Ystävä katosi! Vinkkejä tarvitaan!

Lähettäkää kirje, jossa kerrotte huolestanne ja kerrotte halustanne säilyttää ystävyys. Kysykää häneltä tarvitseeko jotain apua teiltä ja millaista apua hän haluaisi. Voi olla, että hän saa apua, mutta te ette vain tiedä siitä.

Toisaalta voidaan ajatella myös, että ystävänne ei enää haluakaan olla ystävänne eikä halua jakaa vaikeaa tilannettaan kanssanne. Hän ei koekaan teitä enää läheisiksi esim. erilaisen elämäntilanteen takia. Kun itse on masentunut, tuntuu muiden hyvä elämäntilanne vaikealta kestää ja tulee tarve ottaa etäisyyttä. Ainakin mulle on joskus käynyt niin.

Se ei halua hengata teidän porukassa. Kannattaa vaan hyväksyä asia.

Kaksi kuukautta? Liekö hengissäkään enää? Menette asunnolleen ja otatte selvän. Jos ei vastaa ovikellon soittoon ja postilaatikosta huhuiluun, hoidatte homman loppuun asti eli vaikka talonmiehen avaimilla sisään. Turha kenenkään jeesustella ettei aikuisen elämään saa puuttua. Kyllä sairauteen menehtyviä tai itsarin tekeviä ihmisiä ihan oikeasti on joka kaupungissa ja joka lähiössä. Ystävänne, jos löytyy hengissä, osaa arvostaa sitä että todella välitätte. Hän toivottavasti huomaa, että voi kertoa myös ikävistä asioista kuten masennuksesta teille ilman että kauhistutte ja katoatte.
Onnellisemmassa tapauksessa hän on osastohoidossa eikä siksi ottanut yhteyttä.

Eikö ole mitään yhteystietoja perheeseen? Ensin kannattaisi kysellä että onko kukaan muu nähnyt, siis työpaikalla esimerkiksi tai jossakin? Sitten kannattanee ottaa yhteys poliisiin. Talonmies ei ovea avaa ilman poliisia.

Ei aikuista ihmistä voi vasten tahtoaan holhota ja auttaa. Kyllä se avun antaminen lähtee siitä, että sitä pyydetään, silloin se menee perillekin. On todella surullista, että hänellä on noin suuri tarve eristäytyä muista ihmisistä, mutta itsekin masentuneena tiedän sen kuuluvan tautiin. Voitte toki tarjota apuanne, mutta väkisin ei voi ketään auttaa. Hänen täytyy itse löytää se halunsa nousta ja muuttua. Teidän tehtäväksi jää kielteisen vastauksen mahdollisesti saatuanne tehdä surutyö kadotetusta ystävyydestä. Joskus on vaan pakko luopua.

Nyt ollaan saatu asioihin edes hieman selvyyttä. Kävimme ystävämme opiskelupaikalla ensin kyselemässä, mutta siellä sanottiin, ettei kyseistä henkilöä ole näkynyt.

Tämän jälkeen selvitimme ystävämme siskon numeron ja otimme yhteyden häneen. Sisko kertoikin, että ystävämme on masentunut; hän ei nuku, eikä jaksa tehdä oikeastaan mitään, ei edes vastata meidän puheluihimme. On kuulema uhkaillut, ettei aio enää jatkaa opiskelujakaan vaan jää kotiin makaamaan.

Sisko kertoi, että hän ja muu perhe ovat yrittäneet saada ystävämme hakemaan ammattiapua, muttei kuulema suostu lähtemään.

Olemme tuumineet, että lähdemme käymään ystävämme oven takana, josko saisimme puhuttua hänelle järkeä.

Masennus ei riitä pakkohoitolähetteeseen, kynnys on todella korkea paljon hälyttävimmissäkin tapauksissa.

Olette huolehtivaisia ystäviä. Järjen puhuminen ei ehkä ole kovin hyvä idea, edetkää hänen ehdoillaan.

Ystävämme on nyt saatu ammattiavun pariin. Toivomme todella, että suunta on tästä parempaan.

Kiitos teille, jotka vastasitte!

Olin juuri tämmöinen kuvailemanne ihminen omille ystävilleni. Masentuneena halusin olla vain omassa rauhassani ja ystävien syyllistäminen perutuista tapaamisista vitutti. Minkä olisin voinut tehdä sille, etten pääse ylös sängystä.. Osalle olin kertonut haluavani olla rauhassa. Silti kaverini selvittivät muiden kavereideni yhteystietoja ja keskenään sitten miettivät missä olen. Yllättäen oli facebookissakin tullut ihmettelyjä ihmisiltä, joiden kanssa en ollut edes tekemisissä pariin vuoteen. Osa tuli oven taakse ja eräs, jolla oli vara-avaimeni, oli käynyt kämpässäni etsimässä minua, mutta olin ollut muualla ja täysin tietämätön koko asiasta. Sinne meni ne paskat ystävät, jotka eivät osanneet arvostaa pyyntöjäni olla rauhassa. Löysin parempia ystäviä, jotka kunnioittavat minua ja kuuntelevat, eivätkä ole tuomitsemassa. Olisivat vaikka laittaneet kirjeen, eivätkä päivystäneet oveni edessä tai kyselleet naapureilta