Tässä saa pitää omaa päätään todella kylmänä. Kohta viikko siitä kun pistin miehen pihalle. OLin antanut lukuisia kertoja anteeksi, ymmärtänyt ja ymmärtänyt. Olin jo muuttunut itsekin sellaiseksi että miellytin miestä miten kuten hän tahtoo. Itse julisti isoon ääneen, ettei mistään hinnasta enää koskisi kakkoseen. Kakkonen on jatkuvasti ilkkunut, miten mieheni ei voi häntä jättää rauhaan. Ja todellakin tämä oli totta, mies on koko ajan ravannut naisen luona. Nainen väittää näin ja mies väittää että nainen haluaa vain loukata minua. Kuitenkin maalannut kauniita kuvia heidän tulevaisuudestaan, sanoo nainen.
Muutama päivä meni niin, että mies oli ylimielinen. Luuli että perun ulkoruokinnan. Sitten sanoi, että hänellä on jo uusi nainen kierroksessa, ettei minua enää todellakaan mihinkään tarvitse. Sitten vetosi lapsiin, jos sais tulla lapsia katsomaan kun on niin kova ikävä, sitten että on lähdössä pitkälle työmatkalle ulkomaille. Sitten ehdotteli mukavaa kesäpäivän viettoa, koska rakastaa meitä niin paljon. SItten, hänellä on tylsää ilman minua. Sitten iloitti olevansa tulossa kotiini. Kun en provosoitunut vaan pysyin kannassani, että pysyy kultamussukkansa luona alkoi ääni muuttua, että minun pitää nyt tajuta jattää hänet/heidät rauhaan.
Mies veti itsenä räkäkanniin ja kännissä soittelee, en vastaa. Viestiä tulee, että minun pitää tulla hänet nyt pelastamaan kun hän ei itse pysty. Sydän kuuluu vain minulle ja hän vihaa toista naista.
Tämmöstä kaikkea sitä k-sipäisen miehen pääss pyörii. Kaikki pitää saada ja mistään ei pystytä luopumaan. Oikein naurattaa kun ajattelee, että nytpä jäi ilman tätä täyshoitolaa, että saavat siellä ihan vapaasi uuden kanssa jakaa ne arkipäivän huolet ja murheet ja viettää vapaata uutta suhdetta, jossa ei tarvitse minulle ainakaan enää valehdella.
Muutama päivä meni niin, että mies oli ylimielinen. Luuli että perun ulkoruokinnan. Sitten sanoi, että hänellä on jo uusi nainen kierroksessa, ettei minua enää todellakaan mihinkään tarvitse. Sitten vetosi lapsiin, jos sais tulla lapsia katsomaan kun on niin kova ikävä, sitten että on lähdössä pitkälle työmatkalle ulkomaille. Sitten ehdotteli mukavaa kesäpäivän viettoa, koska rakastaa meitä niin paljon. SItten, hänellä on tylsää ilman minua. Sitten iloitti olevansa tulossa kotiini. Kun en provosoitunut vaan pysyin kannassani, että pysyy kultamussukkansa luona alkoi ääni muuttua, että minun pitää nyt tajuta jattää hänet/heidät rauhaan.
Mies veti itsenä räkäkanniin ja kännissä soittelee, en vastaa. Viestiä tulee, että minun pitää tulla hänet nyt pelastamaan kun hän ei itse pysty. Sydän kuuluu vain minulle ja hän vihaa toista naista.
Tämmöstä kaikkea sitä k-sipäisen miehen pääss pyörii. Kaikki pitää saada ja mistään ei pystytä luopumaan. Oikein naurattaa kun ajattelee, että nytpä jäi ilman tätä täyshoitolaa, että saavat siellä ihan vapaasi uuden kanssa jakaa ne arkipäivän huolet ja murheet ja viettää vapaata uutta suhdetta, jossa ei tarvitse minulle ainakaan enää valehdella.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sama mulla paitti et pistin tyttöystäväni pihelle jo aikoja sitten. Olis halunnut tulla takas mut sanoin et mulla on nolla toleranssi pettämiseen. Se on kerrasta poikki systeemi mulla ja takas en ota. Olen mielummin yksin kun epäluotettavan naisen kanssa.
kandee forwardoia äijän lähettämän känniviestit sille kultamussukalle.
totta kai pistän viestiä menemään, ei tarvitse kakkosen luulla olevansa miehelle yhtään sen rakkaampi tai tärkeämpi, ykskään nainen ei tuollaisella paskalle ole paskankaan arvoinen ei edes lapset. Sen verran on kakkonen minua tässä kupannut, että ihan oikein häntäkin vähän ojentaa, ettei nyt sentään liikoja itsestään kuvittele.
Jos kerta toisensa jälkeen vain katsoo sormien läpi niin pettämien vain jakuu ja pettäjä uskoo, että puoliso hyväksyy asian. Pettämien on kuin alkoholismi: voi sitä ihan tosissaankin luvata ja sortuu sitten taas.
Mutta olisin kiinnostunut tietämään miltä tuollaisesta ihmisestä tuntuu kun itsestään selvänä pitämänsä asia viedäänkin elämästä pois? Ei miltää? Uutta putkeen vaan?
Tässä esimerkki yhdestä vähän vastaavasta, ja se ei ainakaan ollut "uutta putkeen" -tyyppinen.
Nuorena avioitunut pari; 18-vuotiaina; siitä reilun viiden vuoden päästä ensimmäinen lapsi, parin vuoden välein vielä kaksi lasta lisää. Nuorimman ollessa neljävuotias, mies aloittaa rinnakkaissuhteen. Kertoo siitä vihdoin vaimolleen ja sanoo haluavansa erota. Salasuhteen toinen osapuoli kuitenkin vetäytyy ja mies jää perheen luo. Vaimo valitsee antaa anteeksi. Kuluu kymmenen vuotta, ja mies aloittaa taas suhteen. Ei kerro vaimolle, mutta jää puolen vuoden kuluttua kiinni, kun tämän toisen naisen ex-mies käräyttää heidät. Mies myöntää suhteen ja sanoo rakastavansa tätä naista, mutta ei haluaisi vielä silti erotakaan. Vaimo haluaa taas antaa anteeksi. Kakkosnainen tulee raskaaksi. Vaimo haluaa antaa tämänkin anteeksi, mutta sillä ehdolla, että mies lopettaa sen suhteen. Mies sanoo lopettaneensa suhteen, kakkosnainen saa keskenmenon. Vaimo haluaa uskoa, että tästä alkaa muutos parempaan. Hän epäilee miestään jatkuvasti, että suhde jatkuu kuitenkin. Mies kieltää sen. Sanoo tosin olevansa onneton. Sitten vaimo saa selville, että suhde todella jatkuu. Pitää tehdä päätös, halutako taas kerran antaa anteeksi, vaiko uskoa, että jotain suhteesta puuttuu, kun mies hakee muuta sen ulkopuolelta? Vaimo sanoo haluavansa eron. Mies ei vastustele. Mutta ei vieläkään myönnä suhteen kakkoseen jatkuvan.
Se oli meidän suhteemme, joka pysyi kasassakolmekymmentä vuotta. Jälkeenpäin ajateltuna, monta vuotta lopusta perustuivat kaikkeen muuhun kuin rakkauteen ja läheisyyteen. Arki toimi. Kuljetimme lapsia harrastuksiin,kutsuimme ystäviä kylään (senkin siksi, ettemme olisi kahden, koska silloin meillä ei ollut kivaa), kävimme yhdessä lomamatkoilla... Suhde pysyi koossa, koska mieheni huomasi minun sietävän hänen uskottomuutensa, ja minä olin huomannut, ettei hän lähde minnekään vaikka pettääkin. Ei varsinaisesti hyviä syitä pysyä avioliitossa!
Nyt olen ollut omillani toista vuotta. Mies elää sen toisen naisen kanssa. Lasten mukaan isä on onnellinen.
Tiedä häntä, mitä pettäjän päässä liikkuu. Joku voi tulla onnelliseksi pitkänkin avioliiton jälkeen, löydettyään uuden kumppanin, joka on parempi ja sopivampi hänelle kuin vaimonsa olisi ollut. Tarkoitan sitä, että me kaikki muutumme, emmekä aina puolisomme kanssa samaan suuntaan. Toisinaan eroavaisuutemme voivat kasvaa niin paljon eri suuntiin, että on parempi elää erossa kuin yhdessä. Tällöin joku toinen voi olla loppuelämäksi sopivampi kumppani.
Olet oikeassa. Elämän kokemus on minullekin näyttänyt kasvonsa; sen, että joku voi olla sinulle sopivin jonkin aikaa ja joku toinen sitten siitä kuolemaan asti, tai sitten lyhyemmän ajan. Jokainen varmasti avioituu loppuiäkseen, uskoen siihen, että tämä kestää. Tuskin kukaan menee naimisiin, ellei todella rakasta toista ja usko liittoon ja parisuhteeseen. Sitten vastaan tulee joku, ilman että tiedät edes etsiväsi ketään tai mitään, ja sitten ymmärrät, miksei liittosi puolisosi kanssa toimikaan.
Toisinaan tämä tuntuu suorastaan epäoikeiudenmukaiselta, kune sillloin, kun rakastuin varattuun mieheen ja erosin omastani.Tajusin, etten ole ollut aikoihin oikeasti onnellinen aviomieheni kanssa vaikka en ollut edes ajatellut sitä. Tämä naimisissa oleva mies ei sitten eronnutkaan vaikka minä erosin. Ei, vaikka hän sanoi rakastavansa minua ja uskovansa minun olevan elämänsä rakkaus, se jota hän on aina kaivannut. Meni kaksi vuotta ennen kuin hän erosi vaimostaan.Miten monta kertaa toivoin, että minulla olisi voimia ja rohkeutta päästää irti hänestä. Onneksi en päästänyt.