Kohta mamuja viiään tukkaputkella?

Toimivia konetuliaseita varastettiin Taivassalon korsumuseosta

Neljä sodanaikaista asetta on varastettu Taivassalossa Ketarsalmen Kievarin yhteydessä toimivasta korsumuseosta. Tutkinnanjohtaja Pentti Kosken mukaan varastetut aseet ovat toimintakuntoisia. Aseiden toimintakuntoisuus selvisi varkauden jälkeen vanhoista ostotodistuksista, kertoo museon omistavan Taivassalo-Seura ry:n museonhoitaja Anssi Suinila.

Taivassalo-Seura sai korsun ja aseet 1990-luvun alussa lahjoituksena sen rakentaneilta sotaveteraaneilta. Varastetut aseet oli Suinilan mukaan ostettu puolustusvoimilta.

– Aikaisemmin meille ei ollut tullut mieleenkään, että aseet voisivat olla toimintakuntoisia. Seuran väki on vaihtunut lahjoitushetken jälkeen, Suinila kertoo.

Museon verkkosivuillakin kerrottiin vielä perjantaina, että aseet on deaktivoitu.

Museosta varastettiin Suinilan mukaan pikakivääri, konepistooli ja kaksi sotilaskivääriä. Museon verkkosivujen mukaan Korsumuseossa on esillä kaksi sodan aikana käytössä ollutta 7,62 mm:n kivääriä, yksi konepistooli ja yksi 7,62 mm:n venäläinen konekivääri sekä venäläinen 7,62 kaliiperin Emma-pikakivääri.

Varkaus tapahtui 26.7.– 31.7.2012 välisenä aikana.

Rikokseen mahdollisesti liittyvät havainnot tai tiedot pyydetään ilmoittamaan Uudenkaupungin poliisiaseman palvelupäivystyksen numeroon 07187 45255.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/374908/Toimivia konetuliaseita varastettiin Taivassalon korsumuseosta

Onko suomalaiset alkaneet hankkia kättä pidempää suurta puhdistusta varten?
2150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ulkomaan Romanit hakivat vähän matkamuistoja

Äänestä
  • Suomessa asuvat venäläiset "nukkuvat solut", jotka valmistautuvat avustamaan miehitystä Venäjän hyökätessä. Heitä on täällä paljon täydessä toimintavalmiudessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tikkakoski kirjoitti:

Toimivia konetuliaseita varastettiin Taivassalon korsumuseosta

Neljä sodanaikaista asetta on varastettu Taivassalossa Ketarsalmen Kievarin yhteydessä toimivasta korsumuseosta. Tutkinnanjohtaja Pentti Kosken mukaan varastetut aseet ovat toimintakuntoisia. Aseiden toimintakuntoisuus selvisi varkauden jälkeen vanhoista ostotodistuksista, kertoo museon omistavan Taivassalo-Seura ry:n museonhoitaja Anssi Suinila.

Taivassalo-Seura sai korsun ja aseet 1990-luvun alussa lahjoituksena sen rakentaneilta sotaveteraaneilta. Varastetut aseet oli Suinilan mukaan ostettu puolustusvoimilta.

– Aikaisemmin meille ei ollut tullut mieleenkään, että aseet voisivat olla toimintakuntoisia. Seuran väki on vaihtunut lahjoitushetken jälkeen, Suinila kertoo.

Museon verkkosivuillakin kerrottiin vielä perjantaina, että aseet on deaktivoitu.

Museosta varastettiin Suinilan mukaan pikakivääri, konepistooli ja kaksi sotilaskivääriä. Museon verkkosivujen mukaan Korsumuseossa on esillä kaksi sodan aikana käytössä ollutta 7,62 mm:n kivääriä, yksi konepistooli ja yksi 7,62 mm:n venäläinen konekivääri sekä venäläinen 7,62 kaliiperin Emma-pikakivääri.

Varkaus tapahtui 26.7.– 31.7.2012 välisenä aikana.

Rikokseen mahdollisesti liittyvät havainnot tai tiedot pyydetään ilmoittamaan Uudenkaupungin poliisiaseman palvelupäivystyksen numeroon 07187 45255.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/374908/Toimivia konetuliaseita varastettiin Taivassalon korsumuseosta

Onko suomalaiset alkaneet hankkia kättä pidempää suurta puhdistusta varten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu