petetty.

Avopuolisoni petti. Kertoi n. 10 kk myöhemmin, kun ei enää "pystynyt" salaamaan. Välillä en muista koko asiaa, välillä taas se on mielessä koko ajan. Oli tuonut miehen meidän yhteiseen kotiin kun olin muualla. Tutustui tähän kaveriin pari viikkoa aikaisemmin ja vakuutteli minulle ettei ollut mitään. Uskoin. oli tämän tyypin kanssa kaveria vielä pitkään petoksen jälkeenkin. miksi piti edes kertoa? Tekis mieli satuttaa muijaa. Ja kovaa. Henkisesti siis.
3168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Halusi omantuntonsa puhtaaksi (mukamas) - keventää syyllisyyden taakkaansa kertomalla. Itseasiassa se on tosiaan vain sitä, että on niin kovat syyllisyydentuskat, että yrittää nyt kertomalla sitä lieventää. Saa taakan sinulle. Kuten on käynytkin. Nyt sinä kipuilet asian kanssa.
Älä satuta, ei henkisesti eikä fyysisesti. Jos et pysty käsittelemään asiaa hänen kanssaan, käy juttelemassa jonkun ulkopuolisen kanssa, esim. terapeutin. Jos olette avoliitossa eikä ole lapsia, mieti, miten suhteenne voi edetä.
Onko nyt parempi jatkaa yksin eteenpäin, vai haluatteko tehdä työn suhteenne eteen. Helppoa se ei ole, mutta jos molemmat sitä oikeasti haluavat, se voi onnistua.
Mitään neuvoa tähän tilanteeseen ei kyllä muuten ole. Jokainen tapaus on omansa. Ikävää tämä pettäminen, se on liian yleistä ja sallittua nykyään.

Äänestä
  • Onko nyt ihan totta, että et olisi halunnut tietää naisen uskottomuudesta ?

    Minusta hän teki AINOAN rehdin teon kun edes rehellisesti tunnusti.

    Pettäminen on kusipäisyyttä, mutta jos vielä salaa se, se osoittaa ettei sinua tarvitse kunnioittaa sen vertaa että on sinulle edes rehellinen.

    Minä olen sanonut kumppanilleni, että jos jää kiinni pettämisestä eikä ole ITSE siitä kertonut vaan muualta kuulen, niin se on suhteen loppu ilman neuvotteluja.

    Ei nimittäin ole ole anteeksi annettavaa sellaiselle joka ei edes pyydä anteeksi, vaan valehtelee/salaa kaiken.

    Kuka mies oikeasti ajattelee että jos vaimo hyppää vieraissa , niin mikäli ei jää kiinni siitä on kaikki hyvin.

    Äänestä

  • Totuus parempi kirjoitti:

    Onko nyt ihan totta, että et olisi halunnut tietää naisen uskottomuudesta ?

    Minusta hän teki AINOAN rehdin teon kun edes rehellisesti tunnusti.

    Pettäminen on kusipäisyyttä, mutta jos vielä salaa se, se osoittaa ettei sinua tarvitse kunnioittaa sen vertaa että on sinulle edes rehellinen.

    Minä olen sanonut kumppanilleni, että jos jää kiinni pettämisestä eikä ole ITSE siitä kertonut vaan muualta kuulen, niin se on suhteen loppu ilman neuvotteluja.

    Ei nimittäin ole ole anteeksi annettavaa sellaiselle joka ei edes pyydä anteeksi, vaan valehtelee/salaa kaiken.

    Kuka mies oikeasti ajattelee että jos vaimo hyppää vieraissa , niin mikäli ei jää kiinni siitä on kaikki hyvin.

    Eipä tuntuis kaikki niin kuralta kun nyt tuntuu jos en tietäis???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitvit? kirjoitti:

Avopuolisoni petti. Kertoi n. 10 kk myöhemmin, kun ei enää "pystynyt" salaamaan. Välillä en muista koko asiaa, välillä taas se on mielessä koko ajan. Oli tuonut miehen meidän yhteiseen kotiin kun olin muualla. Tutustui tähän kaveriin pari viikkoa aikaisemmin ja vakuutteli minulle ettei ollut mitään. Uskoin. oli tämän tyypin kanssa kaveria vielä pitkään petoksen jälkeenkin. miksi piti edes kertoa? Tekis mieli satuttaa muijaa. Ja kovaa. Henkisesti siis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu