Älkää jakako elämänohjeita äidit.

On toki mutta ei sillä voi nokitella eikä se tee kenestäkään elämän asiantuntijaa

jjjjhg kirjoitti:

On toki mutta ei sillä voi nokitella eikä se tee kenestäkään elämän asiantuntijaa

Ehkä se on sitäkin, että hymyilyttää ja osittain säälittääkin esim. esikoistaan odottavien ruusunpunaiset käsitykset äitiydestä. Itse pyrin olemaan hiljaa, enkä antamaan kenellekään elämänohjeita, mutta melko usein tekisi vauvaonnitteluiden sijaan todeta "otan osaa". Tämä toki vain minun kokemukseni...onhan tässä hyvääkin, mutta aika paljon rankkaa puurtamista ja omien tarpeiden jättämistä aina viimeiseksi.

Jokaisella toki omat vaikeutensa, joita ei sovi vähätellä, mutta itsekin sorrun usein siihen, kun lapseton ystäväni valittaa, ettei nuhan tai jonkun muun vähäpätöisen syyn vuoksi ole saanut nukuttua muutamaan yöhön.Itse kun on ollut huonoilla yöunilla vuosia. Vakavat sairaudet toki asia erikseen.

Jaa-a kirjoitti:

Ehkä se on sitäkin, että hymyilyttää ja osittain säälittääkin esim. esikoistaan odottavien ruusunpunaiset käsitykset äitiydestä. Itse pyrin olemaan hiljaa, enkä antamaan kenellekään elämänohjeita, mutta melko usein tekisi vauvaonnitteluiden sijaan todeta "otan osaa". Tämä toki vain minun kokemukseni...onhan tässä hyvääkin, mutta aika paljon rankkaa puurtamista ja omien tarpeiden jättämistä aina viimeiseksi.

Jokaisella toki omat vaikeutensa, joita ei sovi vähätellä, mutta itsekin sorrun usein siihen, kun lapseton ystäväni valittaa, ettei nuhan tai jonkun muun vähäpätöisen syyn vuoksi ole saanut nukuttua muutamaan yöhön.Itse kun on ollut huonoilla yöunilla vuosia. Vakavat sairaudet toki asia erikseen.

Lue lisää

Misään nimesä en vähättele lasten kans elämisen riesoja mutta se että äitinä oleminen automaattisesti tekis viisaaks ja joka alan asiantuntijaks on raivostuttavaa. Jotku ei vain suostu uskoon että on raskaampia töitä ku olla kotiäiti tai että lapsettomallakin voi olla ongelmia johon 6kk äitinä ollu ihminen ei voi osata antaa neuvoa.

Jaa-a kirjoitti:

Ehkä se on sitäkin, että hymyilyttää ja osittain säälittääkin esim. esikoistaan odottavien ruusunpunaiset käsitykset äitiydestä. Itse pyrin olemaan hiljaa, enkä antamaan kenellekään elämänohjeita, mutta melko usein tekisi vauvaonnitteluiden sijaan todeta "otan osaa". Tämä toki vain minun kokemukseni...onhan tässä hyvääkin, mutta aika paljon rankkaa puurtamista ja omien tarpeiden jättämistä aina viimeiseksi.

Jokaisella toki omat vaikeutensa, joita ei sovi vähätellä, mutta itsekin sorrun usein siihen, kun lapseton ystäväni valittaa, ettei nuhan tai jonkun muun vähäpätöisen syyn vuoksi ole saanut nukuttua muutamaan yöhön.Itse kun on ollut huonoilla yöunilla vuosia. Vakavat sairaudet toki asia erikseen.

Lue lisää

Älä edes leikilläsi, parahin jaa-a.
Useat meistä ovat joutuneet lapsia, vastasyntyneitäkin hautaamaan ja vastaanottamaan myös tuon todellisen otan osaa-osuuden. Et voi tietää ihmisten taustoista, väärillä asioilla ei pidä pelleillä.

Jaa-a kirjoitti:

Ehkä se on sitäkin, että hymyilyttää ja osittain säälittääkin esim. esikoistaan odottavien ruusunpunaiset käsitykset äitiydestä. Itse pyrin olemaan hiljaa, enkä antamaan kenellekään elämänohjeita, mutta melko usein tekisi vauvaonnitteluiden sijaan todeta "otan osaa". Tämä toki vain minun kokemukseni...onhan tässä hyvääkin, mutta aika paljon rankkaa puurtamista ja omien tarpeiden jättämistä aina viimeiseksi.

Jokaisella toki omat vaikeutensa, joita ei sovi vähätellä, mutta itsekin sorrun usein siihen, kun lapseton ystäväni valittaa, ettei nuhan tai jonkun muun vähäpätöisen syyn vuoksi ole saanut nukuttua muutamaan yöhön.Itse kun on ollut huonoilla yöunilla vuosia. Vakavat sairaudet toki asia erikseen.

Lue lisää

Miksi nuha tai vastaava tekee unettomat yöt yhtään vähempi arvoiseksi kuin lapsen itku? Ei minusta ainakaan voi verrata tuollaista.. Ihan yhtä väsynyt itse ainakin olen ollut valvoin sitten nuhan tai lapsen takia..

Jaa-a kirjoitti:

Ehkä se on sitäkin, että hymyilyttää ja osittain säälittääkin esim. esikoistaan odottavien ruusunpunaiset käsitykset äitiydestä. Itse pyrin olemaan hiljaa, enkä antamaan kenellekään elämänohjeita, mutta melko usein tekisi vauvaonnitteluiden sijaan todeta "otan osaa". Tämä toki vain minun kokemukseni...onhan tässä hyvääkin, mutta aika paljon rankkaa puurtamista ja omien tarpeiden jättämistä aina viimeiseksi.

Jokaisella toki omat vaikeutensa, joita ei sovi vähätellä, mutta itsekin sorrun usein siihen, kun lapseton ystäväni valittaa, ettei nuhan tai jonkun muun vähäpätöisen syyn vuoksi ole saanut nukuttua muutamaan yöhön.Itse kun on ollut huonoilla yöunilla vuosia. Vakavat sairaudet toki asia erikseen.

Lue lisää

Jos sinä oletkin kokenut lapset noin rankaksi, niin ei se tarkoita sitä, että kaikki muut kokisivat. Minulla on viisi lasta, enkä todellakaan tunne joutuneeni jättämään omia tarpeita aina viimeiseksi tai koe, että elämä olisi vain rankkaa puurtamista.

pah. kirjoitti:

Älä edes leikilläsi, parahin jaa-a.
Useat meistä ovat joutuneet lapsia, vastasyntyneitäkin hautaamaan ja vastaanottamaan myös tuon todellisen otan osaa-osuuden. Et voi tietää ihmisten taustoista, väärillä asioilla ei pidä pelleillä.

Lue lisää

Hei, todellakin, kommenttini oli erittäin ajattelematon tuosta näkökulmasta. Olen aidosti pahoillani.

Ja muille-todellakin puhuin vain nyt omasta kokemuksestani äitiydestä-en siis tyrkytä sitä vasta äidiksi tulleille tai kenellekään muullekaan siviilissä. Täällä nyt erehdyin sanomaan... Joku ei koe viiden lapsen kanssa olemista rankaksi, Itse olen välillä oikeasti epätoivon partaalla vain kolmen lapsen kanssa. Ja koen lastenhoidon oikeasti välillä puurtamiseksi. Ja oikeasti kyllä koen asettavani omat tarpeeni aina viimeiseksi. Toki osaan iloitakin, kuten senkin käsittääkseni totesin, mutta kai nyt ääneen saa sanoa, ettei äitiys -välttämättä- ole pelkkää onnea ja autuutta.Ehkä se jollekin on, ok.

Okei, sympatioita yön tai kaksi nuhan vuoksi valvoville lapsellisille tai lapsettomille. Ihan samanarvoista kuin valvoa vaikkapa viisi vuotta ja turvautua lopulta jopa nukahtamislääkkeisiin. Mutta se ei tietenkään ole verrattavissa siihen, että joku on menettänyt lapsensa.

Ja lopuksi totean-tämähän on aivan minun oma valintani, joten en oikeastaan voi valittaa yhtään mitään. Muistan myös huomioida, että jotkut ovat lapsettomia tahtomattaan, joten minun kuuluu olla erittäin kiitollinen olotilastani. Lakaisen nyt nuo synkät ajatukseni pois ja iloitsen elämästäni, koska aina jollakin menee huonommin tai jonkun kärsimys on suurempi.Näinhän se on.

Jaa-a kirjoitti:

Ehkä se on sitäkin, että hymyilyttää ja osittain säälittääkin esim. esikoistaan odottavien ruusunpunaiset käsitykset äitiydestä. Itse pyrin olemaan hiljaa, enkä antamaan kenellekään elämänohjeita, mutta melko usein tekisi vauvaonnitteluiden sijaan todeta "otan osaa". Tämä toki vain minun kokemukseni...onhan tässä hyvääkin, mutta aika paljon rankkaa puurtamista ja omien tarpeiden jättämistä aina viimeiseksi.

Jokaisella toki omat vaikeutensa, joita ei sovi vähätellä, mutta itsekin sorrun usein siihen, kun lapseton ystäväni valittaa, ettei nuhan tai jonkun muun vähäpätöisen syyn vuoksi ole saanut nukuttua muutamaan yöhön.Itse kun on ollut huonoilla yöunilla vuosia. Vakavat sairaudet toki asia erikseen.

Lue lisää

Itse olin työelämässä paljon väsyneempi, kuin lasten kanssa kotona.
Kotiäitiys on ihanaa ja lepposaa aikaa. Ehin kyllä harrastaakkin omia juttuja.
Yöunia on tullut vedeltyä ihan yhtälailla, kuin ennenkin.
Että miksi sä sanot sun elämäs olevan rankkaa puurtamista, kun eihän se ole?
Tai sitten on asenteessa vika.

Aikamoinsta kärjistystä ja onneksi tuollainen on erittäi harvinaista.

Äitiys on ihanaa ja olen onnellinen kun olen saanut olla kolmen upean, nyt jo aikuisen, lapsen äitinä. Parisuhteeseenkin lasten saaminen ja perhe-elämä on antanut uuden ulottuvuuden eikä suinkaan ole huonontanut parisuhdetta.

Viisammaksi olen varmasti tullut lasten myötä, sen huomaa mm. silloin kun keskustelen lapsettomien ikätoverieni kanssa ja nimenomaan sitä elämänviistautta on tullut aivan toisella tapaa. Minulla ei ole mitään tarvetta kirjoitella "kaikki muut huolet ovat niin vähäpätöisiä ja parisuhdekin menettää merkityksensä kun nainen saa lapsen..ja jos mies lähtee tyhjän parisuhteen vuoksi niin hän on vain kuspää ja munaton pikkupoika kun ei kyennyt elämään selibaatissa "sotanorsuksi" muuttuneen ennen niin kauniin naisen kanssa." -tyyliin tai kutsua lapsia kakaroiksi vaan uskallan olla aikuinen ja myös ymmärrän lapsettomien ihmisten ongelmia koska joka tapauksessa heidän näkökulmansa ja suhteellisuutensa on aivan toisenlainen kuin sellaisen, joka on kokenut äitiyden.

Muotovalio vieläkin! kirjoitti:

Aikamoinsta kärjistystä ja onneksi tuollainen on erittäi harvinaista.

Äitiys on ihanaa ja olen onnellinen kun olen saanut olla kolmen upean, nyt jo aikuisen, lapsen äitinä. Parisuhteeseenkin lasten saaminen ja perhe-elämä on antanut uuden ulottuvuuden eikä suinkaan ole huonontanut parisuhdetta.

Viisammaksi olen varmasti tullut lasten myötä, sen huomaa mm. silloin kun keskustelen lapsettomien ikätoverieni kanssa ja nimenomaan sitä elämänviistautta on tullut aivan toisella tapaa. Minulla ei ole mitään tarvetta kirjoitella "kaikki muut huolet ovat niin vähäpätöisiä ja parisuhdekin menettää merkityksensä kun nainen saa lapsen..ja jos mies lähtee tyhjän parisuhteen vuoksi niin hän on vain kuspää ja munaton pikkupoika kun ei kyennyt elämään selibaatissa "sotanorsuksi" muuttuneen ennen niin kauniin naisen kanssa." -tyyliin tai kutsua lapsia kakaroiksi vaan uskallan olla aikuinen ja myös ymmärrän lapsettomien ihmisten ongelmia koska joka tapauksessa heidän näkökulmansa ja suhteellisuutensa on aivan toisenlainen kuin sellaisen, joka on kokenut äitiyden.

Lue lisää

Taas kerran ihmisten ylimielisyyttä nostaa jalustalle maailman normaalein asia ja tehä siitä suurempaa ja arvostettavampaa ku se oikeasti on, muistutan että jopa hyttyset osaa lisääntyä ja pitää huolta jälkikasvusta.

Muotovalio vieläkin! kirjoitti:

Aikamoinsta kärjistystä ja onneksi tuollainen on erittäi harvinaista.

Äitiys on ihanaa ja olen onnellinen kun olen saanut olla kolmen upean, nyt jo aikuisen, lapsen äitinä. Parisuhteeseenkin lasten saaminen ja perhe-elämä on antanut uuden ulottuvuuden eikä suinkaan ole huonontanut parisuhdetta.

Viisammaksi olen varmasti tullut lasten myötä, sen huomaa mm. silloin kun keskustelen lapsettomien ikätoverieni kanssa ja nimenomaan sitä elämänviistautta on tullut aivan toisella tapaa. Minulla ei ole mitään tarvetta kirjoitella "kaikki muut huolet ovat niin vähäpätöisiä ja parisuhdekin menettää merkityksensä kun nainen saa lapsen..ja jos mies lähtee tyhjän parisuhteen vuoksi niin hän on vain kuspää ja munaton pikkupoika kun ei kyennyt elämään selibaatissa "sotanorsuksi" muuttuneen ennen niin kauniin naisen kanssa." -tyyliin tai kutsua lapsia kakaroiksi vaan uskallan olla aikuinen ja myös ymmärrän lapsettomien ihmisten ongelmia koska joka tapauksessa heidän näkökulmansa ja suhteellisuutensa on aivan toisenlainen kuin sellaisen, joka on kokenut äitiyden.

Lue lisää

itse koen välillä ymmärtäväni enempi asioita kuin joku äiti.
entinen ystäväni, nykyään vissiin neljän lapsen äiti, minua nuorempi nainen, ei tuntunut aikanaan käsittävän sitä että töissä täytyy käydä saadakseen rahaa, ja etten jaksa suoraan iltavuorosta tultuani lähteä hänen kanssaan ns. yölenkille, kun nuori äiti nukkui ensin 12- 13 asti iltapäivällä lapsensa kanssa ja muuten vain hengaili..
ja muutenkin hänen juttunsa kiersivät vain oman navan ympärillä..eli minä kuuntelin tyyliin "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos".

itsellänikään ei ole ollut aina helppoa. on ollut totaalista romahdusta ja masennusta kun ei vaan mikään asia elämässä tunnu toimivan.
mutta silti aina jaksoin muita ihmisiä, enkä valittanut omista murheistani kellekään muulle paitsi ehkä äidilleni joka ymmärsi minua parhaiten.
on ollut paskoja parisuhteita ja niiden myötä aikuiseksi kasvamisen "kasvukipuja" mutta edelleen olen hengissä ja olen ollut nykyisessä parisuhteessani päälle 5 vuotta.
meillä on mieheni kanssa myöskin koira joka ei ole helpoimmasta päästä hoidettavia..joka iltaista tassujen ja leuan pesua ja kuivaamista HYVIN(ei saa jäädä edes kosteaksi)koska koiralla on furunkuloosia, koiralla on myös ollut suolitukos jonka avaamista panikoitiin 4 pvää..kyllä tuollaisen koiran hoitaminen ja kasvattaminen kysyy ihmiseltä luonnetta, kun pitää olla oikea ruokavalio, päivärytmi, pesuaineet,lääkeaineet(lääkeshampoo ja voiteet) ja myös leluja jotka eivät hajoa 15 minuutissa luita joita koira suostuu syömään.

sanon vaan että jos enää kertaakaan joku äiti tulee minulle avautumaan rankasta elämästään niin oikeasti voin mennä ja vaihtaa paikkaa, jos tämä äiti suostuu hoitamaan kotini, koirani, kissani ja työni yhtä hyvin kuin minä..koska joskus tuntuu että lapsikin olisi ollut helpompi hoidettava kuin koiramme joka toki on rakas meille..huom. siivoan itse ainakin 3x viikossa(riippuu työvuoroista jos työvuorot sallii niin siivoan enemmänkin, siivoamiseen sisällytän myös sohvan putsauksen joka on kangassohva, eli kerää karvaa).

Nainen26'''''' kirjoitti:

itse koen välillä ymmärtäväni enempi asioita kuin joku äiti.
entinen ystäväni, nykyään vissiin neljän lapsen äiti, minua nuorempi nainen, ei tuntunut aikanaan käsittävän sitä että töissä täytyy käydä saadakseen rahaa, ja etten jaksa suoraan iltavuorosta tultuani lähteä hänen kanssaan ns. yölenkille, kun nuori äiti nukkui ensin 12- 13 asti iltapäivällä lapsensa kanssa ja muuten vain hengaili..
ja muutenkin hänen juttunsa kiersivät vain oman navan ympärillä..eli minä kuuntelin tyyliin "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos".

itsellänikään ei ole ollut aina helppoa. on ollut totaalista romahdusta ja masennusta kun ei vaan mikään asia elämässä tunnu toimivan.
mutta silti aina jaksoin muita ihmisiä, enkä valittanut omista murheistani kellekään muulle paitsi ehkä äidilleni joka ymmärsi minua parhaiten.
on ollut paskoja parisuhteita ja niiden myötä aikuiseksi kasvamisen "kasvukipuja" mutta edelleen olen hengissä ja olen ollut nykyisessä parisuhteessani päälle 5 vuotta.
meillä on mieheni kanssa myöskin koira joka ei ole helpoimmasta päästä hoidettavia..joka iltaista tassujen ja leuan pesua ja kuivaamista HYVIN(ei saa jäädä edes kosteaksi)koska koiralla on furunkuloosia, koiralla on myös ollut suolitukos jonka avaamista panikoitiin 4 pvää..kyllä tuollaisen koiran hoitaminen ja kasvattaminen kysyy ihmiseltä luonnetta, kun pitää olla oikea ruokavalio, päivärytmi, pesuaineet,lääkeaineet(lääkeshampoo ja voiteet) ja myös leluja jotka eivät hajoa 15 minuutissa luita joita koira suostuu syömään.

sanon vaan että jos enää kertaakaan joku äiti tulee minulle avautumaan rankasta elämästään niin oikeasti voin mennä ja vaihtaa paikkaa, jos tämä äiti suostuu hoitamaan kotini, koirani, kissani ja työni yhtä hyvin kuin minä..koska joskus tuntuu että lapsikin olisi ollut helpompi hoidettava kuin koiramme joka toki on rakas meille..huom. siivoan itse ainakin 3x viikossa(riippuu työvuoroista jos työvuorot sallii niin siivoan enemmänkin, siivoamiseen sisällytän myös sohvan putsauksen joka on kangassohva, eli kerää karvaa).

Lue lisää

niin ja mitä siivoamiseen tulee, niin huomioidaan myös päivittäinen tiskaaminen(me emme omista tiskikonetta), tasojen pyyhintä sekä lattioiden lakaisu roskien vieminen roskikseen. huom. pyykit, sekä työvaatteiden pesu(minulla 2 valkoista työtakkia jotka pitää saada puhtaiksi eikä tavallinen pyykinpesujauhe riitä vaan pitää olla tehokkaampaa tavaraa joskus työvuorojen vuoksi pitää melko myöhään pestä työvaatteet KÄSIN).

ja koiralla myös pitää ryppyjen välit putsata, korvat putsata, tsekata hampaat tassujen ja leuan puhdistuksen ja kuivaamisen lisäksi. ryppyvälit pitää sitten myöskin kuivata hyvin ja hellävaraisesti, etteivät tulehdu.
ja näistä operaatioista koira ei edes tykkää, mutta antaa tehdä.
koiran kanssa saa ja pitää sitten myös leikkiä mm. pallojen heittäminen on koiran suosikkijuttu vaikka rodun puolesta ei uskoisi että jaksaisi paljoa liikuntaa harrastaa..lenkkejä 3 päivässä ainakin.

minä laitan kotonamme joka kerta ruoan. harvemmin jos koskaan nykyään laitan mitään ranskiksia ja nakkeja..EN käytä valmisruoka-aineksia(mm. italian pata, kastike, keitto yms). teen alusta loppuun ruoan itse.
emme ostele hampurilaisaterioita tai pizzaa kuin ehkä muutaman kerran vuodessa, koska ovat kalliimpia kuin tavallinen kaupparuoka ja sitäpaitsi jos haluan syödä ulkona, niin mielummin syön sen pippuripihvin kuin mitään "snägäri"-ruokaa.

silloin tällöin ostelemme herkkuja toki..bravuurina "House"- torstai jolloin ostamme viiniä/olutta/limpparia sekä tulista salsaa ja "rolls- kierrenachoja.


tuossa nyt taas avautumiseni. mutta kuinka moni äiti oikeasti joutuu pesemään ja kuivaamaan lastansa niinkään tarkasti kuin koiraamme, tai olemaan yhtä tarkka ruokavaliossa, tai käyttämään erilaisia voiteita ja lääketuotteita..

että vaikkei joillain ole lapsia, niin siltikään heidän elämäänsä ei pidä lähteä arvioimaan sen perusteella onko heillä lapsia vai ei. elämä voi olla välillä raskasta vaikkei lapsia olisikaan.

jjjjjhg kirjoitti:

Taas kerran ihmisten ylimielisyyttä nostaa jalustalle maailman normaalein asia ja tehä siitä suurempaa ja arvostettavampaa ku se oikeasti on, muistutan että jopa hyttyset osaa lisääntyä ja pitää huolta jälkikasvusta.

Lue lisää

Taas kerran osoitus joku mitätöi äidin tuntemukset ja kirjoituksen; onneksi voi olettaa, että elämä opettaa sinuakin kasvamaan viisammaksi ja ymmärtäväisemmäksi vaikket äitiys kokemusta tule saamaankaan.

Äitiydessä on kyse aivan jostakin muusta kuin lisääntymiskyvystä. Mutta helmiähän nämä kirjoitukset sioille ovat....

Nainen26'''''' kirjoitti:

itse koen välillä ymmärtäväni enempi asioita kuin joku äiti.
entinen ystäväni, nykyään vissiin neljän lapsen äiti, minua nuorempi nainen, ei tuntunut aikanaan käsittävän sitä että töissä täytyy käydä saadakseen rahaa, ja etten jaksa suoraan iltavuorosta tultuani lähteä hänen kanssaan ns. yölenkille, kun nuori äiti nukkui ensin 12- 13 asti iltapäivällä lapsensa kanssa ja muuten vain hengaili..
ja muutenkin hänen juttunsa kiersivät vain oman navan ympärillä..eli minä kuuntelin tyyliin "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos".

itsellänikään ei ole ollut aina helppoa. on ollut totaalista romahdusta ja masennusta kun ei vaan mikään asia elämässä tunnu toimivan.
mutta silti aina jaksoin muita ihmisiä, enkä valittanut omista murheistani kellekään muulle paitsi ehkä äidilleni joka ymmärsi minua parhaiten.
on ollut paskoja parisuhteita ja niiden myötä aikuiseksi kasvamisen "kasvukipuja" mutta edelleen olen hengissä ja olen ollut nykyisessä parisuhteessani päälle 5 vuotta.
meillä on mieheni kanssa myöskin koira joka ei ole helpoimmasta päästä hoidettavia..joka iltaista tassujen ja leuan pesua ja kuivaamista HYVIN(ei saa jäädä edes kosteaksi)koska koiralla on furunkuloosia, koiralla on myös ollut suolitukos jonka avaamista panikoitiin 4 pvää..kyllä tuollaisen koiran hoitaminen ja kasvattaminen kysyy ihmiseltä luonnetta, kun pitää olla oikea ruokavalio, päivärytmi, pesuaineet,lääkeaineet(lääkeshampoo ja voiteet) ja myös leluja jotka eivät hajoa 15 minuutissa luita joita koira suostuu syömään.

sanon vaan että jos enää kertaakaan joku äiti tulee minulle avautumaan rankasta elämästään niin oikeasti voin mennä ja vaihtaa paikkaa, jos tämä äiti suostuu hoitamaan kotini, koirani, kissani ja työni yhtä hyvin kuin minä..koska joskus tuntuu että lapsikin olisi ollut helpompi hoidettava kuin koiramme joka toki on rakas meille..huom. siivoan itse ainakin 3x viikossa(riippuu työvuoroista jos työvuorot sallii niin siivoan enemmänkin, siivoamiseen sisällytän myös sohvan putsauksen joka on kangassohva, eli kerää karvaa).

Lue lisää

Se, että elämässä on vaikeuksia ei tee kenestäkään viisaampaa tai ymmärtäväisempää. Usein vastoinkäymiset tai vastaavat vain kyynistävät ihmisen ja kuten sanoit kuuntelit ystävääsi "toisesta korvasta sisään jne" ja tekevät ihmisestä välinpitämättömän ja itsekeskeisen.

Nainen26'''''' kirjoitti:

itse koen välillä ymmärtäväni enempi asioita kuin joku äiti.
entinen ystäväni, nykyään vissiin neljän lapsen äiti, minua nuorempi nainen, ei tuntunut aikanaan käsittävän sitä että töissä täytyy käydä saadakseen rahaa, ja etten jaksa suoraan iltavuorosta tultuani lähteä hänen kanssaan ns. yölenkille, kun nuori äiti nukkui ensin 12- 13 asti iltapäivällä lapsensa kanssa ja muuten vain hengaili..
ja muutenkin hänen juttunsa kiersivät vain oman navan ympärillä..eli minä kuuntelin tyyliin "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos".

itsellänikään ei ole ollut aina helppoa. on ollut totaalista romahdusta ja masennusta kun ei vaan mikään asia elämässä tunnu toimivan.
mutta silti aina jaksoin muita ihmisiä, enkä valittanut omista murheistani kellekään muulle paitsi ehkä äidilleni joka ymmärsi minua parhaiten.
on ollut paskoja parisuhteita ja niiden myötä aikuiseksi kasvamisen "kasvukipuja" mutta edelleen olen hengissä ja olen ollut nykyisessä parisuhteessani päälle 5 vuotta.
meillä on mieheni kanssa myöskin koira joka ei ole helpoimmasta päästä hoidettavia..joka iltaista tassujen ja leuan pesua ja kuivaamista HYVIN(ei saa jäädä edes kosteaksi)koska koiralla on furunkuloosia, koiralla on myös ollut suolitukos jonka avaamista panikoitiin 4 pvää..kyllä tuollaisen koiran hoitaminen ja kasvattaminen kysyy ihmiseltä luonnetta, kun pitää olla oikea ruokavalio, päivärytmi, pesuaineet,lääkeaineet(lääkeshampoo ja voiteet) ja myös leluja jotka eivät hajoa 15 minuutissa luita joita koira suostuu syömään.

sanon vaan että jos enää kertaakaan joku äiti tulee minulle avautumaan rankasta elämästään niin oikeasti voin mennä ja vaihtaa paikkaa, jos tämä äiti suostuu hoitamaan kotini, koirani, kissani ja työni yhtä hyvin kuin minä..koska joskus tuntuu että lapsikin olisi ollut helpompi hoidettava kuin koiramme joka toki on rakas meille..huom. siivoan itse ainakin 3x viikossa(riippuu työvuoroista jos työvuorot sallii niin siivoan enemmänkin, siivoamiseen sisällytän myös sohvan putsauksen joka on kangassohva, eli kerää karvaa).

Lue lisää

Hehheh :) Meillä on koira kolmen lapsen lisäksi, en ole sitä laskenut "työksi" enää ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Se menee tuollaisine hoitoineen siinä ohella, se on myös leikattu pari kertaa ym. ym. joten...

koiranhoitoa ei mitenkään voi verrata lastenhoitoon. Sen ymmärtää kuka tahansa, jolla on lapsia. Lasten jälkeen myös koiranhoito asettuu oikeaan mittakaavaansa.

Itse siivoan saman verran kuin sinä, hoidan työt ja kotihommat, lapset...:)

Mitenhän kirjoitti:

Hehheh :) Meillä on koira kolmen lapsen lisäksi, en ole sitä laskenut "työksi" enää ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Se menee tuollaisine hoitoineen siinä ohella, se on myös leikattu pari kertaa ym. ym. joten...

koiranhoitoa ei mitenkään voi verrata lastenhoitoon. Sen ymmärtää kuka tahansa, jolla on lapsia. Lasten jälkeen myös koiranhoito asettuu oikeaan mittakaavaansa.

Itse siivoan saman verran kuin sinä, hoidan työt ja kotihommat, lapset...:)

Lue lisää

miksi sitten äidit nostavat itsensä jalustalle?
itse ovat lapsensa halunneet, itse vaikeuttivat omaa elämäänsä ihan vapaaehtoisesti.
minä halusin nimenomaan tämänrotuisen koiran joka minulla nyt on(englanninbulldoggi), olen halunnut pienestä pitäen. tottakai se harmittaa vietävästi että koiralla on ikävä ihosairaus joka välillä puhkeaa "kukkaansa" kunnolla, siinä menee itselläkin yöunet kun miettii apukeinoja koiran olon parantamiseksi.

en itseäni nosta jalustalle vaikka elämäni on silloin tällöin ollut enemmän tai vähemmän hankalaa. totean että elämä on.
eniten ärsyttää äideissä tämä oman elämänsä "vaikeuden" nostaminen jalustalle, mutta jos joku kehtaa mainita että koiralla on paha ihosairaus tai muuta vastaavaa, niin se ei ole mitään verrattuna "minnapetterin" kausiflunssaan...sori vaan mutta siinä vaiheessa kun meidän koiralla oli vakavanlaatuinen suolitukos niin kyllä valvoin yöt ja ruokahalu oli mennyttä..en voinut syödä kun oli paha olla koiran takia, kun ei tiennyt selviääkö HÄN hengissä vai ei..luojan kiitos selvisi. koira olikin ollut 4 vrk yliopistollisen sairaalan teholla ja kävimme joka päivä katsomassa ja viemässä jotain pientä syötävää.
suolitukosta kun ei oikein voi leikata..koirallamme onneksi saatiin suolihuuhtelulla suolitukos auki..

meillä ei voi oikein koiranhoitoa asettaa mihinkään "oikeisiin mittakaavoihin"..koira on hoidettava juuri tietyllä tavalla juurikin sen ihosairauden vuoksi. jos minulla olisi lapsia ja he olisivat perusterveitä, niin kyllä ensin hoitaisin sairaan koiran tarpeet ensin, en siksi ettäkö välittäisin koirasta enempi kuin lapsestani, vaan siksi että sairas koira tarvitsee enempi apuani kuin terve lapsi. sanokoon kuka mitä tykkää. sairaan tarpeet tulevat ennen terveitä.

ja jos joku äiti oikeasti kuvittelee olevansa tärkeämpi kuin kukaan muu ihminen planeetalla, niin think again, lisääntymistä tapahtuu myös eläinten parissa, joten se on todella luonnollinen juttu. ja mitä tuli tuohon yhteen kommenttiin että kuuntelin ystävääni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, niin siksi kuuntelin häntä niin että ikinä hän ei kysynyt omia kuulumisiani, ikinä ei voitu muusta puhua kuin hänestä ja hänen perheestään ja hänen asioistaan, ja jos johonkin jotain kommentoin niin heti tuli se tyypillinen että "et voi ymmärtää vielä kun et ole äiti" mutta silti kelpasin tälle äidille baariseuraksi ja maksamaan sen tuopillisen..hänellä ei sitten koskaan ollut varaa tarjota minulle varmaankaan sen takia kun yhdessäkään työssä hän ei ole viihtynyt kuukautta kauemmin, ja ammattikoulussa hän ei "viihtynyt" kun oli liian "tylsää"...

Nainen26'''''' kirjoitti:

miksi sitten äidit nostavat itsensä jalustalle?
itse ovat lapsensa halunneet, itse vaikeuttivat omaa elämäänsä ihan vapaaehtoisesti.
minä halusin nimenomaan tämänrotuisen koiran joka minulla nyt on(englanninbulldoggi), olen halunnut pienestä pitäen. tottakai se harmittaa vietävästi että koiralla on ikävä ihosairaus joka välillä puhkeaa "kukkaansa" kunnolla, siinä menee itselläkin yöunet kun miettii apukeinoja koiran olon parantamiseksi.

en itseäni nosta jalustalle vaikka elämäni on silloin tällöin ollut enemmän tai vähemmän hankalaa. totean että elämä on.
eniten ärsyttää äideissä tämä oman elämänsä "vaikeuden" nostaminen jalustalle, mutta jos joku kehtaa mainita että koiralla on paha ihosairaus tai muuta vastaavaa, niin se ei ole mitään verrattuna "minnapetterin" kausiflunssaan...sori vaan mutta siinä vaiheessa kun meidän koiralla oli vakavanlaatuinen suolitukos niin kyllä valvoin yöt ja ruokahalu oli mennyttä..en voinut syödä kun oli paha olla koiran takia, kun ei tiennyt selviääkö HÄN hengissä vai ei..luojan kiitos selvisi. koira olikin ollut 4 vrk yliopistollisen sairaalan teholla ja kävimme joka päivä katsomassa ja viemässä jotain pientä syötävää.
suolitukosta kun ei oikein voi leikata..koirallamme onneksi saatiin suolihuuhtelulla suolitukos auki..

meillä ei voi oikein koiranhoitoa asettaa mihinkään "oikeisiin mittakaavoihin"..koira on hoidettava juuri tietyllä tavalla juurikin sen ihosairauden vuoksi. jos minulla olisi lapsia ja he olisivat perusterveitä, niin kyllä ensin hoitaisin sairaan koiran tarpeet ensin, en siksi ettäkö välittäisin koirasta enempi kuin lapsestani, vaan siksi että sairas koira tarvitsee enempi apuani kuin terve lapsi. sanokoon kuka mitä tykkää. sairaan tarpeet tulevat ennen terveitä.

ja jos joku äiti oikeasti kuvittelee olevansa tärkeämpi kuin kukaan muu ihminen planeetalla, niin think again, lisääntymistä tapahtuu myös eläinten parissa, joten se on todella luonnollinen juttu. ja mitä tuli tuohon yhteen kommenttiin että kuuntelin ystävääni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, niin siksi kuuntelin häntä niin että ikinä hän ei kysynyt omia kuulumisiani, ikinä ei voitu muusta puhua kuin hänestä ja hänen perheestään ja hänen asioistaan, ja jos johonkin jotain kommentoin niin heti tuli se tyypillinen että "et voi ymmärtää vielä kun et ole äiti" mutta silti kelpasin tälle äidille baariseuraksi ja maksamaan sen tuopillisen..hänellä ei sitten koskaan ollut varaa tarjota minulle varmaankaan sen takia kun yhdessäkään työssä hän ei ole viihtynyt kuukautta kauemmin, ja ammattikoulussa hän ei "viihtynyt" kun oli liian "tylsää"...

Lue lisää

Minusta on hienoa, että hoidat koiraasi ja muutoinkin elämääsi selvästi vastuullisesti. Kaikesta päätellen koirasi on sinulle hyvin rakas.

Olet pelännyt menettäväsi koirasi, miltähän mahtaa tuntua pelko oman lapsen puolesta?Rinnastat koiran ja lapsenhoidon toisiinsa. Väität jopa koirasi hoidon menevän perusterveen lapsen hoidon edelle. :) Se kommentti paljastaa sen, ettei sinulla ole mitään kokemusta äitiydestä. Tässä kohtaa voisin vain hymähtää ja hymyillä tietäväisenä (mutta ei ylemmyydentuntoisena) ja todeta jotain, mutta älä huoli, en ole jakamassa elämänohjeita. Mielestäni vastuu lapsesta on kuitenkin "hieman" erilaista kuin vastuu eläimestä, joka tärkeää sekin. Mitäpä tuosta väittelemään kuitenkaan, kantansa voi kukin todeta sitten, kun on kokemusta kummankin hoidosta. Kaikkea hyvää sinulle.

Nainen26'''''' kirjoitti:

niin ja mitä siivoamiseen tulee, niin huomioidaan myös päivittäinen tiskaaminen(me emme omista tiskikonetta), tasojen pyyhintä sekä lattioiden lakaisu roskien vieminen roskikseen. huom. pyykit, sekä työvaatteiden pesu(minulla 2 valkoista työtakkia jotka pitää saada puhtaiksi eikä tavallinen pyykinpesujauhe riitä vaan pitää olla tehokkaampaa tavaraa joskus työvuorojen vuoksi pitää melko myöhään pestä työvaatteet KÄSIN).

ja koiralla myös pitää ryppyjen välit putsata, korvat putsata, tsekata hampaat tassujen ja leuan puhdistuksen ja kuivaamisen lisäksi. ryppyvälit pitää sitten myöskin kuivata hyvin ja hellävaraisesti, etteivät tulehdu.
ja näistä operaatioista koira ei edes tykkää, mutta antaa tehdä.
koiran kanssa saa ja pitää sitten myös leikkiä mm. pallojen heittäminen on koiran suosikkijuttu vaikka rodun puolesta ei uskoisi että jaksaisi paljoa liikuntaa harrastaa..lenkkejä 3 päivässä ainakin.

minä laitan kotonamme joka kerta ruoan. harvemmin jos koskaan nykyään laitan mitään ranskiksia ja nakkeja..EN käytä valmisruoka-aineksia(mm. italian pata, kastike, keitto yms). teen alusta loppuun ruoan itse.
emme ostele hampurilaisaterioita tai pizzaa kuin ehkä muutaman kerran vuodessa, koska ovat kalliimpia kuin tavallinen kaupparuoka ja sitäpaitsi jos haluan syödä ulkona, niin mielummin syön sen pippuripihvin kuin mitään "snägäri"-ruokaa.

silloin tällöin ostelemme herkkuja toki..bravuurina "House"- torstai jolloin ostamme viiniä/olutta/limpparia sekä tulista salsaa ja "rolls- kierrenachoja.


tuossa nyt taas avautumiseni. mutta kuinka moni äiti oikeasti joutuu pesemään ja kuivaamaan lastansa niinkään tarkasti kuin koiraamme, tai olemaan yhtä tarkka ruokavaliossa, tai käyttämään erilaisia voiteita ja lääketuotteita..

että vaikkei joillain ole lapsia, niin siltikään heidän elämäänsä ei pidä lähteä arvioimaan sen perusteella onko heillä lapsia vai ei. elämä voi olla välillä raskasta vaikkei lapsia olisikaan.

Lue lisää

"mutta kuinka moni äiti oikeasti joutuu pesemään ja kuivaamaan lastansa niinkään tarkasti kuin koiraamme, tai olemaan yhtä tarkka ruokavaliossa, tai käyttämään erilaisia voiteita ja lääketuotteita.."

En yleensä kommentoi tällaisia ketjuja, mutta nyt on aivan pakko...
Vastauksena sanoisin esittämääsi kysymykseen, että varmasti aika moni.

Meillä on 6 lasta, joista kahdella on atooppinen iho ja toisella heistä myös astma.
Tahtoo sanoa, että rasvaamista riittää, mutten koe sitä "työksi". Siinähän tulevat omatkin kädet rasvailtua samalla... ;o)

Astma taas tarkoittaa, että vaikka meillä on 2 ilmanpuhdistajaa niin siivoustakin riittää seitsemäksi päiväksi viikossa. Enpä todellakaan muista päivää, jolloin en olisi siivonnut.

9 kg:n kone pyörähtää joka päivä ja välillä useamminkin, varsinkin kun vaihdan lakanat parin vkon välein. Pyykin ripustelemiseen, viikkaamiseen ja silittelyyn saa laskea lähes h/pvä.

Pyrin välttämään E-koodeja ystävineen, joten meilläkin tehdään itse ruoka.

Hassua tällainen vastakkain asettelu.
Onhan meissä ihmisissäkin eroa, toinen jaksaa vaikka mitä ja toinen taas ei. Itse kuulun onneksi tuohon ekaan ryhmään eikä päiväni edes riitä kaikkeen siihen mitä haluaisin tehdä.
Minulle ehdotettiin joskus blogin kirjoittamista, mutten luvannut, koska itselläni ei yksinkertaisesti ole sellaiseen aikaa.

Voisin jatkaa aiheesta vaikka kuinka kauan, mutta nyt täytyy jo mennä.
Puutarha odottaa ja jälkiruokakahvit on jo juotu.

Mitenhän kirjoitti:

Minusta on hienoa, että hoidat koiraasi ja muutoinkin elämääsi selvästi vastuullisesti. Kaikesta päätellen koirasi on sinulle hyvin rakas.

Olet pelännyt menettäväsi koirasi, miltähän mahtaa tuntua pelko oman lapsen puolesta?Rinnastat koiran ja lapsenhoidon toisiinsa. Väität jopa koirasi hoidon menevän perusterveen lapsen hoidon edelle. :) Se kommentti paljastaa sen, ettei sinulla ole mitään kokemusta äitiydestä. Tässä kohtaa voisin vain hymähtää ja hymyillä tietäväisenä (mutta ei ylemmyydentuntoisena) ja todeta jotain, mutta älä huoli, en ole jakamassa elämänohjeita. Mielestäni vastuu lapsesta on kuitenkin "hieman" erilaista kuin vastuu eläimestä, joka tärkeää sekin. Mitäpä tuosta väittelemään kuitenkaan, kantansa voi kukin todeta sitten, kun on kokemusta kummankin hoidosta. Kaikkea hyvää sinulle.

Lue lisää

minulle eläimet ovat aina olleet todella rakkaita, kenties kissani ja koirani vaistoavat tämän sillä ovat luottavaisia ihmisten suhteen ja todella lempeämielisiä.
kissa on suhteellisen tottelevainen ja hellyydenkipeä ja kauhulla joskus mietin sitä päivää kun kissasta aika jättää..poden varmasti hirvittäviä sydänsuruja kun kissasta aika jättää, sillä tämä yksilö on niin erityisen lähellä sydäntäni :)

tämä koira on taas ensimmäinen oma koirani jonka hankin työstä ansaitsemillani rahoilla, ja nimenomaan edustaa lempparikoirarotuani. joskus koira osaa olla hankala ja kiukutellakin, mutta hyviä hetkiä on paljon.
ja mitä tulee tähän suolitukos tapaukseen jolloin oikeasti pelkäsin menettäväni koirani, niin oikeasti ensimmäisenä yönä en nukkunut, toisena yönä väsymys jo vei voiton ja keho vaati unta, mutta silti heräsin puhelimen akun pieneen piippaukseen, koska luulin että nyt tulee "Se" soitto eläinlääkäristä, että koira tekee kuolemaa..olin todella ahdistunut ja kauhuissani sen ajan kun koira oli sairaalassa ja pelkäsin pahinta.
en tiedä miltä tuntuu menettää oma lapsi, mutta olen menettänyt isäni aika kamalalla tavalla, ja muistan sen hetkiset tunnelmat, ja fiilikset olivat lähes samat, tosin että menetin isäni, en koiraani.

varmasti on kamalaa menettää lapsi, sitä en sano, mutta on outoa etteivät jotkut voi käsittää sitä että toiset ihmiset voivat kiintyä syvästikin eläimeen ja surra tämän kuolemaa(tai pahaa oloa). itseä ainakin suretti kamalasti kun en osannut auttaa alkuaikoina koiraa tämän iho-ongelmassa..luin tietoa netistä ja otin selvää asioista mitkä voisivat auttaa iho ongelmiin.

jos joskus alkaa nykyinen oma ala kyllästyttämään, niin voisihan sitä lähteä opiskelemaan eläinlääketiedettä..hyvä pohja ainakin kohta alkaa olemaan kun on tullut luettua vaikka minkälaista tietoa koiran hoidosta;)

Nainen26'''''' kirjoitti:

niin ja mitä siivoamiseen tulee, niin huomioidaan myös päivittäinen tiskaaminen(me emme omista tiskikonetta), tasojen pyyhintä sekä lattioiden lakaisu roskien vieminen roskikseen. huom. pyykit, sekä työvaatteiden pesu(minulla 2 valkoista työtakkia jotka pitää saada puhtaiksi eikä tavallinen pyykinpesujauhe riitä vaan pitää olla tehokkaampaa tavaraa joskus työvuorojen vuoksi pitää melko myöhään pestä työvaatteet KÄSIN).

ja koiralla myös pitää ryppyjen välit putsata, korvat putsata, tsekata hampaat tassujen ja leuan puhdistuksen ja kuivaamisen lisäksi. ryppyvälit pitää sitten myöskin kuivata hyvin ja hellävaraisesti, etteivät tulehdu.
ja näistä operaatioista koira ei edes tykkää, mutta antaa tehdä.
koiran kanssa saa ja pitää sitten myös leikkiä mm. pallojen heittäminen on koiran suosikkijuttu vaikka rodun puolesta ei uskoisi että jaksaisi paljoa liikuntaa harrastaa..lenkkejä 3 päivässä ainakin.

minä laitan kotonamme joka kerta ruoan. harvemmin jos koskaan nykyään laitan mitään ranskiksia ja nakkeja..EN käytä valmisruoka-aineksia(mm. italian pata, kastike, keitto yms). teen alusta loppuun ruoan itse.
emme ostele hampurilaisaterioita tai pizzaa kuin ehkä muutaman kerran vuodessa, koska ovat kalliimpia kuin tavallinen kaupparuoka ja sitäpaitsi jos haluan syödä ulkona, niin mielummin syön sen pippuripihvin kuin mitään "snägäri"-ruokaa.

silloin tällöin ostelemme herkkuja toki..bravuurina "House"- torstai jolloin ostamme viiniä/olutta/limpparia sekä tulista salsaa ja "rolls- kierrenachoja.


tuossa nyt taas avautumiseni. mutta kuinka moni äiti oikeasti joutuu pesemään ja kuivaamaan lastansa niinkään tarkasti kuin koiraamme, tai olemaan yhtä tarkka ruokavaliossa, tai käyttämään erilaisia voiteita ja lääketuotteita..

että vaikkei joillain ole lapsia, niin siltikään heidän elämäänsä ei pidä lähteä arvioimaan sen perusteella onko heillä lapsia vai ei. elämä voi olla välillä raskasta vaikkei lapsia olisikaan.

Lue lisää

Totta kai elämä voi olla raskasta ilman lapsiakin. Ei kai kukaan ole muuta väittänytkään. Mutta luuletko, että sinun elämäsi olisi jotenkin helpompaa, jos tuohon kaikkeen vielä tulisi muutama lapsi lisää? Helpottaako äitiys elämää jotenkin?

Nainen26'''''' kirjoitti:

minulle eläimet ovat aina olleet todella rakkaita, kenties kissani ja koirani vaistoavat tämän sillä ovat luottavaisia ihmisten suhteen ja todella lempeämielisiä.
kissa on suhteellisen tottelevainen ja hellyydenkipeä ja kauhulla joskus mietin sitä päivää kun kissasta aika jättää..poden varmasti hirvittäviä sydänsuruja kun kissasta aika jättää, sillä tämä yksilö on niin erityisen lähellä sydäntäni :)

tämä koira on taas ensimmäinen oma koirani jonka hankin työstä ansaitsemillani rahoilla, ja nimenomaan edustaa lempparikoirarotuani. joskus koira osaa olla hankala ja kiukutellakin, mutta hyviä hetkiä on paljon.
ja mitä tulee tähän suolitukos tapaukseen jolloin oikeasti pelkäsin menettäväni koirani, niin oikeasti ensimmäisenä yönä en nukkunut, toisena yönä väsymys jo vei voiton ja keho vaati unta, mutta silti heräsin puhelimen akun pieneen piippaukseen, koska luulin että nyt tulee "Se" soitto eläinlääkäristä, että koira tekee kuolemaa..olin todella ahdistunut ja kauhuissani sen ajan kun koira oli sairaalassa ja pelkäsin pahinta.
en tiedä miltä tuntuu menettää oma lapsi, mutta olen menettänyt isäni aika kamalalla tavalla, ja muistan sen hetkiset tunnelmat, ja fiilikset olivat lähes samat, tosin että menetin isäni, en koiraani.

varmasti on kamalaa menettää lapsi, sitä en sano, mutta on outoa etteivät jotkut voi käsittää sitä että toiset ihmiset voivat kiintyä syvästikin eläimeen ja surra tämän kuolemaa(tai pahaa oloa). itseä ainakin suretti kamalasti kun en osannut auttaa alkuaikoina koiraa tämän iho-ongelmassa..luin tietoa netistä ja otin selvää asioista mitkä voisivat auttaa iho ongelmiin.

jos joskus alkaa nykyinen oma ala kyllästyttämään, niin voisihan sitä lähteä opiskelemaan eläinlääketiedettä..hyvä pohja ainakin kohta alkaa olemaan kun on tullut luettua vaikka minkälaista tietoa koiran hoidosta;)

Lue lisää

kiintyy eläimeen kuten ihmiseenkin, mutta mielestäni on kohtuutonta olla esim. sairauslomalla viikkoja tai kuukausia jos lemmikki kuolee. Meilläkin on ollut monia koiria (tällä hetkellä 2), mutten voisi edes leikinpäiten verrata lapsen ja koiran kuolemaa. Vaikkakin meillä on aina ne maailman ihanimmat koirat! Niin kuin muillakin koiranomistajilla...
Lapsenlapsen menettäneenä, ja vierestä voimattomana seuranneena, en voi kuin ihmetellä, että miten siitä surusta voi nousta. Ei sellaista surua ja tuskaa pysty edes kuvittelemaankaan jonka oman lapsen menetys aiheuttaa.
Moni oman lapsensa menettänyt on viikkoja ja jopa kuukausia sairauslomalla. Jos koiransa menettänyt tarvitsee terapiaa, sekä pitkän saikun, niin se ei ole minun mielestäni normaalia.

Nainen26'''''' kirjoitti:

minulle eläimet ovat aina olleet todella rakkaita, kenties kissani ja koirani vaistoavat tämän sillä ovat luottavaisia ihmisten suhteen ja todella lempeämielisiä.
kissa on suhteellisen tottelevainen ja hellyydenkipeä ja kauhulla joskus mietin sitä päivää kun kissasta aika jättää..poden varmasti hirvittäviä sydänsuruja kun kissasta aika jättää, sillä tämä yksilö on niin erityisen lähellä sydäntäni :)

tämä koira on taas ensimmäinen oma koirani jonka hankin työstä ansaitsemillani rahoilla, ja nimenomaan edustaa lempparikoirarotuani. joskus koira osaa olla hankala ja kiukutellakin, mutta hyviä hetkiä on paljon.
ja mitä tulee tähän suolitukos tapaukseen jolloin oikeasti pelkäsin menettäväni koirani, niin oikeasti ensimmäisenä yönä en nukkunut, toisena yönä väsymys jo vei voiton ja keho vaati unta, mutta silti heräsin puhelimen akun pieneen piippaukseen, koska luulin että nyt tulee "Se" soitto eläinlääkäristä, että koira tekee kuolemaa..olin todella ahdistunut ja kauhuissani sen ajan kun koira oli sairaalassa ja pelkäsin pahinta.
en tiedä miltä tuntuu menettää oma lapsi, mutta olen menettänyt isäni aika kamalalla tavalla, ja muistan sen hetkiset tunnelmat, ja fiilikset olivat lähes samat, tosin että menetin isäni, en koiraani.

varmasti on kamalaa menettää lapsi, sitä en sano, mutta on outoa etteivät jotkut voi käsittää sitä että toiset ihmiset voivat kiintyä syvästikin eläimeen ja surra tämän kuolemaa(tai pahaa oloa). itseä ainakin suretti kamalasti kun en osannut auttaa alkuaikoina koiraa tämän iho-ongelmassa..luin tietoa netistä ja otin selvää asioista mitkä voisivat auttaa iho ongelmiin.

jos joskus alkaa nykyinen oma ala kyllästyttämään, niin voisihan sitä lähteä opiskelemaan eläinlääketiedettä..hyvä pohja ainakin kohta alkaa olemaan kun on tullut luettua vaikka minkälaista tietoa koiran hoidosta;)

Lue lisää

Kyllä käsitän täysin miten paljon eläimeen voi kiintyä. Kissani ovat olleet minulla 15 vuotta, koko aikuisen elämäni. Ennen lapsen saantia muistan miten en voinut edes ajatella jommankumman kuolemaa ilman että sain lähes paniikkikohtauksen. Pelkäsin kissojeni kuolemaa samanverran kuin omaani. Kissani olivat syvästi kiintyneitä minuun ja arastelivat vieraita ihmisiä.

Lapsen saatuani huomasin, että kissani eivät olleetkaan enää se tärkein asia elämässäni. Sen tilan oli ottanut lapseni. Kun toinen kissani kuoli, surin sitä syvästi, mutta ilman paniikkikohtauksia. Eli siis "normaalisti" niinkuin eläimen kuolemaa surraan. Toinen kissani suri myös toisen poismenoa omalla tavallaan, sen pystyi selkeästi näkemään.

Naisilla vaan on tarve hoivata. Toiset hoivaa eläimiä, toiset lapsia. Ei se tee kummastakaan vähäarvoisempaa. Mutta en todellakaan voi kuvitella että kukaan äiti surisi enemmän kotieläimensä kuolemaa kuin oman lapsensa. Uhraisin oman elämäni silmänräpäyksessä vaihdossa lapseni elämään. Se on sitä äitiyttä...

Varmasti joku kirjoitti:

kiintyy eläimeen kuten ihmiseenkin, mutta mielestäni on kohtuutonta olla esim. sairauslomalla viikkoja tai kuukausia jos lemmikki kuolee. Meilläkin on ollut monia koiria (tällä hetkellä 2), mutten voisi edes leikinpäiten verrata lapsen ja koiran kuolemaa. Vaikkakin meillä on aina ne maailman ihanimmat koirat! Niin kuin muillakin koiranomistajilla...
Lapsenlapsen menettäneenä, ja vierestä voimattomana seuranneena, en voi kuin ihmetellä, että miten siitä surusta voi nousta. Ei sellaista surua ja tuskaa pysty edes kuvittelemaankaan jonka oman lapsen menetys aiheuttaa.
Moni oman lapsensa menettänyt on viikkoja ja jopa kuukausia sairauslomalla. Jos koiransa menettänyt tarvitsee terapiaa, sekä pitkän saikun, niin se ei ole minun mielestäni normaalia.

Lue lisää

minusta taas olisi kummallista jos sitä eläimen kuolemaa ei surisi..onhan se otus saattanut olla elämässä mukana jopa 15 vuotta ellei ylikin.
ja sinun mielestäsi sillä ei ole merkitystä jos yhden "rakin tai katinrääpäleen" menettää kun ne ovat vain elukoita..
eläimet ovat viattomampia kuin ihmiset.
voisi jopa sanoa että jos ihmiset olisivat yhtä ystävällisiä toisiaan kohtaan entä eläimet, maailma olisi paljon parempi paikka.

Oi ja Voi taas..... kirjoitti:

Taas kerran osoitus joku mitätöi äidin tuntemukset ja kirjoituksen; onneksi voi olettaa, että elämä opettaa sinuakin kasvamaan viisammaksi ja ymmärtäväisemmäksi vaikket äitiys kokemusta tule saamaankaan.

Äitiydessä on kyse aivan jostakin muusta kuin lisääntymiskyvystä. Mutta helmiähän nämä kirjoitukset sioille ovat....

Lue lisää

Kerro mistä sitten on kyse, miten ihmisten lisääntyminen ja kasvattaminen on täysin eri asia kun kaikkien muitten eliöiden

18+8 kirjoitti:

minusta taas olisi kummallista jos sitä eläimen kuolemaa ei surisi..onhan se otus saattanut olla elämässä mukana jopa 15 vuotta ellei ylikin.
ja sinun mielestäsi sillä ei ole merkitystä jos yhden "rakin tai katinrääpäleen" menettää kun ne ovat vain elukoita..
eläimet ovat viattomampia kuin ihmiset.
voisi jopa sanoa että jos ihmiset olisivat yhtä ystävällisiä toisiaan kohtaan entä eläimet, maailma olisi paljon parempi paikka.

Lue lisää

"...sinun mielestäsi sillä ei ole merkitystä jos yhden "rakin tai katinrääpäleen" menettää kun ne ovat vain elukoita.."
Jos et kuitenkaan laittaisi sellaisia sanoja suuhuni, jotka eivät ole sieltä tulleet...

En ole missään vaiheessa puhunut ettei lemmikkiä saisi surra. Se olisikin aika erikoista, jollei joku kiintyisi lemmikkiinsä.
Jos tekstini oli jotenkin vaikeaselkoista niin tarkoitin, ettei eläimen ja lapsen kuolemaa voi mitenkään verrata.
Oma tyttäreni oli viikkoja sairauslomalla menetettyään ainoan lapsensa. Ymmärrän sen täysin, koska näin sen suuren tuskan jonka lapsen kuolema aiheutti eikä hän ollut todellakaan silloin työkykyinen.
Pysyn silti kannassani, ettei kukaan normaali ihminen tarvitse sairauslomaa jos lemmikki kuolee.

P.S. Meillä ei ole koskaan ollut (sanojasi lainatakseni) "rakkeja" eikä "katinrääpäleitä" vaan kissoja ja koiria.

Kysehän ei ollut siitä etteikö lapsista saa puhua vaan että lasten saaminen ei tee viisaammaks joten sen nojalla turha antaa elämänohjeita

niin no, itse olen suoraan lopettanut ystävyyssuhteet joidenkin tuoreiden äitien kanssa, kun ei voisi vähempää kiinnostaa kuulla sitä samaa paskaa lapsista ja niiden "tuotoksista"..ja juurikin tämä "et sä voi ymmärtää mistään mitään kun et ole äiti" jorina on ärsyttänyt loppupeleissä niin paljon että olen jättänyt sen äiti-ihmisen ilman ystävyyssuhdetta..kun en kerta tajua mistään mitään, ja olen vähäpätöisempi ihmisenä kuin äiti joka on tullut vahingossa raskaaksi...

toki on minulla pari äiti-ihmistä vielä ystävänä, mutta he eivät nosta itseään ja äitiyttään jalustalle. sellaisten ihmisten kanssa voi olla kaveria jotka eivät pidä itseään parempana jonkun luonnollisen asian takia.

miten se menikään, lähes jokainen voi saada lapsen, mutta eri asia on kasvattaa se lapsi..ja sen kyllä näkee katukuvassa ja nuorten pahoinvoinnissa nykypäivänä että vanhemmat ovat vain vääntäneet sen "rakkaudensiemenensä", eivät kasvattaneet.

Puhu mistä haluat, mutta mistä tässä ketjussa poimit ajatuksen, että lapsettomat kaipaavat sääliä ja myötätuntoa? Inhimillistä suhtautumista ja hienotunteisuutta ehkä, mutta sehän on ilman muuta selvää kaikessa kanssakäymisessä. Kuka toista tahallaan haluaisi satuttaa, jos arasta asiasta tietää? Tokko kukaan empaattinen ihminen?

Näin siis omakin äitisi?