Tuomioja;israel apartheid-valtio!Hyvä Erkki

Israelin ulkoministeriöstä ei lähde roskapostia ulkomaille, lähetystösihteeri Yuval Donio Gideon sanoi HS:lle keskiviikkona.

"En ole ikinä kuullut moista väitettä", israelilaisdiplomaatti sanoi.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) kertoi tiistaina, kuinka hänen sähköpostinsa oli tukkiutunut tuhansista roskapostiviesteistä syksyllä 2002, kun Suomi oli evännyt kahdelta kaasuilmaisimelta vientiluvan Israeliin.

Roskapostin jäljet olivat Tuomiojan mukaan johtaneet Israelin ulkoministeriöön. Hän antoi ymmärtää, että asialla saattoi olla yksittäinen virkamies.

Lähetystösihteeri Gideon kiistää Israelin osallisuuden.

"Voin vakuuttaa, ettei Israelin ulkoministeriö tai mikään muu virallinen taho tee roskapostihyökkäyksiä ketään vastaan, ei herra Tuomiojaa eikä muita. On valitettavaa, jos hän näkee asian näin, mutta vakuutan, ettei asia ollut näin."

Israelilaisdiplomaatti myös tuomitsi Tuomiojan tiistaisen luonnehdinnan, jossa hän rinnasti Israelin apartheid-valtioon.

Tuomioja puhui tiistaina Vasemmistonuorten ja Demarinuorten järjestämässä Palestiina-keskustelussa Helsingissä. Tuomioja totesi alustuksensa lopussa, että "mikään apartheid-valtio ei ole oikeutettu eikä kestävä".

Apartheid oli 1900-luvun Etelä-Afrikan rotusortojärjestelmä. Tuomioja totesi, että myös Israelin puolustusministeri Ehud Barak oli käyttänyt apartheid-ilmausta.

Yuval Gideonin mukaan Tuomioja "irrotti asian yhteyksistään", "käänsi asiat päälaelleen" ja "oli harhaanjohtava". Gideonin mukaan Barak oli käyttänyt termiä alleviivatakseen Israelin rauhanpyrkimyksiä.

"Ulkoministeri [Tuomioja] ei maininnut, että palestiinalaiset ovat se osapuoli, joka kieltäytyy neuvottelemasta."

HS
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kerrot totuuden kirjoitti:

Israelin ulkoministeriöstä ei lähde roskapostia ulkomaille, lähetystösihteeri Yuval Donio Gideon sanoi HS:lle keskiviikkona.

"En ole ikinä kuullut moista väitettä", israelilaisdiplomaatti sanoi.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) kertoi tiistaina, kuinka hänen sähköpostinsa oli tukkiutunut tuhansista roskapostiviesteistä syksyllä 2002, kun Suomi oli evännyt kahdelta kaasuilmaisimelta vientiluvan Israeliin.

Roskapostin jäljet olivat Tuomiojan mukaan johtaneet Israelin ulkoministeriöön. Hän antoi ymmärtää, että asialla saattoi olla yksittäinen virkamies.

Lähetystösihteeri Gideon kiistää Israelin osallisuuden.

"Voin vakuuttaa, ettei Israelin ulkoministeriö tai mikään muu virallinen taho tee roskapostihyökkäyksiä ketään vastaan, ei herra Tuomiojaa eikä muita. On valitettavaa, jos hän näkee asian näin, mutta vakuutan, ettei asia ollut näin."

Israelilaisdiplomaatti myös tuomitsi Tuomiojan tiistaisen luonnehdinnan, jossa hän rinnasti Israelin apartheid-valtioon.

Tuomioja puhui tiistaina Vasemmistonuorten ja Demarinuorten järjestämässä Palestiina-keskustelussa Helsingissä. Tuomioja totesi alustuksensa lopussa, että "mikään apartheid-valtio ei ole oikeutettu eikä kestävä".

Apartheid oli 1900-luvun Etelä-Afrikan rotusortojärjestelmä. Tuomioja totesi, että myös Israelin puolustusministeri Ehud Barak oli käyttänyt apartheid-ilmausta.

Yuval Gideonin mukaan Tuomioja "irrotti asian yhteyksistään", "käänsi asiat päälaelleen" ja "oli harhaanjohtava". Gideonin mukaan Barak oli käyttänyt termiä alleviivatakseen Israelin rauhanpyrkimyksiä.

"Ulkoministeri [Tuomioja] ei maininnut, että palestiinalaiset ovat se osapuoli, joka kieltäytyy neuvottelemasta."

HS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu