Ajattelin nyt kysyä neuvoa/ajatuksia, kun itse en nyt oikein saa kiinni toisen ajatusmaailmasta.
Elikkä seurusteltu ollaan 3 vuotta ja siitä n. puolet avoliitossa. Nuoria aikuisia. Kaikki on hyvin, onnellisia ollaan jne ja yhdessä asuminen on sujunut paremmin kuin hyvin. Tietty sillon tällön on hieman kinaa jostain pienistä asioista, mutta nimenomaan pienistä. Toista saattaa esim ärsyttää se, kun en juuri pistänyt sitä hänen valkoista paitaansa pesuun kun juuri tarvitsis sen :D (pesen valkopyykit erikseen). Mutta joo, asiaan.
Joskus vuoden seurustelun jälkeen tää mies vihjaili kihloista ja oli todella "takertuvainen", mutta suloisen rakastunut. Silti en halunnut lähteä mihkään teinikihla hömppään, vuos on kuitenkin pieni aika ja ehtii sitä myöhemminkin. Toinen saattoi vaan ehkä pahoittaa jollain tapaa mielensä ...
No sitten jossain vaiheessa ajatus kihloista alkoi tuntua oikealta ja hyvältä, joskus sitten, aivan sama milloin, mutta oikealta kuitenkin. Ilmaisin tämän miekkoselle selkeästi "mä haluisin joskus sun kanssa kihloihin" tyyppisesti. Kyllä toinen hymyili, mutta ei oikein mitään muuta. Sanoin ton joskus myös toisen kerran ja toinen hädissään vain sanoi tyyliin "joojoo, mutta kun musta tuntuu että sä odotat jotain suurta ja ihmeellistä". :/ En oikein ymmärtänyt ja sen jälkeen en höpöttänyt koko aiheesta sanaakaan. En ole ikinä sanonut, että miten toivon että mua kositaan tms. En sanallakaan. Enkä todella odota mitään spektaakkelia, mutta kai se nyt voisi edes olla romanttinen paikka. Esim lähikaupassa kosaisu ei ehkä vastaisi niinkään haaveita. Mutta vaadinko jotenkin sanattomasti sitten paljon? Ajattelin, että mies ilahtuisi sanomisistani, että toivon noinkin suurta asiaa, mutta taisin erehtyä ...
Tämän jälkeen joskus mies sanoi, että kuvittelen hänen olevan joku prinssi uljas valkoisella ratsulla. En tiedä mitä tuokaan tarkoitti, mutta ilmeisesti en saa ajatella, että kyseinen mies olisi "prinssini". Arkisella tavalla siis. Onko se väärin etsiä arjesta jotain pientä "satumaisuutta", vai ärsyttääkö miehiä se naisten romantiikan kaipuu yms?
Onneksi sentään mies puhuu meidän tulevaisuudesta, talosta, koirasta yms. Ja haluaa olla juuri kanssani yms ja rakkaudenosotuksia tulee ja viestittelee monta kertaa päivässä kun ollaan jossain eri paikoissa. Eikä 3 vuottakaan ole vielä paljoa, mutta lähinnä vaan pelottaa, että haluaako toinen samoja asioita. :) Yksi teoria tuolle käytökselle mulla olis, että toinen suunnittelis jotain. Pelkää, ettei se suunnitelma olekaan toiselle mieliksi tms. Tai sitten jotain muuta. Mutta ehkä parempi että pidän turpani tukossa. No, jos jollain olis jotain fiksuja mielipiteitä kun en itse ymmärrä. :)
Elikkä seurusteltu ollaan 3 vuotta ja siitä n. puolet avoliitossa. Nuoria aikuisia. Kaikki on hyvin, onnellisia ollaan jne ja yhdessä asuminen on sujunut paremmin kuin hyvin. Tietty sillon tällön on hieman kinaa jostain pienistä asioista, mutta nimenomaan pienistä. Toista saattaa esim ärsyttää se, kun en juuri pistänyt sitä hänen valkoista paitaansa pesuun kun juuri tarvitsis sen :D (pesen valkopyykit erikseen). Mutta joo, asiaan.
Joskus vuoden seurustelun jälkeen tää mies vihjaili kihloista ja oli todella "takertuvainen", mutta suloisen rakastunut. Silti en halunnut lähteä mihkään teinikihla hömppään, vuos on kuitenkin pieni aika ja ehtii sitä myöhemminkin. Toinen saattoi vaan ehkä pahoittaa jollain tapaa mielensä ...
No sitten jossain vaiheessa ajatus kihloista alkoi tuntua oikealta ja hyvältä, joskus sitten, aivan sama milloin, mutta oikealta kuitenkin. Ilmaisin tämän miekkoselle selkeästi "mä haluisin joskus sun kanssa kihloihin" tyyppisesti. Kyllä toinen hymyili, mutta ei oikein mitään muuta. Sanoin ton joskus myös toisen kerran ja toinen hädissään vain sanoi tyyliin "joojoo, mutta kun musta tuntuu että sä odotat jotain suurta ja ihmeellistä". :/ En oikein ymmärtänyt ja sen jälkeen en höpöttänyt koko aiheesta sanaakaan. En ole ikinä sanonut, että miten toivon että mua kositaan tms. En sanallakaan. Enkä todella odota mitään spektaakkelia, mutta kai se nyt voisi edes olla romanttinen paikka. Esim lähikaupassa kosaisu ei ehkä vastaisi niinkään haaveita. Mutta vaadinko jotenkin sanattomasti sitten paljon? Ajattelin, että mies ilahtuisi sanomisistani, että toivon noinkin suurta asiaa, mutta taisin erehtyä ...
Tämän jälkeen joskus mies sanoi, että kuvittelen hänen olevan joku prinssi uljas valkoisella ratsulla. En tiedä mitä tuokaan tarkoitti, mutta ilmeisesti en saa ajatella, että kyseinen mies olisi "prinssini". Arkisella tavalla siis. Onko se väärin etsiä arjesta jotain pientä "satumaisuutta", vai ärsyttääkö miehiä se naisten romantiikan kaipuu yms?
Onneksi sentään mies puhuu meidän tulevaisuudesta, talosta, koirasta yms. Ja haluaa olla juuri kanssani yms ja rakkaudenosotuksia tulee ja viestittelee monta kertaa päivässä kun ollaan jossain eri paikoissa. Eikä 3 vuottakaan ole vielä paljoa, mutta lähinnä vaan pelottaa, että haluaako toinen samoja asioita. :) Yksi teoria tuolle käytökselle mulla olis, että toinen suunnittelis jotain. Pelkää, ettei se suunnitelma olekaan toiselle mieliksi tms. Tai sitten jotain muuta. Mutta ehkä parempi että pidän turpani tukossa. No, jos jollain olis jotain fiksuja mielipiteitä kun en itse ymmärrä. :)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Luulenpa, että sinua "vaivaa" sama kuin itseäni joskus aiemmin... Vatuloin asioita liikaa ja yritin arvailla, mitä mies "oikeasti" ajattelee - vaikkei ajatellut mitään muuta kuin mitä ääneen sanoi :)
Jonkun kerran aloin kierrellen ja kaarrellen selvittää, mitä mies "oikeasti" ajattelee... Ensin ajattelin, ettei vain kertakaikkiaan halua avautua syvimmistä mietteistään... Mutta ei... Totuus oli se, ettei hän ajatellut "oikeasti" mitään enempää..!
Usko vain, kaikki on hyvin. Mies puhuu yhteisestä tulevaisuudesta ja kaikki tapahtuu ajallaan ilman mitään "pähkäilyjä", kun kummatkin haluavat samoja asioita. Voi olla, että on kehittänyt itselleen paineita sen suhteen, että osaisi kosia ym sinua sinun haluamallasi tavalla... Ja kun ei oikein tiedä, mikä se "sinun tapasi" on, ei sitten tee mitään - vaan odottaa, että jollain mystisellä tavalla asia hoituu aikanaan... Hmm... Mitenkäs "perinteiset roolit" teillä kaikkiaan on..? Olisiko mahdollista, että sinä tekisit kunnon aloitteen kihlauksen suuntaan ehdottamalla jotain päivää tms? Sehän voisi olla jokin teille tärkeä päivä ilman sen ihmeempää "spontaaniutta"..?
