Miehille asetetut vaatimukset ja naisten ylimielisyys

broffolo

Tarkastellaanpa mitä miehiltä vaaditaan, että hän olisi naisten jahtaama:

- itsevarma
- hyvät sosiaaliset taidot
- rohkea
- miehekäs
- suojeleva
- ei nosta naista jalustalle
- lihaksikas tai atleettinen
- älykäs
- ei anna muiden talloa varpailleen
- menestyvä/kuuluisa
- rikas
- pukeutuu hyvin
- kätevä käsistään
- hyvä tekemään päätöksiä
- yleensä hyvät johtajanominaisuudet
- itsepuolustustaidot (esim. musta vyö kamppailulajissa tuskin on turn off naiselle)

Noista kohdasta aika monen tulee täyttyä, että naiset alkaa jahdata sua ja ihastuu suhun palavasti vähän väliä.

Tarkastellaan sitten mitä naiselta vaaditaan:

- kaunis
- ei kaiva nenää jatkuvasti julkisella paikalla
- käy tarpeillaan WC:ssä
- ei haise hieltä

Nainen saa käytännössä kaiken jo hedelmöityksessä. Nainen voi olla pohjattoman epävarma ja luonnehäiriöinen, mutta miehet ovat silti hänen perässään, jos hän on riittävän hyvännäköinen. Miehen täytyy saada joko helvetin hyvä kasvatus (isäsi osaa tukea ja opettaa sinut itsevarmaksi ja miehekkääksi) tai sitten nähdä kauhea määrä vaivaa menestyksen (soittaa kitaraa tai urheilla monta tuntia päivässä vuosien ajan) tai sosiaalisen kyvykkyyden kehittämisessä. Tästä huolimatta naiset ovat usein hyvin ylimielisiä suhteessa miehiin. Kiltit miehet saavat naurut yrityksilleen, epävarmat luuserimiehet ovat naurun aiheita, miesten kustannuksella pelataan itsetuntopelejä, kriteerit miesten suhteen ovat pilvissä jos nainen ei ole susiruma ja se millainen mies ei kelpaa ilmaistaan hyvinkin tökerösti: puhutaan epävarmoista nörteistä ja mistä lie.

Jos keskiverto kaunis nainen laitettaisiin suht komean keskivertomiehen (joka siis ei saa kauheasti naisia) kenkiin päivääksi, tämän itsetunto putoaisi ihan pohjamutiin kun tajuaisi, ettei hänellä ole juuri mitään muuta tarjottavaa kuin ulkonäkö. Hän huomaisi että hänen omalta äidiltään perimänsä epävarmuus ja muut luonneviat, jotka eivät haitanneet miestensaantia juurikaan, ovat naistensaannissa samankokoisia esteitä kuin Kiinan muuri.

Vähän sitä nöyryyttä tytöt.

71

2894

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anon89245

      Iskit ehkä hyvinkin arkaan paikkaan...

    • näiden vaatimusten

      takia, miehet ovat parempia kuin naiset lähes kaikessa

    • herätkää

      Etkö saanu pillua ja nyt oot itkuisesti katkera siitä :D Ei kukaan pakota miehiä valitsemaan kaunista iso tissistä tyhmää kusipäätä, jokaisen oma valinta se on. Älä itke ruma lapsi, ota rusina.

      • broffolo1

        Jotenkin tyypillistä. Mä kritisoin tossa sellasia ylimielisiä naisia, jotka kuvittelee olevansa useimpien miesten yläpuolella ja sitten vastaus on: "Etkö saanu pillua, luuseri!" Tuskin edes mietit mitä mä sanoin. Ja mitä se susta kertoo, että heti alat jauhamaan siitä että mä en ole saanu pillua?

        Mut tää on niin tuttu virsi, jos naisia erehtyy kritisoimaan niin tulee vastauksena "Vitun luuseri, tosimies kehuu kaikki naiset maasta taivaisiin vaan sen takia että ne on naisia". Jotkut naiset ei vaan pysty ottamaan mitään kritiikkiä joka kohdistuu joitain naissukupuolen edustajia kohtaan, mutta miehiä ollaan kyllä haukkumassa.

        Osoita mulle vielä, että minkä kohdan perusteella nyt päättelit, että mä olen katkera?

    • ..

      Meinaatko sä saada haukkumalla pillua? Säälistä?
      Etkö saanu nätisti pyytämällä?

      Perinteinen mies silloin hakkaa ja haukkuu.
      Vaihda sceneä äläkä valita.
      Jos joku vaatii sulta kaiken tuon, niin älä tee. Etsi nainen joka ei vaadi ihan kaikkea.

      Niin ja älä välitä. En minäkään ole löytänyt mieleltään tervettä ja huumeetonta tai edes suht selvää miestä. Missä lie luuraavat, muttä en minäkään roiku täällä haukkumassa kaikkia miehiä tyhmiksi ja ruinaa niiltä " nö y r y y t t ä ".

    • eayherege

      Mistäköhän johtuu ettet löydä mieleltään tervettä ja huumeetonta miestä. :D Ei taida sulla kyllä aivokäyrä leikata kovin hyvin.

      Yleensähän kaikki huono maailmassa on toisten vika.

      • femme473

        Hei, pakko sanoa, että naisten vastaukset tässä oli ihan ala-arvoisia – pisteet ketjun aloittajalle. Ihmettelen kaikkien miesten yksinkertaistamista tolle pillu (tää on vastenmielinen sana)-akselille, vaikka onhan tietty sitäkin nähty. Muutamia sinkkukavereita seurattuani olen valitettavasti joistakin naisista vähän samaa mieltä. Parikin upeana löytönä itseään pitävä reilusti 30 nainen odottelee nyt jo vuosia sitä miestä, joka täyttäisi kaikki perinteiset kriteerit, hoitaisi kaiken ja nainen voisi olla se passiivinen prinsessa. Ihmettelen, että mitä nainen itse ajattelee tarjoavansa - kauneutensa ja sen alapäänsä? Jos itse odottaa kunnioitusta ja tasa-arvoa, tarjoaa niitä myös toiselle. Ja terve itsekritiikki kehiin, ei kukaan ole täydellinen, vaikka ulkonäkö kauneusihanteiden mukaan olisikin. Itseäkin harmittaa se, että muutama tällainen prinsessa ei baarissa viitsi edes vastata miehille, jotka "eivät olleet hyvännäköisiä ja mahd. blokkaa jonkun kiinnostavan lähestymisen". Tai kylmästi ja suunnitelmallisesti maksattaa drinkkinsä miehellä, ja ensimmäisen tilaisuuden tullen on tarkoitus hävitä (ajatellen tilannetta, jossa molemmat olivat nuoria opiskelijoita eli miksi miehellä olisi enemmän rahaa) ? Mihin tällainen perustuu – siihenkö, että olen niin kaunis, että miehen pitää jollakin tavoin korvata se, että saa viettää kanssani aikaa? Mitäpä jos tosiaan olisit itse miehen kengissä; olisiko helppoa aina lähestyä ja miettiä millä aloittaa? Itse varmaan masentuisin ja lamaantuisin, jos kohdeltaisiin kuin ilmaa, koska ei ketään ilman syytä pitäisi kohdella paskamaisesti. Perusulkonäkö on kuitenkin niin pitkälle sattumankauppaa eikä mikään oma ansio (vaikka tietty paljon voi tehdäkin). Kyllähän joku kuitenkin mättää, jos niitä miehiä ei tule ovista ja ikkunoista ja nainen on ”täydellinen”- ? Olen itse naisellinen ja ihan hyvännäköinen nainen, ja yritin lähestyjille vastata kohteliaasti, koska ei ulkonäkö ole mikään peruste katsoa ketään alaspäin. Ihmisen oikeat ominaisuudet ja karisma kantavat kuitenkin paljon pidemmälle. Olenkin onnellisesti tillsammans hienon miehen kanssa, ja hoidan hommista oman osuuteni eli pyrin vastavuoroisuuteen ja olemaan luotettava ihminen, johon hänkin voi tukeutua. Ennen kuin vaatii toiselta, kannattaa vaatia itseltä.

      • wallhard
        femme473 kirjoitti:

        On hienoa, että sun kaltaisia naisia vielä suomessakin on! Toi sun ajatus virta saa jo minut heräämään ohoh ja wauh :)
        Itselläni on valitettavasti vähän samantyylinen nainen mitä äsken kuvasit, anteeksi vaan nämä prinsessat onkin aivan helvetin surkeita kumppaneita! En ole täydellinen enkä haluamiaan, mutta nämä prinsessat jotka käyttäytyvät todella ylimielisesti ja katsovat peiliin koko ajan niin ei huonompaa seksiseuraa juuri olekkaan esim. Ei seksi tärkeinasia ole tietysti. Mutta minulla on kokemus erittäin viriilistä suomiluomunainen Isolla N ja voin sanoa, että tajunnan räjäyttävä kokemus hui niitä aikoja. Sitten tuli melkein missin mitat täyttävä kaunotar ja kyllä on ollut kuivia jaksoja ja paljon. Mutta onneksi on meno vähän muuttunut niin alkaa homma toimimaan ja meillä on nyt aivan ihana pieni poika nyt jota rakastan yli kaiken. Onneksi sentään on Suomessa ihan normaaleja todella haluttuja naisia paljon, saa valkkaajat homehtua yksikseen :)

    • 4w5e6jh7k

      Hehe :D

      Kyllä itse ainakin miehenä vaadin paljon enemmän naiselta kuin nuo 4 asiaa.

      Kauneushan on aina plussaa mutta ei sillä parisuhteessa pitkälle pärjätä.

      ja tuon vaatimuslistan miehistä voisi helposti tiivistää aika pieneksikin.
      Esim rohkeus, itsevarmuus, suojelevuus, sosiaaliset taidot, johtajuus.... hyvin lähellä toisiaan kaikki.

      Menestyvä ja rikas vaikuttaisivat myös synonyymeilta, kuten myös miehekkyys ja lihaksikkuus.

      Kauneuden voisi samalla tavalla eritellä; leveä lantio, isot tissit, pitkät tuuheat hiukset, ruskettunut iho, pieni nenä....

    • Monimutkainen ja hyvin monisyinen asia yliyksinkertaistettuna ja vieläpä virheellisesti..

      • broffolo

        Mikä tossa sun mielestä on väärin?

      • 16+5
        broffolo kirjoitti:

        Mikä tossa sun mielestä on väärin?

        Ensimmäisessä listassa melkein kaikki ovat väärin.

      • broffolo
        16+5 kirjoitti:

        Ensimmäisessä listassa melkein kaikki ovat väärin.

        No parempaa listaa sitten kehiin vaan...

    • ,,,,,,,,,,,,

      Miksi pitää olla naisten jahtaama? En minäkään halua olla miesten jahtaama (tai no ei se kai haittaisi, mutta yksikin riittää;)), riittää tosiaan että löytyy yksi sopiva mies, tai että se yksi tai muutama jahtaa. Tai sitten, miksi haluat naisen, jolla on juuri tuollainen toivelista? Minulla on hyvä mies, mutta ei hän noita kaikkia kriteerejä täytä, eikä niistä suurella osalla ole mitään merkitystäkään minulle. Rikkaus jopa haittaisi, en ole materialisti, ja tykkään että ollaan melko samantasoisia siinä suhteessa. Sen sijaan rahanKÄYTTÖharkinta on hyvinkin tärkeä ominaisuus miehessä, että osaa elää suu säkkiä myöten.

      Tai esim. mieheni on omasta mielestäni komea, mutta uskon ettei hän yleisesti ottaen ole ulkonäöllisesti ihan sieltä halutuimmasta päästä. (Komea ei muuten ollut noissa vaatimuksissa, eikös pitäisi?)

      • broffolo

        Mitä enemmän naiset ovat miehen perässä, sitä paremman naisen tämä voi valita. Toisaalta jos mies on aidosti sitä mitä naiset yleisesti ottaen mieheltä haluavat, niin hän on pakostakin naisten jahtaama. Hyvin harva mies pystyy pitämään naisen parisuhteessa tyytyväisenä niin henkisesti kuin seksuaalisestikin. Suomi on täynnä kilttejä ja kunnollisia miehiä, joita heidän vaimonsa eivät pidä seksuaalisesti kiinnostavina. Itsekin tunnen aivan liian monta tällaista. End of story.

        Mies, joka joutuu odottamaan vuosia että "se oikea tulee kohdalle", ilman että juuri kukaan muu olisi hänestä ollut kiinnostunut. Noh, tällaisessa miehessä on kyllä jotain vikaa ja se vika tulee heijastumaan myös parisuhteen onnellisuuteen. Yleensä se vastaus on, että tällainen mies on liian nössö ja tossun alla naisten kanssa ja se on nähty miten paljon naiset tällaista miestä kunnioittavat pidemmän päälle.

      • Totuuden torvi

        Ai että siis Suomi on täynnä kilttejä ja kunnollisia miehiä vai? Missä muka? Aika vähissä taitaa nykypäivänä olla. Valitettavasti! Itsestään liikaaluulevia mieshuo*ia en kumppaniksi huolisi enkä edes sänkyyni yhdeksikään yöksi. Enkä pidä niitä seksikkäinä. Täysin turn-off! Pahempia kuin läskit. Yök!
        Naisen pitää voida valita niistä ehdokkaista se paras mies. Näin se nyt vaan menee.

      • broffolo
        Totuuden torvi kirjoitti:

        "Ai että siis Suomi on täynnä kilttejä ja kunnollisia miehiä vai? Missä muka?"

        Riippuu varmaan vähän että missä piireissä pyörii...

      • Totuuden torvi
        broffolo kirjoitti:

        "Ai että siis Suomi on täynnä kilttejä ja kunnollisia miehiä vai? Missä muka?"

        Riippuu varmaan vähän että missä piireissä pyörii...

        En ymmärrä kysymystäsi. Miten niin missä piireissä? En pyöri missään tietyntyyppisissä "piireissä". Miehet tekevät aina itse aloitteen. Kaikin tavoin hyvin erilaisia miehiä, ei mitään tietynkaltaisia. Mutta en olekaan niin vaativa kuin aloituksessa väitetään naisten olevan. Mun vaatimukset miehelle (siis mitä luonteeseen tulee) ovat: ei lyö, ei petä, ei ryyppää jatkuvasti, ei ole liian itserakas ja hoitaa järkevästi omat raha-asiansa.

        Ja tälläistä kilttiä ja kunnollista miestä ei todella löydy mistään. Toiset lyö, toiset pettää, ja osa sellaisia jotka on kännissä vähintään 3-4päivänä viikossa (ja sotkevat tietysti sitten raha-asiansa).
        Koska hyvää miestä ei ole tullut koskaan vastaan, siksi olen päättänyt että en enää hanki vakituista kumppania. Satunnaisen seksikumppanin on vain oltava ulkoisesti miellyttävä.

      • ,,,,,,,,,,,,,,,
        broffolo kirjoitti:

        Mitä enemmän naiset ovat miehen perässä, sitä paremman naisen tämä voi valita. Toisaalta jos mies on aidosti sitä mitä naiset yleisesti ottaen mieheltä haluavat, niin hän on pakostakin naisten jahtaama. Hyvin harva mies pystyy pitämään naisen parisuhteessa tyytyväisenä niin henkisesti kuin seksuaalisestikin. Suomi on täynnä kilttejä ja kunnollisia miehiä, joita heidän vaimonsa eivät pidä seksuaalisesti kiinnostavina. Itsekin tunnen aivan liian monta tällaista. End of story.

        Mies, joka joutuu odottamaan vuosia että "se oikea tulee kohdalle", ilman että juuri kukaan muu olisi hänestä ollut kiinnostunut. Noh, tällaisessa miehessä on kyllä jotain vikaa ja se vika tulee heijastumaan myös parisuhteen onnellisuuteen. Yleensä se vastaus on, että tällainen mies on liian nössö ja tossun alla naisten kanssa ja se on nähty miten paljon naiset tällaista miestä kunnioittavat pidemmän päälle.

        Noh, ei minun perässäni ole koskaan kovin monta miestä ollut. Olin vuosikausia yksinäinen, tuollainen kuvailemasi tapaus kai sitten, kunnes päätin että nyt etsin jonkun, kyllä jonkun täytyy huomata miten upea ihminen olen, vaikken mikään ulkoisesti unelmanainen olekaan. Olin itse aktiivinen, tutustuin sopivanoloiseen mieheen ja siitä se lähti. En tehnyt mitään listoja, millainen toisen pitää olla tai millainen itseni pitää olla, vaan ajattelin että jos en kelpaa sellaisena kuin olen, niin johan on kumma.

        Mikä sinusta on "parempi nainen"? Onko se vain ulkoisia asioita? Onko se vain esine, jota voi esitellä kavereille, että katsokaas minkä palkintopystin olen saanut? Jostain syystä tuntuu siltä, että todella moni teistä valittelijoista on juuri tällaisia. Sitten kun omat ulkoiset eikä ehkä sisäisetkään avut riitä saamaan sellaista (koska sellaisilla on runsaasti vientiä), valitellaan että NAISET on pinnallisa tai naisilla on utopistisia vaatimuksia. Kun se "naiset"-käsite on rajattu siihen hyvin pieneen ja jo valmiiksi haluttuun joukkoon.

        Edelleenkään ei tarvitse olla kaikkien naisten jahtaama ja päästä valitsemaan isosta joukosta. Etsi yksi kiva nainen, jonka kanssa synkkaa. Siinä unohtuu pian nuo joutavat sivuseikat.

      • broffolo
        Totuuden torvi kirjoitti:

        En ymmärrä kysymystäsi. Miten niin missä piireissä? En pyöri missään tietyntyyppisissä "piireissä". Miehet tekevät aina itse aloitteen. Kaikin tavoin hyvin erilaisia miehiä, ei mitään tietynkaltaisia. Mutta en olekaan niin vaativa kuin aloituksessa väitetään naisten olevan. Mun vaatimukset miehelle (siis mitä luonteeseen tulee) ovat: ei lyö, ei petä, ei ryyppää jatkuvasti, ei ole liian itserakas ja hoitaa järkevästi omat raha-asiansa.

        Ja tälläistä kilttiä ja kunnollista miestä ei todella löydy mistään. Toiset lyö, toiset pettää, ja osa sellaisia jotka on kännissä vähintään 3-4päivänä viikossa (ja sotkevat tietysti sitten raha-asiansa).
        Koska hyvää miestä ei ole tullut koskaan vastaan, siksi olen päättänyt että en enää hanki vakituista kumppania. Satunnaisen seksikumppanin on vain oltava ulkoisesti miellyttävä.

        Outoa kun mä tunnen enemmän sellaisia miehiä, jotka ei tee mitään noista mitä mainitsit. Mun kavereista kyllä suurin osa on yliopisto-opiskelijoita, ei mitään dokuja. Tätä juuri tarkoitin.

      • broffolo
        ,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

        Noh, ei minun perässäni ole koskaan kovin monta miestä ollut. Olin vuosikausia yksinäinen, tuollainen kuvailemasi tapaus kai sitten, kunnes päätin että nyt etsin jonkun, kyllä jonkun täytyy huomata miten upea ihminen olen, vaikken mikään ulkoisesti unelmanainen olekaan. Olin itse aktiivinen, tutustuin sopivanoloiseen mieheen ja siitä se lähti. En tehnyt mitään listoja, millainen toisen pitää olla tai millainen itseni pitää olla, vaan ajattelin että jos en kelpaa sellaisena kuin olen, niin johan on kumma.

        Mikä sinusta on "parempi nainen"? Onko se vain ulkoisia asioita? Onko se vain esine, jota voi esitellä kavereille, että katsokaas minkä palkintopystin olen saanut? Jostain syystä tuntuu siltä, että todella moni teistä valittelijoista on juuri tällaisia. Sitten kun omat ulkoiset eikä ehkä sisäisetkään avut riitä saamaan sellaista (koska sellaisilla on runsaasti vientiä), valitellaan että NAISET on pinnallisa tai naisilla on utopistisia vaatimuksia. Kun se "naiset"-käsite on rajattu siihen hyvin pieneen ja jo valmiiksi haluttuun joukkoon.

        Edelleenkään ei tarvitse olla kaikkien naisten jahtaama ja päästä valitsemaan isosta joukosta. Etsi yksi kiva nainen, jonka kanssa synkkaa. Siinä unohtuu pian nuo joutavat sivuseikat.

        Parempi nainen? Nainen joka on sekä kaunis että hyväitsetuntoinen. Heikkoitsetuntoinen mies saa heikkoitsetuntoisen naisen, hyväitsetuntoinen hyväitsetuntoisen. Ulkonäkö on tärkeä riippumatta siitä, ollaanko autiolla saarella vai suurkaupungissa. Mun ei tarvitse mitään "yhtä kivaa naista" etsiä. Olen tehnyt vuosia töitä tullakseni paremmaksi mieheksi. Joskus olin ujo, ahdistunut, heikkoitsetuntoinen, yksinäinen. Nyt mulla on kaunis ja hyväluonteinen nainen, jollaista mun ei olis kaikenjärjen mukaan pitänyt saada sen perusteella, millainen olin vielä lukioikäisenä. Varmasti olin hänen kanssaan onnellisempi kuin jonkun heikkoitsetuntoisen ja ylipainoisen naisen kanssa, millaiseen olisin muutama vuosi sitten joutunut tyytymään.

        Kannustan muitakin miehiä kehittämään itseään eikä tyytymään siihen "mitä on saanut". Tulkaa paremmiksi miehiksi niin naiset kiinnostuu teistä ja elämänlaatu paranee muutenkin. Kyllä se on parempi saada itse valita nainen kuin olla vuosia puutteessa ja ottaa ensimmäinen kiinnostunut epätoivoisuudessaan.

      • Olet oikeassa
        broffolo kirjoitti:

        Outoa kun mä tunnen enemmän sellaisia miehiä, jotka ei tee mitään noista mitä mainitsit. Mun kavereista kyllä suurin osa on yliopisto-opiskelijoita, ei mitään dokuja. Tätä juuri tarkoitin.

        Niin ne mainitsemasi dokut juovat ainakin melkein joka päivä. Tasokkaammat ja hyvä tuloiset miehet pettävät. Ja sitten ne jotka ei ole dokuja tai rikkaita niin ne sitten lyövät. Että tälläiset kokemukset miehistä. Hienoa jos tunnet miehiä jotka eivät tee mitään näistä, minä en valitettavasti tunne. Mutta en tosin ole yliopistossa ollut itsekään. Että ehkä ne eivät sitten kiinnostu meikäläisestä. Ei sille sitten mitään voi.

      • kysmys
        broffolo kirjoitti:

        Outoa kun mä tunnen enemmän sellaisia miehiä, jotka ei tee mitään noista mitä mainitsit. Mun kavereista kyllä suurin osa on yliopisto-opiskelijoita, ei mitään dokuja. Tätä juuri tarkoitin.

        Miksi hengaat yliopisto-opiskelijoiden kanssa?

      • broffolo
        kysmys kirjoitti:

        Miksi hengaat yliopisto-opiskelijoiden kanssa?

        No vastaus on siihen on aika itsestäänselvä.

      • maisterismies10
        broffolo kirjoitti:

        No vastaus on siihen on aika itsestäänselvä.

