Olemme huolissamme pitkäaikaisesta ja hyvin läheisestä ystävästämme. Emme oikein tiedä, miten meidän pitäisi toimia ja siksi haluaisimmekin nyt vinkkejä. Taustatietona kerrottakoon, että olemme kaikki nuoria naisia.
Meillä on ystävä, jolla on ollut viimevuosina tapana katoilla sanaakaan sanomatta pitkiksikin ajoiksi, vaikka olisimme sopineet yhteisiä menoja. Hän ei myöskään vastaa puheluihin tai viesteihin. Selitys on aina, että "puhelin oli rikki." Muutaman kerran hän on missannut tärkeitäkin tapahtumia emmekä koskaan kunnolla tiedä, missä hän on ollut.
Ymmärrämme kyllä, että ihminen tarvitsee omaa aikaa, eikä kokoajan tarvitse olla tavoitettavissa. Tiedämme myöskin, ettei hän ole meille tilivelvollinen. Emme siis missään nimessä ahdistele häntä jatkuvilla puheluilla.
Nyt hänestä ei kuitenkaan ole kuulunut mitään 2 kuukauteen, vaikka hän viime tapaamisella sanoi, että meidän pitäisi tavata kesällä. Todellinen huolemme aiheutuukin siitä, että tiedämme hänellä olevan todella hankala elämäntilanne, johon hän mahdollisesti tarvitsisi myös ammattiapua.
Viime kerralla kun tapasimme, ystävämme oli syönyt unilääkkeitä ja oli todella tokkurainen. Hän ei tunnu pääsevän elämänsä raskaista tapahtumista yli.
Koemme, että velvollisuutemme on auttaa pulassa olevaa ystäväämme. Mutta miten aikuista ihmistä pystyy auttamaan väkisin, kun häneen ei saa edes yhteyttä?
Meillä on ystävä, jolla on ollut viimevuosina tapana katoilla sanaakaan sanomatta pitkiksikin ajoiksi, vaikka olisimme sopineet yhteisiä menoja. Hän ei myöskään vastaa puheluihin tai viesteihin. Selitys on aina, että "puhelin oli rikki." Muutaman kerran hän on missannut tärkeitäkin tapahtumia emmekä koskaan kunnolla tiedä, missä hän on ollut.
Ymmärrämme kyllä, että ihminen tarvitsee omaa aikaa, eikä kokoajan tarvitse olla tavoitettavissa. Tiedämme myöskin, ettei hän ole meille tilivelvollinen. Emme siis missään nimessä ahdistele häntä jatkuvilla puheluilla.
Nyt hänestä ei kuitenkaan ole kuulunut mitään 2 kuukauteen, vaikka hän viime tapaamisella sanoi, että meidän pitäisi tavata kesällä. Todellinen huolemme aiheutuukin siitä, että tiedämme hänellä olevan todella hankala elämäntilanne, johon hän mahdollisesti tarvitsisi myös ammattiapua.
Viime kerralla kun tapasimme, ystävämme oli syönyt unilääkkeitä ja oli todella tokkurainen. Hän ei tunnu pääsevän elämänsä raskaista tapahtumista yli.
Koemme, että velvollisuutemme on auttaa pulassa olevaa ystäväämme. Mutta miten aikuista ihmistä pystyy auttamaan väkisin, kun häneen ei saa edes yhteyttä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lähettäkää kirje, jossa kerrotte huolestanne ja kerrotte halustanne säilyttää ystävyys. Kysykää häneltä tarvitseeko jotain apua teiltä ja millaista apua hän haluaisi. Voi olla, että hän saa apua, mutta te ette vain tiedä siitä.
Toisaalta voidaan ajatella myös, että ystävänne ei enää haluakaan olla ystävänne eikä halua jakaa vaikeaa tilannettaan kanssanne. Hän ei koekaan teitä enää läheisiksi esim. erilaisen elämäntilanteen takia. Kun itse on masentunut, tuntuu muiden hyvä elämäntilanne vaikealta kestää ja tulee tarve ottaa etäisyyttä. Ainakin mulle on joskus käynyt niin.
Se ei halua hengata teidän porukassa. Kannattaa vaan hyväksyä asia.
Kaksi kuukautta? Liekö hengissäkään enää? Menette asunnolleen ja otatte selvän. Jos ei vastaa ovikellon soittoon ja postilaatikosta huhuiluun, hoidatte homman loppuun asti eli vaikka talonmiehen avaimilla sisään. Turha kenenkään jeesustella ettei aikuisen elämään saa puuttua. Kyllä sairauteen menehtyviä tai itsarin tekeviä ihmisiä ihan oikeasti on joka kaupungissa ja joka lähiössä. Ystävänne, jos löytyy hengissä, osaa arvostaa sitä että todella välitätte. Hän toivottavasti huomaa, että voi kertoa myös ikävistä asioista kuten masennuksesta teille ilman että kauhistutte ja katoatte.
Onnellisemmassa tapauksessa hän on osastohoidossa eikä siksi ottanut yhteyttä.
Eikö ole mitään yhteystietoja perheeseen? Ensin kannattaisi kysellä että onko kukaan muu nähnyt, siis työpaikalla esimerkiksi tai jossakin? Sitten kannattanee ottaa yhteys poliisiin. Talonmies ei ovea avaa ilman poliisia.
Ei aikuista ihmistä voi vasten tahtoaan holhota ja auttaa. Kyllä se avun antaminen lähtee siitä, että sitä pyydetään, silloin se menee perillekin. On todella surullista, että hänellä on noin suuri tarve eristäytyä muista ihmisistä, mutta itsekin masentuneena tiedän sen kuuluvan tautiin. Voitte toki tarjota apuanne, mutta väkisin ei voi ketään auttaa. Hänen täytyy itse löytää se halunsa nousta ja muuttua. Teidän tehtäväksi jää kielteisen vastauksen mahdollisesti saatuanne tehdä surutyö kadotetusta ystävyydestä. Joskus on vaan pakko luopua.
Nyt ollaan saatu asioihin edes hieman selvyyttä. Kävimme ystävämme opiskelupaikalla ensin kyselemässä, mutta siellä sanottiin, ettei kyseistä henkilöä ole näkynyt.
Tämän jälkeen selvitimme ystävämme siskon numeron ja otimme yhteyden häneen. Sisko kertoikin, että ystävämme on masentunut; hän ei nuku, eikä jaksa tehdä oikeastaan mitään, ei edes vastata meidän puheluihimme. On kuulema uhkaillut, ettei aio enää jatkaa opiskelujakaan vaan jää kotiin makaamaan.
Sisko kertoi, että hän ja muu perhe ovat yrittäneet saada ystävämme hakemaan ammattiapua, muttei kuulema suostu lähtemään.
Olemme tuumineet, että lähdemme käymään ystävämme oven takana, josko saisimme puhuttua hänelle järkeä.
Jos ette saa mitään hyvää aikaiseksi siellä oven takana, niin sopikaa siskon kanssa joko ambulanssin soittamisesta tai siskon tulee tehdä pakkohoitolähetettä varten pyyntö ystävänne terveyskeskuslääkärille.. Tyttö löytyy lopulta kuolleena, jos kaikki vain taivastelevat ja odottavat jotakin ihmeparantumista. Selvä?
Masennus ei riitä pakkohoitolähetteeseen, kynnys on todella korkea paljon hälyttävimmissäkin tapauksissa.
Olette huolehtivaisia ystäviä. Järjen puhuminen ei ehkä ole kovin hyvä idea, edetkää hänen ehdoillaan.
Psykoottinen masennus riittää. Muutenkin, jos henkilön todellisuudentaju horjuu tai on kadonnut, ja hän on vaaraksi joko itselleen tai toisille, pakkohoito on indisoitu. Lisäkriteerinä em asioihin se että henkilö itse ei kykene tai suostu ammattiavun hankkimiseen itselleen. Tämähän lienee selväkin jos aiemmat kriteerit täyttyvät (henkilö on harhainen, eristäytyvä tai on itsemurhan vaara).
Ystävämme on nyt saatu ammattiavun pariin. Toivomme todella, että suunta on tästä parempaan.
Kiitos teille, jotka vastasitte!
Olin juuri tämmöinen kuvailemanne ihminen omille ystävilleni. Masentuneena halusin olla vain omassa rauhassani ja ystävien syyllistäminen perutuista tapaamisista vitutti. Minkä olisin voinut tehdä sille, etten pääse ylös sängystä.. Osalle olin kertonut haluavani olla rauhassa. Silti kaverini selvittivät muiden kavereideni yhteystietoja ja keskenään sitten miettivät missä olen. Yllättäen oli facebookissakin tullut ihmettelyjä ihmisiltä, joiden kanssa en ollut edes tekemisissä pariin vuoteen. Osa tuli oven taakse ja eräs, jolla oli vara-avaimeni, oli käynyt kämpässäni etsimässä minua, mutta olin ollut muualla ja täysin tietämätön koko asiasta. Sinne meni ne paskat ystävät, jotka eivät osanneet arvostaa pyyntöjäni olla rauhassa. Löysin parempia ystäviä, jotka kunnioittavat minua ja kuuntelevat, eivätkä ole tuomitsemassa. Olisivat vaikka laittaneet kirjeen, eivätkä päivystäneet oveni edessä tai kyselleet naapureilta
Muakin vituttaa tommoiset tuomitsijat. Jos ihminen haluu omaa rauhaa, ei sitä kannata lähtee ahdistelemaan ja syyttelemään. Se vaan pahentaa ja tuo enemmän masennusta. Tommonen holhoominen. Herran jumala. Pelkkää vitun moralisoimista ja omistushalua.