Kirjoitat asiasta todella fiksusti ja tekstistäsi tulee esille halusi kehittää suhdettanne toista ymmärtämällä. Joskus vain sitä ymmärrettävää on vähemmän kuin mitä itse luulee...
Kiitos vastauksesta! Itse vaan olen sen verran "vanhanaikainen" (vaikka nuori olenkin :D), että näissä haaveissani toivoisin miehen kosivan. On kyllä varmaan erittäin mahdollista, että mies kokee paineita jostain kosimisjutuista. Yritän pohtia itseäni miehen tilanteeseen. Olen sellainen "pilvilinnoissa" haahuileva, joka huokailee romanttisten leffojen perään. Mutta on varmaan hyvin mahdollista, että miehille se rakkaus ei vastaa mitään Titanic romanssia, vaan se rakkaus voi olla vaan sitä, että "oi se muisti pestä mun valkoisen paidan". Tai jotain. :) Mutta on mulla varmaan oikeus hieman "leikitellä" ja haahuilla toisinaan vähän pilvissäkin? Eihän tätä elämää muuten jaksais.
Jotenkin vaan otin hieman henk. kohtaisesti tuon "sä luulet että mä oon joku prinssi ....." Tuli jotenkin sellainen olo, että kaikki ne unelmani ja haaveeni on jotenkin vääriä. Että jos nyt satun pitämään romanttisista asioista, niin sekin on jotenkin väärää. Suhteen alussa olin melko sitoutumiskammoinen ja yritin olla sellainen kylmä ja kova, eikä toinen pitänyt siitä yhtään. Yritin jotenkin peitellä oikeaa luonnettani. Joten miksei hän nyt iloitse kun on saanut minusta kuorittua oikean minän? En siis todellakaan ole mikään siirappinen, että laukoisin kokoajan jotain yliromanttista tms. Lähinnä vaan nämä romanttiset ajatukset ovat nimenomaan ajatuksissani. En kuitenkaan uskalla niitä edes esille tuoda, kun mietin kokoajan JUURIKIN sitä, että mitä siellä miehen päässä liikkuu. Uskallanko nyt tehdä tai sanoa näin jne. Pelkään myös todella paljon torjutuksi tulemista, joten välillä tuntuu, että on vaikeaa ilmaista aitoja tunteitaan. Tuntuu, että joudun pelkoni takia tukahduttamaan tunteita, tai siis vähän viilentämään. Esimerksiksi juurikin kun vihjailin tuosta kihla jutusta, en uskalla puhua siitä enää sanaakaan, kun mietin mitä toinen siitä ajattelee ja haluaako edes koko hommaa enää jne. Pelottaa, että oliko se alkuromanttisuus jotain alkuhuumaa vain. Toki jokaisessa suhteessa on omat huumansa, mutta onko mussa jotain väärää kun haluisin vähän sitä huumaa arkeenkin juuri tämän miehen kanssa? Eikö miehet sitten kaipaa mitään romantiikan tapaistakaan? Onko se oikeesti ihan yhdentekevää? Vai onko miehillä vaan ihan eri käsitys koko romantiikasta?
Mutta toivotaan, että se miehen pää on tosiaankin "tyhjää täynnä" ilman mitään sen ihmeellisempiä ajatuksia.
Niin kauan kun odottaa jotain toiselta tulee niitä pettymyksiäkin. Miksei vaan olisi ja nauttisi just siitä mitä on? Mielikuvat asioista pilaa kaiken ja turhat odotukset. Hyväksykää toisenne sellaisina kun ootte. Mieskin kuvittelee että täytyis olla jotain muuta. Hyväksykää myös itsenne. Antkaa anteeksi se että ette ole täydellisiä ettekä koskaan voi täyttää toisen kaikkia toiveita eikä pidäkkään täyttää. Pelko pois. Se on pahinta kun pelätään että ei riitä. Näytä että toinen riittää niin saat riitttää sinäkin epätäydellisenä omana itsenäsi. Ole oma itsesi.
Kiitos "Ole itsesi". :) Ehkä tosiaan pitäis keskittyä vaan tähän hetkeen ja kaikkeen hyvään, kaipa kaikki menee ihan omalla painollaan jos jotain kuuluu joskus tapahtua. :) Ja onhan se kiva että on vielä koettavaa edessä päin, eikä ikinä tiedä mitä milloinkin tapahtuu. :)
Jos kerran olette puhuneet yhteisestä tulevaisuudesta (ja talosta ja koirasta jne) niin eikö siinä yhteydessä olisi luontevaa myös keskustella siitä haluatteko sen tulevaisuuden avio- vai avoliitossa? Jos olette jo puhuneet naimisiinmenosta niin silloinhan olette kihloissa.
Kolme vuotta yhdessä ja kumppanuus on sillä tasolla, että pyydät ventovieraita selittämään miehen käytöstä itsellesi? Kovin kummoista tulevaisuutta en teille veikkaa. Mutta toivotaan, että olen väärässä: suon tokin onnen yhdelle jos toisellekin. Eihän se minulta ole pois.
No eihän se nyt vielä kihloja tarkoita jos toinen mulle tokasee että odotan jotain suurta ja ihmeellistä. :D Enkä ole uskaltanut mistään häistä puhua kun tuo kihlauksestakin puhuminen meni noin.
Kyllä mä ymmärrän mun miestä jne, mutta niin kuin sanoin, tiettyjen syiden takia minun on vaikea "heittäytyä" ja kertoa tunteistani autuaan avoimesti. Joten en voi myöskään mennä tokaisemaan, että mikäs sua vaivaa. Haluutko kihloihin vai et? Tuskin kukaan haluaa kuulla tuollasta kysymystä ja varsinkin jos pelkään toisen olevan epävarma asiasta!
Et voi myöskään näiden viestien perusteella tietää kaikkea toisen menneisyydestä. Mulla on vahva menettämisen pelko, joten siksi haluan olla todella varovainen sanojeni suhteen ja mielummin kysyn neuvoa ennen kuin möläytän toiselle jotain idioottimaista. Ihan fiksua minun mielestäni.
Jokatapauksessa en aio koko asiasta enää toiselle puhua ... jos haluaa mun kanssa ostaa yhteisen kodin ja koiran, niin luulen sen olevan ilmaisu siitä, että haluaa olla juuri minun kanssa. Onhan se nyt paljon enemmän kuin sormus sormessa.
Siis ketään ei pyydetä 'kihloihin' eikä kysytä 'haluatko kihloihin vai et'. Kihloissa ollaan kun on sovittu naimisiin menosta, eli jos teistä ei kumpikaan puhu naimisiin menosta (avioliitosta, häistä, vihkimisestä, millä nimellä haluat siitä keskustellakin) niin ette voi olla myöskään kihloissa.
Jos mies pyytää sinua kihloihin kanssaan niin se ei merkitse yhtään mitään, ymmärrätkö?
En tiedä miksi, mutta mulla on ainakin jäänyt kosinnasta sellainen kuva, että mies polvistuu naisen eteen sormus kädessä ja kosii ja nimenomaan kysyy naiselta (tai miksei tietysti nainenkin voi kosia) tämän maagisen kysymyksen. Jos nainen suostuu, eikö pari silloin ole kihloissa? Eikö kihlaus automaattisesti merkitse naimisiinmenoa jossain vaiheessa? Tai no eihän se tietenkään kaikille. Mutta jos mua nyt kosittais, niin olettaisin olevani kihloissa jos myöntävästi vastaisin. :o Toki sitten häistäkin puhuttaisiin jos kerta kihloihin on menty, siitähän se on lupaus. Vai onko multa nyt mennyt jotain olennaista ohi?
Ei kihloihin mentäessä kysytä että "mennäänkö kihloihin", vaan "mennäänkö naimisiin/tuletko vaimokseni". Kun kihloihin mennään, niin häät on perinteiden mukaan n. Vuoden kuluttua kihloista. Ennenvanhaan kihloihinmeno oli ehkä jopa isompi juttu kuin se papin aamen, jos oikein olen joskus lukenut. Kannattaa huvikseen lueskella asioista vaikka googlettamalla.
Itsekin olen seurustellut 3 vuotta ja silloin alkurakkauden huumassa muistan innoissani haaveilleeni kosinnoista sun muista. Ajan kuluessa on järkeä tullut, tullut tajuttua kuinka suuri asia se kihloihin ja naimisiin meno on. Ehkä ppikaystäväsikin on sen tajunnut, ettei se ole leikin asia ja parempi oikeasti ensin tunnustella maata ennen niin suuria päätöksiä.
Kihlautuminen on lupaus tulevasta avioliitosta.
Kiitos ameba 89! Tottakai tiedän, että kihlaus on lupaus avioliitosta ja tiedän, että siinä kysytään "tuletko vaimokseni" :) Eli ei pelkkä "pitäiskö meidän mennä kihloihin" ole käsitykseni kosinnasta ... Kun kerroit tuosta järjenjuoksusta, voiko se meinata toisen empimistä? Tottakai tuntuu hieman pahalta, että ehkä alkurakkauden huumassa puhuu kihloista, mutta myöhemmin järki voittaa rakkauden eikä kihloihin meno automaattisesti kuulukaan suunnitelmiin. Sitä miettii, että mitä nyt on tehnyt väärin, jos toinen ei puhukaan koko asiasta. Onko nähnyt niin paljon huonoja puolia, että "pitää tunnustella maata". Tottakai pitää maata tunnustella, mutta olen kai niin "romanttinen" ihminen, että jos jotain rakastan, tiedän haluavani joskus hamassa tulevaisuudessa näitä asioita. En voi kuitenkaan näitä toiselle sanoa, mutta ehkä se pari kertaa sitten riitti. Luulisi tietävän, mitä minä ajattelen. Mä tunnustelin alussa maata, mutta mikä on saanut toisen mahdollisesti sitä nyt tunnustelemaan. Sen kun tietäisi. :) Voikun kaikki olis aina sitä huumaa, mutta silkka mahdottomuus.
Ihmiselle on jo lapsuudessa iskostettu mieleen käsikirjoitus elämälle ajatusten muodossa, ja miten hänen tulee esittää kunnon miestä tai hienoa naista. Näitä rooleja hiotaan ja niistä väitellään sekä luodaan uusia "sopivia" tapoja joiden mukaan kaikkien tulisi toimia, olla tai vaikkapa pukeutua.
Parisuhteisiin tämä vaikuttaa siten, että niistä tulee myös valmiin kaavan mukaista näyttelyä, eli teatteria, ja tällaisessa suhteessa aitoa läheisyyttä on mahdoton saavuttaa, sillä kommunikaatio rajoittuu roolien mukaisesti "oikeista" asioista juttelemiseen, eli toisin sanoen kommunikaatio on valehtelua. Useimmat eivät ole tietoisia siitä että valehtelevat, mutta se ei muuta valehtelua vähemmän valehteluksi.
Olen lukenut erästä kirjaa, joka kuvailee ongelman erittäin tarkalla tavalla. Kirjan avulla oppii tarkastelemaan ajatuksia mielessään. Kun ajatus paljastuu, siitä tulee tietoiseksi jolloin sen voi valita pois. Sitä ennen se vaikuttaa toimintaan tiedottomuudesta, eikä sitä edes huomaa, eli henkilö esittää roolia huomaamattaan. Ajatuksia paljastaessa tietoisuus omasta itsestä kasvaa koko ajan aina kunnes tuo opittu rooli on kadonnut kokonaan, jolloin jäljelle jää aito oma itse. Tämä mahdollistaa myös aidot ja toimivat ihmissuhteet.
Kirjasta lisää täällä http://www.alkuajatus.org
Suosittelen tutustumaan, kirja todella toimii!