En tiedä mistä aloittaa tarina ja miten pukea sen sanoiksi. Olen huolissaan, ahdistunut ja jotenkin koen avuttomuutta äitini suhteen. Rakastan häntä aivan valtavasti ja hän minua. Hänellä on vaan paljon ongelmia, joita en voi ratkaista vaikka kuinka haluaisin. Hänellä on työ, joskin erittäin huonopalkkainen, ei pärjäisi pelkästään sillä. Avioliitossa ollessaan (nyt siis eronnut) oli raha-asiat kunnossa kun mies toi rahaa taloon enemmän ja hoiti raha-asiat. Äitini ei osaa käyttää rahaa ollenkaan. Hän sai erossa rahaa melko paljon, niistä on muutamassa vuodessa tuhlattu lähes kaikki aivan turhiin asioihin. Haluaa itseään hemmotella, samoin meitä aikuisia lapsia auttaa. Huomautin asiasta hyvässä hengessä ja sanoin, että ei tule pärjäämään kun rahat loppuu. Hän otti itseensä ja alkoi juomaan (muutenkin taipuvainen juomaan, joitain vuosia sitten oli päivittäistä). Itki että haluaa vain hyvää meille ja itselleen, mutta loukkaantui kun huomautin. Hän kokee olevansa alkoholisti kun juo kun harmittaa. Hänellä myös masennus, johon lääkitys. Kokee olevansa riittämätön, avuton, alkoholistiongelmainen, masentunut, huono äiti ym. Aika maassa siis. Itse olen erittäin herkkä ihminen ja haluaisin auttaa mutta en tiedä miten. Tunnen olevani vastuussa äidistä varsinkin kun menin huomauttamaan raha-asioista ja aiheutin pahan mielen hänelle. Haluaisin vain poistaa hänen murheensa ja tuoda auringon hänen elämäänsä. Osaisiko joku antaa neuvoa mitä tehdä? A-klinikalle ei halua, ei kuulemma ole saanut sieltä apua ennenkään. Mulla niin paha mieli ja olo hänen puolestaan...
Mitä voin tehdä?
Avun tarpeessa
3166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Masennus ja alkoholin käyttö ovat toinen toistaan ruokkiva kierre. Uskoisin, että jos se liiallinen alkoolin käyttö saataisiin loppumaan, masennuskin helpottaisi ja itsetunto palaisi.
Hankaluutena näissä asioissa on se, että ongelmaisen itse pitäisi haluta saada muutosta aikaan koska kenenkään, läheistenkään kehoitukset eivät tuota tulosta.
Älä syytä itseäsi mistään pahan olon aiheuttamisesta, olet toiminut aivan oikein nähtyäsi asian laidan, totuuden olet vain kertonut ja se nyt äitiäsi kirpaisee.
Kyllä sinne klinikalle vain pitäisi haluta mennä, AA on monelle ollut uuden elämän alku. Ja sinä voisit etsiä paikkakunnaltasi ryhmän, jossa alkoholistien lapset ja muut läheiset kokoontuvat.
Huolesi äitiäsi kohtaan on luonnollista, mutta hänen pitää viime kädessä osata itse auttaa itseään. Voit korkeintaan ehdottaa, puhua ja tuupata johonkin suuntaan, mutta muuta et voi todellakaan tehdä.
Suosittelen, että otat yhteyttä AA:n tukipuhelimeen ja puhut tilanteestanne sinne. Voin oman kokemukseni kautta kertoa saaneeni sieltä loistavaa apua läheiseni juomisongelman vuoksi sekä päässeeni eroon turhasta surusta sekä syyllisyydestä.
On kyllä avuton äiti ja auttamalla teet hänestä vielä avuttomamman, ikävä kyllä! En ole ollenkaan varma, että äidistäsi koskaan tulee itsenäistä aikuista.
Hyvin olet kuitenkin paikkasi syyllistyjänä oppinut, vaikka teit ihan oikein, kun sanoit raha-asioista. Alkoholin juominen on kallista eli ei ihmekään, jos rahasta on pulaa.
Alkoholistia auttaa lähinnä vain se, että joka päivä saa tarvittavan määrän juomaa. Joillakin alkoholisteilla on vissiin omaa tahdonvoimaa ja he kykenevät raitistumaan, tosin tuo on harvinaista. Ja se mitä kerrot äidistäsi ei oikein viittaa tuohon suuntaan...
Sinun pitää tarkkaan miettiä, missä määrin oletkaan vastuussa äidistäsi ja miten paljon sinun oma mielenterveytesi kestää "auttamista".