        Ok, olet siis jonkinlainen maskotti.

      • broffolo
        maisterismies10 kirjoitti:

        Ok, olet siis jonkinlainen maskotti.

        Joo, itse asiassa olen yliopisto-opiskelijoiden bändäri. Etsin mahdollisimman fiksuja tyyppejä opiskelijaruokaloista ja r*nkkaan salaa pöydän alla kun kuuntelen niiden filosofisia pohdintoja.

    • Mrs Robinsson

      Minun mieheni ei ole:
      itsevarma eikä omaa oikeastaan minkäänlaisia sosiaalisia taitoja. Rohkea? Mitä tuo nyt tarkoittaa, prinssi Rohkea? Mieheni on kyllä miehekäs meaning lihaksikas. Häntä ei voi parhaalla tahdollaankaan sanoa älykkääksi, rikkaaksi tai menestyväksi. Ei, hän ei todellakaan ole hyvä tekemään päätöksiä eikä hänellä myöskään ole johtajan ominaisuuksia. Ei myöskään mustaa vyötä missään lajissa. Eikä hän edes pukeudu mitenkään erityisen hyvin. Mutta hän on hyvännäköinen.

      Niin minä hänet kaikista kuitenkin valitsin, vaikka olen

      kaunis ja hyvävartaloinen. Minulla on ne peräämäsi sosiaaliset taidot, olen erittäin pidetty työssäni sekä myös ystävien keskuudessa. Olen huumorintajuinen, älykäs ja menestynyt - tienaan miestäni enemmään ja työssäni tarvitsen myös niitä johtajan ominaisuuksia. Pukeudun aina kauniisti, myös kotona.

      No valinta oli väärä. Älä koskaan valitse hyvännäköistä ja tyhmää miestä, koska se pettää sinut.

    • .................

      Mistähän se johtuu, että kun tarkastelee ihmisiä oikeassa elämässä, niin hyvinkin erilaiset ja "tasoiset" ihmiset ovat löytäneet kumppanin?

      • ,,,,,,,,,,

        Koska sinä näet vain sen ulkoisen tason, ja kaikki eivät valitse puolisoaan pelkän ulkomuodon perusteella. Minä näen enimmäkseen samantasoisia kumppaneita, älykkyys, huumori, koulutus, mielenkiinto kohtaa. Ja tietysti puhun nyt vain ihmisistä, jotka paremmin tunnen, kadulla en voi kenestäkään arviota tehdä. Eritasoisetkin joskus pariutuvat, mutta ei ne liitot kauan kestä.

    • 6+21

      Tiedän miehiä, jotka eivät täytä mitään noista listan ominaisuuksista, ja he ovat silti naisten suosiossa.

      • broffolo

        Minkäs näköisistä naisista on kyse? Epäilen erittäin suuresti.

      • 19+19
        broffolo kirjoitti:

        Minkäs näköisistä naisista on kyse? Epäilen erittäin suuresti.

        Epäile rauhassa. Ihan kaikennäköisiä naisia, kauniita, keskivertoja ja vähemmän kauniita... Lue vastaukseni alempaa.

    • ELOELO

      "Tarkastellaan sitten mitä naiselta vaaditaan:

      - kaunis
      - ei kaiva nenää jatkuvasti julkisella paikalla
      - käy tarpeillaan WC:ssä
      - ei haise hieltä"

      ^^Jo ihannenainen-puolella on paljon pidempiä listoja eli todella isosti liioiteltu tämä aloitus.
      Yhtä lailla vaaditaan molemmin puolin. Ja se, mitä vaaditaan, riippuu ihan ihmisestä.
      Ja tottakai saa vaatia. Jos todella joku löytää vierelleen ihmisen, joka täyttää kaikki haluamansa kriteerit, niin onneksi olkoon.

      • broffolo

        Väärin. Sulla ei ole koskaan puutetta miehistä jos olet todella kaunis nainen. Se ei ole mikään uusi juttu että kaunis nainen kauhealla luonteella saa paljon miehiä ympärilleen, joita voi sitten kohdella miten sattuu. Miljonäärithän lähettelee kauniille pinnallisille bimboille tuhansien eurojen lahjoja mm. Englannissa. Niin kauheaa kuin se onkin niin moni mies sokaistuu naisen ulkonäöstä. Itse asiassa kaikki miehet sokaistuvat siitä ainakin joskus.

    • 14+11

      Olet väärässä. Jotta mies olisi oikeasti naisten suosiossa, riittää, että hän on komea. Millään muulla ei oikeasti ole väliä. Komea mies saa tyhmyyden, huonon rahatilanteen (mistä hitosta muuten kuvittelet, että raha olisi länsimaisille naisille yleisesti joku kriteeri?), epävarmuuden (toisaalta komea mies on harvoin epävarma), oikeastaan kaiken anteeksi. Tietysti osa noista listan ominaisuuksista korreloi komeuden kanssa, esimerkiksi miehekkyys, atleettisuus...

      Sellainen yhtälö ei ole mahdollinen, että mies olisi tahtomattaan naiseton (tarkoittaa siis sitä, että mies etsii aktiivisesti naista) ja samalla komea.

      • broffolo

        Ujo mies, jolla ei ole juuri kavereita, itsetunto pohjilla, ryhti kumarassa ja piipittävä ääni, ei varmasti saa kauniita naisia. Olen nähnyt ihan riittävän monta tällaista että uskallan väittää näin. Olen joskus itsekin mennyt tähän kastiin. Muistan eräänkin naisen joka nauroi, kun pyysin häntä treffeille. Kehuja olen kyllä ulkonäöstäni saanut. Olen myös nähnyt riittävän monta rumaa varatonta kaveria, jotka pyörittelee naisia todetakseni, että karisma hakkaa ulkonäön mennen tullen, jos katsotaan kumpi on tärkeämpi naisten kanssa.

      • ,,,,,,,,,,,,,,,,

        Komealla miehellä ei ole ryhti kovin kumarassa, ei itsetunto pohjilla eikä piipittävä ääni. En ole koskaan nähnyt tällaista. Ja miksi pitäisi saada kaunis nainen? Pitäisikö jokaisen naisenkin saada komea mies? Jotain realismia nyt...

        Olen minäkin kehuja ulkonäöstäni saanut, aina löytyy niitä jotka haluavat boostata toista, syystä tai toisesta. Varsinkin naiset harrastavat tätä. Ja jos näkisit kuvani, vaikka sitten nuorena ja hoikkana, niin nauraisit itsesi tärviölle.

      • Ai että ei kelpaa

        Kauniille naisille.... Millainen nainen sitten on sun mielestä kaunis? Määrittele se.

      • Dino Rex
        ,,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

        Voin sulle näyttää montakin. Eräskin kaveri on miesmallin näköinen. Kerran hän kertoi että katseli muutamaa vuotta vanhoja kuviaan. Hän oli jossain nurkassa yksin ujon näköisenä. Sanoi että oli todella syrjäänvetäytyvä kaveri. Hänen silloinen tyttöystävänsä ei myöskään ollut mikään kaunotar. Voi tietysti olla etteivät naiset pidä tuollaista miestä sitten komeana ollenkaan, vaan lähinnä ajattelevat että "ihan siedettävän näköinen luuseriksi".

        Nykyään kun hän on saanut itsevarmuutta paljon, kauniit naiset tulevat iskemään häntä todella usein baarissa ja usein hän lähteekin näiden kanssa kotiin. Ero tämän kaverin edesottamuksissa on kuin yöllä ja päivällä, täysin samalla ulkonäöllä. Ennen ei ollut naisia ollenkaan, nykyään niin paljon että hänellä on varaa nirsoilla ihan huolella.

        Ai miksikö pitäisi saada kaunis nainen? No siksi koska miehet kuitenkin tykkäävät seksuaalisesti ja esteettisesti siitä kauniista enemmän. Kyllä se parantaa elämänlaatua jos tyttöystävä on kaunis verrattuna tilanteeseen, jossa ei ole. Seksielämä on ainakin parempaa, voin vakuuttaa. Yhtä hyvin voisi kysyä että miksi kaunis nainen ei huoli sitä hiljaista, änkyttävää nörttiä, joka pyytää koko ajan äidiltään apua? Miksi pitäisi saada miehekäs mies, vastaapa siihen...

        Ja itse asiassa ne asiat mitä mies tekee saadakseen paremman naisen, auttavat häntä muutenkin elämässä (hyvä kunto, paremmat vaatteet, ahkeruus, panostaminen uraan ja koulutukseen, parempi sosiaalinen elämä, itsevarmuus, miehisyys). Itse asiassa väittäisin, että jos mies ei ole nuorena, hyväkuntoisena ja siististi pukeutuvana ollenkaan kauniiden naisten mieleen, on hän tietyllä tavalla epäonnistunut. Hän ei nimittäin ole kasvanut mieheksi. Miehekkäästi käyttäytyvät ja elävät nuoret miehet saavat naisia väistämättä. Jos naiset aina kiertävät sinut, niin uskallan väittää että et ole koskaan kasvanut mieheksi.

      • Dino Rex
        Ai että ei kelpaa kirjoitti:

        Kauniille naisille.... Millainen nainen sitten on sun mielestä kaunis? Määrittele se.

        No sanotaan vaikka että sellainen paremman näköinen kuin Anna Abreu. Ylipainoa nyt ei ainakaan voi olla. Ilmeisesti olet nainen kun tuollaista kyselet. Voin kyllä sanoa, että kyllä se miehille on ihan itsestäänselvää että kuka voidaan luokitella kauniiksi naiseksi ja kuka on sitten kaunis lähinnä marginaaliporukan tai kyseiseen mieheen ihastuneen mielestä.

      • broffolo
        Dino Rex kirjoitti:

        Couldn't agree more!

        Käytätkö kahta nimimerkkiä?

      • *cool*
        Dino Rex kirjoitti:

        No sanotaan vaikka että sellainen paremman näköinen kuin Anna Abreu. Ylipainoa nyt ei ainakaan voi olla. Ilmeisesti olet nainen kun tuollaista kyselet. Voin kyllä sanoa, että kyllä se miehille on ihan itsestäänselvää että kuka voidaan luokitella kauniiksi naiseksi ja kuka on sitten kaunis lähinnä marginaaliporukan tai kyseiseen mieheen ihastuneen mielestä.

        Otsikkona on "miehille asetetut vaatimukset ja naisten ylimielisyys". Hmm...ettei vain olisi mennyt mies ja nainen sekaisin otsikossa, sen perusteella kun näitä juttuja lukee.

      • Dino Rex
        *cool* kirjoitti:

        Voin muuten sanoa että oma tyttöystäväni on selvästi paremman näköinen kuin Anna Abreu. Moni kaveri on kommentoinu että "ei sun tyttöystävän ulkonäössä ainakaan ole mitään valittamista". Eiköhän mulla ole varaa tähän "ylimielisyyteeni".

      • *cool*
        Dino Rex kirjoitti:

        Voin muuten sanoa että oma tyttöystäväni on selvästi paremman näköinen kuin Anna Abreu. Moni kaveri on kommentoinu että "ei sun tyttöystävän ulkonäössä ainakaan ole mitään valittamista". Eiköhän mulla ole varaa tähän "ylimielisyyteeni".

        No eipä sitä ylimielisyyttä saa yksinkertaisilta ihmisiltä pois, se teille suotakoon. Ihailepa palkintopystiäsi nyt niin kauan kuin voit. ;) Elämäsi pyörii yhden asian ympärillä, joskus vielä harmittaa, mikset aikanaan kiinnostunut esim. opiskelusta. Juujuu, sulla on tietysti parit tohtorintutkinnot ja jättipalkkainen työ, uskotaan sekin. :)

        Paljon säkin tiedät täysin tuntemattomista ihmisistä netissä. Onnea sullekin elämääsi.

        Sanotaan nyt urasta vaikka sen verran, että ne perus maisterin 320 opintopistettä tulee ylittymään reilusti :)

      • Kyllä
        Dino Rex kirjoitti:

        No sanotaan vaikka että sellainen paremman näköinen kuin Anna Abreu. Ylipainoa nyt ei ainakaan voi olla. Ilmeisesti olet nainen kun tuollaista kyselet. Voin kyllä sanoa, että kyllä se miehille on ihan itsestäänselvää että kuka voidaan luokitella kauniiksi naiseksi ja kuka on sitten kaunis lähinnä marginaaliporukan tai kyseiseen mieheen ihastuneen mielestä.

        Olen nainen. Ja koska aloittaja sanoo että tämmöinen ja tämmöinen mies ei saa kaunista naista, niin siksi pyysin aloittajaa määrittelemään hänen mielestään kauniin naisen. Kysyin kylläkin siis nimenomaan ketjun aloittajan mielipidettä.

      • broffolo
        Kyllä kirjoitti:

        Olen nainen. Ja koska aloittaja sanoo että tämmöinen ja tämmöinen mies ei saa kaunista naista, niin siksi pyysin aloittajaa määrittelemään hänen mielestään kauniin naisen. Kysyin kylläkin siis nimenomaan ketjun aloittajan mielipidettä.

        Kaunis nainen on sellainen, johon miehet yleisesti ihastuvat. Ei siis se, keneltä baarissa haetaan, vaan se, joka sai nimenomaan miesten tunteet heräämään siinä lukioikäisenä, kun jampoilla oli vielä se kuvitelma että voi saada minkä tahansa näköisen naisen. Kaunis nainen on siis se, jonka kauneudesta ainakin 90% miehistä on samaa mieltä ja jonka perässä kaikenlaiset (myös suositut) miehet ovat, jos tämän luonteessa ei ole isompaa vikaa.

        Mitään mittanauhalla mitattavaa tohon ei voi sanoa. Joillain naisella iso nenä on haitaksi, joillain se sopii hyvin kokonaisuuteen.

      • :)))
        Dino Rex kirjoitti:

        Paljon säkin tiedät täysin tuntemattomista ihmisistä netissä. Onnea sullekin elämääsi.

        Sanotaan nyt urasta vaikka sen verran, että ne perus maisterin 320 opintopistettä tulee ylittymään reilusti :)

        Ja silti et hallitse edes yhdyssanoja...

      • :)))
        Dino Rex kirjoitti:

        Voin sulle näyttää montakin. Eräskin kaveri on miesmallin näköinen. Kerran hän kertoi että katseli muutamaa vuotta vanhoja kuviaan. Hän oli jossain nurkassa yksin ujon näköisenä. Sanoi että oli todella syrjäänvetäytyvä kaveri. Hänen silloinen tyttöystävänsä ei myöskään ollut mikään kaunotar. Voi tietysti olla etteivät naiset pidä tuollaista miestä sitten komeana ollenkaan, vaan lähinnä ajattelevat että "ihan siedettävän näköinen luuseriksi".

        Nykyään kun hän on saanut itsevarmuutta paljon, kauniit naiset tulevat iskemään häntä todella usein baarissa ja usein hän lähteekin näiden kanssa kotiin. Ero tämän kaverin edesottamuksissa on kuin yöllä ja päivällä, täysin samalla ulkonäöllä. Ennen ei ollut naisia ollenkaan, nykyään niin paljon että hänellä on varaa nirsoilla ihan huolella.

        Ai miksikö pitäisi saada kaunis nainen? No siksi koska miehet kuitenkin tykkäävät seksuaalisesti ja esteettisesti siitä kauniista enemmän. Kyllä se parantaa elämänlaatua jos tyttöystävä on kaunis verrattuna tilanteeseen, jossa ei ole. Seksielämä on ainakin parempaa, voin vakuuttaa. Yhtä hyvin voisi kysyä että miksi kaunis nainen ei huoli sitä hiljaista, änkyttävää nörttiä, joka pyytää koko ajan äidiltään apua? Miksi pitäisi saada miehekäs mies, vastaapa siihen...

        Ja itse asiassa ne asiat mitä mies tekee saadakseen paremman naisen, auttavat häntä muutenkin elämässä (hyvä kunto, paremmat vaatteet, ahkeruus, panostaminen uraan ja koulutukseen, parempi sosiaalinen elämä, itsevarmuus, miehisyys). Itse asiassa väittäisin, että jos mies ei ole nuorena, hyväkuntoisena ja siististi pukeutuvana ollenkaan kauniiden naisten mieleen, on hän tietyllä tavalla epäonnistunut. Hän ei nimittäin ole kasvanut mieheksi. Miehekkäästi käyttäytyvät ja elävät nuoret miehet saavat naisia väistämättä. Jos naiset aina kiertävät sinut, niin uskallan väittää että et ole koskaan kasvanut mieheksi.

        Luultavasti se kaverisi sitten kuitenkin on tavallisen näköinen tai ruma. Nykyään hänellä on itsevarmuus kompensoivana tekijänä.

        Jos mies on ruma, hän tarvitsee noita aloituksen listan kompensoivia tekijöitä. Mutta komea mies ei tarvitse mitään muuta kuin hyvän ulkonäön, ja naiset tippuvat syliin.

      • Dino Rex
        :))) kirjoitti:

        Ja silti et hallitse edes yhdyssanoja...

        En kirjottanu akateemista tekstiä tossa, vaan aika perus puhekieltä (eli ei ollu tarkoitus puhua perusmaisterista, mikä ikinä sellainen onkin, vaan maisterilta vaadittavasta perus pistemäärästä).

        Näihin asioihin sit takerrutaan kun ei muutakaan keksitä.

      • Dino Rex
        :))) kirjoitti:

        Luultavasti se kaverisi sitten kuitenkin on tavallisen näköinen tai ruma. Nykyään hänellä on itsevarmuus kompensoivana tekijänä.

        Jos mies on ruma, hän tarvitsee noita aloituksen listan kompensoivia tekijöitä. Mutta komea mies ei tarvitse mitään muuta kuin hyvän ulkonäön, ja naiset tippuvat syliin.

        Kyseessä on erittäin komea kaveri. Hänestä eräskin ystäväni aikanaan totesi, että jos ton näkösellä kaverilla ois vähänkin enemmän itsevarmuutta, niin se veis paljonkin naisia himaan.

        Mä en tiedä mistä sä olet noi ajatukses kehittäny, mutta väitänpä että kukaan nainen ei allekirjoita sitä, että ulkonäkö yksin riittää.

        Ihan tosielämästä olen ajatukseni repinyt. Luuletko, että naiset kuolaa pitkiä, komeita ja urheilevia miehiä siksi, että niillä ehkä mahdollisesti on rahaa tai musta vyö karatessa?

        Jos se kaverisi sitten oikeasti on komea, niin kyllä hänestä luultavasti OLIKIN kiinnostunut useampi nainen. Te ette vain tiedä sitä, tai sitten kaverisi nyt jostakin syystä valitsi sen mielestäsi vähemmän kauniin naisen.

        Jos kavaerisi on nykyään itsevarmempi, ulkonäkökään ei todennäköisesti ole ihan sama mitä nuorena.

        Naisten kohdalla ulkonäkö on vain yksi kriteeri. Se ei todellakaan sementoi miehen kohtaloa. Tuolla on paljon komeita miehiä, joista naiset ovat kiinnostuneita siihen asti, että he avaavat suunsa. Suosittelen joskus kysymään asiaa naiselta, jos et usko. Jos komea mies näyttää ja kuulostaa nössöltä, niin ei siinä paljon juhlita.

        Ai mitenkö komea mies olisi nössö? Katsos, miehisyyttä ja itsetuntoa ei ole sidottu ulkonäköön. Ulkonäkö auttaa, mutta aivan hyvin komea mies voi olla koulukiusattu. Hänen vanhempansa ovat myös voineet latistaa hänen itsetuntonsa. Hakkaava juoppoisä hakkaa komeaa ja rumaa poikaa ihan samalla tavalla.

        Sekoitat nyt iloisesti suhteet ja yhden yön jutut keskenään. Nainen ei tosiaan innostu siitä, että mies käyttäytyy kuin täysi idiootti. Luuletko sitten, että miehiä yleisesti kiinnostaa huonosti ja idioottimaisesti käyttäytyvä känniörveltäjä? Niinpä.

        Miehen ulkonäkö kuitenkin on se juttu, jonka vuoksi täysin tuntemattomat naiset lähestyvät komeaa miestä baarissa. Harvemmin joku lihapulla on kauniiden naisten ympäröimä, ellei sillä ole kompensoivia tekijöitä.

        Miten mä sekoitan? Nyt en ymmärrä.

        Tosiaan, ulkonäön takia naiset usein lähestyvät ja luonteessa ilmenevien puutteiden takia sanovat: "Hyvää illanjatkoa". Itse asiassa ulkonäkö voi olla tietyssä mielessä tärkeämpi tekijä parisuhde-, kuin seksimarkkinoilla. Yhden yön jutuissa naiset suosivat usein nimenomaan itsevarmoja miehiä, jotka suutelevat itsevarmasti ja uskaltavat painaa naisen seinää vasten jne. Liian kiltit miehet, jotka pyytävät lupaa naisen koskettamiseen, jäävät rannalle itsevarmojen miesten rinnalla. Tämäkin palsta on täynnä naisten juttuja siitä, miten komeat miehet ovat usein niitä huonoimpia panoja. Tosin parisuhdemarkkinoilla tällainen mies voi olla haluttu, sillä naiset eivät välttämättä odota mieheltä, että tämä olisi seksuaalisesti äärimmäisen kiihottava, vaan pistävät turvallisuuden ja luotettavuuden etusijalle.

        Toki on totta, että ruman miehen on vaikea saada kauniita naisia sänkyyn baarista. Ja toisaalta kaunis nainen saattaa jossain kouluympyröissä suhtautua rumaan miehen avoimemmin kuin baarissa, jolloin ruma mies saa mahdollisuuden hurmata naisen luonteellaan.

        Sanon kuitenkin, että komealle miehelle ei ole ilmaita lounaita niin kuin ei muillekaan. Komeat miehet ovat työttömiä, yksinäisiä, heikkoitsetuntoisia ja tekevät myös itsemurhia niin kuin muutkin miehet. Myös komean miehen luonteelta vaaditaan paljon, jos hän haluaa saada joko paljon kauniita naisia baarista tai saada kauniin naisen tyttöystäväksi ja sen jälkeen PITÄÄ hänet tyytyväisenä, niin seksuaalisesti kuin muutenkin.

      • uskopavaan

        Hurjan komeiden miesten ongelma on erilainen, kuten näköjään kuvittelet. Komeilla miehillä on aina naisia pyörimässä ympärillä, ja on hyvinkin iso taakka. Usein ne pyörijät ovat todella kauniita, mutta komealle miehelle ei kelpaa yksikään, koska muuten ei täytä vaatimuksia. Vaatimattomamman näköiset ja paremmin kelpaavat eivät taas lähesty, ja komeana heitä on vaikeampi lähestyä, kun nämä naiset eivät usko, että niin komea voisi olla kiinnostunut juuri hänestä.

        Naisten ympärilläpyöriminen, jopa häirintä syöksee komeita miehiä ahdistukseen. Ei kaikki halua olla naistennielijöitä komeasta ulkomuodostaan huolimatta.

      • *cool*
        Dino Rex kirjoitti:

        Paljon säkin tiedät täysin tuntemattomista ihmisistä netissä. Onnea sullekin elämääsi.

        Sanotaan nyt urasta vaikka sen verran, että ne perus maisterin 320 opintopistettä tulee ylittymään reilusti :)

        Jepjep, ihan oikein arvasin, tai niin kuin sanoit, "tiesin". Jostain syystä te kaikki molopäät täällä anonyymipalstoilla olette aina vähintään "yliopisto-opiskelijoita" tai "yliopiston tutkijoita". Niinhän tuo toinenkin. P.S. Se ei muuten vielä paljon ihmisestä kerro, että on päässyt yo:n ovesta sisään. ;) Yllättävän moni on, ja tekee silti siivoojan töitä.

      • kummelipummeli
        broffolo kirjoitti:

        Kaunis nainen on sellainen, johon miehet yleisesti ihastuvat. Ei siis se, keneltä baarissa haetaan, vaan se, joka sai nimenomaan miesten tunteet heräämään siinä lukioikäisenä, kun jampoilla oli vielä se kuvitelma että voi saada minkä tahansa näköisen naisen. Kaunis nainen on siis se, jonka kauneudesta ainakin 90% miehistä on samaa mieltä ja jonka perässä kaikenlaiset (myös suositut) miehet ovat, jos tämän luonteessa ei ole isompaa vikaa.

        Mitään mittanauhalla mitattavaa tohon ei voi sanoa. Joillain naisella iso nenä on haitaksi, joillain se sopii hyvin kokonaisuuteen.

        Hahah, minuun oli todella moni lukiossa ihastunut, mutta en mitenkään päin ole kaunis. Mikä lie ollut syynä. Samoin eräässä myöhemmässä opiskelupaikassa oli yksi todella ihailtu ja piiritetty tyttö, joka ei kyllä ollut kaunis, oli vain iloinen ja mukava. Kaverinsa oli todellinen kaunotar, mutta harva hänestä välitti. Vaikkei hänenkään luonteessaan mitään vikaa ollut, oli vain ujompi.

      • Dino Rex
        *cool* kirjoitti:

        Jepjep, ihan oikein arvasin, tai niin kuin sanoit, "tiesin". Jostain syystä te kaikki molopäät täällä anonyymipalstoilla olette aina vähintään "yliopisto-opiskelijoita" tai "yliopiston tutkijoita". Niinhän tuo toinenkin. P.S. Se ei muuten vielä paljon ihmisestä kerro, että on päässyt yo:n ovesta sisään. ;) Yllättävän moni on, ja tekee silti siivoojan töitä.

        "Jepjep, ihan oikein arvasin, tai niin kuin sanoit, "tiesin". Jostain syystä te kaikki molopäät täällä anonyymipalstoilla olette aina vähintään "yliopisto-opiskelijoita" tai "yliopiston tutkijoita". "

        Palataan asiaan sitten kun sulla on sen verran sivistystä, ettet kutsu eri mieltä olevia molopäiksi, vaan pidät asiat asioina.

        "P.S. Se ei muuten vielä paljon ihmisestä kerro, että on päässyt yo:n ovesta sisään. ;) Yllättävän moni on, ja tekee silti siivoojan töitä."

        Sinähän asian esille otit. Siitä päätellen sinä olet se joka sitä alunperinkin piti merkityksellisenä.

      • Tuli vain mieleen
        Dino Rex kirjoitti:

        No sanotaan vaikka että sellainen paremman näköinen kuin Anna Abreu. Ylipainoa nyt ei ainakaan voi olla. Ilmeisesti olet nainen kun tuollaista kyselet. Voin kyllä sanoa, että kyllä se miehille on ihan itsestäänselvää että kuka voidaan luokitella kauniiksi naiseksi ja kuka on sitten kaunis lähinnä marginaaliporukan tai kyseiseen mieheen ihastuneen mielestä.

        Mistäs sinä Dino Rex, muuten tiedät onko naisella ylipainoa yhtään vai ei? Vai kuljetko treffeillä vaaka ja mittanauha mukana?

      • komea hyvä kymmenen
        uskopavaan kirjoitti:

        Hurjan komeiden miesten ongelma on erilainen, kuten näköjään kuvittelet. Komeilla miehillä on aina naisia pyörimässä ympärillä, ja on hyvinkin iso taakka. Usein ne pyörijät ovat todella kauniita, mutta komealle miehelle ei kelpaa yksikään, koska muuten ei täytä vaatimuksia. Vaatimattomamman näköiset ja paremmin kelpaavat eivät taas lähesty, ja komeana heitä on vaikeampi lähestyä, kun nämä naiset eivät usko, että niin komea voisi olla kiinnostunut juuri hänestä.

        Naisten ympärilläpyöriminen, jopa häirintä syöksee komeita miehiä ahdistukseen. Ei kaikki halua olla naistennielijöitä komeasta ulkomuodostaan huolimatta.

        tämä nainen joka inttää tässä että ainoastaan miehen komeus merkitsee, on ihan pihalla. erityisesti iän myötä miesten ulkonäön merkitys menestykselle laskee.

        itse olen komea mies, ja tunnen useita komeita miehiä. monella on ollut nuorena sama ongelma: jos on "outo" tai ujo, ei naisia ole.

        nyt kun iän myötä on tullut itsevarmuus, useimmat naiset ovat kuin sulaa vahaa. lähes joka ilta saa pokattua jonkun, jos yrittää.

        ei komeudesta juuri ole hyötyä, jos nainen saa jotain kummia viboja.

    • Anonyymi

      Aik naurettavaa muten ylimieliaiä jotkut miehet ovat ja luulevat että ha olisivat jotenkin naisia parempia vaikka todelliauudessa on asioita joita naiset osaavat paremmin kuin miehet ja on asioita joita miehet osaavat paremmin kun naiset ja kun on viel tutkimuksii joissa miehet ovat väittäneet omaa sukupuoltaan paremmaksi mutta tutkimuksen tulos on päinvastainen eli naiset jopa ovat parempia joussain asioissa mitä miehet väittävät että naiset eivät osaa esim “naiset eivät osaa ajaa autolla” ja tutkimuksessa on selvitetty että naisilla on yli kaksin kertainen määrä vähemmään sakkoja ja onnettomuuksia kuin miehillä.
      Jos et osaa löytää naista joka ei vaadi sulta niitä kaikkia juttuja (mainittu ensimmäisessä kommentissa)niin voi voi se ei oo sen takia naisten vika vaan kannatais ehk kattoo peiliin että täyttyykö edes yksi niistä vaadimuksista mitä nainen haluaa koska eiks se oo ilmiselvää että kukaaan nainen ei halua mitään ylimielistä sohvaperunaa

    • Anonyymi

      Jokaisella on jossakin joku joka rakastaa.

