Ollaan seurusteltu 7kk joista 2kk asuttu yhdessä. Pari kk sitten kaikki oli vielä ihanaa ja taivaallista kun nähtiin vain vknloppuisin. Nyt minua alkaa ahdistamaan jo hänen läsnäolonsa. Ja tässä esimerkkejä käytöksestä:
- päivän mittaan tulee joskus tunnin välein rakkaudentunnustuksia tekstarilla, on sydämen kuvia ja pusuja
- kotona esitetään mököttävää marttyyriä enkä käsitä mistä johtuu, ennen kuin halaan tai pussaan häntä - jolloin hän ei päästä halausotteesta irti useaan minuuttiin
- kun ajan autoa, juttelen äidin kanssa, katson tv:tä, hän tuijottaa minua häiritsevästi tauotta ja kun kysyn mitä hän katselee, hän vastaa "sua rakas". Siitä tulee ahdistava olo jotenkin
- hän on mustasukkainen jopa kissan silittelystä, ilmeisesti tuo silittelyn kohde olisi pitänyt olla hän itse
- hän aloittaa usean päivän mittaisen mykkäkoulun jos kieltäydyn seksistä - totta puhuen haluni ovat kuolleet tästä käytöskokonaisuudesta johtuen vaikka toivoisinkin että hän "rauhottuisi" ja voisimme molemmat rentoutua ja nauttia toistemme seurasta kuten suhteen aikaisemmassa vaiheessa.
Kaikenkaikkiaan tunnistan mustasukkaisuuden ja takertuvan käytöksen hänessä. Itse välttelen tappeluita ja konfliktia ja olen yrittänyt puhua asioista suoraan mutta kohteliaalla tavalla. Hän loukkaantuu ja puolustautuu joka sanasta joten pitkälle ei olla päästy. Olen hänen mielestään etäinen joka taas saa hänet epäilemään että suhde on kuolemaisillaan jota hän ei halua koska "olen se joka hänelle on tarkoitettu". (ei siis niin että ME olemme toisillemme tarkoitettuja)
Ja noidankehä pyörii koska itse taas peräännyn enemmän ja enemmän tästä käytöksestä enkä voi sille ahdistavalle tunteelle mitään.
Mutta olisiko jollain ideaa miten loukkaantuvalle, huonolle itsetunnolle voi sanoa mahdollisimman kivuttomasti että liiallinen tunteilu ja muu yllämai ittu on minulle liikaa ja että tästä syystä en halua jatkaa suhdetta enää.
- päivän mittaan tulee joskus tunnin välein rakkaudentunnustuksia tekstarilla, on sydämen kuvia ja pusuja
- kotona esitetään mököttävää marttyyriä enkä käsitä mistä johtuu, ennen kuin halaan tai pussaan häntä - jolloin hän ei päästä halausotteesta irti useaan minuuttiin
- kun ajan autoa, juttelen äidin kanssa, katson tv:tä, hän tuijottaa minua häiritsevästi tauotta ja kun kysyn mitä hän katselee, hän vastaa "sua rakas". Siitä tulee ahdistava olo jotenkin
- hän on mustasukkainen jopa kissan silittelystä, ilmeisesti tuo silittelyn kohde olisi pitänyt olla hän itse
- hän aloittaa usean päivän mittaisen mykkäkoulun jos kieltäydyn seksistä - totta puhuen haluni ovat kuolleet tästä käytöskokonaisuudesta johtuen vaikka toivoisinkin että hän "rauhottuisi" ja voisimme molemmat rentoutua ja nauttia toistemme seurasta kuten suhteen aikaisemmassa vaiheessa.
Kaikenkaikkiaan tunnistan mustasukkaisuuden ja takertuvan käytöksen hänessä. Itse välttelen tappeluita ja konfliktia ja olen yrittänyt puhua asioista suoraan mutta kohteliaalla tavalla. Hän loukkaantuu ja puolustautuu joka sanasta joten pitkälle ei olla päästy. Olen hänen mielestään etäinen joka taas saa hänet epäilemään että suhde on kuolemaisillaan jota hän ei halua koska "olen se joka hänelle on tarkoitettu". (ei siis niin että ME olemme toisillemme tarkoitettuja)
Ja noidankehä pyörii koska itse taas peräännyn enemmän ja enemmän tästä käytöksestä enkä voi sille ahdistavalle tunteelle mitään.
Mutta olisiko jollain ideaa miten loukkaantuvalle, huonolle itsetunnolle voi sanoa mahdollisimman kivuttomasti että liiallinen tunteilu ja muu yllämai ittu on minulle liikaa ja että tästä syystä en halua jatkaa suhdetta enää.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Onko vähän kova vauhtikin: yhdessä oltu vasta kuukausia ja jo rakastetaan liikaa...
Eikä ole automaattisesti kysymys huonosta itsetunnosta jos ei rakastuneena kestä rakkautensa kohteen negatiivista palautetta ilman sydänoireita.
Te olette ilmeisen erilaisia ihmisinä; hän vahvasti tunneihminen ja sinä enemmän ns. järki-ihminen. Ei tuhoon tuomittu kokonaisuus, mutta hiukan enemmän erilaisuuden ymmärtämistä vaativa suhde kyllä. Kaikki äärimmäiset käytöstavatkin rauhoittuvat ajan myötä. Kyse onkin nyt siitä onko teillä halua käyttää aikaa myös toistenne ymmärtämiseen, siihen kunnolla tutustumiseen, you know.
Kyllä keskustelu aina kannattaa. On hyväksi molemmille puhua myös negatiivisista tunteista, sillä nekin ovat osa elämää.
Kuulostaa aika ahdistavalta. Pelkään että seurauksena tuollaisesta ripustautumisesta on se ettei hänellä ole kohta enää omaa elämää vaan hän keskittyy kyttäämään sitä mitä sinä teet. Hän alkaa kommentoida ja puuttumaan joka asiaan mitä sinä teet ja analysoi vaikutuksia itseensä. Itse varmaankin ottaisin jalat alle tuossa tilanteessa. Riskit katastrofiin on aika suuret.
Kommaan tota ekaa vastaajaa, että tosi alussa vasta ootte ja erilaisia ihmisinä. Puhua pitäs jotta toinenkin älyy oman käytöksensä seuraukset. Ihan sama ottaaks se siitä herneen vai mitä kyllä sulla on oikeus ilmasta miltä tuntuu olla tollasen takertumisen kohde.
Mitäs sitten kun aloittaja on ilmoittanut ettei pidä takertumisesta? Lopettaako mies tuosta vaan takertumisen ja muuttuu? Ei se niin mene ainakaan mun kokemuksesta. Ei tuollaisia perusjuttuja voi toisessa muuttaa.
Mikä kiire oli muuttaa yhteen? Yhdessä oltu niin lyhyt aika, että läheisyys luulisi vielä kiinnostavan. Nyt erilleen asumaan niin sitten selviää, jatkuuko suhde.
Sinulla ei taida olla vastaavanlaisia kokemuksia.
Iilimatomainen käytös on eri asia kuin läheisyys.
Yhdessä asumisen myötä olisi tullut sama tilanne vastaan joka tapauksessa, vaikka erillään seurustelua olisi kestänyt vuosia. Hyvä vain, kun tuli luonne jo alussa selville niin ei tarvitse hukata elämäänsä turhuuteen.
Ap:tä on turha syyllistää toisen käytöksestä.
Hyvä, kun olet päätynyt suhteen lopettamiseen! Itsellä monesta tyypistä samanlaisia kokemuksia, eikä siihen mikään muu auta, kun eroon vaan.
Ihan rohkeasti ero "vireille", kipuilevat kumminkin sanoo asian miten vain. Aluksi yrittävät vielä kaikenlaisilla konsteilla tunkea lähelle, mutta ajan kanssa onneksi häirintä hiipuu ja lopettavat ITSE yhteydenpidon. Heille on siis tärkeää, ettei heitä jätetä, vaan tekevät lopullisen eron ITSE tekstarilla :). Niin samalla kaavalla kaikki, että on jo ihan huvittavaa..
Et kyllä suurin surminkaan vaikuta "liian ihanalta" vaan sellaiselta tyypiltä, joka valkkaa epävarmoja tyyppejä, jotta itse voisi sitten tylyttää heitä, kun tykästyvät. Öh.
Hei kiitti oikeesti, toi voi olla ihan tottakin! Olenkin miettinyt laitanko miehet kärsimään "kostomielessä" oman isäni taholta tulleesta huonosta kohtelusta.
Useimmiten mies on kylläkin tehnyt aloitteen (eli valinta on miehen) ja mua sitten vaan viedään kohti suhdetta suloisilla supatuksilla. Ehkä olisikin tosiaan parempi valita itse ja niitä vahvalla itsetunnolla olevia.
Tuota... voiskohan tässä olla kuitenkin kyse siitä, että aloittaja on jotenkin etääntynyt hänen kumppanistaan ja tämä toinen oirehtii takertumalla.
Itelle on parin naisen kans käynyt niin, että heistä on yhtäkkiä tullut jääkaappikylmiä.
Siin tilanteessa saattaa käydä niin, että takertuu, menee etäälle itekin tai sit lähtee vieraisiin etsimään kaivattua lämpöä. Sillon kun suhteessa molemmat voivat rakastaa ja olla rakastettuja, homma pysyy tasapainossa ja kasassa ja silloin on helpompi antaa kumppanilleen omaa tilaa tämän tarvitsessa. Mut jos ei oo suhteessa koskaan tullu "hyväksytyksi" ja toinen etääntyy, niin se on aika hankala paikka.
Ehkä täs oleellista se, että rakastaako aloittaja kumppaniaan vai ei ja haluaako tämä olla toisen kanssa. Jos ei, niin eipä kannatta tuhlata molempien aikaa ja antaa toisen rakentaa valheellisia pilvilinnoja. Ne kun särkyy, niin sattuu.
Tottakai tänne kirjoittaessa löytyy aina joku joka syyllistää alkuperäistä kirjoittajaa mitä mielenkiintoisimmin teorioin. Olen ollut 36-vuotisen elämäni aikana muutamassa pitkässä suhteessa joista yksi oli pitkä avioliitto. Kaikki suhteet ovat kestäneet alusta saakka vahvoina eikä takertumisfa tai mustasukkaisuutta ole joutunut kokemaan, tämä oli minulle yllätys. Eikä minulla ole traumoja menneisyydestä. Erilaisia ihmisiä me kaksi olemme varmasti, niinkuin kaikki ihmiset.
Hän muutti luokseni toiselta paikkakunnalta koska tuntui niin hyvältä olla yhdessä ja ajaminen eestaas oli kallista ja aikaavievää. Sitten ilmapiiri vain muuttui. En tiedä tunsiko hän etten olekaan häntä varten 24/7 kun arkeen kuuluu myös työ ja muut arkiset asiat.
Hän on ihana ihminen mutta jos en enää tunne rakkautta niin on väärin jatkaa suhdetta. Ikävä tehdä näin, mutta pohjimmiltani uskon että hän on takertunut alkuhuuman tunteeseen eikä oikeasti minua rakasta. Hän ei sitä vain myönnä.
Ei nyt ollut tarkoitus mitenkään syyllistää.
Tilanne on aika päivänselvä, että toinen alitajuisesti huomaa, ettet enää
rakasta häntä ja reagoi siihen takertumalla.
Mutta kun tilanne on tämä, niin tiedät mitä tulee tehdä.
Palikka. Kysehän on siitä, että miehen käytöksen vuoksi lakkaa rakastamasta. Ei toisinpäin. Mitä enemmän mies yrittää hallita ja alistaa parisuhteessa naista, sitä vähemmän nainen rakastaa. Eikö tämän pitäisi olla itsestäänselvyys?
Niin no, kumpi olikaan ensin, muna vai kana?
Ei tuossa mielestäni ole vielä mitään henkistä väkivaltaa kun ei ole ns. ilkeyttä.
Kokemusta samankaltaisesta suhteesta mutta onneksi emme asuneet yhdessä! Sainpas sitten siitä miehestä aikamoisen piinan itselleni kun hän ei suostunut päästämään irti ja laitteli viestejä ja kännipäissään koitti soitellakkin. Täysin veti marttyyrin roolia ja oli todella takertuvainen.. onneks tätä suhdetta kesti vain kolmisen kuuukautta ja pari kuukautta vainoomista viesteillä...
Mieti tarkkaan!!!
Pelottavaa.
Äsken kommentoin lähes samanlaista tapausta mutta tämä on vielä potenssiin kymmenen.
Mököttävää marttyyria ei kuulu huomioida millään tavalla. Jatka omaa elämääsi, omia tekemisiäsi. Jos kotona on vain mököttävä seuralainen niin lähde ulos kavereiden kanssa jotta on puhekavereita.
Tuo on ihan silkkaa henkistä väkivaltaa hänen puoleltaan ja kuulostaa juuri sellaiselta joka jossain vaiheessa kääntyy myös fyysiseksi väkivallaksi. Jos ei sinua kohtaan niin ainakin kissa löytyy kohta nyljettynä.
Pakko kompata simasuuneitiä. GET OUT!
Alistamisprosessi on jo alkanut. Asteittain tilanne tulee pahenemaan merkittävästi. Joka kerta temput muuttuvat vähän pahemmiksi, kun olet jo vallitsevaan tilaan tottunut.
Huomaatko? Jos et tee hänen mielensä mukaan, hän rankaisee sinua jollain tavalla (mykkäkoulu, riitely - ja vikahan on sinussa). Koska itse välttelet riitaa, alat tehdä, kuten hän haluaa. Ajan mittaan huomaat eläväsi kusi sukassa ja olet jatkuvasti ahdistunut. Et meikkaa, pukeudut säkkiin ja pelkäät viettävästi kaupassa viisi minuuttia liian pitkään.
Mies on sairaalloisen mustasukkainen ja omistushaluinen. Suhteessasi ei ole kyse rakkaudesta, vaan alistamisesta. Miehen tunteisiin vetoamista ei kannata uskoa. Todennäköisesti hän perustelee käytötänsä olemalla "tunneihminen" - ja miten hän vain tuntee voimakkaasti.
Tunneihmisyys voi kuulostaa hyvältä, mainitaanhan siinä sana "tunne". Valitettavasti se on todellisuudessa vain tapa yrittää oikeuttaa oma, toisia alistava ja tuhoava käytös.
Hyvä, että olet tehnyt päätöksen lähteä. Riippuen tyypistä, joskus paras vaihtoehto on hankkia uusi asunto valmiiksi ja suorittaa muutto selän takana. Jos tyyppi ei ole vaarallinen (ainakaan vielä), niin voihan sille ilmoittaa päin näköäkin. Kertoa, ettei käytös ole hyväksyttävää ja hänestä riippuvista syistä suhde päättyy - ja tiukasti tehdä selväksi, että hän on tilanteen aiheuttanut aivan itse. Kun hän vetoaa olevansa tunneihminen, kieltäydy vastaanottamasta sitä tekosyynä alistamiselle.
Ensin hän voi syyttää sinua, ettet ole koskaan häntä rakastanutkaan. Älä mene siihen ansaan ja ala vakuutella, että totta kai olet rakastanut. Totea vain, että mikä tahansa rakkaus loppuu hänen käytöksensä johdosta.
Hänen tunteitaan ei kannata säästellä ja antaa hänelle tunnetta, että hänen käytöksensä olisi jotenkin oikeutettu. Hän ei ikinä opi (eikä itse asiassa opi joka tapauksessa), ellei hänelle osoiteta suoraan, mistä suhteen loppu johtuu.
Onnea matkaan. Äläkä missään tapauksessa käänny takaisin.
Loistavasti kiteytetty.
Ohhoh, voihan tuo olla mutta voihan olla niin että tuo pitkä sepustuksesi ei pädekään tähän mieheen.
Läheisriippuvuus tulee ekana mieleen tarinasi pohjalta. Googlaa ja mieti sen pohjalta.
ainut mikä tässä tilanteessa auttaa on suorapuhe.Otat sellaisen tilanteen missä molemmat on virkeitä ja on aikaa keskustella.Sen jälkeen istutat neidin vaikka sohvalle ja sanot että antaisi sinun puhua ensin,sen jälkeen saa kommentoida.Näin saisit sanottua sen mitä ajattelet sekä tunnet.Suora puhehan on vain tosiasioita,eikä siitä tarvitse suuttua.kerrot vain sinusta tuntuu.Vaikka,kyllähän se varmaan suuttuu mutta sitten suuttuu.Keskustelet sen verran kun näet tarpeelliseksi,koska tuskin ymmärtää kuitenkaan miksi teet näin.Kuitenkin on tärkeää että kerrot miksi,koska ajan saatossa saattaa ehkä joskus ajattella asiaa itsekseen.
Tuo tilanne todellakin kuulostaa ahdistavalta ja varmasti itsekkin lähtisin kalppimaan jos tuollainen tilanne tulisi eteen.
Anteeks mutta mistä ihmeestä te tiedätte että aloittaja on nainen? Minusta tuo kenestä hän kertoo kuulostaa täysin naiselta, suurin osa naisistahan ovat juuri tuollaisia, kamalia, siis.
Liika huomionkipeys todella vie hermot ellet sitten itse toimi tahallasi niin että et anna toiselle mitään.
Ehkä se on vielä ihastunut ja halauisi sitä "hurmaa" mutta sinä olet itse epävarma etkö heittäydy?
Tai ehkä toinen on huomionkipeä, mahdollisesti narsisti.
Ahdistava olo kotona ei ole hyvä juttu!