Yritän hahmottaa kokonaiskuvaa mahd. lyhyesti. Olen seurustellut poikakaverini kanssa reilu 5 vuotta. Asumme eri paikkakunnilla, näemme viikonloppuisin, nykyään harvemmin. Meidän suhde on ollu aina yhtä vuoristorataa (poikakaverini juo paljon, tekee kaikkea idiottimaista; juo kaikki rahansa, on välinpitämätön usein eikä välitä mun tunteista juomisen suhteen, on ajanut kännissä pahoja kolareita, hukannut monet kerrat puhelimet, avaimet, kukkarot jne. kännissä) poikakaverini (sanotaan vaikka Markus) elää siis melko huolettomasti... hän ei piittaa rahasta, "oho" kuuluu erittäin vahvasti sanavarastoon, hän ei opi kerrasta, on välinpitämätön, tyhmä ja joissakin asioissa epäluotettava.
En voisi kuvitellakaan muuttavani hänen kanssaan yhteen, koska hän ei osaa/halua ottaa vastuuta mistään. Minä tienaan hyvin ja osaan järjestää asiani kunnolla, Markus on siis tottunut siihen, ettei hänen välttämättä tarvitse osata mitään, kun minä korjaan asiat. Välitän Markuksesta yli kaiken.. mutta tämä ei silti jotenkin toimi... Markus on liian lapsellinen ja ailahtelevainen. Inhoan että joudun korjata hänen tekemiään virheitään.
Silti markus rakastaa mua yli kaiken ja on monet kerrat sanonut muuttuvansa jne. takiani. Nyt otin eron kunnolla puheeksi, mutta en tiedä kannattaako? Luotan häneen ja rakastan häntä, mutta se ei vain tunnu riittävän.. oon saanut liian paljon paskaa niskaan ja huolia hänen takiaan etten vain kuitenkaan ole enää samalla tavalla onnellinen. Mua kuitenkin pelottaa eroaminen ja pelkään sen olevan virhe. En osaa luottaa ihmisiin ja se on liian pelottavaa erota ihmisestä, joka on ollut niin kauan mulle se tärkein ja ymmärtäväisin.
Onko teillä kokemuksia, mitä tekisitte? Olemme kuitenkin vielä hyvin nuoria, molemmat 20 vuotiaita.
En voisi kuvitellakaan muuttavani hänen kanssaan yhteen, koska hän ei osaa/halua ottaa vastuuta mistään. Minä tienaan hyvin ja osaan järjestää asiani kunnolla, Markus on siis tottunut siihen, ettei hänen välttämättä tarvitse osata mitään, kun minä korjaan asiat. Välitän Markuksesta yli kaiken.. mutta tämä ei silti jotenkin toimi... Markus on liian lapsellinen ja ailahtelevainen. Inhoan että joudun korjata hänen tekemiään virheitään.
Silti markus rakastaa mua yli kaiken ja on monet kerrat sanonut muuttuvansa jne. takiani. Nyt otin eron kunnolla puheeksi, mutta en tiedä kannattaako? Luotan häneen ja rakastan häntä, mutta se ei vain tunnu riittävän.. oon saanut liian paljon paskaa niskaan ja huolia hänen takiaan etten vain kuitenkaan ole enää samalla tavalla onnellinen. Mua kuitenkin pelottaa eroaminen ja pelkään sen olevan virhe. En osaa luottaa ihmisiin ja se on liian pelottavaa erota ihmisestä, joka on ollut niin kauan mulle se tärkein ja ymmärtäväisin.
Onko teillä kokemuksia, mitä tekisitte? Olemme kuitenkin vielä hyvin nuoria, molemmat 20 vuotiaita.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuulostaapa liiankin tutulta menolta. Itse lopetin elättämisen ja totesin että se vaan tekee toisen juomisen helpommaksi kun voi olla ns varma että toisella on aina ruokaa kaapissa. Älä tuhlaa nuoruuttasi olemalla äiti aikuiselle miehelle.
Muutos on usein pelottava asia ja se on täysin ymmärrettävää. On hyvä oivaltaa, että ainoa pysyvä asia elämässä on muutos. Olen itsekin pysytellyt hajottavissa ihmissuhteissa vain siksi, että olen halunnut pysyä siinä tutussa ja turvallisessa tilanteessa, vaikka se aiheuttaisikin paljon pahaa oloa. Itsensä irti repiminen noista tilanteista on kuitenki poikinut aina paremman elämäntilanteen - eikös Feenix -lintukin noussut tuhkasta? :)
Joskus vaikeinta on tehdä se varsinainen päätös erosta. Mutta sen jälkeen olo yleensä helpottaa, jos asiaa on veivannut mielessään useasti.
Voimia sinulle päätöksentekoon. Muista että meillä on vain tämä yksi elämä, eikä sitä kannata kuluttaa toisen ihmisen kannatteluun. Ei tyhmyyttä ole se, että virheitä tekee - vaan se että ei ota niistä opikseen (tämä koskee siis miesystävääsi).
Oma päätös. Itse en ymmärrä miksi fiksu(?) ja asiansa hoitava nainen roikkuu jossain rikollisessa kännikalassa. Rikollistahan se kännissä ajaminen on, hyvää tuuria ettei ole ketään vielä tappanut.
Päätät ihan itse, että kuinka monta vuotta tuhlaat tuollaisen pellen kanssa. Sehän on ilmiselvää, ettei tuollaisen kanssa voi tulevaisuutta rakentaa. Eihän tuollaisesta ainakaan mitään luotettavaa aviomiestä tai isää tule.
Mutta joo, jos tyydyt tuohon, niin sitten tyydyt. Kai siinä jokin syy on, miksi ihastut vastuuttomiin ja lapsellisiin juoppoihin. Tuskin sinä minkään "kiltin" miehen kanssa pitkään viihtyisit.
Mielenkiintoisia näkemyksiä, kiitos paljon, sain ajattelemisen aihetta. Etenkin tuosta "tuskin kenenkään kiltin kanssa viihtyisitkään", siihen en osaa vastata. Olen itse siis hyvin tunnollinen ja kiltti, teen asiat "oikealla" tavalla, olen vastuuntuntoinen, käyn töissä, hoidan laskut ajallaan ja muutenkin olen itsenäinen ja aina ollut hyvin varma asioista ja mielipiteistäni.
Eropäätös pelottaa juurikin sen takia, että itsevarmuuteni on mennyt (onko sitten osana eroprosessia?) ja pelkään itseäni enemmän sitä, miten Markus pärjää eron jälkeen. Hän on sisimmässään kiltti eikä halua kenellekään pahaa, mutta viina ja ystävät vievät ja hän on usein se joka saadaan houkuteltua kaikkeen idioottimaiseen ja lopulta usein saa syyt niskoilleen.
Minun on siis ollut aina vaikea luottaa ihmisiin, ensinnäkin jo sen takia että se on työlästä ja olen luonteeltani melko pessimisti. Annan silti sitäkin enemmän energiaani ja luottamuksen osoitusta niille, jotka sen lähipiirissäni ansaitsevat. Jotenkin Markuksen kanssa tämä on tainnut kääntyä niin, että minä annan ja odotan saavani paljon, mutta jään ns. "palkatta". Taitaa tämä tilanne olla selvä, itselleni tarvitsee vain selittää ja käydä tätä läpi paljon ja tämä auttaa.
Viisi vuotta on vain niin pitkä aika, jonka olemme yhdessä jakaneet, Ollaan yhdessä kasvettu aikuisiksi, nähty toistemme hyvät ja huonot puolet ja tunnemme toisemme täysin. On kamalaa että tämä kaikki menee jotenkin hukkaan.
"Hän on sisimmässään kiltti eikä halua kenellekään pahaa, mutta viina ja ystävät vievät ja hän on usein se joka saadaan houkuteltua kaikkeen idioottimaiseen ja lopulta usein saa syyt niskoilleen."
Väärin. Markus on aikuinen ihminen, vaikka ei niin käyttäydykään. Hänen päätöksiään ei tee viina tai kaverit, vaan hän itse. Se onkin sitten eri asia, että onko kanttia myöntää se ja kantaa vastuunsa, vai syytteleekö viinaa ja kavereita.
Esim. tuomioistuinta ei kiinnosta pätkääkään kuka "yllytti" tai kuinka paljon vedit viinaa, eikä kuulukaan kiinnostaa. Jos Markus ei viinaa kestä, niin ei kannattaisi ryypätä niin paljon.
Tuntuu siltä että "Markus" ei halua kasvaa aikuiseksi. Markus luulee, että voi edelleen sekoilla ja perseillä miten haluaa ja sitten vinkua että "en mä tarkoituksella ja ihan vahingossa ja kaverit sitä ja tätä". Eipä menekään niin. Markus tekee, Markus vastaa itse teoistaan. Ei tuollaista pelleilyä pidä kyllä lapsiltakaan hyväksyä.
Toiseen kommenttiisi sen verran, että kenekään kanssa ei pitäisi roikkua vain siksi, että pitää hänen läheisistä ihmisistään. Kyllä minä ainakin moikkaan ihan iloisesti sisarusteni exiä, vaikka eivät enää sisaruksen kumppaneita olekaan. Olettaen tietysti, että olen tullut hyvin toimeen sen exän kanssa ja haluan olla väleissä jatkosaakin. Ei eroaminen sitä tarkoita, että kukaan sukulainenkaan ei saa olla enää kaveri.
Lisäksi erossa ahdistaa hyvin paljon myös se, että poikaystävän lisäksi menetän niin paljon muutakin. Hänen perheensä on aivan ihana, kaikki sisarukset. Heitä en tule enää näkemään yhtä tiiviisti... Puolet elämästäni siis vain katoaa, kamalaa.
Olette seurustelleet 15-vuotiaista asti? 15-vuotiaana ja 20-vuotiaana ollaan niin erilaisia. Olette kasvaneet erillenne, etenkin kun poikaystäväsi elämä on ottanut tuollaisen suunnan. Ja kyllä ero on oikea vaihtoehto, haluatko hävetä vielä vuosienkin päästä sitä, minkälaisen ihmisen kanssa seurustelet?