Siitä onkin kulunut jo 5-6 vuotta, en oikein muista itsekään tarkalleen kun kirjoittelin tälle palstalle ja kyselin vhh:sta. Annoit asiallista tietoa, mutta en siltikään siirtynyt vhh:lle vaan jatkoin sitä tuttua lautasmalli -juttua ja hyvin on mennyt silläkin. Nyt kesälomani alkajaisiksi päätin kurkata tälle palstalle ja olin vuorenvarma, että tämä on kuihtunut tai että sinäkään et enää täällä kirjoittele. Yllätyksekseni olet yhä täällä ja kirjoitat samoista asioista - aikamoinen saavutus. Miten on, ovatko arvosi edelleen hyvät ja paino kurissa? Vieläkö saat sitä samaa skeidaa niskaasi kuin joskus silloin ennen? Eipä muuta, minä nautin nyt lomasta, hyvää jatkoa. En laita nimeäni, sillä luulen että muistat sen, en ole tietenkään varma. Moro!
terve kari
salaperäinen nainen
971
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Anteeksi mutta en todellakaan muista yksityiskohtia koska olen niin monelle antanut asiallista tietoa terveellisestä syömisestöä ja laihduttamisesta, Olen monille vastaillut myös yksityisesti. Paljon on tapahtunut 5-6 vuoden aikana ja VHH:n ruokavalion suosio kasvaa. Sen olen huomannut kun aikanaan olin lähes yksin mutta nyt on monia kirjoittajia jotka kertovat VHH-ruokavaliosta positiivisesti..
Kaikki arvot ovat hyvät ja painonhallinta on helppoa. Kaikki ne kilot jotka lähtivät pois aikanaan ovat pysyneet poissa koska noudatan VHH-ruokavaliota pysyvänä elämäntapana.
Samaa skeidaa tulee mutta olen immuuni koska trollit ovat vain epätoivoisia totuuden edessä.
Loma Bulgariassa on ohi ja palasin katsomaan vastailitko viestiini. Harmikseni joku oli varastanut nimimerkkini ja kirjoittanut sen turvin jotain bullshitiä, eli sama meno näköjään jatkuu. Ymmärrettävää on, ettet muista kirjoittelua, olihan sulla siihen aikaan aika monenlaista kyselijää ja niin väittelijöitäkin. . . Hyvää jatkoa valitsemallasi tiellä, toivottaa edelleen se aito "salaperäinen nainen" .
Mattila epätoivoinen yritys keskustella ITSENSÄ kanssa !
Noin syvällä on tämä Vantaan tenavatähti
Mitä lutunen oikein yrittää?
Kiva seurata kuin alas Mattila pääsee ilman lapiota ? heheheheh
Muistatkos Kari kuinka tartutit minuun kivuliaan hiivasienen ?
heheheheheheheheheh
Kokopäiväpelle Mattila saa taas ympäri korvia iltalehden vastaavilla sivuilla..... Oikein Ukkeli sekoilee ja varastaa muiden tekstä ja julkaisee niitä ominaan ------- Vain uivelo tekee noin !
Se on loistavaa viihdettä, mut pikku hiljaa alkaa vituttamaan ku Mattila on niin saatanan tyhmä. Mattilasta tulis hyvä poliitikko. Ihmiset haluu vastauksia johonkin kysymykseen, niin vastaukses ei oo päätä eikä häntää, eikä ees liity kysymykseen. Enkä itsekään oo saanu vielä vastauksia Mattilalta kysymyksiin, jotka esitän Mattila, valase tyhmää-ketjussa.