Asiasta uutiset leimasi tekijän fundamenttaliseksi kristityksi, mutta loppujen lopuksi tekijä olikin okkultistinen vapaamuurari.
No miksi Jumala sitten salli tämän tapahtua? Katsotaan ensin taustoja, saarella vietettiin palestiina-solidaarisuuspäivää ja sanomalehtikuvissa leirin nuoret heiluttelivatkylttejä, joissa norjalaisia kehoitettiin boikotoimaan Israelia. Raamattunsa tuntevalle Israelin ystävälle tällaisten tapahtumien yhteys ei yllätä: Et voi samanaikaisesti boikotoida Israelia ja turvata Israelin Jumalan varjeluun pahan voimia vastaan.
On Suomen tulevaisuusden kannalta vakava asia, että meidän ulkoministerimme syyttää Israelia abartheid valtioksi. Israelin arabeilla on knessetissä, jopa omia kansanedustajia, noin ei eteläafikan eduskunnassa ollut. Niin kuikahan Suomen kävisi nyt jos olisi sotatila.
Siunausta Israelille!
No miksi Jumala sitten salli tämän tapahtua? Katsotaan ensin taustoja, saarella vietettiin palestiina-solidaarisuuspäivää ja sanomalehtikuvissa leirin nuoret heiluttelivatkylttejä, joissa norjalaisia kehoitettiin boikotoimaan Israelia. Raamattunsa tuntevalle Israelin ystävälle tällaisten tapahtumien yhteys ei yllätä: Et voi samanaikaisesti boikotoida Israelia ja turvata Israelin Jumalan varjeluun pahan voimia vastaan.
On Suomen tulevaisuusden kannalta vakava asia, että meidän ulkoministerimme syyttää Israelia abartheid valtioksi. Israelin arabeilla on knessetissä, jopa omia kansanedustajia, noin ei eteläafikan eduskunnassa ollut. Niin kuikahan Suomen kävisi nyt jos olisi sotatila.
Siunausta Israelille!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Nimimerkki KTS onkin taas esitellyt asenteitaan oikein kunnolla. Juutalaiset on kollektiivisyyllistettävä kreivin murhasta. Vertailun vuoksi voin todeta, että minä en kollektiivisyyllistä arabeja siitä, että KTS:n suosikkirasisti Jerusalemin suurmuhti fanitti kriikittä natseja ja oli toimittamassa juutalaisia tuhottaviksi.
Israel pitäisi muka kaataa taloudellisella boikotilla. Etelä-Afrikan hallinto kaadetiin demokratian ja kansanvallan saamiseksi. Israelissa arabeilla kuitenkin on äänioikeus. Arabivaltioiden osalta samaa ei tosiaan tarvitsekaan vaatia, koska siellä on jo tehty etniset puhdistukset. Sillä alueella toteutetaan taloudellisia pakotteita ja ne kohdistuvat Hamasin hallintoon. Tänään Egyptikin tuli järkiinsä.
Tämä oli muutenkin uusi päänavuas. Kun palestiinalaiset ei suostu neuvottelupöytään, niin Israeliin pitäisi kohdistaa pakotteita!
Sitten KTS siirtyykin perinteisen antisemitismin puolelle. Ei riitä, että juutalaiset demonisoidaan. Myös Israeliin myönteisesti suhtautuvat henkilöt ovat saatanasta. Huh, huh!
Mitään uutta KTS ei esittänyt tälläkään kertaa. Kaikki on samaa sekavaa politiikan, uskonnon ja rasismin sekasotkua.
Kreivi Bernadotten murha ei ole juutalaisten kollektiivistä syytä. Otin sen vain esimerkkinä siitä, että näiden saakelin uskisvimpulavikelssonien menestysteologinen automatiikkateoria on anuksesta.
Juutalaisia auttanut sankari voi kuolla juutalaisten salamurhasta.
Uskisvimpuloiden teoriat siinä menevät tuhannen päreiksi kuten pitääkin.
Meitä ei siunata sen mukaan mitä me teemme tai emme tee juutalaisille eikä kenellekään muillekaan. Kreivi on kouluesimerkki tästä ja muitakin on.
Pahoja asioita vain tapahtuu.
Voi kun sinun kirjoituksissa olisi edes joskus jotain johdonmukaisuutta.
Kyllä sen verran minuakin puhututtaa että isku olisi pitänyt toteuttaa edellisenä päivänä jolloin siellä oli Vihaa Israelia iltamat.
Juuri. Noin,silloin siellä jihadistit ja sosdem halaiilivat toisiaan ja ihailivat holokaustia.
Sitä minä ihmettelen että sitä breiviikiä ei vieläkään ole saatu hengiltä.
Tarvittaisiin vain pari vartijaa katselemaan hetkeksi muualle niin kyllä vangit hoitelisivat lapsentappajan...
Ja samaan jonoon voisi laittaa kaikki hamasit,hissut, pissut ( sinä siis),
Luultavasti hän ei kauaa elä.
Joku pistää sen päiviltä.
Ei niin, että hyväksyisin murhaa!
Pois se.
Mutta, kyllä joku sen päiviltä pistää.
Vähemmästäkin on pistetty.
Raiskaajat, pedofiilit ja lastenmurhaajat ovat vankilassa Ö-luokkaa. Tämä sälli on samaa kastia.
Totta, samaa kastia sinunkin laisen pro terroristin kanssa
...tai muuten?
Meinasi oksennus tulla tuota lukiessa.
Jumala on sarjamurhaaja, ja ristiretkiritari Breivik on hänen profeettansa.
Olet ansainnut heidät molemmat.
Toivotaan, etteivät "okkultistiset vapaamuurarit" iske myös Venäjällä.
Suuren Julmalan armollisella hyväksynnällä ja myötävaikutuksella, toki, kuten aina.
http://www.iltasanomat.fi/musiikki/art-1288490268930.html?ref=rss
Ei boikotoida Israelia!
Hieman kevennystä:
http://www.youtube.com/watch?v=UebuM9V6Yb4
P.S, Se "okkultistinen vapaamuurari" ei olisi varmaan tykännyt tästä. Toivottavasti sinä pidät.