Ruoho vihreämpää..?

No niin, ei ole helppoa nuorella miehellä(kään). Oikein itseäkin huvittaa, kuinka paljon voi tehdä vierasta mieli.

Olen seurustellut kolme vuotta potentiaalisen vaimoehdokkaan kanssa eikä hänessä olekaan mitään sellaista, miksi en voisi jatkaa ja perustaa perhettäkin jne.. Jos jotain miinuksia haetaan, niin en oikein perusta hänen perheestään ja sukulaisistaan.

Koko yhdessäoloaikanamme en ole pettänyt ja voin sanoa, että olen siitä ylpeä, koska olen nähnyt läheltä mitä useiden pidempäänkin seurustelleiden -kolmekymppisten touhu on. Jostain syystä viime aikoina vain on ruoho aidan toisella puolella alkanut kiinnostamaan häiritsevänkin paljon eikä edes ole kyse ihastumisesta kehenkään tiettyyn.

Avopuolisoni on kuitenkin 110%:sti "jumissa" minuun ja välillä hirvittää ajatella, että jos eroaisimme, kuinka rankkaa se olisi hänelle. Rakastan kyllä häntä, mutta en ole enää varma, rakastanko tarpeeksi.

Meneekö "vieraan lihan himo" nopeastikin ohi vai paheneeko se ajan mittaan? Häh? Onko kyse jostain epidemiasta, kun välillä tekisi mieli mennä kadullakin ehdottelemaan jollekin kauniille neidolle ties mitä?

Olen lukenut esim. näiltä palstoilta, että kerranhan täällä eletään, joten miksi ei ottaisi siitä kaikkea irti jne.. Olen myös jo harkinnut vieraissa käymistä tilaisuuden tullen, vaikka väärinhän se olisi.

Mikähän olisi suurempi paha? "Riutua hyvässä parisuhteessa" ja jatkaa pelkkää kuolaamista vai lopettaa suhde ja palata poikamieselämään? Houkuttava, mutta tietysti väärin vaihtoehto olisi "langeta" silloin tällöin ja jatkaa suhdetta tyytyväisenä..

Tiedän ilman moraalisaarnojakin, että ajatteluni on itsekästä, heikkoa ja säälittävää, mutta en usko olevani yksin. Kertokaapa samanlaisia pähkäilleet, kuinka olette edenneet...
92247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

On se ruoho vihreämpää muualla,ainakin vähänaikaa.

Kaikki tuntemani parit on jossain vaiheessa käyneet maistamassa vierasta omenaa.Taitaa nykymenossa olla melko yleistä.Kyllästymistä tulee väkisinkin kun on pitkään saman ihmisen kanssa.
Miten sitä kyllästymistä hoitaa on sitten jokaisen oma ratkaisu.Ei kannata kuiteskaan selitellä itselleen tai kumppanille,että syy on ikävässä anopissa tms.

Rentoa poikamies elämää viettäneenä tiedän,että uutuuden viehätys häviää nopeasti.Elämässä on muutakin kuin parisuhde asiat.Löytyiskö apu jostain uusista ei suhteisiin liittyvistä elämänmuutoksista.
Alkakaa vaikka rakentaa taloa.

Äänestä

hei,
olen joskus ollut samanlaisessa tilanteessa ja sain ystävältäni joka oli kokeillut tuota aidan toista puolta neuvon jonka turvin olen luovinut eteenpäin sillon kun on alkanut tympimään: "ei tämä täydellistä ole, mutta ruoho aidan toisella puolella on vieläkin keltaisempaa.."

Äänestä

NÄYTTÄÄ vihreämmältä aidan toisella puolella. Sitähän se suinkaan ei ole. Anna ajatuksen tulla, käsittele se ja siirrä sivuun. Ajan kanssa moiset ajatukset unohtuvat. Muistele vaikka mihin ihastuit nykyisessä ja hehkutelkaa niillä muistoilla... siitä se taas lähtee :) Sillä nyt tosiaan rakastat häntä, vain se ihastumisen hekuma houkuttaa...

Äänestä

Mietippä itsemielessä mikä tommosen ajatuksen / halun sinussa synnyttää!!! Vika ei tosiaankaan ole toisessa vaan sinussa itsessäsi!!! Mieti mikä elämässäsi on tärkeetä ja yritä sitte rakentaa tulevaisuutesi sen pohjalle! Ole rehellinen itsellesi se kannattaa!!!

Äänestä

päätät mitä siltä haluat. Onko tarkoitus vain saada lisää kokemusta vai hetkellistä mielihyvää? Saatko nykyiseltä suhteelta sitä mitä haluat? Kaikki kyseiset ajatukset, jotka kirjoituksessasi mainitsit eivät ole mitenkään "epänormaaleja". Tulee tunne vain, että jostain nämä ajatukset ja halut ovat saaneet alkunsa..