    • Anonyymi

      Aloittajan mielestä:
      - itsevarma
      -melko lailla samaa mieltä. Terve itsevarmuus on pelkkää plussaa. Huom: ei itserakkaus.
      - hyvät sosiaaliset taidot
      -sosiaalisia taitoja täytyy olla. Kivipatsaan kanssa en ainakaan minä jaksaisi seurustella.
      - rohkea
      -no mitä rohkeudella tarkoitetaan? Tyhmänrohkeus on juuri sitä: tyhmää.
      - miehekäs
      -kyllä. Mies eikä kitisevä uli-uli
      - suojeleva
      -omalla kohdallani ei pidä paikkaansa. En halua suojelua, haluan tasavertaisen kumppanin.
      - ei nosta naista jalustalle
      -miksi pitäisi?
      - lihaksikas tai atleettinen
      -no ei. Ei ole kriteeri. Olen seurustellut pyörätuolia käyttävän miehen kanssa. Ja päättyi siihen että löysi toisen. Hän, en minä.
      - älykäs
      -älykkyys on plussaa. Tyhmää en jaksa enkä siedä.
      - ei anna muiden talloa varpailleen
      -itsestäään selvää!
      - menestyvä/kuuluisa
      -ei. en jaksaisi ympärillä pörrääjiä.
      - rikas
      -raha ei tee pahaa, mutta mitä sillä ylimääräisellä tekee?
      - pukeutuu hyvin
      -ainakin siististi, puhdas ja asianmukainen kussakin tilanteessa.
      - kätevä käsistään
      -tietysti hyvä, mutta olen kätevä itsekin ja suoriudun varsin monesta.
      - hyvä tekemään päätöksiä
      -okei siihen asti kun se ei ole molempien elämää koskevien asioitten päättämistä, ilman toisen kuuntelua ja kompromisseja.
      - yleensä hyvät johtajanominaisuudet
      -ei tarvita.
      - itsepuolustustaidot (esim. musta vyö kamppailulajissa tuskin on turn off naiselle)
      -en ymmärrä mitä sillä tekee?
      Itse lisäisin kyllä pakollisena avarakatseisuuden, huumorintajun, joustavuuden, ei viinaa eikä väkivaltaa. Halun nähdä ja kokea uutta, valmis seikkailuihin ja matkoihin maailman ääreen! Ja ei missään nimessä negatiivisuutta, kateutta, ilkeyttä ja suoranaista vihaa kanssaihmisiä kohtaan, mutta se on ainakin Suomessa mahdotonta. Siksi elänkin mieluiten yksin.

      • Anonyymi

        Itse pidän epävarmoista miehistä enkä ole ainoa.

      • Anonyymi

        Hyvä ,että olet jättäytynyt listoinesi yksin.

    • Anonyymi

      Lista kuulostaa mielestäni oudolta. Ainakaan se ei osu kovin hyvin yksiin omien "vaatimusteni" kanssa. Itselleni tärkeät asiat liittyvät pääasiassa käytökseen.

      - hyväkäytöksinen ja ystävällinen = on asiallinen kaikkia ihmisiä kohtaan, ei huuda hauku ja rähjää, pärjää vaikka seura ei aina miellyttäisikään.

      - hyvät sosiaaliset taidot ja ymmärrys = osaa käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla ainakin yleensä ja jos ei tiedä miten pitäisi olla niin selvittää sen, hurja supliikkimies ei tarvitse olla (en itsekään ole supliikkinainen) mutta ei saa olla pelkkä nurkassa murjottajakaan, sosiaalisia tilanteita pitää sietää vaikka sekään ei aina ole niin kivaa.

      - hyvä itsetuntemus ja itseluottamus = tietää kuka on ja mikä on eikä anna toisten horjuttaa sitä näkemystä, ei hermostu toisten näkemyksistä vaan tietää itse missä menee (tai osaa ainakin esittää näin), ei koe tarvettaa kohottaa itseään toisten yläpuolelle, ei ole itserakas eikä omahyväinen.

      Siinäpä ne tärkeimmät, joilla pääsee jo pitkälle.

      Sitten on tietysti niitä juttuja, joiden pitäisi osua suht kohdalleen henkilötasolla. Elämänkatsomuksen pitäisi olla lähellä samaa ja sen mitä toivoo elämältä yleensä. Nämä on sellaisia, joita ei tietenkään ulospäin näe. Käyvät ilmi sitten jutellessa ja tutustuessa.

      On tietysti myös se mystinen "kemia", jonka pitäisi osua. Itse kuvaisin sitä ehkä sanalla ihmisen rytmi. Joku on tosi nopea ja joku toinen tosi hidas. Jos nämä rytmit on tosi epäsynkassa, niin juttu ei toimi, vaikka muuten asiat osuisivat hyvin yhteen.

      Jos mietin tuota aloittajan listaa niin

      - itsevarma (Hyvä juttu, kunhan ei sekoiteta omahyväisyyteen ja itseriittoisuuteen)

      - hyvät sosiaaliset taidot (Tätä tarvitaan)

      - rohkea (Ei tarvitse olla erityisen rohkea, saa pelätä, kaikki pelkää, pelko ei kuitenkaan saisi lamauttaa, oma mottoni on "fake it, till you make it"

      - miehekäs (Mitä tämä mahtaa tarkoittaa? tietää olevansa mies ja on sinut sen kanssa ... kyllä.)

      - suojeleva (Omista pidetään aina huolta, niin teen itsekin. En mene piiloon kenenkään selän taakse, eli en tarvitse suojelijaa)

      - ei nosta naista jalustalle (Ei nosta ketään jalustalle, ei itseäänkään)

      - lihaksikas tai atleettinen (No ei tarvii. Terveydestä on hyvä pitää huolta, mutta se riittää.)

      - älykäs (Osin hyvä. Sosiaalinen äly on tärkeää minulle. Kirjaviisaus ja oppineisuus taas eivät ole tärkeitä. Enemmän sellainen nopea älyisyys, kyky reagoida asioihin sopivalla tavalla, ymmärtää asioita ja oppia uutta.)

      - ei anna muiden talloa varpailleen (ei myöskään tallo toisten varpaille)

      - menestyvä/kuuluisa (Ei todellakaan. Minulle miehen kuuluisuus olisi ehdoton turn off.)

      - rikas (Raha tekee elämästä helpompaa, mutta ylimääräistä ei tarvita. Jos itsellä olisi ylimääräistä, niin laittaisin sitä sopiviin hyväntekeväisyyskohteisiin. Rikas mies, joka tekisi aidosti näin, olisi kyllä aika WAU.)

      - pukeutuu hyvin (Pukeutuu tilanteeseen sopivasti. En pidä vaatteita mitenkään tärkeänä juttuna. Itse ostan harvoin, mutta laadukasta ja pidän niistä hyvää huolta.)

      - kätevä käsistään (On ihan hyvä juttu, mutta ei välttämätön. Osaan itsekin aika paljon. Kaikkea ei myöskään tarvitse tehdä itse, ammattilaiset on sitä varten.)

      - hyvä tekemään päätöksiä (Jatkuva jahkailu on aika raskasta, enkä jaksa sellaista. Harkintaa on kuitenkin hyvä olla. Itse teen päätökset joskus turhankin nopeasti. En pitäisi jos toinen tekisi minun elämääni liittyviä päätöksiä neuvottelematta ensin kanssani.)

      - yleensä hyvät johtajanominaisuudet (Mitä tällä tarkoitetaan? Tuossa edellä on mainittu jo kaikki ne, jotka itse koen hyvän johtajan ominaisuuksiksi. Johtajan ei koskaan olla ns. pomottaja. Anyway, en ole palkkaamassa johtajaa itselleni.)

      - itsepuolustustaidot (esim. musta vyö kamppailulajissa tuskin on turn off naiselle) (Mihin ihmeeseen tätä tarvitaan? Otan mielummin miehen, joka pyrkii välttämään itsepuolustustilanteita.)

      • Anonyymi

        Niin ja haluaisin myös, että miehen toiveet naiselle eivät ole vain:

        "- kaunis
        - ei kaiva nenää jatkuvasti julkisella paikalla
        - käy tarpeillaan WC:ssä
        - ei haise hieltä"

        Nuo täyttää lähes kuka vaan, enkä haluaisi olla miehelleni kuka vaan. Nuo toiveet eivät anna miehestä kovin fiksua kuvaa.

    • Anonyymi

      Ei tavallinen mies kelpaa. Turha ees koittaa.

    • Anonyymi

      "arkastellaan sitten mitä naiselta vaaditaan:

      - kaunis
      - ei kaiva nenää jatkuvasti julkisella paikalla
      - käy tarpeillaan WC:ssä
      - ei haise hieltä"

      Outgoing and self confident puuttui listasta, nehän riittää, kauniskaan ei tarvitse olla jos on noita kahta. Naisellista suloisuutta on verbaalisen ilmaisun köyhyys, jota paikataan kierrättämällä joitain muutamia opittuja trendikkään hienoja sanoja/sanontoja mahdollisimman monessa lauseessa ja asiayhteydessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2447
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe