen ollessa 7kk ikäinen. Rankkaa se oli, mutta 9 kk iässä tissi oli taakse jäänyttä elämää ja nukuimme kaikki täydet 10-11 tunnin yöunet omissa sängyissämme. Esikoiseni on nyt lähes 3-vuotias. Nukkuu omassa sängyssä, omassa huoneessaan ja haluaa olohuoneessa luetun iltasadun jälkeen alkaa itse nukkumaan ilman nukuttamista. Toisen lapsen kanssa en ole ajautunut jatkuvaan tissittelykierteeseen ja yövalvomiseen. Liekö lapset erilaisia vai olenko ensimmäisestä viisastunut? Miettikää mielessänne minkälaista elämää olette valmiit elämään seuraavat 15-20 vuotta ja miten luulette omien nukkumismieltymystenne vaikuttavan lapsiinne pitkällä tähtäimellä. He luultavasti tulevat valitsemaan toisin omassa perheessään. Loppuun vielä pieni gallup: Perhepedissä nukkuneet:Missä omat lapsesi nukkuvat? Vieressä vai omassa sängyssään?
Takaisin nykypäpivään... Lapseni siis imetysaikana oli jatkuvasti lähelläni kunnes tajusin, että näin ei voi jatkua. Elämämme oli ajautumassa samaan kaavaan, joka aivan ilmeisesti oli ollut meillä lapsuuden kodissani. Aloitin lapselleni unikoulun ja tisiltä vierotuksen lapsen ollessa 7kk ikäinen. Rankkaa se oli, mutta 9 kk iässä tissi oli taakse jäänyttä elämää ja nukuimme kaikki täydet 10-11 tunnin yöunet omissa sängyissämme. Esikoiseni on nyt lähes 3-vuotias. Nukkuu omassa sängyssä, omassa huoneessaan ja haluaa olohuoneessa luetun iltasadun jälkeen alkaa itse nukkumaan ilman nukuttamista. Toisen lapsen kanssa en ole ajautunut jatkuvaan tissittelykierteeseen ja yövalvomiseen. Liekö lapset erilaisia vai olenko ensimmäisestä viisastunut? Miettikää mielessänne minkälaista elämää olette valmiit elämään seuraavat 15-20 vuotta ja miten luulette omien nukkumismieltymystenne vaikuttavan lapsiinne pitkällä tähtäimellä. He luultavasti tulevat valitsemaan toisin omassa perheessään. Loppuun vielä pieni gallup: Perhepedissä nukkuneet:Missä omat lapsesi nukkuvat? Vieressä vai omassa sängyssään?
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Olen itse erittäin läheisriippuvainen henkilö."
1.Läheisriippuvaisuus tarkoittaa sitä, että perheessä tai ystäväpiirissä on henkilö, joka on riippuvainen huumeisiin, alkoholiin, uhkapeleihin, syömiseen, alkoholiin jne. Läheisriippuvaisuus ei kuvaa riippuvaisuutta johonkin tiettyyn henkilöön, vaan läheisen henkilön riippuvaisuuteen kuuluvia oireita (tarkemmat määrittelyt kts. Tommy Hellstenin Virtahepo olohuoneessa). Parempi termi olisi "emotionaalisesti erittäin riippuvainen läheisistä ihmisistä".
"Vanhemmillani ei siis ollut juurikaan keskinäistä ns, avioelämää."
2.Vanhemmilla voi aina olla seksuaalista kanssakäymistä, vaikka lapset nukkuisivatkin heidän kanssaan samalla vuoteella. Vanhemmat voivat lasten ollessa isompia livahtaa toiseen huoneeseen tai järjestää lapset esimerkiksi patjoille lattialle tai omiin sänkyihinsä. Yhteinen vuode ei luultavastikaan ole se tärkein syy miksi vanhempasi eivät ole harrastaneet seksuaalista käyttäytymistä. Vaikka olemme mieheni kanssa nuoria ja luulisi hormoneiden hyrräävän niin hyvä jos kerran kuussa tai kahdessa harrastamme jotakin. Se riippuu täysin myös henkilöiden fyysisestä ja emotionaalisesta tilasta, jaksamisesta sekä muista suhteeseen liittyvistä asioista.
"Teiniässä alkoi raju kapinonti ja vanhemmista irrottautuminen. Koska kuitenkin olimme tottuneet kiinteään yhdessä oloon, tilalle piti melko pian löytää tyttö- tai poikaystävä."
3.Eiköhän tuo ole hyvin yleistä? En tunne yhtään nuorta ihmistä, joka *ei* olisi kapinoidessaan vanhempiansa vastaan turvautunut tyttö- tai poikaystävään. Se on aivan luonnollista, että haetaan jostakin turvaa kun edellinen on mennyt.
"Vielä opiskeluaikana kaipasin kotiin ehkä enemmän kuin muut ikäiseni. En osannut nauttia elämästä. Olisin vain halunnut kyyhöttää turvassa peiton alla minulle rakkaiden ihmisten kanssa."
4.Oletko varma ettei tuo johtunut jostakin muusta? Yleensäkin ne ihmiset jotka ovat liian riippuvaisia toisista ovat kokeneet kovan lapsuuden, jossa tunteita ei osoitettu eikä turvaa annettu. Tämän vuoksi heille jää pitkäksi aikaa (ehkä koko loppuelämäkseen) tarve tulla pidellyksi, hoivatuksi ja he etsivät turvaa toisista ihmisistä tarrautuen heihin. En ole koskaan kuullutkaan tapauksesta (psykologiaa ja sosiaalialaa lukeneena), että joku jäisi kiinni vanhempiinsa juuri näiden hellyyden ja rakkauden osoitusten vuoksi. Tuollainen hellyydentarve, voi johtua aivan muusta. Esimerkiksi siitä ettei sinua koskaan kannustettu itsenäistymään positiivisessa mielessä, ettei sinua tuettu lapsena harrastuksissasi ja että suunnitelmiasi mitätöitiin. Mikään noista asioista ei liity itse perhevuoteeseen.
"Miettikää mielessänne minkälaista elämää olette valmiit elämään seuraavat 15-20 vuotta ja miten luulette omien nukkumismieltymystenne vaikuttavan lapsiinne pitkällä tähtäimellä. He luultavasti tulevat valitsemaan toisin omassa perheessään."
5.Tunnen sellaisiakin henkilöitä, jotka ovat nukkuneet perhevuoteessa pienenä ja ovat halunneet samanlaista omallekin perheellensä. Perhevuode ei ole kaiken pahan alku. Riippuu täysin vanhemmista, että miten he sitä käyttävät aivan kuten mitä tahansa muutakin kasvatusmenetelmää. Lapsensa elämän voi saada sekaisin vaikka kuinka suosituilla kasvatustavoilla, jos ei ole valmis kuulemaan lasta ja miettimään tälle parhaita keinoja.
Nämä asiat, joista kerroit kirjoituksessasi ovat tietenkin omia kokemuksiasi, joista sinulla on oma mielipiteesi. Kukaan muu ei voi tietää totuutta asioista. Varmastikin äitinä olet onnistunut löytämään hyvän kasvatuskeinon teille, mutta en usko että sellaista universaalia keinoa on olemassa. Ainoastaan kuunteleminen ja kärsivällisyys sekä tietynlainen intuitio ovat minusta asiat jotka auttavat menestyksekkäässä lastenkasvatuksessa. Elämä kuitenkin menee niin kuin se menee ja vaikka kuinka varmistelisi niin ei voi muuta kuin odottaa seuraamuksia. Uskoisin että suurin osa vanhemmista ainakin osaksi haluaa lastensa parasta, vaikkei aina tiedäkään mitä tehdä tai miten tulisi käyttäytyä.