Äänestä

Kaikissa pitkissä suhteissa varmaan tulee ajatuksia ja mielitekoja...liha on heikko:)).
Ihan kiva kun joku (sinä) pohtii asiaa eikä suinpäin juokse vieraisiin.
Mitä jos kokeilisit tälläistä:menet sänkyyn oman muijan kanssa ja samalla mielessä rakastelet jotain hemaisevaa jonka esim.nähnyt juuri.
ja keski seksileikkejä..kaikkea kivaa voi myös kehitellä omansa kanssa. Hän esim. voi pukeutua vaikka haareminaiseksi.
Menkää autolla metsään ja rakastelkaa konepellillä...ei aina tarvi vierasta!

Äänestä

Ole vain rehellinen itsellesi ja toiselle,kaikista pahin on se että ei arvosta toista ihmistä niin paljon et kertois mitä haluaa.Sinun pitää puhua hänelle ja yhdessä tehkää siitä suhteesta ainutkertainen...
Minä sen menetin vaik olisin halunnut jatkaa...

Äänestä

ensin kahdesti,mitä teillä kahdella on ja voisitteko yhdessä hakea uutta parisuhteenne iloksi ...ja jos yhä tekee mieli nurmea olevinaan vihreempää.... ensin ota ero(älä loukkaa toisen tunteita) -tai keskustele ja sovi naisesi kanssa tauosta,kerro tuntemuksistasi reilusti, parempi nyt kun ei ole lapsia?? ...mutta muista silloin otat sen riskin että hän maistelee myös ruohoa vihreempää ja hänelläkin voi nälkä kasvaa.;)
Meillä kävi niin,ja nyt mulla kumppani joka ei toisien perään haikaile:)...
ja entinen kumppanini ....joutuu etsii yhä sitä vihreämpää...sitähän hän halusi vai halusiko sittenkään?

Äänestä

Mun kokemuksen mukaan vieraan lihan houkutus alkaa aina välillä ja loppuu myös jonkin ajan päästä, useimmiten itsestään, välillä oman suhteen ryhdistämisen kautta. Tärkeintä on keskustella kumppanin kanssa (jolla saattaa olla myös samanlaisia tuntemuksia, vaikka se ei niistä kerro), jotta voitte sitten yhdessä päättää, edetäkö villimpään seksielämään, väliaikaeroon, vapaaseen suhteeseen vai johonkin muuhun suuntaan. Pääasia on, että suhteen kaikki osapuolet tietävät missä mennään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kesä ja kärpäset kirjoitti:

No niin, ei ole helppoa nuorella miehellä(kään). Oikein itseäkin huvittaa, kuinka paljon voi tehdä vierasta mieli.

Olen seurustellut kolme vuotta potentiaalisen vaimoehdokkaan kanssa eikä hänessä olekaan mitään sellaista, miksi en voisi jatkaa ja perustaa perhettäkin jne.. Jos jotain miinuksia haetaan, niin en oikein perusta hänen perheestään ja sukulaisistaan.

Koko yhdessäoloaikanamme en ole pettänyt ja voin sanoa, että olen siitä ylpeä, koska olen nähnyt läheltä mitä useiden pidempäänkin seurustelleiden -kolmekymppisten touhu on. Jostain syystä viime aikoina vain on ruoho aidan toisella puolella alkanut kiinnostamaan häiritsevänkin paljon eikä edes ole kyse ihastumisesta kehenkään tiettyyn.

Avopuolisoni on kuitenkin 110%:sti "jumissa" minuun ja välillä hirvittää ajatella, että jos eroaisimme, kuinka rankkaa se olisi hänelle. Rakastan kyllä häntä, mutta en ole enää varma, rakastanko tarpeeksi.

Meneekö "vieraan lihan himo" nopeastikin ohi vai paheneeko se ajan mittaan? Häh? Onko kyse jostain epidemiasta, kun välillä tekisi mieli mennä kadullakin ehdottelemaan jollekin kauniille neidolle ties mitä?

Olen lukenut esim. näiltä palstoilta, että kerranhan täällä eletään, joten miksi ei ottaisi siitä kaikkea irti jne.. Olen myös jo harkinnut vieraissa käymistä tilaisuuden tullen, vaikka väärinhän se olisi.

Mikähän olisi suurempi paha? "Riutua hyvässä parisuhteessa" ja jatkaa pelkkää kuolaamista vai lopettaa suhde ja palata poikamieselämään? Houkuttava, mutta tietysti väärin vaihtoehto olisi "langeta" silloin tällöin ja jatkaa suhdetta tyytyväisenä..

Tiedän ilman moraalisaarnojakin, että ajatteluni on itsekästä, heikkoa ja säälittävää, mutta en usko olevani yksin. Kertokaapa samanlaisia pähkäilleet, kuinka olette edenneet...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu