Aina jos joku puhuu minulle epäkohteliaasti tai sanoo jotain mistä en tykkää, en uskalla antaa takaisin. Sitten minulle jää tapahtuneesta paha maku suuhun ja mietin joskus kauan, mitä sanoisin takaisin jossain tilanteessa. En kuitenkaan saa sanottua mitään, vaan suuttumukseni purkautuu niin että valitan tälle henkilölle jotain yleistä asiaa. Kuten esim. joku on parkkeerannut autonsa väärin ja etten pidä siitä. Yleensä saan sellaisen vastauksen, että tämäkin valitukseni mitätöidään "Eihän se sinun elämää hankaloita" yms. ja taas loukkaannun, mutten saa sanottua muuta kun tyyliin "No eihän se hankaloitakaan, mutta mietin vaan.."
Joskus taas tämä kääntyy itseeni. Alan mollata itseäni ko. henkilölle tyyliin "Olen tällainen lihava ja tyhmä, eipä ole älyä annettu" johon saan yleensä vaan naurahduksen takaisin. Ehkä sillä odotan, että minua loukannut henkilö väittäisi minulle vastaan ja sanoisi pitävänsä kuitenkin minusta tms. vaikkei niin käy yleensä koskaan kenenkään kohdalla.
Sitten taas joskus, liika on liikaa. Jos joku tulee vaikka ihan suoraan huutamaan minulle, saatan mennä paniikkiin ja alkaa puolustamaan itseäni. Tässä tulee sitten ulos kaikki asiat mitä olen patonut sisälleni. Alan suoraan sanottuna vittuilemaan ihan täysillä, sanon etten pidä ko. henkilöstä ihmisenä vaikka kyse on vaan mielipiteistä, leimaan hänet pahaksi ihmiseksi täysin, muistutan tapauksesta myöhemmin. Joskus alan itkeä ja raivota. Moni on säikähtänyt kuullessaan kunniansa tuollaisessa tilanteessa.
Haluaisin selvittää asiat fiksusti, mutta olen huomannut että jos jostain asiasta huomauttaa esim. "Jos saan nätisti sanoa suoraan, niin en tykännyt kun sanoit minulle noin. Se loukkasi" Niin heti tulee takaisin "No ootpa sä kummallinen, loukkaannut joka asiasta, ihmeellistä loukkaantua tuollasesta!" ja se on sitten yleensä heti välit poikki, vaikka ollaan aikuisia ihmisiä. Suurin osa ihmisistä jotenkin vaan olettaa, että saa loukata miten tahansa mutta jos heille sanoo mitään, niin se on heti todella väärin.
Miksei voi opetella puhumaan muille kunnioittavasti varsinkin aikuisena?
Tai jos niin ei halua tehdä, niin miksei voi oppia myöntämään että joku saattoi joskus loukatakin?
Joskus taas tämä kääntyy itseeni. Alan mollata itseäni ko. henkilölle tyyliin "Olen tällainen lihava ja tyhmä, eipä ole älyä annettu" johon saan yleensä vaan naurahduksen takaisin. Ehkä sillä odotan, että minua loukannut henkilö väittäisi minulle vastaan ja sanoisi pitävänsä kuitenkin minusta tms. vaikkei niin käy yleensä koskaan kenenkään kohdalla.
Sitten taas joskus, liika on liikaa. Jos joku tulee vaikka ihan suoraan huutamaan minulle, saatan mennä paniikkiin ja alkaa puolustamaan itseäni. Tässä tulee sitten ulos kaikki asiat mitä olen patonut sisälleni. Alan suoraan sanottuna vittuilemaan ihan täysillä, sanon etten pidä ko. henkilöstä ihmisenä vaikka kyse on vaan mielipiteistä, leimaan hänet pahaksi ihmiseksi täysin, muistutan tapauksesta myöhemmin. Joskus alan itkeä ja raivota. Moni on säikähtänyt kuullessaan kunniansa tuollaisessa tilanteessa.
Haluaisin selvittää asiat fiksusti, mutta olen huomannut että jos jostain asiasta huomauttaa esim. "Jos saan nätisti sanoa suoraan, niin en tykännyt kun sanoit minulle noin. Se loukkasi" Niin heti tulee takaisin "No ootpa sä kummallinen, loukkaannut joka asiasta, ihmeellistä loukkaantua tuollasesta!" ja se on sitten yleensä heti välit poikki, vaikka ollaan aikuisia ihmisiä. Suurin osa ihmisistä jotenkin vaan olettaa, että saa loukata miten tahansa mutta jos heille sanoo mitään, niin se on heti todella väärin.
Miksei voi opetella puhumaan muille kunnioittavasti varsinkin aikuisena?
Tai jos niin ei halua tehdä, niin miksei voi oppia myöntämään että joku saattoi joskus loukatakin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tätä asiaa olen ihmetellyt töissä. Olen aika uusi työntekijä ja useimpia myös nuorempi, niin joskus kyllä ihmetyttää, että miten törkeästi mulle puhutaan. Esim. pienikin virhe tai ihan vaan toimintatapa, joka ei miellytä työkaveria saattaa aiheuttaa varsin käsittämättömän vihan ryöpyn. Ehkä juuri ne sanat eivät ole ne pahimmat vaan se äänensävy, jossa paistaa turhautuminen ja halveksunta. Eikö voi oikeasti sanoa asiallisesti, jos on jotain huomautettavaa. Tottakai pitää sanoa, jos toimin jotenkin väärin, mutta ei siitä tarvitse käydä raivoamaan ja olla ilkeä.
Sama täällä
Valtaosa ihmisistä on yksinkertaisesti liian tyhmiä rakentavaan kanssakäymiseen. Tai sitten heitä ei yksinkertaisesti vain kiinnosta miellyttävä työympäristö ja pitää aina pönkittää omaa itsetuntoa haukkumalla muita.
Parempi on yksinkertaisesti jättää tuollaiset kommentit omaan arvoonsa kuitenkaan mitenkään nöyristelemättä. Itse olen yleensä naurahtanut tuollaisiin vihanpurkauksiin, joka usein saa toisen osapuolen ymmärtämään typeryytensä. Turha lähteä tappelemaan vastaan. Oman kannan perustelussa on se huono puoli, että kyseinen ihminen tuskin sitä ymmärtää tai ainakaan ei halua sitä ymmärtää. Jos tämän vielä tekee julkisesti niin nolaa toisen henkilön ja tämä kokee nolauksen olevan tarkoituksellinen, vaikka itse sen aiheutti järjettömällä käytöksellään.
Harvassa ovat työyhteisöt, joissa ei tällaisia tappeluja tarvitse käydä läpi. Etenkin naisille tuntuu olevan todella vaikeaa olla samassa työyhteisössä toisten naisten kanssa.