Vanha Elton hintti;Madonnan ura ohi,näyttää halvalta

Elton John laukoo todella suorasukaisia kommentteja Suomessa sunnuntaina konsertoivasta Madonnasta. Miehen mielestä Madonna on muuttumassa todelliseksi painajaiseksi.

Australian televisiolle antamassaan haastattelussa Sir Elton John sanoo, ettei popin megatähdellä ole hänen mielestään enää mitään auktoriteettiä kritisoida muita laulajia, kuten esimerkiksi Elton Johnin hyvää ystävää Lady Gagaa.

- Miksi hän (Madonna) on nykyään niin painajaismainen? Anteeksi vain, mutta hänen uransa on ohi. Hänen kiertuneensa on ollut todellinen katastrofi, Elton John sivaltaa The Sunissa.

- Jos Madonnalla olisi yhtään tervettä järkeä, hän olisi levyttänyt jotain Ray of Light -kappaleen kaltaista ja olisi pysytellyt kaukana siitä tanssimusiikista - ja olisi vain ollut upea poplaulaja, joka tekee upeita poplevyjä. Sen hän tekee todella taidokkaasti.

- Mutta ei, hänen täytyi mennä ja todistella... hän näyttää ihan ****** halvalta stripparilta. Hän on ollut kamala Gagaa kohtaan, Elton John jatkaa.

Elton John on ollut sotajalalla Madonnan kanssa jo pidempään. Lady Gaga sen sijaan on Elton Johnin Zachary-pojan kummitäti.

Madonna on kritisoinut Lady Gagaa useaan otteeseen ja antanut ymmärtää, että Gaga jäljittelee hänen tekemisiään.

Katri Utula IS
365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olevan vikaa päässä. Vanha eltaantunut John tuskin on paras arvostelemaan muita... itsekin on luonnonvastaisesti hankkinut lapsen. Ei millään pahalla homoja kohtaan mutta jotain rajaa itsekkyydelle.
Poppariämmät todella taistelevat suurimman lutkan tittelistä olemattomilla laululahjoillaan, saati soitto. Joku tekee heille biisit valmiiksi ja ämmät keikuttelee alastonta persettä ja pursottelee tissejä. Tosi "lahjakasta."

Äänestä

John Elton ?

Enpä ole kuullutkaan mokomasta hepusta , joku J Toivolan poikakavereistako ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Horolta kirjoitti:

Elton John laukoo todella suorasukaisia kommentteja Suomessa sunnuntaina konsertoivasta Madonnasta. Miehen mielestä Madonna on muuttumassa todelliseksi painajaiseksi.

Australian televisiolle antamassaan haastattelussa Sir Elton John sanoo, ettei popin megatähdellä ole hänen mielestään enää mitään auktoriteettiä kritisoida muita laulajia, kuten esimerkiksi Elton Johnin hyvää ystävää Lady Gagaa.

- Miksi hän (Madonna) on nykyään niin painajaismainen? Anteeksi vain, mutta hänen uransa on ohi. Hänen kiertuneensa on ollut todellinen katastrofi, Elton John sivaltaa The Sunissa.

- Jos Madonnalla olisi yhtään tervettä järkeä, hän olisi levyttänyt jotain Ray of Light -kappaleen kaltaista ja olisi pysytellyt kaukana siitä tanssimusiikista - ja olisi vain ollut upea poplaulaja, joka tekee upeita poplevyjä. Sen hän tekee todella taidokkaasti.

- Mutta ei, hänen täytyi mennä ja todistella... hän näyttää ihan ****** halvalta stripparilta. Hän on ollut kamala Gagaa kohtaan, Elton John jatkaa.

Elton John on ollut sotajalalla Madonnan kanssa jo pidempään. Lady Gaga sen sijaan on Elton Johnin Zachary-pojan kummitäti.

Madonna on kritisoinut Lady Gagaa useaan otteeseen ja antanut ymmärtää, että Gaga jäljittelee hänen tekemisiään.

Katri Utula IS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu