irti EUsta nyt jo- ennenkuin katainen ehtii tohoaan enempää ennen EUn kaatumista.
Kans a parrikaareille
Kans a parrikaareille
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä en ole kuullut Angela Merkelistä risahdustakaan ainakaan 3 viikkoon.
Onko muija lähtenyt kesälomille jo heinäkuussa? Vaikka elokuussa vasta Saksassa on yleinen lomakuu??
Merkel sai aikamoisen lommon kylkeensä, kun Mario Monti röykytti sutä kesäkuun lopun huippukokouksessa. Angela ei oikein koskaan toipunut tuosta. Kotimaassa alkoi tulla puukkoa kylkeen, että mitäs ämmä sä oikein tuolla nyt touhuat.
Samoin Ranskan Francoise Hollande on hävinnyt myös tutkan kuvaruudulta. Euro-elvyttäjän puheet ovat vaimenneet.
Alkaako peli olla siinä vaiheessa, että EKP tekee mitä se nyt luulee olevan paras tehdä. Painakoon Draghi rahaa tai ostakoon velkakirjoja, ja tehkööt mitä huvittaa alkusyksyn ajan.
Mutta varsinaiset euron POLIITTISET pelastustoimet alkavat olla ohi, finito.
Tuon EKP:lle varatun alkusyksyn rempomisen kauden jälkeen alkaa lopultakin järkiintymisen vaihe Euroopassa.
Draghi (on muuten lohikäärme italiaksi, sama kuin Dragula romaniaksi) kyykytti oikein urakalla Italiaa ja Espanjaa tänään. Samalla latasi sellaisen kierrepallon Saksaan että oksat pois. Kyseessä on todella ison luokan pelimies ja strategi. Onko se sitten hyvä asia onkin ihan toinen juttu.
Draghi:
- Tukiostoja bondeille tulee, mutta vasta kun eurotukihimmelit on toiminnassa (eivät voi käynnistyä ennenkuin Saksan perustuslakituomioistuin ne hyväksyy, eli painetta saksaan)
- Tukiostojen ehto on että valtion pitää hakea tukea eurotukihimmeliltä (luovuttaa päätösvaltansa talouspolitiikan osalta l. kokonaan)
- Kaikki tukiostot tulevat olemaan julkisia (eli se että Italian bondeja ostetaan tulee julkiseen tietoon, mikään poliittinen suhmurointi ei auta poliitikkoja pelleilemään että "ei, me ei olla holhouksessa".
Se on kylmä mies joka pelaa kylmää peliä jättiläispanoksilla.
Äärioikeistomafia pyörittelee Euroopan pankkeja, Eu-poliitikkoja ja sitä kautta valtioita. Cayman saarilla käyvät kuumina, kun pelkäävät Vasemmiston nousua, joka on tosiasia kaikkialla maailmassa.
Kapitalisti on luonut vasemmiston eli sosialismin, jota nytkin EU:ssa toteutetaan- rahat sosialisoidan pankeille.
Vastapuoleksi sosialismille, kapitalisti keksi kansallisen sosialismin eli natsismin, koska kansa pitää aina jakaa Rooman valtakunnan Hajotta ja hallitse-politiikan mukaisesti kahtia, jotta osapuolet taistelee toisiaan vastaan eikä sitä todellista valtaa eli ylhäisöä vastaan.
> Se on kylmä mies joka pelaa kylmää peliä jättiläispanoksilla.
Asioista tietävät sanovat, että Draghi poikkesi Bundesbankin konttorilla ennen tämänpäiväistä tiedotustilaisuuttaan.
Bundesbank sanoi täsmälliset reunaehdot mitä Draghi tänään saa sanoa ja mitä ei saa sanoa.
Angela Merkel on osoittautunut olevan suht selkärangaton entinen Derkku-poliitikko.
Mutta Bundesbankilta edelleen löytyy preussilaista taipumatonta selkärankaa. Sen tahdon ylitse ei EKP:n pääjohtaja edes leikillään yritä kävellä.