On tunnettua että hyvin monissa suomalaisissa rakkaustarinoista kertovissa musiikkikappaleissa teema on seuraavanlainen: Tyttö ja poika rakastuvat ja viettävät yhdessä ihanan kesän, mutta kun syksy koittaa niin tiet eroavat ja koko rakkaustarina päättyy siihen, joko lopullisesti tai sitten kohtaavat uudelleen seuraavana keväänä.
Tämän teeman sisältäviä biisejä on tehty tosiaankin lukematon määrä. Ensimmäisenä tulee ainakin mieleen Maija Vilkkumaan hiuksissa hiekkaa -biisi, ja paljon paljon muita. Mutta miksihän tämä teema on niin yleinen, kun eihän se oikeastaan vastaa todellisuutta? Eihän monet laulujen sanoitukset muutenkaan juuri vastaa todellisuutta, mutta tällä teemalla annetaan jotenkin sellainen kuva, että seurustelusuhteet eivät kestä syksyä ja talvea, ja että vain kesä on rakastamisen aikaa.
Voisikohan se olla näin, että teema on peräisin lähinnä entisajoilta, kun liikkuminen ja yhteydenpito kauemmaksi on ollut paljon hankalampaa, vai onko kyse vain siitä, että kun lauluun halutaan haikeutta niin kyseinen teema on kerrassaan mainio?
Miksi rakkaus loppuu syksyyn -teema on niin yleinen?
_heräämö_
0
81
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2383609- 603310
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I892807Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk412615Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve972302Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro331999Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä931981Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva411854Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1031775Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691103